murrosikäinen

Poikani on 16v., hänestä on tullut sellainen, että kun hän jonnkin lähtee kavereiden kanssa, niin hänelle ei saa soittaa, tarkoitan yökylään, "kun ei muidenkaan kavereiden vanhemmt soita"
Minusta se on välittämistä jos soittaa ja kun tiedän, että siellä usein on viinaksia esillä, niin itselle tulee parempi olo kun soittaa ja kysyy, että kuinka menee.

Tuon ikäisen kun ei mielestäni vielä tarvitsisi edes viinaksien kanssa läträtä, meillä on ollut pojan kaa sellainen puhe, että minulle pitää sanoa jos aikoo ottaa olutta.

Nyt on poika lähdössä kaverinsa 17v. synttäreille ja ne synttärit vietetään sen kaverin vanhempien mökillä ja se mökki sijaitsee jossakin metsän keskellä,,pikkasen hirvittää laskea poju sinne, jos jotain tapahtuu, mutta kielläpä niin se lähtee sinne kumminkin ja olen sen takia päästänyt hänet aina lähtemään, koska aina on voinut poikaan luottaa ja kun miettii omaa nuoruuttaan, niin samanlainenhan sitä oli itsekin ja jos mutsi ei päästänyt niin se se vasta suututti,,meillä on pojan kanssa hirmu hyvät välit.

Tänään ajattelin että kyllä minä silti soitan pojalle ja haluan varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin, sanokoon poika siihen mitä tahansa, vaikka olisinkin silti pojan mielestä outo.

Olisin halunnut vaihtaa ajatuksia muiden ehkä samassa ongelmassa olevien vanhempien kanssa.
131815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kyllä hän sen sisimmissään tietää että sinä välität kun soitat! ja ei kuusitoista vuotiaan tarvitse läträtä viinojen kanssa kyllä sitä kerkeää! :)

Äänestä
  • Kaverin jonka mökki on vanhempia soittamaan sulle mökin tarkka sijainti ym. Näin tiedät sitten missä poika on että et huolehdi sen takia.

    Äänestä

  • mamma68 kirjoitti:

    Kaverin jonka mökki on vanhempia soittamaan sulle mökin tarkka sijainti ym. Näin tiedät sitten missä poika on että et huolehdi sen takia.

    oli puhe, että poika soittaa ja kertoo mökin sijainnin kun sinne menee.
    en tunne sen pojan vanhempia enkä kyllä poikaakaan, pari poikani kaveria tunnen, jotka sinne lähtevät myös.

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    oli puhe, että poika soittaa ja kertoo mökin sijainnin kun sinne menee.
    en tunne sen pojan vanhempia enkä kyllä poikaakaan, pari poikani kaveria tunnen, jotka sinne lähtevät myös.

    16-vuotias ei ole enää murrosikäinen, vaan teini.. mutta eipä se tietenkään tarkoita sitä ettei soittaa saisi. Itse tosin siinä iässä asuin jo yksin, joten kyllä mua hieman oudoksuttaa, jos aina pitää noinkin isolle pojalle soitella. Mutta, kuten sanoin, nuo mökkireissut onkin ihan eri asia, varsinkin jos siellä alkoholia on.

    Äänestä

  • murrosikäinen? kirjoitti:

    Mikä ero on murroikäisellä ja teinillä? Oonko mä viel murrosikäinen ku oon 14? Mistä toi ero tulee???

    Äänestä

  • murrosikäinen? kirjoitti:

    16-vuotias ei ole enää murrosikäinen, vaan teini.. mutta eipä se tietenkään tarkoita sitä ettei soittaa saisi. Itse tosin siinä iässä asuin jo yksin, joten kyllä mua hieman oudoksuttaa, jos aina pitää noinkin isolle pojalle soitella. Mutta, kuten sanoin, nuo mökkireissut onkin ihan eri asia, varsinkin jos siellä alkoholia on.

    tietosi päivitettyä tälle vuosikymmenelle:
    "Myöhäismurrosikä 16 - 18-vuotiaana"
    "olet aikuinen n. 20vuotiaana...."

    Äänestä

hei! mulla ja äitillä on ollu iha sama ongelma: se haluaa soittaa mulle joka h******n välissä, kun oon jossain bilettämässä vaikka ihan just oon 18!!! asia ratkes, ku siirryttiin tekstareihin.
"onko kaikki ok?"
"kaikki ok, tuun tunnin myöhemmin."
ja kaikilla on ainaki vähä parempi mieli...

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastanneille!

    Tekstari hyvä ajatus, sitä se poikanikin ehdotti, mutta soittaisin sen takia mieluummin, koska kuulisin samalla pojan äänestä, että onko miten paljon juonut?!!

    Taidan olla ylihuolehtivainen emo, kuten poikani aina sanoo, mutta voiko omiaan rakastaa koskaan liikaa?

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastanneille!

    olet tai et meitä kaltaisiasi on tämä maa pullollansa.Ja näin ollen myös onnellisia nuoria,heillähän on silloin tieto:heitä rakastetaan,mikäs sen ihanempi tieto kenellekkään.Puhuvat mitä puhuvat.Tekstari idea on hyvä,minäkin siirryn siihen.

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastanneille!

    Tekstari hyvä ajatus, sitä se poikanikin ehdotti, mutta soittaisin sen takia mieluummin, koska kuulisin samalla pojan äänestä, että onko miten paljon juonut?!!

    Taidan olla ylihuolehtivainen emo, kuten poikani aina sanoo, mutta voiko omiaan rakastaa koskaan liikaa?

    Ymmärrän kyllä tahtosi saada kuulla pojan äänestä, kuinka jurrissa ollaan. Ihan fiksu ajatus. :)
    Mutta toisaalta, jos tekstiviestiä ei kuulu tai se on täysin tolkuton (on niin humalassa, ettei tekstiviestiä pysty kirjoittamaan), voidaan sopia, että siinä kohtaa on lupa soittaa, jotta selviää, onko kaikki okei.

    Itse olin 16-kesäisenä ainoa, jolle äiti soitteli perään ja en koskaan sitä hävennyt, vaikka "hurjassa" tyttölaumassa liikuinkin. Taitaa olla pojilla eri juttu. :)

    Äänestä

Kun poikani siirtyi ala-astteelta yläasteelle ja 7. alkoi. Alkoi myös hänellä "uusi elämä",siihen tulivat mukaan uudet kaverit, tupakka, olut. Ja tottakai kaikki oli ne käytössä. Soitteli öisin, hain kotiin, laitoin tekstareita, keskustelin ja keskustelin. Öisinkin kun soitin, puhuin ja puhuin , montakin tuntia. Etsin luottamusta. Soitin, kun ei ilmaantunut kotiin yöksi, soitin, kun hän unohti soittaa minulle ja ilmoittaa jäävänsä myöhempään kavereilleen tai yöksi johonkin. Ja löysin lopuksi avaimen.... Nyt, poikani on jo amiskassa tokalla, meillä on maan parhaimmat välit. Hän kokeili ja kokeili minua, välitänkö-otanko yhteyttä öisin-haenko kotiin. Sitä nuori kaipaa, sellaista "tiukkaa", mutta lempeää äitiä, joka välittää, ei nipota turhasta, silti on jämpti-sanansa takana.Hän on kiitollinen nyt minulle, kun silloin 4-5 vuotta sitten pysyin yhteyksissä, en luovuttanut. Rakasta lempeästi, mutta tiukasti/jämpsisti poikaasi. Silloin minäkin öisin itkin, etten jaksaisi enää, mutta kiitos lopulta tuli. HALAUS !!!!!!!!!

Äänestä

Meillä homma toimi aina niin, että jos menen, niin olen velvollinen vastaamaan puhelimeen kun äiti soittaa. Jos en vastaa, niin äiti tuli hakemaan. Koskaan ei ole ollut oikeaa aihetta hakea (jättänyt tahallaan vastaamatta / sammunut tms.) mutta kahdesti äiti haki kun en kuullut puhelimen soimista =) Kyllähän se silloin ketutti, mutta oli se oikeasti kiva tietää, että se välittää.

Sinäkin voit ilmoittaa pojallesi, että menemisten ja olemisten ehto on se, että hän on tavoitettavissa. Ei ole liikaa vaadittu. Jos se on jotenkin älyttömän noloa, niin sovitte sit vaikka, että poika soittaa 10 min sisällä takaisin (voi luikkia muualle soittamaan).

Äänestä
  • Poika soittaa mulle, jos soittoa ei kuulu laitan tekstarin että soittaa, jos ei vieläkään soittoa kuulu niin tulen hakemaan. Ei ole tarvinnut hakea ja on muistanut soittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poika_ kirjoitti:

Poikani on 16v., hänestä on tullut sellainen, että kun hän jonnkin lähtee kavereiden kanssa, niin hänelle ei saa soittaa, tarkoitan yökylään, "kun ei muidenkaan kavereiden vanhemmt soita"
Minusta se on välittämistä jos soittaa ja kun tiedän, että siellä usein on viinaksia esillä, niin itselle tulee parempi olo kun soittaa ja kysyy, että kuinka menee.

Tuon ikäisen kun ei mielestäni vielä tarvitsisi edes viinaksien kanssa läträtä, meillä on ollut pojan kaa sellainen puhe, että minulle pitää sanoa jos aikoo ottaa olutta.

Nyt on poika lähdössä kaverinsa 17v. synttäreille ja ne synttärit vietetään sen kaverin vanhempien mökillä ja se mökki sijaitsee jossakin metsän keskellä,,pikkasen hirvittää laskea poju sinne, jos jotain tapahtuu, mutta kielläpä niin se lähtee sinne kumminkin ja olen sen takia päästänyt hänet aina lähtemään, koska aina on voinut poikaan luottaa ja kun miettii omaa nuoruuttaan, niin samanlainenhan sitä oli itsekin ja jos mutsi ei päästänyt niin se se vasta suututti,,meillä on pojan kanssa hirmu hyvät välit.

Tänään ajattelin että kyllä minä silti soitan pojalle ja haluan varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin, sanokoon poika siihen mitä tahansa, vaikka olisinkin silti pojan mielestä outo.

Olisin halunnut vaihtaa ajatuksia muiden ehkä samassa ongelmassa olevien vanhempien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu