Match Show tuomarit

Käytkö mätsäreissä vain harjoittelemassa oikeisiin näyttelyihin vai vaikuttaako mätsärin valinnassasi myös tuomarit?

Itse käyn pääasiassa harjoittelemassa, mutta valkkaan aina kuitenkin ne mätsärit, joissa oikeita ulkomuototuomareita arvostelemassa. Saa samalla tuntumaa, tykkääkö ko. tuomari koirastani. Muutenkin oon käyny joskus ihan karmeissa mätsäräissä, jossa tuomari ei ole koiraa kai ennen nähnytkään.
2269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

niin katsota..siellä saa harjoitusta kehä olemiseen. :)

Äänestä

Mätsäreissä käymme harjoittelemassa oikeisiin näyttelyihin. Sosiaalistamisen kannalta myös hyviä paikkoja.
Se ketkä ovat tuomareina on aivan yksi lysti, treenaamaanhan olemme menneet.
Mätsärin tuomarit monesti ovat vain kasvattajia ja oma rotuni on heille yleensä täysin tuntematon tai vain lähes tuntematon, joten en paljoakaan perusta sijoittumiseen, jotkut tuomarit tykkäävät ja sijoittavat hyvin, jotkut eivät tykkää ja eivät sijoita.
Palkinnotkin monessa mätsärissä ovat aivan onnettomat, joten niiden saaminenkaan ei himota!
Useamman kerran olen myös todennut, että mainostus hyvät palkinnot, tarkoittaa usein muuta, yhden tälläisen mainostuksen mätsärissä palkintona oli sponsorin lahjoittama minimaalinen pussi koiran ruokaa, yhdessä taas sai isomman säkin halpaa ruokaa, samaa ruokaa tosin voi ostaa hyvinkin halvalla, samankokoisen säkin saisi ostettua jopa ilmoittautumismaksua halvemmalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BIS1 kirjoitti:

Käytkö mätsäreissä vain harjoittelemassa oikeisiin näyttelyihin vai vaikuttaako mätsärin valinnassasi myös tuomarit?

Itse käyn pääasiassa harjoittelemassa, mutta valkkaan aina kuitenkin ne mätsärit, joissa oikeita ulkomuototuomareita arvostelemassa. Saa samalla tuntumaa, tykkääkö ko. tuomari koirastani. Muutenkin oon käyny joskus ihan karmeissa mätsäräissä, jossa tuomari ei ole koiraa kai ennen nähnytkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu