Tökeröä murretta

Mikä vimma täällä on eräillä alkaa kirjottaa, jotain tökeröä murteen tapaista mongerrusta kun joku asia ei miellytä?
Kaikki kuitenkin tietää, että kyseessä on joku joka täällä muutenkin ahkerasti kirjottelee.
Ensinnäkin noita mongerruksia ei koskaan ole ns. normaali keskusteluissa, vaan aina niissä missä jostain riidellään.
Huonot yritykset matkia milloin mitäkin murretta paistavat läpi heti, kun ovat niin huonosti ja päin honkia kirjoitettuja.
Esimerkkinä nyt esim noissa koiralinkeissä tuo joka koiramäelle kiukuttelee mainostamisesta.
Sinänsä kyllä ihan asiasta sanoi, minustakin on vähintäänkin kyseenalaista mainostaa omaa yritystään jokaisessa käänteessä.
Silti en ymmärrä, että miksei voi ihan normaalilla tavalla kirjoittaa, tai jos vääntää murretta niin sitten sitä omaansa, jota oikeasti osaa.
271284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

mieltä kanssasi. Varsinkin, kun yritetään tuota turkulaista kieltä joka tasan varmasti on laitettu vain provoksi, koska se kieli ärsyttää eniten.

Äänestä
  • On kivaa lukea ihmisten murteita ja niistä päätellä sitä puhekieltä, mitä kirjoittajat käyttävät.
    Minusta tuo murteilla kirjoittaminen, varsinkin omilla murteilla, tuo ihmisen jotenkin lähemmäksi kuin tämä kova kirjakieli.
    Murteet jopa kirjoitettuna lämmittävät ilmapiiriä ja tuovat väriä palstalle.
    Olkaamme onnellisia, että meillä on murteiden rikkaus tässä kauniissa maassamme.

    Neitopohjolan

    p.s. en jaksanut kirjautua

    Äänestä

No minä en ainakaa viitti pingottaa millälailla kirjotan täällä, mulla itelläni on kyllä jokapäiväisessä elämässä sekoittunut kolme murretta, puheessa/kirjotuksessa tulee sitte mitä sattuu...et sori.

Minusta jokainen kirjottakoon mitä murretta tykkää, kunhan asian ymmärtää.

Äänestä
  • mutta siitä nyt ei olekaan kyse.
    Jokainen saa tietenkin kirjoitella miten tykkää. Tosi tylsäähän se olis jos kaikki vääntäis kielioppisääntöjen mukaan kirjakieltä.
    Se vaan häiritsee, että joistain kirjotuksista näkee umpisokeakin, että on väkisin koitettu vääntää jotain kirjottajalle täysin vierasta murretta. Ja näitä kirjotuksia ilmestyy pelkästään joihinkin riitaketjuihin, ei koskaan muualle.
    Ehkä siksi ettei tiedettäis kuka noita oikeesti kirjottaa, tai ehkä jostain muusta syystä.

    Äänestä

  • Hohhoijaati kirjoitti:

    mutta siitä nyt ei olekaan kyse.

    missä on tollasta murteella kirjoitettua, kun en itse jaksaisi haeskella koko listaa läpi.

    Ja itse kirjoitan kanssa milloin milläkin tyylillä, en osaa muuta kun tätä murretta. Välillä yritän kirjakielellä mutta taas lipsahtaa lyhennettyyn murretyyliin mulla. ;)sori kans.

    Äänestä

  • Hohhoijaati kirjoitti:

    mutta siitä nyt ei olekaan kyse.
    Jokainen saa tietenkin kirjoitella miten tykkää. Tosi tylsäähän se olis jos kaikki vääntäis kielioppisääntöjen mukaan kirjakieltä.
    Se vaan häiritsee, että joistain kirjotuksista näkee umpisokeakin, että on väkisin koitettu vääntää jotain kirjottajalle täysin vierasta murretta. Ja näitä kirjotuksia ilmestyy pelkästään joihinkin riitaketjuihin, ei koskaan muualle.
    Ehkä siksi ettei tiedettäis kuka noita oikeesti kirjottaa, tai ehkä jostain muusta syystä.

    Piti oikeen käydä kattomassa tuo mainitsemasi
    "riitaketju", ei tuo minusta kyllä riitaketjulta näyttänyt, joku tosin murteella siellä väänsi, mutta asian ymmärsi kuitenkin, kertoi oman mielipiteensä mainostamisesta täällä.....?

    >> Ehkä siksi ettei tiedettäis kuka noita oikeesti kirjottaa

    Äänestä

niin sinäkin. Toinen osaa paremmin toinen huonommin. On rumaa arvostella toisia kirjoittajia. Joku puhuu jotakin murretta, toinen kirjakieltä, kolmas eri murteita sekaisin omalla tavallaan, kaikki kumminkin Suomen kieltä ja aivan ymmärrettävää. On ikävää olla noin perusnegatiivinen ja nähdä ne puutteet aina toisissa. Oletko koskaan uskaltanut fundeerata omia puutteitasi??

Äänestä
  • "On rumaa arvostella toisia kirjoittajia."

    Voisitko sinäkin sisäistää omat ohjeesi?

    (Kielestä puhuttaessa maan nimi kirjoitetaan pienellä = suomen kieli)

    Äänestä

  • älähtää... kirjoitti:

    "On rumaa arvostella toisia kirjoittajia."

    Voisitko sinäkin sisäistää omat ohjeesi?

    (Kielestä puhuttaessa maan nimi kirjoitetaan pienellä = suomen kieli)

    mahtanee sinulla olla ONKELMANA?

    Umaa vainoat sinä ja joku toinen jotain muuta, vai?

    Äänestä

  • Yhtään ei ärsytä esim. ne sinun välillä laittamasi jutut turun murteella, kun murre on omaasi ja hallitset sen.
    Ja tehtäköön selväksi, että minusta on hyvä, kun ihmiset kirjottele omilla murteillaan.
    Se ei ole hyvä, että kirjotellaan jollain vieraalla murteella, jota ei yhtään hallita. Sen huomaa tekstistä heti.
    Todellakaan en ole negatiivinen ihminen päinvastoin.
    Tämä, tai nämä joka täällä näitä murreklooneja kirjottelee sensijaan tuntuu olevan.
    Ainakin on hyvin mieltynyt moninaisia tekomurteitaan esittelemään aina negatiivissävyisissä kirjoituksissa.

    Äänestä

Mää ainaski nostan käten het. Ja toisenki!!

Ja mitäs täst tarttis sanno.
Orottakaas vähä...
mää kuivaan täsä huuperit öökoneist...
mahaki sattuu =))

Äänestä

siitä, että haluaa vähän keventää omaa kirjoitustaan?

Äänestä

r4 on taas ottanut itseensä tästä aiheesta. Kyllä ovat huvittavia maalaismummoja. heheheheheheheh!

Äänestä
  • kaupunkilais-kakara se taas vinkuu sieltä hiekkalaatikolta, tuliko hiekkaa silmään

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    kaupunkilais-kakara se taas vinkuu sieltä hiekkalaatikolta, tuliko hiekkaa silmään

    Landepaukku oot!

    Hahahahahahahah!

    Sulla tais lentää lehmän läjä omaan silmääs!

    Äänestä

Hohhoijaati. Hohhoijaati ei ole tyytyväinen ihmisten tapaan kirjoittaa palstalla omalla tyylillään. Hän puuttuu toisten teksteihin ja niiden ulkoasuun. Samalla hän osoitaa patavanhoillista itsekkyyttä omassa tekstissään.
Asian ratkaisemiseksi ehdotan seuraavaa, tilataan kaikki tekstit Hannu Salamalta, Juha "Watt" Vainiolta ja Väinö Linnalta. Voimme itsekukin yrittää sprituaalisesti ottaa yhteyttä poismenneisiin ja tilata tekstit.
Kunnes homma pelaa ehdotan aloittajan pysyvän kaukana pulinoista ja harrastavan vaikka pitsin virkkuuta tai nypläystä.
Uskoisin tämän olevan laadukas ratkaisu. Samalla aloittaja saisi itselleen ja sielulleen rauhan.

Äänestä
  • Ny munt rupes nauruttama uuresta ja liika =))

    Äänestä

  • SSE kirjoitti:

    Ny munt rupes nauruttama uuresta ja liika =))

    ♀ ♂ ♠ ♡ ♣ ♤ ♥ ♧ ♨ ♩ ♪ ♬ ♭

    Äänestä

  • heipsansa kirjoitti:

    ♀ ♂ ♠ ♡ ♣ ♤ ♥ ♧ ♨ ♩ ♪ ♬ ♭

    heipsansa...Kiitos, hieno.
    Laitan sen galleriaani muistoksi.

    Äänestä

vallanski metka tappaus oot kertakaikkinens.sussiunaa jotta ihmislaps voikkaa ol nui kuivattu ettei mittää oikiast taho siätää muut ko ihteens vai jokkasis paikkelois.ja kuulehan sie rääväleuka poloinen,miehä sit rustaan tätä tekstii tulloon ihan justiins sellasein ko miust tuntuvi ja millon mua ihtiä lystittää.kauhia paikka senttäs ko siu mielest kaikkie pitääs olla vallanski samal muotil valettui ni sehä ny vallanski tökerötä olsis ko en mie ny ainaskaa siun laises mistäänkää hinnast tahtoos olla

Äänestä
  • turkulaista:(

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    turkulaista:(

    !!??!!??

    Ain sitä vaa viattomi jahrata.
    Ny tekis miäli jo pikkase parkku....

    Äänestä

  • erittäin hyvä esimerkki tökeröstä murteesta. Kirjoittaja on jostain Länsi-Suomesta, mutta yrittää sie ja mie sanoilla matkia karjalalaista. Typerää.

    Äänestä

oli ruotsin kielen tunti. opettaja pyysi oppilaita suomentamaan "Gossen ropade och ropade". Oppilas käänsi poika huusi ja huusi. Opettaja väitti käännöstä kankeaksi ja joku toinen hoksasi ja käänsi:
Poika huusi huutamistaan.
Joten jokainen kirjoittakoon tavallaan kun asia tulee kuitenkin tajutuksi.

Äänestä

Limanuljaska **

Yleinen kaikkialla Suomessa, missä syntyy nilviäiskakaroita. Ensimmäiset voivat ilmaantua jo tammikuun lopulla, tavallisesti kuitenkin elokuun lopulla. Viimeisiä voi nähdä vielä joulukuussa. Pahimmat limanuljaskakuukaudet ovat elo- ja syyskuu. Joinakin vuosina erittäin riiviömäinen. Osuvasta, ja inhottavasta nimestä johtuen limanuljaska on erittäin yksinäinen paskiainen.

Äänestä

Minäpupu en ole jänis saati sitten rusakko. Minäpupu olen pupu samalla tavalla kuin koekaniini on kaniini. Tosin minäpupukin on ollut koepupu. Minäpupun ulkonäkö on kehityksen myötä muuttunut, mutta silti tuntomerkit ovat selvät: tunnetilojen mukaan heilahtelevat korvat ja liian suuret jalat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hohhoijaati kirjoitti:

Mikä vimma täällä on eräillä alkaa kirjottaa, jotain tökeröä murteen tapaista mongerrusta kun joku asia ei miellytä?
Kaikki kuitenkin tietää, että kyseessä on joku joka täällä muutenkin ahkerasti kirjottelee.
Ensinnäkin noita mongerruksia ei koskaan ole ns. normaali keskusteluissa, vaan aina niissä missä jostain riidellään.
Huonot yritykset matkia milloin mitäkin murretta paistavat läpi heti, kun ovat niin huonosti ja päin honkia kirjoitettuja.
Esimerkkinä nyt esim noissa koiralinkeissä tuo joka koiramäelle kiukuttelee mainostamisesta.
Sinänsä kyllä ihan asiasta sanoi, minustakin on vähintäänkin kyseenalaista mainostaa omaa yritystään jokaisessa käänteessä.
Silti en ymmärrä, että miksei voi ihan normaalilla tavalla kirjoittaa, tai jos vääntää murretta niin sitten sitä omaansa, jota oikeasti osaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu