Rakas lapsi - Älväri

Juuh, tähän vanhaan aiheeseen taas pistän lisää tuulta myllyyn. Ihan naurettavaa pelleilyä tuo Älväreiden onnellisten omistajien talojensa puolustelu. Olen niitä nähnyt monta, uusin on naapurissa ja laatu on surkeaa alusta loppuun. Sanottakoon, että ei mulla mitään ko taloa vastaan ole, ja hyvä, että vähävaraisemmatkin pääsevät kokeilemaan omakotitalomaista asumista. Jos itselläni ei olisi ollut varaa teettää kunnon taloa, olisin varmasti sitäkin vaihtoehtoa harkinnut. Rasittaa vaan tuo säälittävä puolustelu näillä palstoilla ja naapurilta. En ole koskaan sanonut heille mitään negatiivista heidän talostaan, mutta silti keskustelut johtavat "ihan hyvä tämä on vaikka..." tyyliin. Jos talo on heikko niin pitääkö sen talon kautta hankitun heikon itsetunnonkin tunkea joka paikkaan.

Joo, ei niissä mitään vikaa ole. Yksi pääty oli kostea perustuksesta parin metrin korkeuteen. Laudat näyttävät jo kesän jälkeen kuivemmilta, eivätkä ole enää niin tummia märältä alueelta, jota ei tietenkään tutkittu.. Vedenpaineet vaihtelee, hanat irtoilee, tapetit laitettu miten sattuu, on kuuma, takka on työlästä saada laitettua kun pohja ei kestä jne, ovet paperista, ei äänieristystä ja pesukoneen ollessa päällä talo tärisee kuin rouvan vibra ja vaikka mitä muuta. Ihan hyvä joo..

Kiitos ja anteeksi. Kaikkien iloksi en palaa aiheeseen toista kertaa..
669611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

ja onnelisia.koita nyt saada älväriasia pois mielestäsi edes viikonlopuksi.kyllä se siitä.

Äänestä

Älvärin perustustapa on sinänsä fiksu, mutta puurakenteet ryömintätilassa eivät ole niin turvallinen ratkaisu kuin mitä sinulle ehkä uskotellaan. Mitään "perinteistä" siinä ei ole. Eivät esi-isämme rakentaneet niin huonolle "perinnemaalle" ja niin tiiviisti, kuin mitä nykyään tehdään.

Älvärissä on halpa hinta-laatusuhde, ja varsin vaatimaton laatutaso. Varustelu on varsin vähäistä, omia muutoksia ei voi juuri tehdä ja yläkertakin vaatii oman rahansa valmistuakseen.

Itseäni eniten häiritsee puurossipohjan lisäksi Älvärin kylpyhuone. Lastulevy muovimatto ei ole tältä vuosikymmeneltä ratkaisuna. Varaudu kylpyhuoneremonttiin varsin pian sisäänmuuton jälkeen.

Eikä Älvärin kylppäriä sillä saa muiden talojen veroiseksi, että menee valamaan betonista pintalaatan sinne kylppäriin ja laittamaan kipsilevyt. Pohjia joutuu vahvistamaan aika tavalla, että tuon voi oikeasti mennä tekemään ja väliseiniinkin on laitettava vahvistavat (jäykistävät) lisärangat, ennenkuin kipsiä tai mieluummin lujalevyä voi tarjota. Kevytrakenteinen väliseinä on syytä aloittaa muuratun lecaharkon tmv kiviaineen päältä. Sekin lisää vaikeusastetta.

Tosin nykyaikana suositellaan, että märkätilan seinät tehdään kokonaan kiviaineesta. Se ei sitten enää Älväreissä oikein tahdo onnistuakaan ilman ettet varaudu siihen jo rakennusaikana. Jos niin teet, niin sen jälkeen Älväri ei olekaan enää halpa.

Myös ilmanvaihtojärjestelmä ei ole ihan tämän päivän vaatimusten mukainen.

Äänestä
  • Vai suosittellaan märkätilat ...... missä, kuka ja miksi ?? Ilmanvaihto on todellakin aivan nykypäivää ja tehokkaalla lämmöntalteenotolla. Talo on siis huomattavan energiataloudellinen verrattuna näihin "laadukkaisiin" ja suorasähköllä lämmitettäviin.

    Äänestä

  • edes tietoa koko aiheesta. kirjoitti:

    Vai suosittellaan märkätilat ...... missä, kuka ja miksi ?? Ilmanvaihto on todellakin aivan nykypäivää ja tehokkaalla lämmöntalteenotolla. Talo on siis huomattavan energiataloudellinen verrattuna näihin "laadukkaisiin" ja suorasähköllä lämmitettäviin.

    No tietysti siksi ettei tulisi kosteusvaurioita, tarviiko tuota nyt tarkemmin selittää?

    Ilmanvaihtosysteemi ei esilämmitä tuloilmaa, ei sellainen tälläiseen maahan sovi, missä pitää välillä talvikeliäkin.

    Millä se Älvsby sitten lämmitetään, eikö se olekaan sähkölämmitteinen?
    Eikä tuolla lämmöntalteenottosysteemilla ole juurikaan mitään eroa normaalin LTO:n talteenottamiiin lämpömääriin. Aivan yhtä paljon suoraasähköä se vaatii, kuin tavallisellakin ilmanvaihtimella varustettu talo.

    Äänestä

  • Sertifikaatin omaava kirjoitti:

    Eivät kivirakenteet poista kosteusvaurioita.

    Pitää olla tuloilman ...... miksi helvetissä, eipä ole 6 vuoteen tarvittu ? (vaikka ei kyllä ole älväriä)

    Aika huomattava ero on sähkönkulutuksessa.

    Olkoon tämä nyt tässä taas kerran, mistä perkeleestä näitä oikein sikiää jotka eivät edes viitsi perusasioita selvittää.

    Äänestä

  • aiheisiin joista kirjoittaa kirjoitti:

    Niinpä niin!
    Eipä sitä tartte mitä ei olekkaan!
    Niinhän yksi työkaverikin itsellensä todistelee, että ilmastointi autossa on turha!
    Mutta siitäkin voidaan olla montaa mieltä(itse en autoa edes harkitsisikkaan missä kyseistä laitetta ei ole)

    Äänestä

  • En tartte mitään kirjoitti:

    ?????

    Kovin vaikutat vihaiselta. Onko jotakin joka painaa mieltä?
    Mitenkä tällä palstalla yleensä, käytetäänkö täällä nimimerkkejä? Tietäisi vähän kenen kanssa kommunikoi.

    Mennäänpä käänteisessä järjestyksessä:
    "Olkoon tämä nyt tässä taas kerran, mistä perkeleestä näitä oikein sikiää jotka eivät edes viitsi perusasioita selvittää."
    No mutta, kai sinä nyt tämän tiedät?

    "Aika huomattava ero on sähkönkulutuksessa."
    Eipä aivan niinkään.
    Hyvän LTO:n kautta kulkee etelä-suomen oloissa keskikokoisessa pientalossa (150m2) luokkaa 8.000kWh*0,75=n. 6.000 kWh.

    Pilpin ottoteho on ilmeisesti 500 W.
    Jos tehokerroin on 2,9 ja koneen kompura käy 70% vuoden yhteenlasketusta ajasta saadaan:
    0,5 kWh*(2,9-1)*365d*24h/d*0,7= 5.800 kWh vuodessa.
    Mielestäni ei ole huomattava ero.

    Tuon 8.000 kWh:n, eli energia määrän ilman LTO:ta voi laskea helposti ilmamäärän, ilman ominaispainon, ominaislämpökapasiteetin ja lämmityskauden astepäivämäärien avulla.
    Voisit sen vuorostasi näyttää, kun vaikutat olevan perusasioista hyvin selvillä?

    samalla asiantuntemuksella nettipsygologiaa kuin kuin on tietosi lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmistä? Perehdy siihen koko ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmään ja sitten kirjoittelet viisauksia LTO;n ja pilpin tehoista ja talojen tarvitsemasta kokonaisenergiamäärästä ja mistä se hankitaan ja paljonko siitä saadaan ohjattua "uudelleen" käyttöön tai varastoitua. Sitten vertaat niiden hankintahintoja ja säästöjä, kuinka ollakaan tuo pilp-systeemi onkin huomattavan energiataloudellinen ja jopa parjattu älvsby paihittää energiataloudessa laatutalosi suorasähköllä ja LTO;lla varustettuna ja vielä millä hankintahinnalla.

    Äänestä

  • nytkö aiot harjoittaa kirjoitti:

    turpiin tulee lappia myöden, mutta silti vaan urputetaan. Asiantuntemuksella ja sertifikaatilla.

    Äänestä

  • nytkö aiot harjoittaa kirjoitti:

    samalla asiantuntemuksella nettipsygologiaa kuin kuin on tietosi lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmistä? Perehdy siihen koko ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmään ja sitten kirjoittelet viisauksia LTO;n ja pilpin tehoista ja talojen tarvitsemasta kokonaisenergiamäärästä ja mistä se hankitaan ja paljonko siitä saadaan ohjattua "uudelleen" käyttöön tai varastoitua. Sitten vertaat niiden hankintahintoja ja säästöjä, kuinka ollakaan tuo pilp-systeemi onkin huomattavan energiataloudellinen ja jopa parjattu älvsby paihittää energiataloudessa laatutalosi suorasähköllä ja LTO;lla varustettuna ja vielä millä hankintahinnalla.

    Tässä faktaa: älväri n.110 m2 tai mitä ne ovatkaan 1-tasossa, kuluttaa suurinpiirtein saman verran kuin mikä tahansa muukin vastaavankokoinen talo. Tämä pohjautuu silkkaa kokemukseen verkkoyhtiömme alueella.

    Äänestä

  • nytkö aiot harjoittaa kirjoitti:

    samalla asiantuntemuksella nettipsygologiaa kuin kuin on tietosi lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmistä? Perehdy siihen koko ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmään ja sitten kirjoittelet viisauksia LTO;n ja pilpin tehoista ja talojen tarvitsemasta kokonaisenergiamäärästä ja mistä se hankitaan ja paljonko siitä saadaan ohjattua "uudelleen" käyttöön tai varastoitua. Sitten vertaat niiden hankintahintoja ja säästöjä, kuinka ollakaan tuo pilp-systeemi onkin huomattavan energiataloudellinen ja jopa parjattu älvsby paihittää energiataloudessa laatutalosi suorasähköllä ja LTO;lla varustettuna ja vielä millä hankintahinnalla.

    tule mitään:
    "kuinka ollakaan tuo pilp-systeemi onkin huomattavan energiataloudellinen"
    Onhan se energiataloudellinen, mutta juurihan minä sinulle osoitin, että ei ole eroja hyvään tavallisen.

    "jopa parjattu älvsby paihittää energiataloudessa laatutalosi suorasähköllä ja LTO;lla varustettuna ja"
    Mistä tiedät?
    Kyllähän minä omani tunnen ja huonosti älvsbyhusinkin, mutta mistä tiedät, että älvsbyhus on energiatehokkaampi. Tosin tilavuudeltaan ne eivät ole yhteismitallisia.

    "Perehdy siihen koko ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmään ja sitten kirjoittelet viisauksia LTO;n ja pilpin tehoista ja talojen tarvitsemasta kokonaisenergiamäärästä ja mistä se hankitaan ja paljonko siitä saadaan ohjattua "uudelleen" käyttöön tai varastoitua"

    Koko lämmitysjärjestelmään ei tarvitse paneutua, mikäli arvostellaan lämmöntalteenottoa.
    Tarvittaessa voin siitäkin jotakin kertoa.

    Kokonaisenergiamääristä en ole puhunut edellisessä muuta kuin pilp/muu LTO asiassa.
    Vuotuisen talteenottomäärän jo kertaalleen osoitin. Et sitten tainnut ymmärtää?

    Onko tämä tällä palstalla tapana raivota nimettömänä, jos ei jotakin asiaa oikein ymmärrä?
    Ihme väkeä olette. Käyttäydyttekö töissä ja kotonakin samalla tavoin?

    Äänestä

  • Sertifikaatin omaava kirjoitti:

    Kovin vaikutat vihaiselta. Onko jotakin joka painaa mieltä?
    Mitenkä tällä palstalla yleensä, käytetäänkö täällä nimimerkkejä? Tietäisi vähän kenen kanssa kommunikoi.

    Mennäänpä käänteisessä järjestyksessä:
    "Olkoon tämä nyt tässä taas kerran, mistä perkeleestä näitä oikein sikiää jotka eivät edes viitsi perusasioita selvittää."
    No mutta, kai sinä nyt tämän tiedät?

    "Aika huomattava ero on sähkönkulutuksessa."
    Eipä aivan niinkään.
    Hyvän LTO:n kautta kulkee etelä-suomen oloissa keskikokoisessa pientalossa (150m2) luokkaa 8.000kWh*0,75=n. 6.000 kWh.

    Pilpin ottoteho on ilmeisesti 500 W.
    Jos tehokerroin on 2,9 ja koneen kompura käy 70% vuoden yhteenlasketusta ajasta saadaan:
    0,5 kWh*(2,9-1)*365d*24h/d*0,7= 5.800 kWh vuodessa.
    Mielestäni ei ole huomattava ero.

    Tuon 8.000 kWh:n, eli energia määrän ilman LTO:ta voi laskea helposti ilmamäärän, ilman ominaispainon, ominaislämpökapasiteetin ja lämmityskauden astepäivämäärien avulla.
    Voisit sen vuorostasi näyttää, kun vaikutat olevan perusasioista hyvin selvillä?

    Niben tehokerrointa ei ilmoiteta mutta epäilen sen olevan n. 2.5 luokkaa. Toisaalta poistoilman puhallustehoa pidetään asennossa 3/10 joten pilipin hyötysuhde jää varsin kehnoksi. Pilippi toimii sitä tehokkaammin mitä nopeammalla poistoilmapuhallinta pyöritetään. Omien laskelmieni mukaan pilipin toimiessa lämmitysteho jää n < 1 kW luokkaan, eli sama kuin pienen keittolevyn. Pilipillä voi siis ylläpitää kattilaveden lämpöä mutta talon tai käyttöveden lämmittämiseen pilipistä ei ole kovin kummoista apua muutoin kuin kesällä, kun taloa ei tarvitse lämmittää. Pilipin nettohyötytehoksi jää alle 500 W. Syötetään 500 W sisään saadaan ehkä 900 W ulos. Omakäyttöteho muuttuu lämmöksi sekin, mutta lämmittää lähinnä vain pilippi-pömpelin sisäelimiä eli siitä ei ole mitään hyötyä talon tai käyttöveden lämmitykseen.

    Äänestä

  • Pilipali-pilippi kirjoitti:

    varsinainen aasintuntija liikkeellä

    Jäljillä olet.

    Poistoilman puhallinteho ei vaikuta oikeastaan muuta, kuin sen tulee aiheuttaa sellainen ilmavirta, että lämmönvaihtimen kenno ei mene jäähän. Muuten tilanne on aika vakio.
    Niben oman käyttö-ohjeen käppyrä antaa tehosuhteeksi noin 2,8-3,0 joka riippuu vähän lämpötilaeroista. Toisaalta esim. kilpailija Nilanin ilmasta ilmaan pumppu tuottaa paremman tehosuhteen, suuremmista lämpötilaeroista johtuen.

    Jostain olen lukenut 2,8 tehosuhteesta pilpeillä noin yleensä.

    Verrataanpa hyvää LTO:ta ja pilppiä:

    Kesällä pilp tekee lämpimän käyttöveden.
    Neljän hengen perheen oletetaan käyttävän 4as.*800kWh/as.= 3.200 kWh vuoteen käyttöveden lämmitykseen.
    Laskemalla saan, että pilp käy tuona aikana 12% ajasta.
    LTO:sta ei saada vastavaa hyötyä.

    Talvella pilp käy koko ajan= 100%
    Vastaavasti LTO toimii paremmalla hyödyllä.
    Esim. 150 m2 talo Pilp: 0,95 kW teho/LTO 1,9kW -20 C pakkasella teho.

    Tuon väliajan pilp käy ajasta 99%...12% ajasta.
    LTO:n (sen tavallisen) hyöty riippuu lämpötilaerosta.

    Heitän, tämän voi laskea tarkemminkin, että pilp käy 70% vuodesta, jolloin se käydessään tuottaa tuon 0.95 kW teholla hyödyn: 0,95 kW*24h/d*365d*0,7=5.800 kWh
    (Sähköteho: 500 W; lämpöteho 1.450 W, ero on hyöty 950W)

    LTO parhaat (pyörivä tai vastavirta)
    Ulos menisi ilman LTO:ta (150m2 talo) n. 8.000 kWh. 75 % hyötysuhteella saadaan 0,75*8.000 kWh= 6.000 kWh. (Joku alkaa tietysti väittämään, että näiden hyötysuhde on 85%(mainoskikka). Niinhän se onkin, mutta vain tuloilmassa, poistoilmassa se jää paljon alemmas, josta se on laskettava.)

    Erotus on vuodessa euroissa nykysähkön hinnoilla noin 16€.

    Kuutiomallin LTO:hon alkaa sitten jo eroa molemmilla kertymään.

    P.S. Vaihdan tuon nikkini, se kuullostaa typerältä. Tuli keksittyä nopeasti.

    Poistoilman virtaama vaikuttaa olennaisesti (poisto)ilmalämpöpumpun hyötytehoon. Hyötytehon ulosotto edellyttää tietyn poistoilman virtaaman ja poistoilmalta tietyn lämpötilan. Pilp ei käy kokoajan eikä edes talvella jolloin sitäkin vähää lisätehoa tarvittais. Mikroprosessori päättää milloin pilp käy. Niben pilpista ei saa 1450 W hyötytehoa normaalikäytössä, koska poistoilmapuhallin käy vain 3/10 (30 %?) teholla maksimista. Puhaltimen voisi laittaa 10:lle mutta tällöin sukat pyörii jalassa. Pilpin ennakoitavissa oleva MTBF on n 5 vuotta. Kylmäainetta haihtunee 10-15 p-% vuodessa. Hyötysuhde heikkenee vuosi vuodelta. Entisyyden valossa (Folksamin tilastot) Niben kompressorille ei uskalla ennustaa yhtään 5 vuotta pidempää elinikää. Takuu kattaa kompressorin mutta ei uuden kompressorin asennusta (suuruusluokka €€€). Pilpistä saa käytännössä enemmän irti jos on talossa tulipesä ja kytkee kattilavastuksen pois päältä. Tulipesä säteilee lämpöä ympäristöönsä helposti esim 4 kW teholla. Lämpö
    poistuu poistoilman mukana josta nibellä on mahdollisuus ottaa siifvu talteen.

    Äänestä

  • Webotti kirjoitti:

    Mulla 152 m2 v 2005 rakennettu talo, naapurissa velipojalla samanlainen. Kumpikaan ei ole Älvsby mutta valitsin omaani IVT 490 pilpin vesikiertoisella lattialämmityksellä ja velipojalla suorasähkö lattialämmitys ja LTO. Sähkökulutus meillä 14400 kWh vuodessa ja velipojalla 21000 kWh. Miten tuo ero syntyy, en tiedä mutta ainakin vähemmän meillä sitä menee.

    Äänestä

  • OttOmania kirjoitti:

    ...ei välttämättä todista mitään, kuten sanoitkin. Isoja eroja voi tulla ihan kulutustottumuksista. Miten saunominen? Sisälämpötila? Onko velipojallasi esim tietsikka aina päällä? Suihkulähteitä? Enemmän elektroniikkaa? Ahkerampi ruuanlaittaja? Enemmän pakastimia? Lista on ihan loputon...

    "Poistoilman virtaama vaikuttaa olennaisesti (poisto)ilmalämpöpumpun hyötytehoon. Hyötytehon ulosotto edellyttää tietyn poistoilman virtaaman ja poistoilmalta tietyn lämpötilan. "
    Virtaamalle on minimiarvo, jonka jälkeen kenno jäätyy, kun kostea sisäilma konndensoituu kennoon.
    Tuon virtaaman yläpuolella virtausnopeudella ei ole suurta merkitystä.
    Poistoilman lämpötila ennen kennoa=sisäilman lämpötila.
    Jos virtaamaa lisätään kenno ottaa ilmasta vain tuon n. 1450 W tehon ja kennon jälkeinen ilma on lämpimämpää kuin pienemmillä virtaamilla.
    Sikäli olet oikeassa, että isolla virtaamalla lämpötila ero pienenee ja tehosuhde sen kautta paranee. Mutta merkitys on aika pieni.

    "Pilpin ennakoitavissa oleva MTBF on n 5 vuotta."
    Mikä se semmoinen MTBF on? Ei ole meikäläiselle tuttu. Keskimääräinen laitteen kesto vuosina, arvaan ma?

    "Kylmäainetta haihtunee 10-15 p-% vuodessa. Hyötysuhde heikkenee vuosi vuodelta"
    Voi olla. Toisaalta pitäisi kai sen olla suljettu piiri kylmäaineella, kuten jääkaapissa. Jääkaappeihinhan ei kylmä-ainetta juurikaan tarvitse lisätä.
    Periaatteessa tekniikan pitäisi olla samanlaista.

    "Pilpistä saa käytännössä enemmän irti jos on talossa tulipesä ja kytkee kattilavastuksen pois päältä. Tulipesä säteilee lämpöä ympäristöönsä helposti esim 4 kW teholla. Lämpö
    poistuu poistoilman mukana josta nibellä on mahdollisuus ottaa siifvu talteen. "
    Tuosta olen toista mieltä:
    Pilpin käydessä siitä saa vain sen 1450 W (tai mitä se nyt oikein onkaan) irti. Jos sisälämpötilan nostaa panospoltolla 21:sta asteesta 24: asteeseen, poistoilma kennon jälkeen lämpenee vastaavasti 3 astetta.

    Tavallinen LTO taas palauttaa enemmän lämpöä lämpötilaeron kasvaessa ulkolämpötilan ja poistoilman välillä.
    150 m2 talon normivirtaamalla saadaan takaisin 75% hyötysuhteella 24 sisälämpötilassa n. 140 W lisää verrattuna 21 s.lämpötilaan.

    0,052 m3/s*1000 J/kgK*1,2 kg/m3*3K*0,75=140 W.

    Poistoilmapuhalluksen tilavuusvirta vaikuttaa pilipin hyötytehoon minkä huomaa jo teholaskelman laskentakaavasta. Uskon vahvistukseksi kts esim. http://www.sulpu.fi/index.php?option=com_xfaq&task=answer&Itemid=38&catid=26&aid=144

    Motivan mukaan pilppien lämpökerroin on tavallisesti luokkaa 1,5-2,2. Väite tukee hyvin omia havaintoja. http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/pientalonlammitysjarjestelmat/lammonkehitysmuuttaaenergianlammoksi/poistoilmalampopumppu.html

    Poistoilman lämpötila ei ole sama kuin sisälämpötila. Poistoilman lt on sama kuin lt katonrajassa. Esim huonelämpötila n. 1,5 m korkeudella ~22, pilpin mittaaman poistoilman lt ~26 C. Lämmin ilma nousee ylöspäin.

    MTBF Mean Time Between Failures. Keskimääräinen aikaväli vikaantumisten välillä.

    Jääkaappeihin tosiaan harvemmin tarvitsee lisätä kylmäaineita, en tiedä mistä johtuu. Autojen kylmäkoneisiin sen sijaan pitäisi lisätä n. parin vuoden välein. Omassa kulkineen kylmäkoneessa on muistaakseni saman verran kylmäainetta kuin Niben romussa eli 430 gr. Auton järjestelmä on tiiviystarkastettu fluoresoivalla tunkeumanesteellä ei vuotoja. Kylmäainetta häviää silti vuositasolla ihan tuntuvasti, minkä kuulee kylmäkoneen toimintaäänestä (alkaa sihistä ja suhista).

    Poistoilman lämpötilan kasvaessa pilpin hyötysuhde kasvaa koska poistoilman puhallus pidetään käytännössä aina vakiona. Nibessä puhallustehon säätäminen vaatii konepellin avaamisen ja riviliittimen roplaamista. Pointti se että että pilppi ei käydessään toimi parhaalla mahdollisella hyötysuhteella koska pilpin maksimitehoa ajatellen poistoilman määrä on liian vähäinen. Poistoilman pilpin toiminnan kannalta vähäistä määrää voi kompensoida lämpötilan nostamisella. Tietenkään tulta ei kannata ylläpitää vain siksi että pilpin toiminta tehostuisi, mutta jos takkaa poltetaan muista syistä, poltto samalla parantaa pilpin toimintaedellytyksiä ja hyötysuhdetta. Veikkaan että Niben P310:stä kompressorikäytöstä saa lämpötehoa normaali käyttötapauksessa jotain alle kilovatin luokkaa. Niben hyötysuhde taitaa olla aika heikko verrattuna esim ilmalämpöpumppuihin.

    Nibe P310
    Ulkoilma 17 (pilpin mittari ulkoseinässä)
    Sisäilma 20 C
    Poistoilma 21 C
    Kompressorin jälkeen 11 C
    Kaava tehon laskemiseksi: http://www.comfortzone.se/Berakningar.htm, kohta Effekt luftavkylning vanlig frånluftsvärmepump

    Datat:
    F=220 m3/s (puhallin kolmosella)
    T1=21 C
    T0=11 C (Nibestä)
    DeltaT= 10 astetta
    1,29 kg/m3
    1,00 kJ/kg·K

    Tehoksi muodostuu 0,788 kW. Hyötysuhteeksi (tehokerroin) muodostuu 788W/550W (kompuran omakäyttöteho) = 1,43

    Nibeä voisi mainostaa vaikka kuten Ladaa ennen mainostettiin; Kestävä ja säästävä.

    Paras hyötysuhde ei toteudu kun ulkolämpötila on 17 astetta?

    Mitä toi puhallin kolmosella tarkoittaa? Onko virtaus riittävä vai onko se maksimi?

    Äänestä

  • mitä???? kirjoitti:

    Paras hyötysuhde ei toteudu kun ulkolämpötila on 17 astetta?

    Mitä toi puhallin kolmosella tarkoittaa? Onko virtaus riittävä vai onko se maksimi?

    Pilp ei säästä juuri mitään. Jos pilppi ei säästä kesällä, niin milloin se sitten säästää? Talvella Suomessa yleensä on viilempää kuin 17 C. No joo on me tehty koko kesän käyttövesi pelkästään pilpillä mutta omien kokemusten valossa en silti suosittele Nibe P310 pilppiä kenellekään. Rämisee, monimutkainen rakenne, ohuen peltikotelon rakenne on kuin kaikupohja. On rikkoutumisaltis, kallis korjauttaa. Aikaan saatavat säästöt uppoaa helposti huoltoihin ja korjauksiin. Varaosia saa kätevästi _vain_ tilaamalla isolta kirkolta. Meillä kun kompressori kerran hajoaa niin en aio sitä korjauttaa. Jatkan lämmittämistä vastuksella. On äänetön ja varmatoiminen vaihtoehto.

    P310 käyttäen ilmanvaihtojärjestelyihin jää runsaasti toivomisen varaa. Pilppiä käytettäessä talon tulee olla pullon tiivis joka paikasta jotta ilmanvaihto toimisi suunnitellulla tavalla. Tuuletusikkunan avaaminen sekoittaa ilmanvaihdon toimivuuden välittömästi. Piipun sulkupelti vuotaa seurauksella sillä että kämppä on ja pysyy savunhajuisena.
    Puhallin kolmosella tarkoittaa että puhallin on kytketty 125 V jännitteelle. Maksimi on 230 V/375 m3/h. Puhallinkäyrästöstä päätellen ilman pitäisi poistua kolmosasennossa n 220 m3/h. Kolmosasento tuntuis meillä ainakin olevan tehokkain käytettävissä oleva puhaltimen nopeus ilman että kämppä tuntuu vetoiselta.

    Äänestä

  • Webotti kirjoitti:

    Poistoilmapuhalluksen tilavuusvirta vaikuttaa pilipin hyötytehoon minkä huomaa jo teholaskelman laskentakaavasta. Uskon vahvistukseksi kts esim. http://www.sulpu.fi/index.php?option=com_xfaq&task=answer&Itemid=38&catid=26&aid=144

    Motivan mukaan pilppien lämpökerroin on tavallisesti luokkaa 1,5-2,2. Väite tukee hyvin omia havaintoja. http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/pientalonlammitysjarjestelmat/lammonkehitysmuuttaaenergianlammoksi/poistoilmalampopumppu.html

    Poistoilman lämpötila ei ole sama kuin sisälämpötila. Poistoilman lt on sama kuin lt katonrajassa. Esim huonelämpötila n. 1,5 m korkeudella ~22, pilpin mittaaman poistoilman lt ~26 C. Lämmin ilma nousee ylöspäin.

    MTBF Mean Time Between Failures. Keskimääräinen aikaväli vikaantumisten välillä.

    Jääkaappeihin tosiaan harvemmin tarvitsee lisätä kylmäaineita, en tiedä mistä johtuu. Autojen kylmäkoneisiin sen sijaan pitäisi lisätä n. parin vuoden välein. Omassa kulkineen kylmäkoneessa on muistaakseni saman verran kylmäainetta kuin Niben romussa eli 430 gr. Auton järjestelmä on tiiviystarkastettu fluoresoivalla tunkeumanesteellä ei vuotoja. Kylmäainetta häviää silti vuositasolla ihan tuntuvasti, minkä kuulee kylmäkoneen toimintaäänestä (alkaa sihistä ja suhista).

    Poistoilman lämpötilan kasvaessa pilpin hyötysuhde kasvaa koska poistoilman puhallus pidetään käytännössä aina vakiona. Nibessä puhallustehon säätäminen vaatii konepellin avaamisen ja riviliittimen roplaamista. Pointti se että että pilppi ei käydessään toimi parhaalla mahdollisella hyötysuhteella koska pilpin maksimitehoa ajatellen poistoilman määrä on liian vähäinen. Poistoilman pilpin toiminnan kannalta vähäistä määrää voi kompensoida lämpötilan nostamisella. Tietenkään tulta ei kannata ylläpitää vain siksi että pilpin toiminta tehostuisi, mutta jos takkaa poltetaan muista syistä, poltto samalla parantaa pilpin toimintaedellytyksiä ja hyötysuhdetta. Veikkaan että Niben P310:stä kompressorikäytöstä saa lämpötehoa normaali käyttötapauksessa jotain alle kilovatin luokkaa. Niben hyötysuhde taitaa olla aika heikko verrattuna esim ilmalämpöpumppuihin.

    "Poistoilmapuhalluksen tilavuusvirta vaikuttaa pilipin hyötytehoon minkä huomaa jo teholaskelman laskentakaavasta. Uskon vahvistukseksi kts esim. http://www.sulpu.fi/index.php?option=com_xfaq&task=answer&Itemid=38&catid=26&aid=144 "
    Lueppa teksti tarkkaan läpi.
    Tuo teksti käsittääkseni tarkoittaa, että pilppilaitteita ei voi niiden vähäisen puhallintehon takia käyttää suuremmissa rakennuksissa ja että yleensäkään kovin suurta osaa lämmityksestä ei voi kattaa poistoilman energialla.

    "Motivan mukaan pilppien lämpökerroin on tavallisesti luokkaa 1,5-2,2. Väite tukee hyvin omia havaintoja. http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/pientalonlammitysjarjestelmat/lammonkehitysmuuttaaenergianlammoksi/poistoilmalampopumppu"
    Joo, tuo tarkoittaa koko poistoilmapumppulaitteen lämpösuhdetta. Siinä on myös kattilan lämpövastukset tehossa mukana. Lämmöntalteenottoon ja sen tehokkuuteen noita sähkövastuksia ei mielestäni kuulu laskea mukaan.
    Tässä linkissä kerrottu tarkemmin:
    http://www.energiatehokaskoti.fi/fi/suunnitteluavarten/lammitysjarjestelmat/poistoilmalampopumppu.html

    Tämä seuraava linkki antaa pilpin LTO osalle arvoksi 2,8.
    http://www.motiva.fi/attachment/f16d4d543f99d7a59f54560a69063a0e/59bca8119fdc142ef44505a106dfcc00/Tiedosto 1 D5 18 25052005.pdf
    (sivu 80)

    Kiitos vaan mielenkiintoisesta, asiaatuntevasta ja haastavasta keskustelusta.
    Yritän vastailla minkä ehdin.
    Pitäisi paneutua paremmin näin harvinaisen asialliseen keskusteluun.

    Nuorimmaisella on tänään synttärit ja yritän auttaa siinä.
    Töissä taas odottaa paljon sellaista, joka olisi pitänyt hoitaa jo paljon aiemmin.

    Äänestä

  • eroja on kirjoitti:

    ...ei välttämättä todista mitään, kuten sanoitkin. Isoja eroja voi tulla ihan kulutustottumuksista. Miten saunominen? Sisälämpötila? Onko velipojallasi esim tietsikka aina päällä? Suihkulähteitä? Enemmän elektroniikkaa? Ahkerampi ruuanlaittaja? Enemmän pakastimia? Lista on ihan loputon...

    Mulla tietsikka on päällä kokoajan. Saunotaan aika pitkälle puoliksi heillä ja meillä.
    Meillä myös tupla pakastimet ja vaimo on kova kokkaamaan. Suihkulähteitä ei ole kummallakaan eikä muitakaan pihan sähkösyöppöjä hilavitkuttimia. Takkoja ei juurikaan käytetä. Tuollaiselta se ero energiankulutuksessa vaan näyttää.

    Äänestä

  • Sertifikaatin omaava kirjoitti:

    "Poistoilmapuhalluksen tilavuusvirta vaikuttaa pilipin hyötytehoon minkä huomaa jo teholaskelman laskentakaavasta. Uskon vahvistukseksi kts esim. http://www.sulpu.fi/index.php?option=com_xfaq&task=answer&Itemid=38&catid=26&aid=144 "
    Lueppa teksti tarkkaan läpi.
    Tuo teksti käsittääkseni tarkoittaa, että pilppilaitteita ei voi niiden vähäisen puhallintehon takia käyttää suuremmissa rakennuksissa ja että yleensäkään kovin suurta osaa lämmityksestä ei voi kattaa poistoilman energialla.

    "Motivan mukaan pilppien lämpökerroin on tavallisesti luokkaa 1,5-2,2. Väite tukee hyvin omia havaintoja. http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/pientalonlammitysjarjestelmat/lammonkehitysmuuttaaenergianlammoksi/poistoilmalampopumppu"
    Joo, tuo tarkoittaa koko poistoilmapumppulaitteen lämpösuhdetta. Siinä on myös kattilan lämpövastukset tehossa mukana. Lämmöntalteenottoon ja sen tehokkuuteen noita sähkövastuksia ei mielestäni kuulu laskea mukaan.
    Tässä linkissä kerrottu tarkemmin:
    http://www.energiatehokaskoti.fi/fi/suunnitteluavarten/lammitysjarjestelmat/poistoilmalampopumppu.html

    Tämä seuraava linkki antaa pilpin LTO osalle arvoksi 2,8.
    http://www.motiva.fi/attachment/f16d4d543f99d7a59f54560a69063a0e/59bca8119fdc142ef44505a106dfcc00/Tiedosto 1 D5 18 25052005.pdf
    (sivu 80)

    Kiitos vaan mielenkiintoisesta, asiaatuntevasta ja haastavasta keskustelusta.
    Yritän vastailla minkä ehdin.
    Pitäisi paneutua paremmin näin harvinaisen asialliseen keskusteluun.

    Nuorimmaisella on tänään synttärit ja yritän auttaa siinä.
    Töissä taas odottaa paljon sellaista, joka olisi pitänyt hoitaa jo paljon aiemmin.

    Niin no motivan tekstiä voi tulkita miten haluaa, mutta ellei asia muuten ole selviö, niin kyllä tekstistä voi päätellä sen että pilpin toimintaan vaikuttaa puhallusteho. Kattilan sähkövastuksen hyötysuhdetta ei kannata ottaa, eikä tietysti oteta laskelmissa huomioon. Vastuksen hyötysuhde jää aina alle yhden, muutoin kyseessä olisi ikiliikkuja.
    Nibessä on poiskytkettävä vastus mutta vastuksella lämmitettäessä ei tietenkään voi saada mitään ilmaiseksi. Vastuksella lämmitettäessä lämmitetään 6 kW:lla ja saadaan ~6 kW:n edestä lämpöä josta maksetaan sähkölaitokselle jokainen watti. Vastus voi toimia joko yhtä aikaa pilpin kanssa tai yksinään. Pilpin osalta samoin.
    Pilpin tehokerroin riippuu paitsi tekniikasta myös läpipuhallusnopeudesta ja puhallettavan ilman lämpötilasta. Kts faktat todellisesta käyttötilanteesta tältä aamulta.

    Äänestä

  • Webotti kirjoitti:

    Pilp ei säästä juuri mitään. Jos pilppi ei säästä kesällä, niin milloin se sitten säästää? Talvella Suomessa yleensä on viilempää kuin 17 C. No joo on me tehty koko kesän käyttövesi pelkästään pilpillä mutta omien kokemusten valossa en silti suosittele Nibe P310 pilppiä kenellekään. Rämisee, monimutkainen rakenne, ohuen peltikotelon rakenne on kuin kaikupohja. On rikkoutumisaltis, kallis korjauttaa. Aikaan saatavat säästöt uppoaa helposti huoltoihin ja korjauksiin. Varaosia saa kätevästi _vain_ tilaamalla isolta kirkolta. Meillä kun kompressori kerran hajoaa niin en aio sitä korjauttaa. Jatkan lämmittämistä vastuksella. On äänetön ja varmatoiminen vaihtoehto.

    P310 käyttäen ilmanvaihtojärjestelyihin jää runsaasti toivomisen varaa. Pilppiä käytettäessä talon tulee olla pullon tiivis joka paikasta jotta ilmanvaihto toimisi suunnitellulla tavalla. Tuuletusikkunan avaaminen sekoittaa ilmanvaihdon toimivuuden välittömästi. Piipun sulkupelti vuotaa seurauksella sillä että kämppä on ja pysyy savunhajuisena.
    Puhallin kolmosella tarkoittaa että puhallin on kytketty 125 V jännitteelle. Maksimi on 230 V/375 m3/h. Puhallinkäyrästöstä päätellen ilman pitäisi poistua kolmosasennossa n 220 m3/h. Kolmosasento tuntuis meillä ainakin olevan tehokkain käytettävissä oleva puhaltimen nopeus ilman että kämppä tuntuu vetoiselta.

    Mää kun luulin että säästäisi paremmin silloin kun lisäwateille on käyttöä ja takkaa käytetään.

    Muistaakseni ohje älvärissä on että kytketään seiskaan tai kasiin (niissä uusissa) varmaan silloin toimii paremmin?

    Äänestä

  • joopajoo... kirjoitti:

    Mää kun luulin että säästäisi paremmin silloin kun lisäwateille on käyttöä ja takkaa käytetään.

    Muistaakseni ohje älvärissä on että kytketään seiskaan tai kasiin (niissä uusissa) varmaan silloin toimii paremmin?

    Tottakait säästää paremmin silloin kun on ylimääräinen lämmönlähde. Vähästä on paha ottaa varsinkin tehottomalla lämpöpumpulla. Eos mikä uusissa ä-taloissa on ohjeena mutta meillä puhallin oli kytketty joko kolmoseen tai neloseen. Nelosella tuntuu jo ihan selvää vetoa. Seiskassa varmaan alkaa jo nupit tutista. Pilpin toiminnan optimoimiseksi pitää laitattaa portaaton moottorin säätökytkin pilpin viereen jotta saa tuuletettua kämpän vääntämällä potikan kaakkoon. Tehokkaampi ilmanvaihto yhtäältä viilentää sisäilmaa ja toisaalta tehostaa pilpin toimintaa. Kesällä kun sisällä on kuuma puhallusta tekisi mieli pitää isommalla. Riviliittimestä johdon paikkaa muuttamalla tapahtuva puhallusnopeuden säätömahdollisuus on hanurista.

    Äänestä

  • OttOmania kirjoitti:

    Mulla tietsikka on päällä kokoajan. Saunotaan aika pitkälle puoliksi heillä ja meillä.
    Meillä myös tupla pakastimet ja vaimo on kova kokkaamaan. Suihkulähteitä ei ole kummallakaan eikä muitakaan pihan sähkösyöppöjä hilavitkuttimia. Takkoja ei juurikaan käytetä. Tuollaiselta se ero energiankulutuksessa vaan näyttää.

    Kumpi polttaa enemmän puita ja millaisella polttotekniikalla.

    ...noin kaikki asiakkaat aina sanoo...

    Äänestä

  • Webotti kirjoitti:

    Nibe P310
    Ulkoilma 17 (pilpin mittari ulkoseinässä)
    Sisäilma 20 C
    Poistoilma 21 C
    Kompressorin jälkeen 11 C
    Kaava tehon laskemiseksi: http://www.comfortzone.se/Berakningar.htm, kohta Effekt luftavkylning vanlig frånluftsvärmepump

    Datat:
    F=220 m3/s (puhallin kolmosella)
    T1=21 C
    T0=11 C (Nibestä)
    DeltaT= 10 astetta
    1,29 kg/m3
    1,00 kJ/kg·K

    Tehoksi muodostuu 0,788 kW. Hyötysuhteeksi (tehokerroin) muodostuu 788W/550W (kompuran omakäyttöteho) = 1,43

    Nibeä voisi mainostaa vaikka kuten Ladaa ennen mainostettiin; Kestävä ja säästävä.

    Puhallus 220 m3/s
    T(ulkoilma)=25 C
    T1=29 C
    T0=14 C
    P(anto)=1,183 kW
    Tehokerroin=2,15

    Viime talvelta muistelisin että paras laskemani hyötysuhde (=tehokerroin) olisi ollut luokkaa 2,29. Puhallusnopeutta kasvattamalla hyötysuhdetta voisi hetkellisesti kasvattaa yli kolmeen kunnes vedontunne pakottaisi pienentämään puhallusta.

    Kun kasvatat puhallusnopeutta talvella niin energiahävikkikin kasvaa. Kun puhallusnopeutta kasvatetaan niin ulospuhalluslämpötilakin nousee vaikka tehokerroin nousisi ei siitä ole mitään hyötyä. Voidaan puhua tehokertoimista vain silloin kun talosta poistuva ilma on kylmempää kuin sisääntuleva eli kesällä. Jos talosta puhalletaan ulos esim 5 asteista ilmaa pakkaskelillä niin järjestelmästä konaisuutena karkaa energiaa eikä suinkaa kerry.

    Kuinka kylmäksi ulopuhallusilma jäähtyy?

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    Totta, mutta järjestelmästä on käytännössä pakko karata energiaa jo ihan koneellisen ilmanvaihdonkin vuoksi. Mielestäni pilpin tehokertoimesta voidaan puhua kesät talvet. Pilpin tehokerroin on sama kuin pilpin hyötysuhde. Kaavana talteenotettava lämpöenergia jaettuna kompressorin omakäyttöteholla. Hyötysuhde on aina yli yhden pilpin toimiessa. Laskelmassa puhaltimen omakäyttötehokin periaatteessa pitäisi huomioida. Käytännössä kuitenkin poistoilmapuhallinta pidettäisiin päällä ilman pilppiäkin joten puhaltimen ok-tehon huomioiminen ei siksi ole kovin mielekästä. Ulospuhallusilma jäähtyy seuraavasti:

    Ui (ulkoilma)
    Pi (poistoilma)
    Ui 25 C, Pi 29 C, puhalletaan katolle 15 C
    Ui 17 C, Pi 21 C, puhalletaan katolle 11 C
    Ui -30 C, Pi 23 C, puhalletaan katolle 8 C

    Talvella sisälämpötila pidetään n. 22 asteessa poikkeuksena tulipesän käyttö jolloin sisälämpötila voi nousta korkeammalle.

    Äänestä

  • Webotti kirjoitti:

    Tottakait säästää paremmin silloin kun on ylimääräinen lämmönlähde. Vähästä on paha ottaa varsinkin tehottomalla lämpöpumpulla. Eos mikä uusissa ä-taloissa on ohjeena mutta meillä puhallin oli kytketty joko kolmoseen tai neloseen. Nelosella tuntuu jo ihan selvää vetoa. Seiskassa varmaan alkaa jo nupit tutista. Pilpin toiminnan optimoimiseksi pitää laitattaa portaaton moottorin säätökytkin pilpin viereen jotta saa tuuletettua kämpän vääntämällä potikan kaakkoon. Tehokkaampi ilmanvaihto yhtäältä viilentää sisäilmaa ja toisaalta tehostaa pilpin toimintaa. Kesällä kun sisällä on kuuma puhallusta tekisi mieli pitää isommalla. Riviliittimestä johdon paikkaa muuttamalla tapahtuva puhallusnopeuden säätömahdollisuus on hanurista.

    Meillä talo ja nibe vasta tulossa... Tarkoitus olisi laittaa about 6 napainen valinta kytkin josta saisi puhaltimeen eri nopeuksia. Kustantaa jotain 20 euroa.

    Äänestä

  • Webotti kirjoitti:

    Totta, mutta järjestelmästä on käytännössä pakko karata energiaa jo ihan koneellisen ilmanvaihdonkin vuoksi. Mielestäni pilpin tehokertoimesta voidaan puhua kesät talvet. Pilpin tehokerroin on sama kuin pilpin hyötysuhde. Kaavana talteenotettava lämpöenergia jaettuna kompressorin omakäyttöteholla. Hyötysuhde on aina yli yhden pilpin toimiessa. Laskelmassa puhaltimen omakäyttötehokin periaatteessa pitäisi huomioida. Käytännössä kuitenkin poistoilmapuhallinta pidettäisiin päällä ilman pilppiäkin joten puhaltimen ok-tehon huomioiminen ei siksi ole kovin mielekästä. Ulospuhallusilma jäähtyy seuraavasti:

    Ui (ulkoilma)
    Pi (poistoilma)
    Ui 25 C, Pi 29 C, puhalletaan katolle 15 C
    Ui 17 C, Pi 21 C, puhalletaan katolle 11 C
    Ui -30 C, Pi 23 C, puhalletaan katolle 8 C

    Talvella sisälämpötila pidetään n. 22 asteessa poikkeuksena tulipesän käyttö jolloin sisälämpötila voi nousta korkeammalle.

    Minusta on turhaa tarkastella pilpiä irrallisena laitteena vaan taloa pitäisi mielestäni katsoa kokonaisuutena.

    Minusta on epäloogista että hyötysuhde paranee kun energiaa häviää enemmän?? Vähintään sisääntulevan ilma pitäisi ottaa mukaan tarkasteluun vaikka se ei tulisikaan laitteen kautta. Poistoilmahan kovaantuu tuloilmalla joten näiden välillä on selkeä riippuvuus.

    "Ui (ulkoilma)
    Pi (poistoilma)
    Ui 25 C, Pi 29 C, puhalletaan katolle 15 C
    Ui 17 C, Pi 21 C, puhalletaan katolle 11 C
    Ui -30 C, Pi 23 C, puhalletaan katolle 8 C"

    Tuossa Ui 25 ja katolle 15 saadaan hyötynä 10C (teho saadaan virtauksesta ja ilman lämpökapasiteetista)
    Seuraavassa Ui 17 katolle 11 saadaan hyötynä 6 astetta
    Ja viimeisessä Ui -30 katolle 8 hävitään jo 38 astetta. Tuossa viimeisessä tapauksessa ei varmaankaan kannata enää lisätä ilmanvaihtoa jotta "tehokerroin" paranisi?? Eikö se ole sinusta sama kuin yrittäisi lämmitellä pakkasella kusemalla housuihinsa?

    Minusta oikea tehokerroin syntyy noiden erotuslämpötilojen perusteella. Kesällä ja silloin kun ei tarvitse lämmittää tehokerroin on sitäluokkaa jonka mainitsit. Talo Pysyy lämpimänä pelkästään kodinkoneiden ja ihmisten vaikutuksesta vielä n.10C ulkolämpötilassa.
    Tätä lämpimällä ilmalla kaikki talteenotettu energia on säästö.

    Kun tilanne on sellainen että poistoilman lämpötila ylittää tuloilman lämpötilan ja talossa tarvitaan lämmitystä, on tehokerroin alle 1. Silloinhan ilmanvaihto ja pilp vain hävittävät lämpöä samaan aikaan kun sitä tuotetaan esim. sähköllä.

    "järjestelmästä on käytännössä pakko karata energiaa jo ihan koneellisen ilmanvaihdonkin vuoksi. "

    Minusta tuo ei ole itsestäänselvyys. Jos pilpiä verrataan pelkkään koneelliseen poistoon niin tietysti näin on. Jos talossa ei olisi pilpiä niin sitä ei nykypäivänä korvata huippuimpurilla vaan tavallisesti lto:lla. Rakennusmääräyksetkin lähtevät perusoletuksesta että talossa on lto jonka vuosihyötysuhde on vähintään 30%. Käytännössä tavallisen lton vuosihyötysuhde on n.40% Ilmanvaihto voi tietysti tietyin varauksin olla järjestetty muutenkin.

    Äänestä

  • puulämmittäjiä molemmat kirjoitti:

    Kumpi polttaa enemmän puita ja millaisella polttotekniikalla.

    sille ollut.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    "järjestelmästä on käytännössä pakko karata energiaa jo ihan koneellisen ilmanvaihdonkin vuoksi. "

    Minusta tuo ei ole itsestäänselvyys. Jos pilpiä verrataan pelkkään koneelliseen poistoon niin tietysti näin on. Jos talossa ei olisi pilpiä niin sitä ei nykypäivänä korvata huippuimpurilla vaan tavallisesti lto:lla. Rakennusmääräyksetkin lähtevät perusoletuksesta että talossa on lto jonka vuosihyötysuhde on vähintään 30%. Käytännössä tavallisen lton vuosihyötysuhde on n.40% Ilmanvaihto voi tietysti tietyin varauksin olla järjestetty muutenkin.

    ovat sitten saatanan paljon tyhmempiä kuin Suomalainen insinööri (netissä) en oikein jaksa uskoa tuohonkaan.

    Äänestä

  • siitä että Ruotsalaiset kirjoitti:

    että kaikki muut paitsi nämä "tekniikan" ihmelapset täällä netissä.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    "järjestelmästä on käytännössä pakko karata energiaa jo ihan koneellisen ilmanvaihdonkin vuoksi. "

    Minusta tuo ei ole itsestäänselvyys. Jos pilpiä verrataan pelkkään koneelliseen poistoon niin tietysti näin on. Jos talossa ei olisi pilpiä niin sitä ei nykypäivänä korvata huippuimpurilla vaan tavallisesti lto:lla. Rakennusmääräyksetkin lähtevät perusoletuksesta että talossa on lto jonka vuosihyötysuhde on vähintään 30%. Käytännössä tavallisen lton vuosihyötysuhde on n.40% Ilmanvaihto voi tietysti tietyin varauksin olla järjestetty muutenkin.

    Pilppi ja/tai valinnasta riippuen myös vastus eivät toimi kaiken aikaa, vaan käynnistyvät vasta siinä vaiheessa kun kattilaveden lämpötila laskee lämpökäyräsäätimeltä valitun ohjearvon alle. Näin esim talvella -30 pakkasessa poistoilmaa 24 C puhalletaan katolle ottamatta lämpöä talteen ollenkaan. Poistettu lämpömäärä on korvattava joko sähkölämmityksellä tai tulipesän avulla.
    Käytännössä lämmön talteenottamista voi tehostaa lämmittämällä tulipesää ja kieltämällä vastuksen käynnistymisen. Näin menetellen pilppi rämisee pakkasilla yötä päivää. Edellytyksenä homman toimivuudelle on että tulipesän lämpöteho riittää lämmittämään talon. Pilpin lämmitysteho 1,2 kW joka jakaantuu patteriverkkoon ja käyttöveteen on pakkasella oikeastaan yhtä tyhjan kanssa. Käyttöveden sillä kulutuksesta riippuen ehkä juuri ja juuri lämmittäisi mutta 100-200 m2 taloa se ei paljoa lämmitä. Riittäneekö pilpin teho edes jakamaan tulipesän lämpöä perimmäisiin huoneisiin?
    LTO-järjestelmässä lämmönvaihdin toimii ja säästää kaiken aikaa.

    Tuo hieman selventää.

    Talon lämmityärjestelmäsi siis koostuisi puulämmityksestä ja pilpin tehtävänä ei olisi muu kuin siirtää osa puiden lämmöstä veteen. Puiden kulutuksella ei siis olisi merkitystä vaan sillä että kulutetaan mahdollisimman vähän sähköä. Eli puut ovat ilmaista lämpöä. Yleensä tällaista oletusta ei tehdä,

    Äänestä

  • siitä että Ruotsalaiset kirjoitti:

    ovat sitten saatanan paljon tyhmempiä kuin Suomalainen insinööri (netissä) en oikein jaksa uskoa tuohonkaan.

    En tajua miten Ruotsalaiset tähän liittyvät. Kerro lisää. Ruotsalaisilla on muuten lähes identtiset rakennusmäärykset kuin suomessakin.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    En tajua miten Ruotsalaiset tähän liittyvät. Kerro lisää. Ruotsalaisilla on muuten lähes identtiset rakennusmäärykset kuin suomessakin.

    ovat siis harvinaisen typeriä tämän palstan asiantuntijoiden mukaan, koska muutaman satasen LTO on tehokkaampi, eikös tuosta sellaisen käsityksen saa.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    Tuo hieman selventää.

    Talon lämmityärjestelmäsi siis koostuisi puulämmityksestä ja pilpin tehtävänä ei olisi muu kuin siirtää osa puiden lämmöstä veteen. Puiden kulutuksella ei siis olisi merkitystä vaan sillä että kulutetaan mahdollisimman vähän sähköä. Eli puut ovat ilmaista lämpöä. Yleensä tällaista oletusta ei tehdä,

    Webotti asuu ä-talossa, mutta on hankkinut myös kohtuullisen kokoisen tulipesän joka periaatteessa riittää lämmittämään talon yksinäänkin. Emme oleta mitään vaan polttelemme ensin rakentamisesta ylijääneet ja tontilta raivatut ylijäämäpuut pois. Sen jälkeen katsotaan josko polttopuita on saatavissa kohtuuvaivalla ilmaiseksi. Ellei ole, ostetaan puita sitten jostain. Silloin tällöin tultanee saamaan jonkin verran puuta ilmatteeksi tai raivauksesta aiheutuvaa vaivan palkkaa vastaan. Pääasiallisin lämmitysmuoto on sähkölämmitys mutta silloin tällöin apuna käytetään myös puulämmitystä. Pilppi tuli talon mukana. Olen tässä vain omasta mielenkiinnosta mittaillut ja laskeskellut pilpin kannattavuutta ja tullut kokemusteni perusteella siihen tulokseen että jos on mahdollisuus valita LTOn ja pilpin väliltä valitsisin ilman muuta LTOn. Myyjien puheita kuunnellessa ja esitteitä ahmiessa pilppien miinuspuolia ei monella tule ajateltua.

    Äänestä

  • En tartte mitään kirjoitti:

    Niinpä niin!
    Eipä sitä tartte mitä ei olekkaan!
    Niinhän yksi työkaverikin itsellensä todistelee, että ilmastointi autossa on turha!
    Mutta siitäkin voidaan olla montaa mieltä(itse en autoa edes harkitsisikkaan missä kyseistä laitetta ei ole)

    se suurimman osan vuodesta ole aika turha?

    Äänestä

  • eikös kirjoitti:

    se suurimman osan vuodesta ole aika turha?

    Mietippä sitä näillä kostean lämpimillä keleilläkin kun koslassasi istut!

    Äänestä

  • Pingviini kirjoitti:

    Mietippä sitä näillä kostean lämpimillä keleilläkin kun koslassasi istut!

    niin.tuohan on kateutta ja en tunnusta olevani katellinen kellekkään.ja koslaankin ollaan tyytyväisiä.on se vaan niin kivaa.

    Äänestä

  • OttOmania kirjoitti:

    Mulla 152 m2 v 2005 rakennettu talo, naapurissa velipojalla samanlainen. Kumpikaan ei ole Älvsby mutta valitsin omaani IVT 490 pilpin vesikiertoisella lattialämmityksellä ja velipojalla suorasähkö lattialämmitys ja LTO. Sähkökulutus meillä 14400 kWh vuodessa ja velipojalla 21000 kWh. Miten tuo ero syntyy, en tiedä mutta ainakin vähemmän meillä sitä menee.

    miten olette pärjänneet talvella, kun tuloilma tulee "raakana" ilman esilämmitystä?

    Itselläkin tulee kyllä rivariini tällä hetkellä niin,eikä mitään ongelmaa. Olen juuri rakentamassa ja olen harkinnut tuota ivt 490 mallia.

    Äänestä

  • ivt kirjoitti:

    Oli noita varottelijoita mm. tuo velipoika josta tuossa kirjoittelin. Uskalsinpas kuitenkin ja tyytyväinen olen, oikeinkin tyytyväinen valintaani ja rohkeuteeni tehdä se oman pääni mukaan. Ei ole sitä varoiteltua vetoa tuntunut normaalissa käytössä. Kokeiltiin 22 asteen pakkasessa että avattiin yksi venttiili kokonaan ja kaikki muut säädettiin niin pienelle kun ne sai (kokonaan niitä ei saa suljettuakaan). Silloin saatiin syntymään kunnolla aistittava kylmäilma venttiilin vieressä. 1½-metrin päässä sekin tunne jo hävisi. Venttiilit normaali asennossa sitä vetoa ei ole. Ilmannotto meillä laudoituksen alta, eikä ihan suoraan ulkoilmasta. Perhe on voinut huomattavasti paremmin kuin vanhassa talossa jossa oli perinteisempi tuloilmaa lammittävä LTO, allergisia kun ollaan vähän kaikki. Venttiileissä meillä on helposti vaihdettavat ja puhdistettavat siitepölysuodattimet. Tuossa vetotestissä oli muuten mukana velipoika joka alkaa hiljalleen lämpeämään pilpille ja myöntämään sen meille järkeväksi hankinnaksi.

    Äänestä

  • aiheisiin joista kirjoittaa kirjoitti:

    Eivät kivirakenteet poista kosteusvaurioita.

    Pitää olla tuloilman ...... miksi helvetissä, eipä ole 6 vuoteen tarvittu ? (vaikka ei kyllä ole älväriä)

    Aika huomattava ero on sähkönkulutuksessa.

    Olkoon tämä nyt tässä taas kerran, mistä perkeleestä näitä oikein sikiää jotka eivät edes viitsi perusasioita selvittää.

    En nyt oikein tiennyt kenelle vastata, mutta tässä keskustelussa on outoja piirteitä. Mitä eusvauriotekemistä on ilmalämpöpumpulla ja Älvärillä keskenään? Eikös sen saa taloon kuin taloon? Ajatellaanko tällä palstalla siten, että Älväriin ei voi asentaa nykyaikaisia lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmiä? Luulis pystyvän. Tuosta kivirakenteesta sen verran, että jos hommat ryssitään, niin tuleehan siihen kosteusvaurio, mutta lahoamista ei tapahdu. Yleensäkin sähkönkulutuksesta: eiköhän se suurimmalta osin johdu elämisen tavast

    Äänestä

asioista joista on omakohtaista kokemusta, vaiko nämä jotka ovat niin kovin murheissaan noista muiden älväreistä.

Äänestä

"Ruotsissa talotoimitukset pitävät sisällään
Kirjoittanut: 80-90 % vähintään pilpin 27.8.2006 klo 22.05

   ovat siis harvinaisen typeriä tämän palstan asiantuntijoiden mukaan, koska muutaman satasen LTO on tehokkaampi, eikös tuosta sellaisen käsityksen saa."

Jatkan tähän kun meni viestiketju pitkäksi.

Vähän taustoja miksi on noin kuten edellinen kirjoittaja kertoi. Olet ihan oikeassa mutta ei tilanne johdu siitä että ruotsalaiset olisvat tyhmempiä/viisaampia kuin suomalaiset. Myyntimiehet sen sijaan vetoavat kaikenlaiseen kertoaen osatotuuksia.

Ruotsissa on kiinnitetty huomiota rakennusten energiatehokkuuteen pidempään kuin meillä. Suomen nykyiset rakennusmääräyksetkin ovat talon eristyksien osalta kopioitu Ruotsista. Ruotsissa lisäksi valtio tukee energiaa säästävää rakentamista/remontointia. Mm maalämpöpumpuille, pellettijärjestelmillä ja pilpieille saa verohelpotuksia.

Muutaman satasen lto:n tehokkuus ei ole niin hyvä kuin pilpin, Hieman kalliimmalla lto:lla saavutetaan sama tehokkuus tai tietyissä oloissa jopa parempi. Ruotsissa tilanne on kuitenkin toinen kahdesta syystä.

Eteläruotsin ilmasto on huomattavatsi lämpimämpi kuin Suomen ilmasto. Edellä olevassa ketjussa juuri pohdittiin sitä millainen tehokerroin pilpillä on. Kevät.kesä-syksykelilllä se tuottaa lämpöä siinä missä maaämpöpumppukin. Tähän pilppi myyjät innokkaasti vetoavat, kertomatta kuitenkaan että talvella pilp ei ole sen parempi kuin se muutaman satasen lto. 2/3 lämmitysenergiasta kuitenkin kuluu talvella. Etelä ruotsissa ei ole tällaista talvikeliä. Pilp siis säästää lto-koneeseen verrattuna lämpimillä ilmoilla. Tämä säästöä on laskeskeltu ketjussa.

Toinen syy on verohelpotukset. Ruotsissa pilp on halpa. Koska pilp on Suomessa kalliimpi kuin lto ja sen saavuttama säästö kuitenkin rajallinen ei se ole niin ylivertainen laite kuin myyjät anavat ymmärtää. Paljon keskustellaan maalämmönkin kannattavuudesta vaikka se on selvästi tehokkaampi laite. Ruotsissa maalämmön kannattavuuttakin nostaa nuo verohelpotukset.

Myös Ruotsissa käytetään normaaleja lto-laitteita, yleensä silloin kun päälämmityksenä on muu kuin sähkö. Miksiköhän? Pilp on helppo valinta silloin kun lämmitetään sähköllä kun siinä on selkeä paketti joka sisältää kaiken tarvittavan. Pilpien mitoitukset onkin tehty pienempiin taloihin(alle 150m2). Periaatteessa voitaisiin valmistaa myös suurempitehoisia pilpejä. Suurempiin taloihin niitä ei kuitenkaan tehdä, koska suuremmissa taloissa on energiankulutus sen verran enemmän että niisä on järkevää(ainakin Ruotsissa) valita muu lämmitysmuoto kuin sähkö.

Äänestä
  • samoilla leveyspiireillä. Laitetta ja järjestelmää tuskin tekee tehokkaammaksi valtion sille myöntämät tuet. Hankintaan se tietysti auttaa mutta ei tehoihin. Vai ovat myyntimiehet .....

    Äänestä

  • Suomen kaltainen ja jopa kirjoitti:

    samoilla leveyspiireillä. Laitetta ja järjestelmää tuskin tekee tehokkaammaksi valtion sille myöntämät tuet. Hankintaan se tietysti auttaa mutta ei tehoihin. Vai ovat myyntimiehet .....

    kokonaisenergian kulutusta. Sehän on siellä aika tärkeässä asemassa ja talo on saatava pienikulutteiseksi.

    Äänestä

  • Suomen kaltainen ja jopa kirjoitti:

    samoilla leveyspiireillä. Laitetta ja järjestelmää tuskin tekee tehokkaammaksi valtion sille myöntämät tuet. Hankintaan se tietysti auttaa mutta ei tehoihin. Vai ovat myyntimiehet .....

    Laite a maksaa 100 pesetaa ja laite b 1000 pesetaa. Laite b säästää 10pesetaa vuodessa. Kumman ostaisit?

    Entä jos valtio tukee asiaa niin että molemmat maksavat 100pesetaa?

    Ruotsin ilmasto onhyvinkin samanlainen mutta väestö painopiste eri. Suomessa suurinosa väestöstä asuu Tampere-Turku-Helsinki muodostamassa kolmiossa. Ruotsissa suurin osa väestä asuu hangon eteläpuolella. Ilmasto on skånessa keskimäärin aika erilainen.

    leveysasteilla n. 3,7 milj. Ruotsalaista joten eiköhän aika lailla samoissa ilmanalassa kuitenkin liikuta. Pilppiä muuten menee koko Ruotsiin.

    Äänestä

  • käytön mahdollisuuksissa ja tehossa kuin pelkän lämmöntalteenoton tehoissa, onhan sekin hienoa että saadaan se talteen, mutta mihin se LTO;ssa käytetään ja millä hyötysuhteella.

    Äänestä

  • talteenotetun enrgian uudel... kirjoitti:

    käytön mahdollisuuksissa ja tehossa kuin pelkän lämmöntalteenoton tehoissa, onhan sekin hienoa että saadaan se talteen, mutta mihin se LTO;ssa käytetään ja millä hyötysuhteella.

    Talvella LTO säästää 24 h/vrk kun taas pilp säästää normaalikäytöllä vain muutaman tunnin päivässä. Käytännön havaintona pilp puhaltaa poistoilmat katolle ilman talteenottoa jopa 16-18 h/vrk. Vuorokausitasolla säästöjä tarkastellen hyötysuhteeltaan heikompi LTO todennäköisesti päihittää pilpin talviaikana.
    Kesäaikana kun taloa ei tarvitse lämmittää tilanne kääntyy päinvastaiseksi. Pilp säästää kesällä siirtämällä auringon lämpöä käyttöveteen samaan aikaan kun LTO:lla ei ole hyötykäyttöä.

    kyllä tuo tuossa näkyy kokoajan ottavan poistoilmasta lämpöä talteen, eikä puhaltele suoraan mitään ulos.

    Äänestä

  • siinä masinassa, mutta kirjoitti:

    vielä ole. Niin ja laite on IVT 490.

    Äänestä

  • siinä masinassa, mutta kirjoitti:

    kyllä tuo tuossa näkyy kokoajan ottavan poistoilmasta lämpöä talteen, eikä puhaltele suoraan mitään ulos.

    Nibe ottaa lämpöä talteen vain silloin kun kattilavettä tarvitsee lämmittää ja kun kompura käy. Kun kompura ei käy poistoilma ajetaan taivaalle lämpimänä. Kun edellä keskusteltiin pilpin tehokertoimesta ilmoitin tietysti käyntiarvot. Lepotilassa arvot ovat:

    Puhallus 220 m3/s
    T(ulkoilma)=25 C
    T1=29 C (poistoilma)
    T0=29 C (katolle)
    P (omakäyttö)=0,0 kW
    P(anto)=0 kW
    Tehokerroin=[ø]

    etten ole tuohon omaan pilppiin ja sen säätöihin nähnyt aiheelliseksi puuttua. IVT;n poistsut siihen pariin otteeseen kävivät jotain tarkastusten yhteydessä tekemässä, mutta koko ajan homma on pelittänyt. Talo 1½-krs 160 m2 vesikiertoisella lattialammityksellä.

    Äänestä

  • ite. Pakko kyllä tunnustaa kirjoitti:

    etten ole tuohon omaan pilppiin ja sen säätöihin nähnyt aiheelliseksi puuttua. IVT;n poistsut siihen pariin otteeseen kävivät jotain tarkastusten yhteydessä tekemässä, mutta koko ajan homma on pelittänyt. Talo 1½-krs 160 m2 vesikiertoisella lattialammityksellä.

    kääntänyt jokaista vipua, säädintä ja nappulaa. Itse pitää pilppi-hässäkkä virittää käyttöarvoihin, vaan eipä tuo ole hankalaa kun vähän asiaan perehtyy.

    Äänestä

  • Webotti kirjoitti:

    kääntänyt jokaista vipua, säädintä ja nappulaa. Itse pitää pilppi-hässäkkä virittää käyttöarvoihin, vaan eipä tuo ole hankalaa kun vähän asiaan perehtyy.

    jokainen tietysti saa tehdä niin kuin parhaaksi katsoo.

    Äänestä

"Lämmitysjärjestelmä
Kirjoittanut: Webotti 27.8.2006 klo 22.31

   Webotti asuu ä-talossa, mutta on hankkinut myös kohtuullisen kokoisen tulipesän joka periaatteessa riittää lämmittämään talon yksinäänkin. Emme oleta mitään vaan polttelemme ensin rakentamisesta ylijääneet ja tontilta raivatut ylijäämäpuut pois. Sen jälkeen katsotaan josko polttopuita on saatavissa kohtuuvaivalla ilmaiseksi. Ellei ole, ostetaan puita sitten jostain. Silloin tällöin tultanee saamaan jonkin verran puuta ilmatteeksi tai raivauksesta aiheutuvaa vaivan palkkaa vastaan. Pääasiallisin lämmitysmuoto on sähkölämmitys mutta silloin tällöin apuna käytetään myös puulämmitystä. Pilppi tuli talon mukana. Olen tässä vain omasta mielenkiinnosta mittaillut ja laskeskellut pilpin kannattavuutta ja tullut kokemusteni perusteella siihen tulokseen että jos on mahdollisuus valita LTOn ja pilpin väliltä valitsisin ilman muuta LTOn. Myyjien puheita kuunnellessa ja esitteitä ahmiessa pilppien miinuspuolia ei monella tule ajateltua."

Jep jep samanlaiseen lopputulokseen minäkin olen päätynyt. Olen seurannut parin pilp talon ja maalämpötalon sähkönkulutuksia ja verrannut niitä suorasähkölämmitteisiin. Olen myös laskenut pilpin tehoa noiden lämpötilojen perusteella. Kyllähän pilp mainio idea on mutta kuitenkin kaukana täydellisestä. Sen hintakin on vielä liian kova jotta se voisi kunnolla kilpailla muiden vaihtoehtojen kanssa.

Ruotsalaisilla on myös sellainen pilp josta saa kompressorilla purisettua 4-5 kW lämpöä. Siinä poistoilma jäähdytetään -20C asteiseksi. Tämä alkaa olla jo tehoissa samalla tasalla osatehomaalämmön kanssa. Valmistaja oli kuitenkin pienmpi firma ja laite vaikutti vähän keskeneräiseltä. En tiedä tuodaanko noita vielä suomeen.

Voi olla kuitenkin että vesi-ilmalämpöpumput ajavat pilpien ohi hinnassa ja tehossa seuraavan 5v kuluessa. Vesikiertoiseen järjetelmään voi päivittää paremman laitteen ku niiden hinnat tästä vielä laskevat. Maksoihan tavallinen ilmalämpöpumppukin monen kuukauden palkan vielä 10v sitten. Nykyään niiden hinnat ovat reilusti alle peruskuukausipalkan.

Äänestä

On tässä nyt parivuotta asusteltu Älvärissä joka vielä käytettynä hommattiin. Mitään suurempaa valittamista ei ole ollut. Onhan niissä varmaan jollekkin velliperseelle valittamisen aihetta, mutta henk. koht olen ollut tyytyväinen. Rahaa säästyi n. 100 000€ ostohinnassa ( korot päälle)ja kun myyntitarvetta ei ole eikä tule niin mikäs tässä on asuessa. Tuolla summalla kestää jo pari sähkölaskua maksella jos jostain tuntuu että talo on horo. Itse laitan puita lisää kiviuuniin ja nauran partaani kavereille jotka on ottaneet vartti miljoonan lainan 30 vuoden maksuajalla, eikä sitten ole varaa edes kunnon ruokaan lainojen lyhennyksien jälkeen.

Mutta kukin tyylillään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Älvärin naapuri kirjoitti:

Juuh, tähän vanhaan aiheeseen taas pistän lisää tuulta myllyyn. Ihan naurettavaa pelleilyä tuo Älväreiden onnellisten omistajien talojensa puolustelu. Olen niitä nähnyt monta, uusin on naapurissa ja laatu on surkeaa alusta loppuun. Sanottakoon, että ei mulla mitään ko taloa vastaan ole, ja hyvä, että vähävaraisemmatkin pääsevät kokeilemaan omakotitalomaista asumista. Jos itselläni ei olisi ollut varaa teettää kunnon taloa, olisin varmasti sitäkin vaihtoehtoa harkinnut. Rasittaa vaan tuo säälittävä puolustelu näillä palstoilla ja naapurilta. En ole koskaan sanonut heille mitään negatiivista heidän talostaan, mutta silti keskustelut johtavat "ihan hyvä tämä on vaikka..." tyyliin. Jos talo on heikko niin pitääkö sen talon kautta hankitun heikon itsetunnonkin tunkea joka paikkaan.

Joo, ei niissä mitään vikaa ole. Yksi pääty oli kostea perustuksesta parin metrin korkeuteen. Laudat näyttävät jo kesän jälkeen kuivemmilta, eivätkä ole enää niin tummia märältä alueelta, jota ei tietenkään tutkittu.. Vedenpaineet vaihtelee, hanat irtoilee, tapetit laitettu miten sattuu, on kuuma, takka on työlästä saada laitettua kun pohja ei kestä jne, ovet paperista, ei äänieristystä ja pesukoneen ollessa päällä talo tärisee kuin rouvan vibra ja vaikka mitä muuta. Ihan hyvä joo..

Kiitos ja anteeksi. Kaikkien iloksi en palaa aiheeseen toista kertaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu