soijasta

En käytä maitotuotteita, joten soijaa tulee syötyä maidon, jogortin ym. muodossa. ONko soijasta jotain haittaa elimistölle? Eräs tuttavani väitti lukeneensa jostain, että soijan sisältämä estrogeeni ei olisi hyväksi.
Onko kellään tietoa tästä?
2407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ystäväsi ei puhunut puuta heinää.
Itsekin olen lukenut ja kuullut monista soijan haitoista, joista eräs suurin on sen kilpirauhasen toimintaan vaikuttava teho. Eräs ystäväni sai kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita pitkään jatkuneesta soijan käytöstä, ja hän alkoi etsiä netistä tietoa, minkä seurauksena luopui soijasta. Vointi parani huomattavasti, ja nyt hän välttää soijaa ehdottomasti.

Toinen ystäväni taas kertoi olevansa kilpirauhaspotilas, ja lukeneensa vertaistukiryhmän sivuilta varoituksen soijasta.

Soija on hyvin myyvä tuote monessa muodossa, ja siksi se on eräs terveysteollisuuden lempilapsista. Mutta kannattaa olla kriittinen moisen hypetyksen suhteen. Googlaamalla selviää myös soijakriittisiä näkemyksiä.
Lukemani mukaan soija on ihmiselle turavllinen VAIn fermentoidussa muodossa, siis soijakastikkeessa ja misossa, ei papuina tai juomina!
Täytyy muistaa myös se, että monet soijajalosteet ovat kaikkea muuta kuin luonnollista ja terveellistä ravintoa- aito liha olisi paljon paremmin sulavaa.
Mutta nykyisin kun on trendinä harrastaa korvikkeita ja välttää aitoa... :( Toisin oli sota-aikana, kun korvikkeet olivat välttämätön pakko monille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


soijafani kirjoitti:

En käytä maitotuotteita, joten soijaa tulee syötyä maidon, jogortin ym. muodossa. ONko soijasta jotain haittaa elimistölle? Eräs tuttavani väitti lukeneensa jostain, että soijan sisältämä estrogeeni ei olisi hyväksi.
Onko kellään tietoa tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu