PS3 voittaa

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/7847.cfm

Mä oon samaa mieltä, muut saa sanoa mitä haluavat.
9486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

että näin tulee käymään että ps3 voittaisi xbox 360:llan.ihan tuulesta temmattu juttu.

Äänestä

"Kuten olettaa saattaa, eivät kaikki ole pitäneet tutkimusta kovin luotettavana. The Yankee Group ei ole paljastanut menetelmiä millä tai miten tutkimus on tehty ja tutkimus näyttää painottuvan vain Pohjois-Amerikan markkinoille. Sonyn tilannetta ei paranna tieto, jonka mukaan PS3 konsolin valmistusta ei olisi vielä edes aloitettu. Marraskuussa tapahtuvalle julkaisulle odotettiin alunperin noin kahta miljoonaa konsolia. Tämä tavoite ei kuitenkaan välttämättä täyty, joten on todennäköistä etteivät kaikki halukkaat saa omaa PS3 konsolia heti julkaisun yhteydessä, sama tapahtui myös Xbox 360 julkaisun kanssa." Luitko tuon?

Aivan, meikäläinenkin saa sanoa mitä haluaa ja minusta tuntuu, että joko Wii tai Xbox360 voittaa.

Äänestä
  • koska ei mitään hyviä pelejäkään ole vielä pitkään aikaan tulossa ja monet odottavat kunnes hintakin tippuu vuoden päästä sen saa jo varmaan alle viiden sadan euron.

    nindendon wiihin en jaksa uskoa koska kaksi viimeistä N64 ja GameCube ovat olleet pettymyksiä.

    microsoftin Xbox 360 nappaa markkina asemaa sonyn playstationilta mutta tusikin menee silti ykköseks.

    mutta joskus vuoden päästä vasta kannattaa ostaa joku koska silloin näkee mikä on tilanne.

    itse olen onnistunut pelikoneiden suhteen aina valitsemaan sen menestyneimmän/parhaan jo 8bittisen nindendon ajoilta eikä se tule vaikeaa olemaan nytkään kun malttaa hieman odottaa.

    Äänestä

  • ei haittaa kirjoitti:

    koska ei mitään hyviä pelejäkään ole vielä pitkään aikaan tulossa ja monet odottavat kunnes hintakin tippuu vuoden päästä sen saa jo varmaan alle viiden sadan euron.

    nindendon wiihin en jaksa uskoa koska kaksi viimeistä N64 ja GameCube ovat olleet pettymyksiä.

    microsoftin Xbox 360 nappaa markkina asemaa sonyn playstationilta mutta tusikin menee silti ykköseks.

    mutta joskus vuoden päästä vasta kannattaa ostaa joku koska silloin näkee mikä on tilanne.

    itse olen onnistunut pelikoneiden suhteen aina valitsemaan sen menestyneimmän/parhaan jo 8bittisen nindendon ajoilta eikä se tule vaikeaa olemaan nytkään kun malttaa hieman odottaa.

    N64 epäonnistui ehkäpä vähäisen pelitarjontansa ja kalliiden peliensä vuoksi, ja olen sitä joskus kauan sitten pelannut eikä se mikään huono konsoli ollut. Sitten vielä se, että Nintendo venytti liikaa sen 64-lisäosan julkasuu... Kaikki tekee virheitä.
    GameCuben huono menestys johtui huonosta julkaisupelitarjonnnasta. Muuta syytä en siihen keksi.
    Mutta jos ei pidä Wiin tapaisesta, uudenkuuloisista peleistä, niin ei sitten. Grafiikka ei ole tärkein asia pelikonsolissa (PS2-palstan grafiikkafanit ovat aika outoja, esim. GChan hakkaa ihan selvästi PS2sen... nöf, ainakin tehoissa). Jos ei pidä ohjaimen liikuttelusta niin ei sitten. Wii on vain muista konsoleista eroava konsoli.

    Äänestä

  • MrMario kirjoitti:

    mä tykkään että saa sopivasti liikutella eli PS3 :) FPS peleissä se voi olla aika hyödyllinen ja kun itse tykkään niitä eniten pelata. Pitää vaan toivoa että peleihin tulee tuki sitävarten.

    Äänestä

  • teKsTro kirjoitti:

    mä tykkään että saa sopivasti liikutella eli PS3 :) FPS peleissä se voi olla aika hyödyllinen ja kun itse tykkään niitä eniten pelata. Pitää vaan toivoa että peleihin tulee tuki sitävarten.

    On tuo, että Sony julkisti liiketunnistuksen aivan yllättäen, ja Nintendon jälkeen... Herättää vähän epäilyksiä. Ja ainoat jutut, jolla sitä liiketunnistusta siellä Ekolmessa hyödynnettiin PS3sessa, oli jotain huikeaa kumiankan liikuttelua.

    Äänestä

  • MrMario kirjoitti:

    On tuo, että Sony julkisti liiketunnistuksen aivan yllättäen, ja Nintendon jälkeen... Herättää vähän epäilyksiä. Ja ainoat jutut, jolla sitä liiketunnistusta siellä Ekolmessa hyödynnettiin PS3sessa, oli jotain huikeaa kumiankan liikuttelua.

    mulle ihan sama kunhan se vaan toimii :) veikkaampa että seuraavassa xboxissa on tuo toiminto joka tulee olemaan jo PS3:sessa :P että mitäs sitte, kaikki kopioi kaikkea. Näinhän se menee.

    Äänestä

  • teKsTro kirjoitti:

    mulle ihan sama kunhan se vaan toimii :) veikkaampa että seuraavassa xboxissa on tuo toiminto joka tulee olemaan jo PS3:sessa :P että mitäs sitte, kaikki kopioi kaikkea. Näinhän se menee.

    Wautsi, näytät olevan niitä harvoja, jotka eivät rupea väittämään vastaan Lollittelemalla yms. Hyvä!

    Niin, niin se kyllä menee, että kaikki kopioi kaikkea. Huoh. Tosiasiat ärsyttää välillä :D

    Äänestä

  • MrMario kirjoitti:

    Wautsi, näytät olevan niitä harvoja, jotka eivät rupea väittämään vastaan Lollittelemalla yms. Hyvä!

    Niin, niin se kyllä menee, että kaikki kopioi kaikkea. Huoh. Tosiasiat ärsyttää välillä :D

    tällanen mä oon kun tiedän että oon oikeassa :D jos ei kukaan kopiois toista niin olis vaan yks pelikonsoli :) niinhän se olis ollu parempi tietenkin....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

....... kirjoitti:

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/7847.cfm

Mä oon samaa mieltä, muut saa sanoa mitä haluavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu