Hytisen kylmästä, kun ensilumi pöllyää kasvojeni paljasta ihoa viiltävän tuulen tuomana. Seison rappukäytävän edessä ja yritän koota rohkeutta mennäkseni sisään. Olen erittäin hermostunut enkä pysty peittelemään sitä. Vanha Juuso olisi pystynyt, tiedän sen. Mutta vanha Juuso ei enää palaa. Viimeinkin olen tajunnut, että vika on minussa eikä muissa, minun tässä on muututtava. Itserakkaus yhdistettynä ilkeyteen veivät minut tuhoon ja menetin elämästäni kaiken tärkeän, Danielinkin, tuon kruununjalokiven, joka joskus olisi voinut olla minun…No, eipä liioitella, mitä ihmettä se poika minussa olisi nähnyt, vaikka olisinkin käyttäytynyt toisin. Olisin silti voinut saada Danielin ainakin ystäväksi, olisi edes saanut katsella häntä joka päivä. Jos voisi saada edes yhden mahdollisuuden vielä, mutta tiedän ettei sitä tule. Silti minä itse voin muuttua, kaikkea ei voi korjata, mutta ehkä edes jotain…
Avaan rapun oven. Minun ei tarvitse etsiä osoitetaulusta sukunimeä, sillä opiskelija-asuntojen rapuissa niitä ei lue edes ovissa. Silti tiedän minne mennä. Vapisen hieman seisahtuessani oven eteen. Kukkakimppu kädessäni ei tuo kummoistakaan turvaa. Toivottavasti hän olisi kotona… olisipa Veera olisi kotona ja samalla toivon, ettei hän olisi, jotta välttyisin tältä kohtaamiselta. Juttelin aamulla äidin kanssa ja sanoin yrittäväni korjata välimme. Tunnustin myös että niiden rikkoutuminen oli minun syytäni. Äiti kyllä uskoi Veeran olevan kotona, sillä tämä on kuulemma vähän vilustunut.
Soitan ovikelloa. Siirryn pois ovisilmän näköpiiristä; voisihan olla, ettei Veera avaisi ovea minulle. Pelottaa. Kuulen keveät askeleet eteisessä. Ovi narahtaa auki ja näen siskoni. Hän on aina yhtä kaunis, vaikka nenä punoittaa ja vaaleat hiukset ovat laittamatta. Taas ihmettelen kuinka paljon meissä kahdessa on samaa näköä. ”Juuso?!”, Veera puuskahtaa yllättyneenä nimeni. ”Mitä sä täällä”, hän kysyy aavistuksen kireästi ja varuillaan. ”Mä...mä…saanko mä tulla sisään?”, onnistun änkyttämään. Veera katsahtaa kukkakimppuuni, mutta ilme ei paljasta mitä hän ajattelee. ”No, tule”, Veera vastaa lyhyesti ja menee sisään katsomatta seuraanko. ”Kämppis ei oo paikalla, jos sitä mietit”, Veera huikkaa toisesta huoneesta, kun riisun takkia ja kenkiä. Jään seisomaan hänen huoneensa kynnykselle. Veera istuu nojatuolissa ja katselee minua vakava ilme kasvoillaan. Kukkakimppu riippuu lattiaa kohti. Kohtaan Veeran katseen, mikä saa tunnemyrskyn nousemaan pintaa sisälläni. Tunnen yhtäkkiä valtavaa rakkautta siskoani kohtaan ja suunnatonta surua siitä, että olen loukannut häntä. Silmäni täyttyvät väkisin kyynelistä. ”Veera…anna mulle anteeksi”, saan jotenkin kähistyä ja samalla minun on pakko painaa pääni, jottei hän huomaisi kyyneliäni. Veera ei sano mitään enkä uskalla katsoa häntä. Pyyhkäisen hihalla kyynelvanaa poskeltani, yhä pää painuksissa. Hoksaan, etten ole ikinä pyytänyt keneltäkään kunnolla anteeksi. Se saa minut nyyhkäisemään. Enää en välitä, että Veera näkee minun itkevän, kohotan hitaasti päätäni. Huomaan, että Veera on noussut tuolistaan. Katson siskoani suoraan silmiin. En näe niissä enää varuillaan oloa, kuten ovella, vaan jotain lämmön tapaista. ”Juuso, mä näin sut viimeksi itkemässä kun olit kymmenen vuotta”. En osaa vastata mitään, vaan niiskutan hieman. Veera ottaa pari askelta ja rutistaa minut halukseen. Veeran pää yltää juuri leukani alle ja yksi kyynel tipahtaa poskeltani hänen hiuksiinsa. ”Juuso, mä tiesin, että sä tulisit”, Veera kuiskaa paitaani vasten. Painan sisartani itseäni vasten. Luulen, että hänkin itkee.
Pitkään halattuamme toisiamme istuin Veeran vierelle hänen sängylleen. ”Mä oon mokannut kaiken”, voihkaisin ja hautasin kasvoni kämmeniin. Veera kietoi toisen kätensä ympärilleni. Hän odotti, että alkaisin kertoa. Ja minä kerroin siskolleni kaiken. Kerroin Danielista, fuksiaisillasta, Ripasta, Mirkasta…kerroin aivan kaiken. Veera pudisteli päätään ja katseli minua surullisena, mutta ei onneksi halveksuen, sitä en olisi kestänyt. Lopetettuani pitkän monologini hän virkkoi: ”Juuso, mä oon arvellut jo pitkään, että sä oot homo tai ainakin bi, olihan sulla niitä tyttöjä, mutta sä et vaikuttanut ikinä olevan tosissaan niiden kanssa. Oikeastaan siitä saakka, kun Kimmo…”. Kuin salaman iskemänä kaikki muistot, jotka olin niin monta vuotta tukahduttanut palasivat mieleeni. Punertavatukkainen pisamanaamainen poika, johon olin yläasteen lopulla salaa toivottomasti rakastunut. Kimmo oli ensirakkauteni ja yksi parhaista kavereistani; olisi varmaan vieläkin, mutta ysiluokan keväällä Kimmo oli isänsä kanssa kalassa, vene kaatui, isä pelastui, Kimmo ei. En mennyt kahtena viimeisenä viikkona ennen lomaa enää kouluun, koko kesä meni kuin sumussa. Jokin meni minussa kai rikki, tajuan vasta nyt. Syksyllä kun aloitin lukion en ollut enää se sama Juuso kuin ennen. Olin paljon kovempi Juuso.
Itken taas, mutta en enää jaksa soimata itseäni siitä. Veera ottaa minut taas hellään halaukseensa. ”Juuso, mä oon tässä, on sulla sentään mut”. Niin onhan minulla sentään Veera, jotain enemmän kuin puolisen tuntia sitten. Kyynelten läpi hymyilen siskolleni. Huuleni muodostavat sanan ”kiitos”.
Istun koko illan Veeran luona. Juttelemme myös hänen asioistaan, opinnoista, hänen poikaystävistään ja yhteisistä tutuista. Jossain vaiheessa puhe kääntyy takaisin Danieliin. ”Mikä sut saa uskomaan, että se olis homo?”. Huokaan, ”Niinpä, ei mulla ole yhtään todisteita sen suhteen, mutta ihan kuin mä näin sen katseessa jotain silloin puistossa…vaikka mitä tuosta enää…”, huoahdan toistamiseen. ”Voi Juse-kulta, ootko sä kokeillut anteeksipyytämistä, siinä on ihmeellinen voima, just äsken se todistettiin”. ”Sä et tunne niitä, sä et tunne Mirkkaa etkä Danielia, anteeksi ei nyt vain riitä”, vastaan väsyneesti ja tiedän olevani oikeassa. Juttelemme vielä niitä näitä ennen kuin alan tehdä lähtöä. Lupaamme nähdä Veeran kanssa uudestaan mahdollisimman pian ja jatkossa vanhempien luona kävisimme yhdessä. Hän halaa minua vielä ja sanoo olevansa varma siitä, että minä keksin jotain, jolla saan asiani kuntoon.
--- ---- -
On joulukuu. Vain vajaan kolmen viikon päästä on joulu. Äiti oli ikionnellinen, kun kuuli minun ja Veeran olevan taas ystäviä. Hän hössötti iloisesta perhejoulusta. En oikein jaksanut innostua, vaikka Veeran kanssa kaikki korjaantui, niin muu tyhjyys sisälläni ei ole hävinnyt mihinkään. Daniel pyrkii mieleeni monta kertaa päivässä Ja vaikka kuinka olen yrittänyt tukahduttaa tunteeni, en vain onnistu siinä.
