opettajat

Katselin TV:n ohjelmaa missä opettajat eivät
olleet tietoisia mitä kuuluu heidän palkkaukseen.
Siihen on sisällytetty osia jotka kuuluvat
tehtävään työhön.MUTTA opettaja katsookin niitä
lisätöiksi joista pitäisi saada liksaa lisää.
Minkälaisia luetun ymmärtäjiä onkaan kouluissa?
4488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei ole tarkkaan mnääritelty. Palkkaa maksetaan pidettyjen oppituntien määrän perusteella. Lisäksi työhön kuuluvat "muut opetustyöhön liittyvät tehtävät". Kun näitä opettajat alkoivat määrittämään, siitä kertyikin 10 - 15 A4 sivua ranskalaisia viivoja.

Äänestä

vuosi vuodelta lykätä lisää töitä samalla palkalla.
Aina kaikki vaan kuuluu työhön.
Onneksi itse olen töissä talossa, jossa on käytössä kokonaistyöaika. Joka kevät käydään läpi henkilö henkilöltä työaikasuunnitelmat. Niihin saadaan suhteellisen hyvin rajattua oikeat työtunnit. Toki aina tulee niitä töitä, joita ei ole etukäteen laskettu. Kohtuullisen hyvin ollaan saatu tunnit pysymään kurissa ja ilmainen hyvätekeväisyys työtä jää pikku hiljaan unholaan.
Meillä on myös kaikkilla omat työhuoneet/työpisteet, joten työnteko tuntien ulkopuolella on sen puoleen tehokasta.

Äänestä

Sepäs olisikin antoisaa, jos opettaja tulisi koululle minuuttia vailla eka tunti ja lähtisi minuutin yli vika tunti! Kyllä olisi varmaan sinunkin lapsi fiksu sen jälkeen!

Opettaja ei pitäisi keskusteluja, ei suunnittelisi tuntejaan, ei korjaisi kokeita eikä tekisi mitään ylimääräistä. Silti se opettaja saisi saman palkan!

Vai valitsisitko sinäkin lapsellesi sellaisen opettajan joka paneutuu työhönsä kunnolla... ja siis samalla palkalla! Eli siis tekee paljon työtä ilmaiseksi omalla ajallaan...

Äänestä
  • on tulla töihin minuuttia vaille eka tunti ja lähtee minuutti vikan tunnin päättymisestä.

    Silloin on palkka kohillaan ja lomat luksusta.
    Miks ihmeessä me muuten tehdään kaikkea ylimääräistä, kun lusmuilemalla saisi ihan saman rahan? Ja samat haukut.

    Mikä meissä opettajissa on, että me tehdään niin paljon sitä työtä, kun kuitenkin palkka on määritelty tällaiseksi kuin on? Eikö olisi järkevintä lopettaa vänkääminen, asettua pahnoilleen ja ottaa rennosti? Kenelle me yritämme näyttää tekemällä työtä niska limassa? Kukaan ei siitä kiitä, kukaan ei huomaa, itse vain katkeroidumme.

    Miksemme kapinoi ja jätä töitä paaljon vähemmälle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämättömiä kirjoitti:

Katselin TV:n ohjelmaa missä opettajat eivät
olleet tietoisia mitä kuuluu heidän palkkaukseen.
Siihen on sisällytetty osia jotka kuuluvat
tehtävään työhön.MUTTA opettaja katsookin niitä
lisätöiksi joista pitäisi saada liksaa lisää.
Minkälaisia luetun ymmärtäjiä onkaan kouluissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu