lukekaa
tämä :(
5375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
koskettava tarina ja tuli tippa linssiin sitä lukiessa!!
kun sitä ajattelee. Miettii, miten huolestunut oma koira oli, jos suhteessa oli jokin vialla. Miten se odotti kärsivällisesti kanssani ja piti minutkin rauhallisena, kun ei ollut enää mitään syytä odottaa. Miten iloisesti ja positiivisesti se suhtautui uuteen kotiimme silloin kun muutin, vaikka se oli menettänyt tärkeän ihmisystävän, naapurin koirakaverin ja maaseudun rauhan ja vapauden. Se muisti joka päivä kertoa, miten jännittävää oli seurata kaupungin elämää ja haistella kaikkia hajuja. Se otti häntää heiluttaen vastaan uudet tuttavuudet, jotkut se saatteli häntää heiluttaen ulos eikä nähnyt heitä enää koskaan. Se tuli joka ilta kainaloon ja näytti sanovan: Minä olen niin onnellinen, kun minulla on Sinut. Se tuli sähläämään lelujensa kanssa väliin, kun minä ja Parempi Puolikas yritimme tehdä tuttavuutta ja meiltä loppuivat sanat kesken. Se jakoi surut ja kolminkertaisti ilot. Se teki karvoineen ja puruluineen uudesta kodista kodin.
Ei tule semmoista työtä, semmoista ihmistä tai semmoista elämäntilannetta, että voisin tämmöisestä kaverista luopua. Joka ei kestä koiraa, ei ainakaan kestä minua.
Veit sanat suustani.
Kävin vanhan kissani kanssa elämässä monet myrskyt ja karikot läpi aina kotoa pois muutosta eroon ja petollisiin ihmisiin. Ainut mihin voi luottaa kuin kallioon oli rakas kissani, joka velmuilulaan ja kujeillaan sai taas nauramaan. Ja joka antoi tarkoituksen tulla töiden jälkeen kotiin. Sen pois meno 15 vuotiaana oli yksi raskaimpia kokemuksia elämässä. Tuntui kuin paras ystävä olisi jättänyt.
Tänään 9 vuotta tuon kisun menetyksestä, minulla on 4v koirapoika, joka on todella rakas ja ihana kaveri. En ikinä luopuisi siitä, mikäli hengissä pysyn ja liikkumaan pystyn. Ei kaveria noin vain hylätä. Ei ole päivää, ettei nauru irtoa tuon velikullan kanssa.
Kuraisilla tassuillaan se saapasteli sydämeeni ja pitää sitä hallussaan. No on sielä pieni soppi tuolle miehellekkin ;-)
...niitä tilanteita kun voi tulla että tavallaan kaikki romahtaa, ainakin hetken tuntuu ettei voi keneenkään enää luottaa. Paitsi siihen kissaan tai siihen koiraan joka on aina yhtä vilpittömän iloinen kun tulee kotiin. =)
Minä tuossa kirjoitin menneessä aikamuodossa, mutta tämä kyseinen hauva on siis vasta 5,5-vuotias eli sillä on toivottavasti vielä monen monta vuotta koiramaista elämää edessä. 15 vuotta on kyllä kissallekin kunnioitettava ikä. Minä rakastin nuorempana kissoja yli kaiken, mutta osittain allergian takia, osittain siksi että aloin todella pitää luonnossa liikkumisesta, koirasta tuli kuitenkin luontevasti "minun juttu".
Eräs tuttu sanoi avovaimolleen pari vuotta vanhan koiran kuoleman jälkeen, että totta kai on ollut ihan ok elää vähän aikaa ilman koiraa, pääsee vapaammin lähtemään matkoille jne. Mutta kyllä nyt kuitenkin pikapuoliin tulee se ajankohta, jolloin hänen on hankittava itselleen se "TODELLINEN elämänkumppani". :D Ja voinee sanoa, että avokki on jonkinsortin koiraihminen hänkin, koska oli ymmärtänyt ja hyväksynyt tuon ajatuksen.
tippa linssiin =(