Tänä iltana olen viimeinkin päättänyt tehdä jotain konkreettista unohtaakseni Danielin. Lähden nimittäin baariin, homobaariin. Ehkä sieltä löytyisi joku edes ystäväksi, sillä en jaksa uskoa, että kukaan voisi laastaroida ammottavaa haavaa sydämessäni. Kukaan muu ei kelpaisi siihen, kun Daniel…Perhana, nyt Juuso lopetat sen märehtimisen ja koetat nauttia illasta!
Kello alkaa tulla yksitoista ja tilaan taksin, minähän nimittäin en millään bussilla kännisten tavisten kanssa kulje!…Ei, ei, minunhan piti yrittää ajatella erilailla muista ihmisistä…no, tilaan silti taksin, mutta vakuutan itselleni, että vain siksi koska en halua törmätä tuttuihin.
Taksi jättää minut naapurikadulle. Mietin mahtoiko kuljettaja arvata minne olen matkalla. Kaappihomous on tosiaan kirous, vain Veera tietää…ja Ansku ja Pave ja ketkä kaikki muut! Karkotan häiritsevät ajatukset ja kävelen lumisohjoa väistellen Isoroobertinkatua, kunnes näen katoksessa kirjaimet DTM. Olen ollut täällä joskus ennenkin, vaikka ikäraja on 22 vuotta. En ole sitä vieläkään, mutta uskon pääseväni sisään, kauniista ulkomuodosta on etua ainakin tämän paikan portsarien kanssa.
Olin oikeassa, karju ovella viittaa minut sisään sen kummempia kyselemättä väläytettyäni hänelle suloisimman hymyni. Silmäilen varovaisesti ympärilleni. Vasemmalla pöytien äärellä istuu ihmisiä, jotka silmäilevät arvioiden minua. Yhtä pitkiä katseita kerään oikealla olevilta sohvilta. Joku tyttö kuiskuttaa jotakin toisen korvaan. Kävelen narikkaa kohti. Joku ehkä 35-vuotias kireisiin farkkuihin ja nahkaliiviin sonnustautunut mies vinkkaa minulle silmää. ”Jotain tasoa sentään”, ajattelen ja käännän katseeni kiireesti pois. Seuraa minä silti olen etsimässä. Tänään en aio mennä kotiin yksin. Tänä yönä Juuso saa miestä!
Päästyäni eroon takista kävelen baaritiskille ja tilaan kossucolan. Menen nojailemaan lähimmän pöydän kulmalle ja annan katseeni lipua ihmisjoukossa. Väkeä lappaa tasaiseen tahtiin sisään. Pari mielenkiintoisen näköistä kundia on jo vastannut katseisiini, mutta minä en aio olla se, joka ensimmäisenä nöyrtyy tekemään tuttavuutta. Vaikka miesten ihailevat katseet tekevät itsetunnolleni mannaa, ontto olo sisältäni ei poistu. Tiedän, että täysin palkein nauttisin vain yhden tietyn nuoren miehen katseista.
Otan lasini ja siirryn musiikin pauhua kohti. Tanssilattialla on jo kova meno, vaikka ilta on vasta nuori. Taas katseet nuolevat vartaloani. Annan pienen hymynkareen nousta huulilleni. Miesten ihailevat katseet tekevät itsetunnolleni mannaa, mutta kuitenkaan ontto olo ei poistu sisältäni . Tiedän, että täysin palkein nauttisin vain yhden tietyn nuoren miehen katseista. Jään seisomaan tanssilattian läheisyyteen, mutta joraamaan en mene. Juuso nimittäin ei tanssi vaan jättää perseen keikuttelun naisille, ei sovi tyyliini! Perseestä puheen ollen, tunnen äkkiä ison kouran takapuolellani. Näen humalaisen noin 30-vuotiaan miehen rähmimässä itseäni. Huitaisen voimalla käden irti itsestäni, mutta tyyppi painaa väkisin minut pylvästä vasten. Lähellä olijat eivät ole huomaavinaankaan. ”Sä oot toshi shöpö”, mies läähättää korvaani. Yritän tyrkkiä häntä kauemmaksi, mutta ei onnistu, mies pitää molemmista käsistäni kiinni. Alan jo hätääntyä, mutta silloin miehen olkapäille ilmestyvät vahvan näköiset kädet, jotka vetävät hänet irti minusta. ”Lähes kaveri helvettiin siitä”, sanoo rauhallinen ääni, joka kuuluu itseni pituiselle lihaksikkaalle kundille. Juopunut katsoo viisaammaksi hoiperrella vähin äänin pois. ”Sä taisit olla pulassa”, komea pelastajani sanoo. Pieni leukaparta, ruskeat silmät ja tummat geelillä pystyy laitetut hiukset, silmäni rekisteröivät. ”Joo, oli vähän tukalat paikat”, mutisen. ”Mä oon Pasi”, hän sanoo. ”Juuso, kiitos avusta”, sanon ja kättelen Pasia. Tiedän löytäneeni etsimäni. ”Sä taidat olla täällä yksin”. Nyökkään. ”Niin mäkin, mitä jos pidettäis seuraa toisillemme”. ”Sopiihan se”, vastaan.
Juttelemme niitä näitä. Pasi kertoilee olevansa 24-vuotias ja ammatiltaan vartija. Mainitsen jotain ylimalkaisesti opiskeluistani yliopistolla. Hän ymmärtää olla kyselemättä enempää. Pasi kysyy mitä odotan tältä illalta ja nauraa kuultuaan melkoisen härskin vastaukseni. ”Hyvä, me ollaan sitten samalla aaltopituudella. Mäkään en etsi täältä mitään vakavampaa. Jonakin päivänä mulla on vaimo ja lapsia. Ei miehet kiinnosta ku pelkästään seksimielessä”, Pasi ilmoittaa. Olen tyytyväinen tähän ja kiihotun jo ajatellessani tulevaa yötä.
Päätämme lähteä katsomaan millainen meno on DTM:n yläkerrassa. Pasi sanoo käväisevänsä vessassa. Vastaan meneväni edeltä portaat ylös ja odottelevani häntä siellä. ”Älä karkaa mihinkään söpöläinen!”, Pasi virnuilee mennessään. Nousen portaat ja jään nojailemaan kaiteeseen niiden yläpäässä. Annan katseeni taas vaeltaa ihmismassassa. Ja silloin näen Danielin….
...........
Palautetta kiitos!
Avaan rapun oven. Minun ei tarvitse etsiä osoitetaulusta sukunimeä, sillä opiskelija-asuntojen rapuissa niitä ei lue edes ovissa. Silti tiedän minne mennä. Vapisen hieman seisahtuessani oven eteen. Kukkakimppu kädessäni ei tuo kummoistakaan turvaa. Toivottavasti hän olisi kotona… olisipa Veera olisi kotona ja samalla toivon, ettei hän olisi, jotta välttyisin tältä kohtaamiselta. Juttelin aamulla äidin kanssa ja sanoin yrittäväni korjata välimme. Tunnustin myös että niiden rikkoutuminen oli minun syytäni. Äiti kyllä uskoi Veeran olevan kotona, sillä tämä on kuulemma vähän vilustunut.
Soitan ovikelloa. Siirryn pois ovisilmän näköpiiristä; voisihan olla, ettei Veera avaisi ovea minulle. Pelottaa. Kuulen keveät askeleet eteisessä. Ovi narahtaa auki ja näen siskoni. Hän on aina yhtä kaunis, vaikka nenä punoittaa ja vaaleat hiukset ovat laittamatta. Taas ihmettelen kuinka paljon meissä kahdessa on samaa näköä. ”Juuso?!”, Veera puuskahtaa yllättyneenä nimeni. ”Mitä sä täällä”, hän kysyy aavistuksen kireästi ja varuillaan. ”Mä...mä…saanko mä tulla sisään?”, onnistun änkyttämään. Veera katsahtaa kukkakimppuuni, mutta ilme ei paljasta mitä hän ajattelee. ”No, tule”, Veera vastaa lyhyesti ja menee sisään katsomatta seuraanko. ”Kämppis ei oo paikalla, jos sitä mietit”, Veera huikkaa toisesta huoneesta, kun riisun takkia ja kenkiä. Jään seisomaan hänen huoneensa kynnykselle. Veera istuu nojatuolissa ja katselee minua vakava ilme kasvoillaan. Kukkakimppu riippuu lattiaa kohti. Kohtaan Veeran katseen, mikä saa tunnemyrskyn nousemaan pintaa sisälläni. Tunnen yhtäkkiä valtavaa rakkautta siskoani kohtaan ja suunnatonta surua siitä, että olen loukannut häntä. Silmäni täyttyvät väkisin kyynelistä. ”Veera…anna mulle anteeksi”, saan jotenkin kähistyä ja samalla minun on pakko painaa pääni, jottei hän huomaisi kyyneliäni. Veera ei sano mitään enkä uskalla katsoa häntä. Pyyhkäisen hihalla kyynelvanaa poskeltani, yhä pää painuksissa. Hoksaan, etten ole ikinä pyytänyt keneltäkään kunnolla anteeksi. Se saa minut nyyhkäisemään. Enää en välitä, että Veera näkee minun itkevän, kohotan hitaasti päätäni. Huomaan, että Veera on noussut tuolistaan. Katson siskoani suoraan silmiin. En näe niissä enää varuillaan oloa, kuten ovella, vaan jotain lämmön tapaista. ”Juuso, mä näin sut viimeksi itkemässä kun olit kymmenen vuotta”. En osaa vastata mitään, vaan niiskutan hieman. Veera ottaa pari askelta ja rutistaa minut halukseen. Veeran pää yltää juuri leukani alle ja yksi kyynel tipahtaa poskeltani hänen hiuksiinsa. ”Juuso, mä tiesin, että sä tulisit”, Veera kuiskaa paitaani vasten. Painan sisartani itseäni vasten. Luulen, että hänkin itkee.
Pitkään halattuamme toisiamme istuin Veeran vierelle hänen sängylleen. ”Mä oon mokannut kaiken”, voihkaisin ja hautasin kasvoni kämmeniin. Veera kietoi toisen kätensä ympärilleni. Hän odotti, että alkaisin kertoa. Ja minä kerroin siskolleni kaiken. Kerroin Danielista, fuksiaisillasta, Ripasta, Mirkasta…kerroin aivan kaiken. Veera pudisteli päätään ja katseli minua surullisena, mutta ei onneksi halveksuen, sitä en olisi kestänyt. Lopetettuani pitkän monologini hän virkkoi: ”Juuso, mä oon arvellut jo pitkään, että sä oot homo tai ainakin bi, olihan sulla niitä tyttöjä, mutta sä et vaikuttanut ikinä olevan tosissaan niiden kanssa. Oikeastaan siitä saakka, kun Kimmo…”. Kuin salaman iskemänä kaikki muistot, jotka olin niin monta vuotta tukahduttanut palasivat mieleeni. Punertavatukkainen pisamanaamainen poika, johon olin yläasteen lopulla salaa toivottomasti rakastunut. Kimmo oli ensirakkauteni ja yksi parhaista kavereistani; olisi varmaan vieläkin, mutta ysiluokan keväällä Kimmo oli isänsä kanssa kalassa, vene kaatui, isä pelastui, Kimmo ei. En mennyt kahtena viimeisenä viikkona ennen lomaa enää kouluun, koko kesä meni kuin sumussa. Jokin meni minussa kai rikki, tajuan vasta nyt. Syksyllä kun aloitin lukion en ollut enää se sama Juuso kuin ennen. Olin paljon kovempi Juuso.
Itken taas, mutta en enää jaksa soimata itseäni siitä. Veera ottaa minut taas hellään halaukseensa. ”Juuso, mä oon tässä, on sulla sentään mut”. Niin onhan minulla sentään Veera, jotain enemmän kuin puolisen tuntia sitten. Kyynelten läpi hymyilen siskolleni. Huuleni muodostavat sanan ”kiitos”.
Istun koko illan Veeran luona. Juttelemme myös hänen asioistaan, opinnoista, hänen poikaystävistään ja yhteisistä tutuista. Jossain vaiheessa puhe kääntyy takaisin Danieliin. ”Mikä sut saa uskomaan, että se olis homo?”. Huokaan, ”Niinpä, ei mulla ole yhtään todisteita sen suhteen, mutta ihan kuin mä näin sen katseessa jotain silloin puistossa…vaikka mitä tuosta enää…”, huoahdan toistamiseen. ”Voi Juse-kulta, ootko sä kokeillut anteeksipyytämistä, siinä on ihmeellinen voima, just äsken se todistettiin”. ”Sä et tunne niitä, sä et tunne Mirkkaa etkä Danielia, anteeksi ei nyt vain riitä”, vastaan väsyneesti ja tiedän olevani oikeassa. Juttelemme vielä niitä näitä ennen kuin alan tehdä lähtöä. Lupaamme nähdä Veeran kanssa uudestaan mahdollisimman pian ja jatkossa vanhempien luona kävisimme yhdessä. Hän halaa minua vielä ja sanoo olevansa varma siitä, että minä keksin jotain, jolla saan asiani kuntoon.
--- ---- -
On joulukuu. Vain vajaan kolmen viikon päästä on joulu. Äiti oli ikionnellinen, kun kuuli minun ja Veeran olevan taas ystäviä. Hän hössötti iloisesta perhejoulusta. En oikein jaksanut innostua, vaikka Veeran kanssa kaikki korjaantui, niin muu tyhjyys sisälläni ei ole hävinnyt mihinkään. Daniel pyrkii mieleeni monta kertaa päivässä Ja vaikka kuinka olen yrittänyt tukahduttaa tunteeni, en vain onnistu siinä.
Tänä iltana olen viimeinkin päättänyt tehdä jotain konkreettista unohtaakseni Danielin. Lähden nimittäin baariin, homobaariin. Ehkä sieltä löytyisi joku edes ystäväksi, sillä en jaksa uskoa, että kukaan voisi laastaroida ammottavaa haavaa sydämessäni. Kukaan muu ei kelpaisi siihen, kun Daniel…Perhana, nyt Juuso lopetat sen märehtimisen ja koetat nauttia illasta!
Kello alkaa tulla yksitoista ja tilaan taksin, minähän nimittäin en millään bussilla kännisten tavisten kanssa kulje!…Ei, ei, minunhan piti yrittää ajatella erilailla muista ihmisistä…no, tilaan silti taksin, mutta vakuutan itselleni, että vain siksi koska en halua törmätä tuttuihin.
Taksi jättää minut naapurikadulle. Mietin mahtoiko kuljettaja arvata minne olen matkalla. Kaappihomous on tosiaan kirous, vain Veera tietää…ja Ansku ja Pave ja ketkä kaikki muut! Karkotan häiritsevät ajatukset ja kävelen lumisohjoa väistellen Isoroobertinkatua, kunnes näen katoksessa kirjaimet DTM. Olen ollut täällä joskus ennenkin, vaikka ikäraja on 22 vuotta. En ole sitä vieläkään, mutta uskon pääseväni sisään, kauniista ulkomuodosta on etua ainakin tämän paikan portsarien kanssa.
Olin oikeassa, karju ovella viittaa minut sisään sen kummempia kyselemättä väläytettyäni hänelle suloisimman hymyni. Silmäilen varovaisesti ympärilleni. Vasemmalla pöytien äärellä istuu ihmisiä, jotka silmäilevät arvioiden minua. Yhtä pitkiä katseita kerään oikealla olevilta sohvilta. Joku tyttö kuiskuttaa jotakin toisen korvaan. Kävelen narikkaa kohti. Joku ehkä 35-vuotias kireisiin farkkuihin ja nahkaliiviin sonnustautunut mies vinkkaa minulle silmää. ”Jotain tasoa sentään”, ajattelen ja käännän katseeni kiireesti pois. Seuraa minä silti olen etsimässä. Tänään en aio mennä kotiin yksin. Tänä yönä Juuso saa miestä!
Päästyäni eroon takista kävelen baaritiskille ja tilaan kossucolan. Menen nojailemaan lähimmän pöydän kulmalle ja annan katseeni lipua ihmisjoukossa. Väkeä lappaa tasaiseen tahtiin sisään. Pari mielenkiintoisen näköistä kundia on jo vastannut katseisiini, mutta minä en aio olla se, joka ensimmäisenä nöyrtyy tekemään tuttavuutta. Vaikka miesten ihailevat katseet tekevät itsetunnolleni mannaa, ontto olo sisältäni ei poistu. Tiedän, että täysin palkein nauttisin vain yhden tietyn nuoren miehen katseista.
Otan lasini ja siirryn musiikin pauhua kohti. Tanssilattialla on jo kova meno, vaikka ilta on vasta nuori. Taas katseet nuolevat vartaloani. Annan pienen hymynkareen nousta huulilleni. Miesten ihailevat katseet tekevät itsetunnolleni mannaa, mutta kuitenkaan ontto olo ei poistu sisältäni . Tiedän, että täysin palkein nauttisin vain yhden tietyn nuoren miehen katseista. Jään seisomaan tanssilattian läheisyyteen, mutta joraamaan en mene. Juuso nimittäin ei tanssi vaan jättää perseen keikuttelun naisille, ei sovi tyyliini! Perseestä puheen ollen, tunnen äkkiä ison kouran takapuolellani. Näen humalaisen noin 30-vuotiaan miehen rähmimässä itseäni. Huitaisen voimalla käden irti itsestäni, mutta tyyppi painaa väkisin minut pylvästä vasten. Lähellä olijat eivät ole huomaavinaankaan. ”Sä oot toshi shöpö”, mies läähättää korvaani. Yritän tyrkkiä häntä kauemmaksi, mutta ei onnistu, mies pitää molemmista käsistäni kiinni. Alan jo hätääntyä, mutta silloin miehen olkapäille ilmestyvät vahvan näköiset kädet, jotka vetävät hänet irti minusta. ”Lähes kaveri helvettiin siitä”, sanoo rauhallinen ääni, joka kuuluu itseni pituiselle lihaksikkaalle kundille. Juopunut katsoo viisaammaksi hoiperrella vähin äänin pois. ”Sä taisit olla pulassa”, komea pelastajani sanoo. Pieni leukaparta, ruskeat silmät ja tummat geelillä pystyy laitetut hiukset, silmäni rekisteröivät. ”Joo, oli vähän tukalat paikat”, mutisen. ”Mä oon Pasi”, hän sanoo. ”Juuso, kiitos avusta”, sanon ja kättelen Pasia. Tiedän löytäneeni etsimäni. ”Sä taidat olla täällä yksin”. Nyökkään. ”Niin mäkin, mitä jos pidettäis seuraa toisillemme”. ”Sopiihan se”, vastaan.
Juttelemme niitä näitä. Pasi kertoilee olevansa 24-vuotias ja ammatiltaan vartija. Mainitsen jotain ylimalkaisesti opiskeluistani yliopistolla. Hän ymmärtää olla kyselemättä enempää. Pasi kysyy mitä odotan tältä illalta ja nauraa kuultuaan melkoisen härskin vastaukseni. ”Hyvä, me ollaan sitten samalla aaltopituudella. Mäkään en etsi täältä mitään vakavampaa. Jonakin päivänä mulla on vaimo ja lapsia. Ei miehet kiinnosta ku pelkästään seksimielessä”, Pasi ilmoittaa. Olen tyytyväinen tähän ja kiihotun jo ajatellessani tulevaa yötä.
Päätämme lähteä katsomaan millainen meno on DTM:n yläkerrassa. Pasi sanoo käväisevänsä vessassa. Vastaan meneväni edeltä portaat ylös ja odottelevani häntä siellä. ”Älä karkaa mihinkään söpöläinen!”, Pasi virnuilee mennessään. Nousen portaat ja jään nojailemaan kaiteeseen niiden yläpäässä. Annan katseeni taas vaeltaa ihmismassassa. Ja silloin näen Danielin….
...........
Palautetta kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä osa oli aika liikuttava. Aloin itsekin miettiä kaikkia tekemiäni typeryyksiä ja juttuja jotka ylpeyteni takia ovat menneet mönkään.
Juusosta löytyykin jotain johon samaistua.
Hyvä osa juonen kannalta, Juuso tarvitsi tukea siskostaan ja kivaa kun Danielkin näyttää olevan homo.
Tajuis nyt heivata sen pasin helevettiin =)
Hyvä, hyvä!! Ainoa mikä jäi harmittamaan tässä osassa oli se kun se loppui! Heh, haluan lukea lisää, pian :)
Jäi niin kutkuttavaan paikkaan kun se Daniel oli siellä ja ja , öh... apua, tahtoo lisää!
tämä on hyvä! Ei virheitä, loistava juoni... jäin koukkuun=)jatkoa odottelen...
Aivan loistavaa odotan innolla jatkoa..pian!!
mä oon ni herkkis et heti veet silmis:) mä vaan tosta et homobaareis käy kyl muitaki ku homoja, niin et tosta sai sellasen kuvan et ei muita.. mut eihän sil oikeestaan oo mitään suurta merkitystä.. vai mitä mieltä ootta?
näissä ei mtn muuta vikaa ku et nää on ihan liian lyhyitä.. :D