Suuri vääryys

huostaanotot, kuten nimimerkki "oikeus ja kohtuus" kirjoittaa Hesarin keskusteluissa, joka käsittelee hallituksen luomaa "köyhyyspakettia":

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?sourceStart=100&threadID=30370&tstart=0&start=90
1093554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 109

Vanhimmat

varsinkin kun tietää, että ne bion lisäeurot menisivät kuitenkin niihin viinaksiin ja pirihöyryihin. Sijaisperheessä raha tulee lapsen hyväksi.

Äänestä
  • Niinpä, kenenkähän lapsen hyväksi?

    Äänestä

  • menevät juuri niihin viinaksiin ja pireihin. Mistä sen kukaan tietää, kun ei kukaan sijaishuoltoa valvo.

    Äänestä

  • sijaripalstalla, että edes asiallisista kirjoituksista ei saada asiallista keskustelua, vaan välittömästi joku matalaotsainen mollaaja pelästyy, että häneltä ollaan viemässä jotain pois.

    Aivan sama tilanne tuolla alempana olevassa ketjussa, että haukkua räksyttää kyllä jaksetaan loputtomiin, mutta yksi asiallinen vastaus aloittajan aiheeseen lopettaa koko ketjun.

    Eihän tässäkään aloituskirjoituksessa olla kadehtimassa tai viemässä sijaisvanhemmilta mitään, ainoastaan halutaan vanhemmalle mahdollisuus hoitaa sairasta lasta kotona niin, että mahdolliselta sijoitukselta vältytään. Vai se sijoituksen välttäminenkö se täällä onkin se syy, joka närästää?

    Äänestä

  • merkillistä täällä kirjoitti:

    sijaripalstalla, että edes asiallisista kirjoituksista ei saada asiallista keskustelua, vaan välittömästi joku matalaotsainen mollaaja pelästyy, että häneltä ollaan viemässä jotain pois.

    vielä täältäkin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000018945528

    Äänestä

  • Oikein hyvä vastaus. Tuota taustaa en tunne johon aloittajan viittaus oli, mutta usein kyllä takana on viina tai huumeet jos lapsi otetaan huostaan. En tunne yhtäkään raitista ja hyvin perheensä hoitavaa vanhempaa jolta olisi otettu huostaan lapsi. Kun olin nuori niin perheemme oli kahdeksanhenkinen. Oli niukkuutta, mutta äiti hoiti perheen lapset isän ollessa töissä ja puhdasta oli. Koskaan ei sosiaalivirasto uhannut huostaanotolla.

    Äänestä

  • yhteiskunnan rahat kirjoitti:

    menevät juuri niihin viinaksiin ja pireihin. Mistä sen kukaan tietää, kun ei kukaan sijaishuoltoa valvo.

    Luulitkos olevasi jokin ruudinkeksijä. Kyllä kuule sijaispperhettä tarkkaillaan jatkuvasti ja jos hoito ei ole asinmukaista niin sijaishuolto puretaan. Jos sinulta on otettu huostaan lapsi niin älä nyt silti täällä kerro satuja.

    Äänestä

  • merkillistä täällä kirjoitti:

    sijaripalstalla, että edes asiallisista kirjoituksista ei saada asiallista keskustelua, vaan välittömästi joku matalaotsainen mollaaja pelästyy, että häneltä ollaan viemässä jotain pois.

    Aivan sama tilanne tuolla alempana olevassa ketjussa, että haukkua räksyttää kyllä jaksetaan loputtomiin, mutta yksi asiallinen vastaus aloittajan aiheeseen lopettaa koko ketjun.

    Eihän tässäkään aloituskirjoituksessa olla kadehtimassa tai viemässä sijaisvanhemmilta mitään, ainoastaan halutaan vanhemmalle mahdollisuus hoitaa sairasta lasta kotona niin, että mahdolliselta sijoitukselta vältytään. Vai se sijoituksen välttäminenkö se täällä onkin se syy, joka närästää?

    Anna tulla sitten niitä esimerkkejä joissa raittiilta perheeltä olisi viety sairas lapsi. Kyllä kuule huostaanotoissa takana on alkoholi, huumeet, väkivalta yms. joka on vaaraksi lapselle.Älä kuule puolla tuollaisia satuja, että lapsi otetaan vaan pois sairauden takia. En ole koskaan kuullut sellaista 18 vuoden sosiaalitoimiston päällikkyyden aikana.Oletko tietoinen siitä, että viranomaiset saavat perättömien kirjoitusten kirjoittajat selville IP-osoitteen perusteella?

    Äänestä

  • jos on?? kirjoitti:

    Monta hyvinkin elävää esimerkkiä löytyy Espoosta. Ja sen tietää koko maa. Ja onneksi myös tietävät nämä sijaisperhet, jotka omaksi hyödykseen ottavat lapset ja turmelevat heidän elämän. Olen vannonut, että joka ikinen tapaus, jonka kuulen tulen tuomaan esille, nimellä mainiten. Kaikein paras tapa tuhota vallanhimoiset ja sairaat sossut, sekä sijaisperheet, jotka turmmelevat lasten elämän omaa ahneuttaan on heidän nimensä julkituominen!

    Äänestä

  • soopaa! kirjoitti:

    Kerro nyt heti höperö. Olet yksi niistä harvoista höperöistä, jotka täällä yrittää mollata kunnon kansalaisia ja itse et pysty lapsiasi hoitaa. Jos kerran tiedät tapauksia niin kerro pöljä.

    Äänestä

  • kerro, kerro heh heh kirjoitti:

    Monelle muulle kyllä.

    Äänestä

  • sijaisperheen isä kirjoitti:

    Oikein hyvä vastaus. Tuota taustaa en tunne johon aloittajan viittaus oli, mutta usein kyllä takana on viina tai huumeet jos lapsi otetaan huostaan. En tunne yhtäkään raitista ja hyvin perheensä hoitavaa vanhempaa jolta olisi otettu huostaan lapsi. Kun olin nuori niin perheemme oli kahdeksanhenkinen. Oli niukkuutta, mutta äiti hoiti perheen lapset isän ollessa töissä ja puhdasta oli. Koskaan ei sosiaalivirasto uhannut huostaanotolla.

    Teen myös työtä lastensuojelun kanssa enkä vielä ole sellaiseen vääryyteen törmännyt, että lapset vietäis ilman perusteita. Päinvastoin, lapsia pompotellaan biolle,laitokseen,biolle,laitokseen ja annetaan liian monia tilaisuuksia yrittää aina uudestaan. Aina uudestaan vanhempi myös retkahtaa, milloin mihinkin. Kaikki tietämäni tapaukset liittyvät päihteisiin, väkivaltaan ja niiden myötä sairaisiin riippuvuussuhteisiin sekä mielenterveysongelmiin. Kyllä lasten kustannuksella hoidatetaan biovanhempia liian kauan. Pitäisi mennä USAn malliin, missä huoltajuus menetetään tietyn ajan sisällä, jos parannusta ei kuulu ja lapsi laitetaan adoptioon.

    Äänestä

  • ex-sijainen kirjoitti:

    Paitsi, että jenkki mallissa on hienoa vielä se, että jos ei ole ruokaa kaapissa, lapset lähtee.
    Kyllä täällä on huutava hätä monilla lapsilla ja paikkoja ei ole. Mielelläni lähettäisin lapset bioille ja näkisin biojen ryhdistäytyvän. Lapsen olisi paras olla omien vanhempiensa kanssa, jos se olisi mahdollista. Ihmettelen vain tuota kun lukee miten me tienataan. Olenko unohtanut hakea jotain "suurta palkkaa" tästä työstä?

    Äänestä

  • ex-sijainen kirjoitti:

    Teen myös työtä lastensuojelun kanssa enkä vielä ole sellaiseen vääryyteen törmännyt, että lapset vietäis ilman perusteita. Päinvastoin, lapsia pompotellaan biolle,laitokseen,biolle,laitokseen ja annetaan liian monia tilaisuuksia yrittää aina uudestaan. Aina uudestaan vanhempi myös retkahtaa, milloin mihinkin. Kaikki tietämäni tapaukset liittyvät päihteisiin, väkivaltaan ja niiden myötä sairaisiin riippuvuussuhteisiin sekä mielenterveysongelmiin. Kyllä lasten kustannuksella hoidatetaan biovanhempia liian kauan. Pitäisi mennä USAn malliin, missä huoltajuus menetetään tietyn ajan sisällä, jos parannusta ei kuulu ja lapsi laitetaan adoptioon.

    Joo, kyllä totuus on, että liian kauan suomessa lapsia pidetään biovanhemmilla. Mitä järkeä on tapaamisilla jos vanhemmat ovat päissään ja huumeissa ja riehuvat? Itse olen amerikan mallin puolella. Sitten tuosta aina puhutusta tienaamisesta. Itsekin mielelläni soisin hoitorahat biovanhemmille jos ne menisivät oikeisiin kohteisiin, mutta kun menevät viinaan ja huumeisiin. On turha ihmetellä sitä, että miksi rahoja ei anneta biovanhemmille. Jos näin tehtäisiin niin lapset voisivat menettää henkensä kun biovanhemmat saisivat ostettua vielä enemmän huumeita. Kannatan lasten elämistä biovanhemmilla jos elämässä alkoholi on kohtuudella nautittua ja hoitaa perheensä velvoitteet. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole aina.

    Äänestä

  • en kerro! kirjoitti:

    Monelle muulle kyllä.

    Kyllä sen arvasinkin, että täällä uhoat, mutta mitään faktaa sulla paviaani ei ole. Koita muuttaa elämäntapasi niin silloin voit saada ne asiat järjestykseen jotka sulla ovat nyt sekaisin. Ja koita nähdä omat virheesi.Älä syyttele niitä, jotka hoitaa perheensä hyvin.

    Äänestä

  • heko heko kirjoitti:

    hoida perhettään hyvin. Toisilla on tapana ruikuttaa köyhyyttä, mutta eivät itse tee mitään asian eteen. Tiedän tapauksen, että että seitsemään vuoteen ei ole kotiaan laittanut yhtään, vaikka perustulot ovat smat kuin muilla!

    Äänestä

  • yhteiskunnan rahat kirjoitti:

    menevät juuri niihin viinaksiin ja pireihin. Mistä sen kukaan tietää, kun ei kukaan sijaishuoltoa valvo.

    sijaisperheeseen.
    Kaljapulloja lojui pitkin huushollia ja isäntä lähes vitseissä esiintyvien kuvausten mukaan röhnötti sohvalla likaisessa kodissa.

    Miksei tänne voisi uteliaisuuttaan useita linkkejä postitse kuin keskusteluissa saadessaan tulla tekstejä lukemaan?
    Tämä ei ole suljettu palsta, jos vaikka oman törkeytenne salataksenne sellainen olisi syytä perustaa?

    Kuinkahan on adressi Suomi24-rikostutkintaan edistynyt?
    Tuollaista narkittelua ja juopoksi haukkumista hirvittää lukea etenkin, kun tekstien kirjoittajat antavat selvästi ymmärtää olevansa sijoitettujen lasten huoltajia.

    Äänestä

  • että KAIKKI eivät kirjoitti:

    hoida perhettään hyvin. Toisilla on tapana ruikuttaa köyhyyttä, mutta eivät itse tee mitään asian eteen. Tiedän tapauksen, että että seitsemään vuoteen ei ole kotiaan laittanut yhtään, vaikka perustulot ovat smat kuin muilla!

    ole mikää maaginen raja. Mistä sen olet itsellesi saanut kuin joksikin mittariksi jos ei 7 vuoteen laita kotiinsa mitään niin on huono perheenhoitaja.

    Me esim. ei olla laitettu kotiimme juurikaan mitään 25 vuoteen ja silti kotimme ja perheemme on mitä loistavin.

    Samat verhotkin roikkuivat ikkunoissa 17 vuotta kunnes hajosivat käsiin niitä tuulettaessa.

    Siis kariuta sinä nuo tunteesi ja elä kuten muutkin kunnolliset perheensä hyvin hoitavat.

    Äänestä

  • yllätyskäynnistä kirjoitti:

    sijaisperheeseen.
    Kaljapulloja lojui pitkin huushollia ja isäntä lähes vitseissä esiintyvien kuvausten mukaan röhnötti sohvalla likaisessa kodissa.

    Miksei tänne voisi uteliaisuuttaan useita linkkejä postitse kuin keskusteluissa saadessaan tulla tekstejä lukemaan?
    Tämä ei ole suljettu palsta, jos vaikka oman törkeytenne salataksenne sellainen olisi syytä perustaa?

    Kuinkahan on adressi Suomi24-rikostutkintaan edistynyt?
    Tuollaista narkittelua ja juopoksi haukkumista hirvittää lukea etenkin, kun tekstien kirjoittajat antavat selvästi ymmärtää olevansa sijoitettujen lasten huoltajia.

    Olemme sijaisperhe. Kannatan tarkkaa valvontaa. Meille voi koska vaan tulla ja uskon, että myös 98% sijaiskodeista on kaltaisiamme. Jos joskus tulee esiin tapaus joka poikkeaa niin ei voi kuitenkaan yleistää. Ennen kuin lapsi sijoitetaan perheeseen käydään pitkä ja vaativa prosessi.Tänä aikana sosiaaliviranomaiset kyllä pääsevät selville sijaisperheen tilasta.Myös rikosrekisterit selvitetään.Ei kannata yrittää todistella sitä, että joku pääsisi tuon seulan läpi. Voihan ihan missä perheessä tahansa joskus tapahtua yllättävää. Olemme jatkuvasti saaneet lukea lehdistä kuinka hyvissä perheissäkin voi tapahtua yllättävää eli joku pimahtaa. Aivan samaa voi tapahtua sijaisperheessä.Kuitenkin yleisesti sijaisperheet ovat valtiomme kermaa, jotka ottavat hoitoon toisten lapsia. Tämä on suuri teko yhteiskuunnallemme.

    Äänestä

  • ei seitsemän vuotta kirjoitti:

    ole mikää maaginen raja. Mistä sen olet itsellesi saanut kuin joksikin mittariksi jos ei 7 vuoteen laita kotiinsa mitään niin on huono perheenhoitaja.

    Me esim. ei olla laitettu kotiimme juurikaan mitään 25 vuoteen ja silti kotimme ja perheemme on mitä loistavin.

    Samat verhotkin roikkuivat ikkunoissa 17 vuotta kunnes hajosivat käsiin niitä tuulettaessa.

    Siis kariuta sinä nuo tunteesi ja elä kuten muutkin kunnolliset perheensä hyvin hoitavat.

    Olen samaa mieltä, että ei se ole mikään mittari kuinka paljon kotia laittaa. Itse asumme vanhassa omakotitalossa, mutta se puhtaus ja kodin ilmapiiri luo rakastavan yhteisön.Pienillä asioilla saa paljon aikaan.

    Äänestä

  • merkillistä täällä kirjoitti:

    sijaripalstalla, että edes asiallisista kirjoituksista ei saada asiallista keskustelua, vaan välittömästi joku matalaotsainen mollaaja pelästyy, että häneltä ollaan viemässä jotain pois.

    Aivan sama tilanne tuolla alempana olevassa ketjussa, että haukkua räksyttää kyllä jaksetaan loputtomiin, mutta yksi asiallinen vastaus aloittajan aiheeseen lopettaa koko ketjun.

    Eihän tässäkään aloituskirjoituksessa olla kadehtimassa tai viemässä sijaisvanhemmilta mitään, ainoastaan halutaan vanhemmalle mahdollisuus hoitaa sairasta lasta kotona niin, että mahdolliselta sijoitukselta vältytään. Vai se sijoituksen välttäminenkö se täällä onkin se syy, joka närästää?

    melkein aina puhtaasti asiallisen kommentin kun antaa niin se ketju loppuu siihen. Siksi usein laitan jotakin "ärsyttävää" mukaan ett joku rupeaa vaahtoamaan.

    Ärsyttävää on usein vaan se pelkkä totuuden julki tuominen.

    Toisia närästää aina ja kaikki asiat. Mutta jos lähtee samaan veneeseen niin silloin kyllä sulautuu mukaan. Olen sitäkin täällä kokeillut.

    Äänestä

  • kannatan kirjoitti:

    Olemme sijaisperhe. Kannatan tarkkaa valvontaa. Meille voi koska vaan tulla ja uskon, että myös 98% sijaiskodeista on kaltaisiamme. Jos joskus tulee esiin tapaus joka poikkeaa niin ei voi kuitenkaan yleistää. Ennen kuin lapsi sijoitetaan perheeseen käydään pitkä ja vaativa prosessi.Tänä aikana sosiaaliviranomaiset kyllä pääsevät selville sijaisperheen tilasta.Myös rikosrekisterit selvitetään.Ei kannata yrittää todistella sitä, että joku pääsisi tuon seulan läpi. Voihan ihan missä perheessä tahansa joskus tapahtua yllättävää. Olemme jatkuvasti saaneet lukea lehdistä kuinka hyvissä perheissäkin voi tapahtua yllättävää eli joku pimahtaa. Aivan samaa voi tapahtua sijaisperheessä.Kuitenkin yleisesti sijaisperheet ovat valtiomme kermaa, jotka ottavat hoitoon toisten lapsia. Tämä on suuri teko yhteiskuunnallemme.

    VITSIN murjaisit.....

    ..."Kuitenkin yleisesti sijaisperheet ovat valtiomme kermaa, jotka ottavat hoitoon toisten lapsia. Tämä on suuri teko yhteiskuunnallemme."

    Ei voi olla totta! Tämä hipoo kyllä jo kyllä kaikessa karmeudessaan jotain natsi-saksan arjalaista hurraa huutoa!

    Tätäkin palstaa jo jonkin aikaa seuranneena
    ajatukseni on kyllä aivan päin vastainen, etä oikein
    VALTION KERMAA.....
    Eipä mene valtiolla sitten kovinkaan kummoisesti,
    jos VALTION KERMAKIN on tämän tasoista,
    mitä täältä on kirjoitusten perusteella saanut lukea.
    Ja välillä oikein ihmetelläkin, että tälläistä "porukkaa" on valittu kasvattamaan toisten perheiden lapsia ja valtio siitä vielä oikein maksaakin heille!

    Äänestä

  • kovan luokan kirjoitti:

    Se on kuule sinun oma syysi jos sulla menee huonosti. jos jostain syystä itse et sovellu sijaisperheeksi tai jos sinulta on lapsi huostaanotettu niin se ei ole muiden syy.Koita nyt pässi jo ymmärtää, että sijaisperheet syynätään tarkkaan ennenkuin annetaan lasta perheeseen. Jos lapsi ei sovellu perheeseen niin valtion virkamiehet pitävät lappsen ennemmin vaikka laitoksessa. älä sinä kuule yritä mustamaalata niitä, jotka hoitavat muiden lapsetkin. Laita vaan asiasi kuntoon pöljä.

    Äänestä

  • älä ole katkera kirjoitti:

    KIRJOITETULLA tekstillään sivistyneisyytensä
    tason..

    Oikeasti jonkun on otettava tämänkin palstan sijaishuoltokirjoittelijat "tarkempaa" syyniin, niin uskomattomia kirjoituksia ja vielä
    niin ala-arvoista sellaista;
    - jatkuvaa ihmisten ivaamista, haukkumista, vähättelyä, itsensä arvotonta ylentämistä, jne.

    Ja nämä tämän "tyylin" kirjoittajat kutsuvat itseään KASVATTAJIKSI!
    Tämän palstan kirjoittelua, kielenkäytön ja ajatusmaailman tasoa, kun seuraa ja lukee,
    saa mitä ilmeisimmin (?) TODELLISEN kuvan
    sijaishuollon laadusta ja tasosta
    (täytyy varmaan huomioida myös se,
    että joko täällä kirjoittavat juuri nämä
    VALTION KERMAT ja PROVOT,
    tai tämä on sitten todellakin se "koko totuus" tästä sijaishuollosta, valitettavasti)

    P.S. Minulla menee ihan mukavasti, kiitos kysymästä!
    "Pässi ja pöljä"???
    Outoa.

    Äänestä

  • kannatan kirjoitti:

    Olemme sijaisperhe. Kannatan tarkkaa valvontaa. Meille voi koska vaan tulla ja uskon, että myös 98% sijaiskodeista on kaltaisiamme. Jos joskus tulee esiin tapaus joka poikkeaa niin ei voi kuitenkaan yleistää. Ennen kuin lapsi sijoitetaan perheeseen käydään pitkä ja vaativa prosessi.Tänä aikana sosiaaliviranomaiset kyllä pääsevät selville sijaisperheen tilasta.Myös rikosrekisterit selvitetään.Ei kannata yrittää todistella sitä, että joku pääsisi tuon seulan läpi. Voihan ihan missä perheessä tahansa joskus tapahtua yllättävää. Olemme jatkuvasti saaneet lukea lehdistä kuinka hyvissä perheissäkin voi tapahtua yllättävää eli joku pimahtaa. Aivan samaa voi tapahtua sijaisperheessä.Kuitenkin yleisesti sijaisperheet ovat valtiomme kermaa, jotka ottavat hoitoon toisten lapsia. Tämä on suuri teko yhteiskuunnallemme.

    oli sosiaaliviranomaisten taholta ennenkuin aloititte.

    Äänestä

  • OSOITTAA OIKEIN kirjoitti:

    Ei sinulla järjen puolesta kovin hyvin mene. Jos et millään tajua, että sijaisperheet hoitavat toisten lapsia. Lapsia joiden omat vanhemmat ovat viinahöyryissä tai huumeissa tai on jotain muita vakavia ongelmia. Etkö nuija tajua, että sijaisperheet ovat yyhteiskuunnan tukipilareita. Jos meitä ei olisi niin sinunlaistesi tähden yhteiskunta olisi katastrofissa.Koeta ymmärtää se jo.Sinun uhittelusi ei minua horjuta puoleen eikä toiseen.Jos olet sitä mieltä, että kaikenlaisia valitaan sijaisperheiksi niin se on sinun yksinkertaisen mielipide ja sillä ei ole mitään painoarvoa.

    Äänestä

  • teidän kohdalla kirjoitti:

    oli sosiaaliviranomaisten taholta ennenkuin aloititte.

    Sijaisperheeksi haluava käy pride-kurssin, jossa käydään läpi tärkeitä kasvatukksellisia asioita ja taustoja sijoitukselle. Kouluttajina ovat alan asiantuntijat. Tämän jälkeen olimme usean vuoden tukiperheenä, josta oli hyvät näytöt. Lapset halusivat kotiimme ja halusivat myös kesälomilla. Tämä tukiperhetoiminta oli ns. palkatonta sillä lapsea kohti maksettiin "ruokaraha" jolla todellisuudessa ei saisi ruoka-annosta. Sitten koitti hetki jolloin tuli ilmoitus mahdollisesta lapsesta sijoitukseen. Ennen sijoitusta lasta käytiin hoitamassa lastenkodissa useaan otteeseen pitkien matkojen päästä. Sitten lapsi alkoi tutustumiskäynneille kotiimme useaan otteeseen.Tähän kaikkeen meni siis 5 vuotta.

    Äänestä

  • näin on näreet kirjoitti:

    Ei sinulla järjen puolesta kovin hyvin mene. Jos et millään tajua, että sijaisperheet hoitavat toisten lapsia. Lapsia joiden omat vanhemmat ovat viinahöyryissä tai huumeissa tai on jotain muita vakavia ongelmia. Etkö nuija tajua, että sijaisperheet ovat yyhteiskuunnan tukipilareita. Jos meitä ei olisi niin sinunlaistesi tähden yhteiskunta olisi katastrofissa.Koeta ymmärtää se jo.Sinun uhittelusi ei minua horjuta puoleen eikä toiseen.Jos olet sitä mieltä, että kaikenlaisia valitaan sijaisperheiksi niin se on sinun yksinkertaisen mielipide ja sillä ei ole mitään painoarvoa.

    pyrin tekemään oman osani
    lastensuojelulain uudistamisen hyväksi
    ja sen ajan tasaiseksi saattamiseksi.

    Järki...? Nuija...? Et tajua...? Sinulaistesi...? Uhittelusi...? Yksinkertainen...?

    Ja sinunkaltainen kirjoittelija on siis sijaisperheen kasvattaja ja
    YHTEISKUNNAN TUKIPILARI?

    (Joku provoko tämä on vai . . . . )

    Äänestä

  • henkilökohtaisesti kirjoitti:

    esiintyminen rohkaiwsee käyttäytymään samalla tavoin kuin siellä neljän seinän sisällä käyttäytyy kaikkine "hoitometodeineen".

    On vaikea uskoa etteivätkö moiset henkilökohtaisuuksiin tuntemattomille menevät sepustukset vaikuttaisi myös kasvatusasenteisiinsa ylipäätään.

    Lastensuojelun nimiin pitänee aloittaa adressin keräys törkeyksiä kirjoittelevien sijaisvanhempien IP-osoitteet rikostutkintanimikkeen alla, sillä eikös se niin ole, että lastensuojelu ajaa kaiken edelle ja kiinni jäämättömiä rikoksen tekijöitä pyörii myös ns. "paremmissakin" piireissä.

    On lääkäriä narahtanut lapsipornokuvien hallussapidosta sekä kunniallista taekwon-do-opettajaa jne.. jne...

    Äänestä

  • en kerro! kirjoitti:

    Monelle muulle kyllä.

    vai onko taas uhoilusi yhtä tyhjän kanssa, pelkäätkö joutuvasi syytteeseen herjauksesta ja kunnianloukkauksesta?
    Jos todellista näyttöä sinulla olisi, ei olisi myöskään pelkoa moisesta.

    Olet pelkkä valehtelija!

    Äänestä

  • jos on?? kirjoitti:

    Anna tulla sitten niitä esimerkkejä joissa raittiilta perheeltä olisi viety sairas lapsi. Kyllä kuule huostaanotoissa takana on alkoholi, huumeet, väkivalta yms. joka on vaaraksi lapselle.Älä kuule puolla tuollaisia satuja, että lapsi otetaan vaan pois sairauden takia. En ole koskaan kuullut sellaista 18 vuoden sosiaalitoimiston päällikkyyden aikana.Oletko tietoinen siitä, että viranomaiset saavat perättömien kirjoitusten kirjoittajat selville IP-osoitteen perusteella?

    raittiilta perheeltä olisi viety sairas lapsi.'

    Tässä nähtävillä asiakirja lapseni huostaanoton purusta, jossa käy ilmi myös huostaanoton syy:

    http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=1059

    varmaankin monissa huostaanottojuttuissa mukana olleet.
    Miksiköhän he ovat tälläiseen lopputulokseen tulleet ja halunneet tälläisen julkilausuman tiedotusvälineille antaa?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000018685340#22000000018685340

    Äänestä

  • kerro, kerro heh heh kirjoitti:

    Kerro nyt heti höperö. Olet yksi niistä harvoista höperöistä, jotka täällä yrittää mollata kunnon kansalaisia ja itse et pysty lapsiasi hoitaa. Jos kerran tiedät tapauksia niin kerro pöljä.

    ei ole mitään rajaa!!!

    Olen tosiaan luullut, että tuollaiset nimittelyt kuuluvat hiekkalaatikkoikään!

    Sinun käyttämäsi nimittely ja haukkuminen ei tee tyhjäksi sitä, että lapsia on vuosia jo sijoitettu aivan hyvistä perheistä lapsen sairauden takia JOPA sijaisperheisiin tai lastensuojelulain alaisiin laitoksiin, jossa jäävät vaille sitä hoitoa, jota tarvitsisivat.

    Tämä asia tiedetään eduskunnassa ja esim. Lastensuojelun Keskusliitossa. Jos sinä et sitä tiedä tai halua myöntää, se ei pois pyyhi aiheettomia sijoituksia.

    Äänestä

  • heko heko kirjoitti:

    Kyllä sen arvasinkin, että täällä uhoat, mutta mitään faktaa sulla paviaani ei ole. Koita muuttaa elämäntapasi niin silloin voit saada ne asiat järjestykseen jotka sulla ovat nyt sekaisin. Ja koita nähdä omat virheesi.Älä syyttele niitä, jotka hoitaa perheensä hyvin.

    perheitä, jotka ovat hoitaneet ja hoitavat lapsensa hyvin.

    Äänestä

  • heti tuollaisia kommentteja!

    Hoidollisessa sijoituksessa ei tosiaan ole kyse muusta kuin siitä, että lapselle saataisiin apua niin pahoihin ongelmiinsa, että vanhempien voimat ja taidot eivät enää riitä, jos eivät ole itse erikoislääkäreitä tai terapeutteja.

    Äänestä

  • sijaisvanhempi-isä kirjoitti:

    Joo, kyllä totuus on, että liian kauan suomessa lapsia pidetään biovanhemmilla. Mitä järkeä on tapaamisilla jos vanhemmat ovat päissään ja huumeissa ja riehuvat? Itse olen amerikan mallin puolella. Sitten tuosta aina puhutusta tienaamisesta. Itsekin mielelläni soisin hoitorahat biovanhemmille jos ne menisivät oikeisiin kohteisiin, mutta kun menevät viinaan ja huumeisiin. On turha ihmetellä sitä, että miksi rahoja ei anneta biovanhemmille. Jos näin tehtäisiin niin lapset voisivat menettää henkensä kun biovanhemmat saisivat ostettua vielä enemmän huumeita. Kannatan lasten elämistä biovanhemmilla jos elämässä alkoholi on kohtuudella nautittua ja hoitaa perheensä velvoitteet. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole aina.

    jossa viranomaisetkin myöntävät, että vanhemmilla ei ole päihdeongelmaa, eikä kotona muutakaan syytä huostaanottoon! Yrittäkää nyt ymmärtää! Ei kukaan ole ollut vaatimassa rahaa alkoholistien tai narkomaanien päihteiden käyttöön!

    Vaan ainoastaan pienituloisen vanhemman oikeudesta hoitaa sairastakin lastaan kotona.

    Äänestä

  • näihin asioihin kirjoitti:

    heti tuollaisia kommentteja!

    Hoidollisessa sijoituksessa ei tosiaan ole kyse muusta kuin siitä, että lapselle saataisiin apua niin pahoihin ongelmiinsa, että vanhempien voimat ja taidot eivät enää riitä, jos eivät ole itse erikoislääkäreitä tai terapeutteja.

    moneen sp-viestiin niille tahoille, jotka asioista päättävät sekä tietenkin lastensuojelun eri liittoihin.

    Henkisesti epätasapainoiset ovat selvästi vallanneet sijaisvanhempien roolit.

    Eikö ketään kunnon sijaisvanhempaa häiritse moinen nimiinne kirjoittelu?

    Äänestä

  • henkilökohtaisesti kirjoitti:

    pyrin tekemään oman osani
    lastensuojelulain uudistamisen hyväksi
    ja sen ajan tasaiseksi saattamiseksi.

    Järki...? Nuija...? Et tajua...? Sinulaistesi...? Uhittelusi...? Yksinkertainen...?

    Ja sinunkaltainen kirjoittelija on siis sijaisperheen kasvattaja ja
    YHTEISKUNNAN TUKIPILARI?

    (Joku provoko tämä on vai . . . . )

    Turhaa kuule auot päätäsi täällä. Sinulle pitäisi saada hoitaja ja pian. Ilmeisesti tarkoitat, että minun pitäisi olla sinun kasvattaja.

    Äänestä

  • nimettömänä kirjoitti:

    esiintyminen rohkaiwsee käyttäytymään samalla tavoin kuin siellä neljän seinän sisällä käyttäytyy kaikkine "hoitometodeineen".

    On vaikea uskoa etteivätkö moiset henkilökohtaisuuksiin tuntemattomille menevät sepustukset vaikuttaisi myös kasvatusasenteisiinsa ylipäätään.

    Lastensuojelun nimiin pitänee aloittaa adressin keräys törkeyksiä kirjoittelevien sijaisvanhempien IP-osoitteet rikostutkintanimikkeen alla, sillä eikös se niin ole, että lastensuojelu ajaa kaiken edelle ja kiinni jäämättömiä rikoksen tekijöitä pyörii myös ns. "paremmissakin" piireissä.

    On lääkäriä narahtanut lapsipornokuvien hallussapidosta sekä kunniallista taekwon-do-opettajaa jne.. jne...

    Jos kaikkien täällä kirjoittajien IP-osoitteet selvitettäisiin niin työtä olisi mahdottomasti sinun ja muiden osoitteiden kanssa. Sinä ja muut olette täällä jatkuvasti syyttämässä niitä jotka ottavat toisten lapset hoidettavaksi ja tekevät yhteiskunnalle suuren palveluksen samalla kun te makaatte puistonpenkkien alla.Kyllä sinunlaisesi joutavat nopeasti hoitoon. Sinun uhittelusi ei estä täällä totuudenkirjoittelua.Kertaan vielä huostaanottojen syyt ja siitä johtuva sijoitus perheisiin:

    - RUNSAS ALKOHOLIN KÄYTTÖ

    - HUUMEIDEN KÄYTTÖ

    - VÄKIVALTA

    - SEKSIRIIPPUVUUDET

    - LASTEN HYVÄKSIKÄYTTÖ

    - LASTEN HEITTEILLEJÄTTÖ

    - MIELENTERVEYSONGELMAT

    HUOSTAANOTTOJA EI TAPAHDU KELVIN PERUSTEIN JA KOITA JO YYMMÄRTÄÄ SE.

    Äänestä

  • sijoituksesta, kirjoitti:

    jossa viranomaisetkin myöntävät, että vanhemmilla ei ole päihdeongelmaa, eikä kotona muutakaan syytä huostaanottoon! Yrittäkää nyt ymmärtää! Ei kukaan ole ollut vaatimassa rahaa alkoholistien tai narkomaanien päihteiden käyttöön!

    Vaan ainoastaan pienituloisen vanhemman oikeudesta hoitaa sairastakin lastaan kotona.

    Olisit aikaisemmin kertonut, että ette tarkoita kaikkia sijaisperheitä huijareiksi. Tuolla aikaisemmin joku taukki vänkäsi ja vänkäsi ja toi asiansa esille siten, että kaikki huostaanotot olisivat vääriä ja kaikki sijaisvanhemmat vain keräisivät rahat.Puhutaan täst edes samasta asiasta.

    Äänestä

  • tämä keskusteluketju kirjoitti:

    moneen sp-viestiin niille tahoille, jotka asioista päättävät sekä tietenkin lastensuojelun eri liittoihin.

    Henkisesti epätasapainoiset ovat selvästi vallanneet sijaisvanhempien roolit.

    Eikö ketään kunnon sijaisvanhempaa häiritse moinen nimiinne kirjoittelu?

    todellista sijaishuollon maailmaa....

    Täytyy vain sijoitettujen lasten takia toivoa, että nämä tämänkin ketjun "nimittely" kirjoitukset olisivat provoja.

    Mutta ettei yksikään lapsi voisi edes vahingossakaan/teoriassa joutua tälläisten kasvattajien ja huoltajien "kynsiin",
    on vaadittava uuteen lastensuojelulakiin todellisia vaatimuksia ja kontrollia huostaanotettujen lasten sijaishuoltopaikkojen suhteen.

    Eduskuntaan käsittelyä varten riittävän monelle kansanedustajalle mietittäväksi ja pohdittavaksi, mitä lapsille voi tapahtua huostaanoton jälkeen...

    Jos lastensuojelulakia ei tehdä kunnolla ja riittävällä tarkkuudella, lasten ja varsinkin huostaanotettujen lasten etua ajatellen. Siinä vaiheessa, kun yhteiskunta huostaanottaa viranomaistoimillaan lapsen omasta kodistaan, siinä vaiheessa yhteiskunta ottaa
    TÄYDEN VASTUUN
    lapsen elinolojen seuraamisesta ja hänen elämänsä kulusta!

    Äänestä

  • turhaa riitaa kirjoitti:

    Olisit aikaisemmin kertonut, että ette tarkoita kaikkia sijaisperheitä huijareiksi. Tuolla aikaisemmin joku taukki vänkäsi ja vänkäsi ja toi asiansa esille siten, että kaikki huostaanotot olisivat vääriä ja kaikki sijaisvanhemmat vain keräisivät rahat.Puhutaan täst edes samasta asiasta.

    äiti saa sairaan lapsen hoitotukea, lapsilisän ja elatustuen eli 437 e kuussa pienen eläkkeensä lisäksi. Voisi kuvitella, että lukija voi päätellä silloin olevan kyseessä hoidollinen huostaanotto. Mutta sitähän ei ole tehty, äiti kirjoittaa pelkäävänsä, että koska vaikeasti oireilevan lapsen hoidon lisäksi on lisärasitteena jatkuva rahattomuus, hän ihmettelee, että miksi biovanhempaa ei tueta riittävästi sairaan lapsen hoidossa.

    Ei hän sijaisvanhempia moiti, eikä halua sijareilta mitään pois, vaan kysyy päättäjiltä, että miten on selitettävissä tällainen huostaanottoja suosiva tukipolitiikka. Ei heidän elämässään ole mitään Lastensuojelulain mukaisia huostaanottoperusteita, mutta eihän niitä olekaan hoidollisessa sijoituksessa. Siihen riittää vain vanhemman väsyminen tai se, jos lapsen vointi huononee, eikä sairaalapaikkaa ole riittävän nopeasti saatavissa.

    Äänestä

  • ja ivaamisineen on kirjoitti:

    todellista sijaishuollon maailmaa....

    Täytyy vain sijoitettujen lasten takia toivoa, että nämä tämänkin ketjun "nimittely" kirjoitukset olisivat provoja.

    Mutta ettei yksikään lapsi voisi edes vahingossakaan/teoriassa joutua tälläisten kasvattajien ja huoltajien "kynsiin",
    on vaadittava uuteen lastensuojelulakiin todellisia vaatimuksia ja kontrollia huostaanotettujen lasten sijaishuoltopaikkojen suhteen.

    Eduskuntaan käsittelyä varten riittävän monelle kansanedustajalle mietittäväksi ja pohdittavaksi, mitä lapsille voi tapahtua huostaanoton jälkeen...

    Jos lastensuojelulakia ei tehdä kunnolla ja riittävällä tarkkuudella, lasten ja varsinkin huostaanotettujen lasten etua ajatellen. Siinä vaiheessa, kun yhteiskunta huostaanottaa viranomaistoimillaan lapsen omasta kodistaan, siinä vaiheessa yhteiskunta ottaa
    TÄYDEN VASTUUN
    lapsen elinolojen seuraamisesta ja hänen elämänsä kulusta!

    Kannatan ajatustasi, että lapset pois sijaisperheistä jotka uskaltavat sanoa täällä sanansa ja takaisin vaan alkoholisti ja huumeperheisiin ja väkivaltaisiin ympäristöihin. Mitä hyötyä on siitä jos sijaisperheet kouluttavat muiden lapsia ja antavat turvallisen ympäristön. Takaisin vaan kaltaisillesi.Olen samaa mieltä, että alkoholiympäristö on parempi paikka lapsillesi kuin suoraan puhuvat sijaisvanhemmat joiden luona on turvallisuus.Kerrankin puhut asiaa.

    Äänestä

  • näin on näreet kirjoitti:

    Turhaa kuule auot päätäsi täällä. Sinulle pitäisi saada hoitaja ja pian. Ilmeisesti tarkoitat, että minun pitäisi olla sinun kasvattaja.

    pitäisi olla yhdenkään lapsen kasvattaja
    ei edes omiesi.
    (jos sinulla sattuu lapsia yleensä olemaankaan, kirjoituksesi viittaavat provo tyylisiin juttuihin)

    Äänestä

  • mainitaan, että kirjoitti:

    äiti saa sairaan lapsen hoitotukea, lapsilisän ja elatustuen eli 437 e kuussa pienen eläkkeensä lisäksi. Voisi kuvitella, että lukija voi päätellä silloin olevan kyseessä hoidollinen huostaanotto. Mutta sitähän ei ole tehty, äiti kirjoittaa pelkäävänsä, että koska vaikeasti oireilevan lapsen hoidon lisäksi on lisärasitteena jatkuva rahattomuus, hän ihmettelee, että miksi biovanhempaa ei tueta riittävästi sairaan lapsen hoidossa.

    Ei hän sijaisvanhempia moiti, eikä halua sijareilta mitään pois, vaan kysyy päättäjiltä, että miten on selitettävissä tällainen huostaanottoja suosiva tukipolitiikka. Ei heidän elämässään ole mitään Lastensuojelulain mukaisia huostaanottoperusteita, mutta eihän niitä olekaan hoidollisessa sijoituksessa. Siihen riittää vain vanhemman väsyminen tai se, jos lapsen vointi huononee, eikä sairaalapaikkaa ole riittävän nopeasti saatavissa.

    No miksi tuossa yksi sitten lähti morkkaamaan kaikkia sijaisvanhempia? Jos on kyse hoidollisesta niin puhutaan sitten siitä ja ei yleistetä että kaikki sijoitukset olisivat vääriä.

    Äänestä

  • sijaisperheisä kirjoitti:

    Kannatan ajatustasi, että lapset pois sijaisperheistä jotka uskaltavat sanoa täällä sanansa ja takaisin vaan alkoholisti ja huumeperheisiin ja väkivaltaisiin ympäristöihin. Mitä hyötyä on siitä jos sijaisperheet kouluttavat muiden lapsia ja antavat turvallisen ympäristön. Takaisin vaan kaltaisillesi.Olen samaa mieltä, että alkoholiympäristö on parempi paikka lapsillesi kuin suoraan puhuvat sijaisvanhemmat joiden luona on turvallisuus.Kerrankin puhut asiaa.

    joillekin elämänsuola?

    Kuka on kieltänyt, että päihdeperheistä ei saisi lapsia huostaanottaa? Minä olen kirjoittanut, että pitää ottaa ja mieluummin nykyistä aikaisemmin, että lastensuojelun määrärahoja ei turhaan tuhlata tuloksettomalle näyttävään avohuollon tukeen. Silloin tukea voisivat saada muutkin kuin päihdevanhemmat.

    Mutta onko alkoholistivanhempien lapselle paras paikka sijaisperheessä? Täältä luetun suunnattoman lapsen vanhempien haukkumisen jälkeen on tullut mieleen, että laitos taitaisi olla heidän kohdallaan parempi ratkaisu. Mitä järkeä on sijoittaa lapsi huonoista oloista sijais- ja biovanhempien kiistojen keskelle? Tai kuuntelemaan vanhempiensa mollaamista, joka vaurioittaa lasta vähintään yhtä paljon kuin ne huonot kotiolot ennen sijoitusta.

    Äänestä

  • näihin asioihin kirjoitti:

    heti tuollaisia kommentteja!

    Hoidollisessa sijoituksessa ei tosiaan ole kyse muusta kuin siitä, että lapselle saataisiin apua niin pahoihin ongelmiinsa, että vanhempien voimat ja taidot eivät enää riitä, jos eivät ole itse erikoislääkäreitä tai terapeutteja.

    On erikoislääkäreitä ja terapeutteja ? Tuskinpa vaan. Lääkärit ja terapeutit ei ala tuommoiseen hommaan. Miksi vastustat lasten kotona hoitamista ? Miksi lasten omat vanhemmat eivät saa tukea, vaikka rahallista että saavat lapselleen apua esim. yksityiseltä lääkäriltä/terapeutilta. Voi V''u, toisaalla huudetaan että vanhusten pitää saada asua kotonaan, vaikka vuodepotilaana, niin miksei sairaslapsi saa. Eikö luulisi että kun lapsi revitään pois kotoaan eikä näe vanhempiaan pariin kuukauteen, pahentavan lapsen tilanetta. Kyllä on niin hirveetä kun ihmisiä revitään juuriltaan ja vanhukset kuolee laitoksiin, ENTÄ SAIRAAT LAPSET ? Heilläkö ei yhtä v***kaan väliä ?

    Äänestä

  • eikö?? kirjoitti:

    Jos kaikkien täällä kirjoittajien IP-osoitteet selvitettäisiin niin työtä olisi mahdottomasti sinun ja muiden osoitteiden kanssa. Sinä ja muut olette täällä jatkuvasti syyttämässä niitä jotka ottavat toisten lapset hoidettavaksi ja tekevät yhteiskunnalle suuren palveluksen samalla kun te makaatte puistonpenkkien alla.Kyllä sinunlaisesi joutavat nopeasti hoitoon. Sinun uhittelusi ei estä täällä totuudenkirjoittelua.Kertaan vielä huostaanottojen syyt ja siitä johtuva sijoitus perheisiin:

    - RUNSAS ALKOHOLIN KÄYTTÖ

    - HUUMEIDEN KÄYTTÖ

    - VÄKIVALTA

    - SEKSIRIIPPUVUUDET

    - LASTEN HYVÄKSIKÄYTTÖ

    - LASTEN HEITTEILLEJÄTTÖ

    - MIELENTERVEYSONGELMAT

    HUOSTAANOTTOJA EI TAPAHDU KELVIN PERUSTEIN JA KOITA JO YYMMÄRTÄÄ SE.

    lasten huostaanotoista ja niiden syistä.
    Voit kirjoittaa näitä juttujasi vaikka seuraaville (linkissä) lehtijutussa mainituille henkilöille.
    Muista myös mainita, että teet työtä sijoitettujen lasten hoitajana, huoltajana ja kasvattajana!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000018685340#22000000018685340

    Äänestä

  • ei epäselvää kirjoitti:

    No miksi tuossa yksi sitten lähti morkkaamaan kaikkia sijaisvanhempia? Jos on kyse hoidollisesta niin puhutaan sitten siitä ja ei yleistetä että kaikki sijoitukset olisivat vääriä.

    vastaus vetänyt keskustelun väärille urille.

    Se oli nimittäin tällainen:
    "varsinkin kun tietää, että ne bion lisäeurot menisivät kuitenkin niihin viinaksiin ja pirihöyryihin. Sijaisperheessä raha tulee lapsen hyväksi."

    Toivoa sopii, että tuollaisen kirjoittaja ei ollut edes kunnolla syventynyt aiheeseen, mistä siinä oli kyse. En tiedä, olenko liian sinisilmäinen, mutta minä en jotenkin jaksa uskoa, että kukaan aikuinen pystyisi vastustamaan sitä, että vanhemmat saavat hoitaa sairasta lastaan kotona. Tai sitten he eivät osaa ajatella lapsen etua ollenkaan, vaan motiivina on jotain ihan muuta.

    Äänestä

  • Miten se voi olla kirjoitti:

    joillekin elämänsuola?

    Kuka on kieltänyt, että päihdeperheistä ei saisi lapsia huostaanottaa? Minä olen kirjoittanut, että pitää ottaa ja mieluummin nykyistä aikaisemmin, että lastensuojelun määrärahoja ei turhaan tuhlata tuloksettomalle näyttävään avohuollon tukeen. Silloin tukea voisivat saada muutkin kuin päihdevanhemmat.

    Mutta onko alkoholistivanhempien lapselle paras paikka sijaisperheessä? Täältä luetun suunnattoman lapsen vanhempien haukkumisen jälkeen on tullut mieleen, että laitos taitaisi olla heidän kohdallaan parempi ratkaisu. Mitä järkeä on sijoittaa lapsi huonoista oloista sijais- ja biovanhempien kiistojen keskelle? Tai kuuntelemaan vanhempiensa mollaamista, joka vaurioittaa lasta vähintään yhtä paljon kuin ne huonot kotiolot ennen sijoitusta.

    Jos täällä kertoo totuuden noille, jotka väittävät että sijaisvanhemmat tekevät tätä työtä rikastuakseen niin ei se lapsia vaurioita. Ei ne pienet lapset täällä ole lukemassa.Eikä niille pienille lapsille kerrota, että biovanhempi on alkoholisti tai huumeenkäyttäjä tai väkivaltarikollinen. Täällä vaan aikuisten kesken keskustellaan ja minä tuon esille sen miksi lapsia huostaanotetaan. Jos on jokin vääryys tehty niin en ole sitä tarkoittanut puolustella vaan olen itsekin sitä mieltä, että valtion olisi silloin korvattava biovanhemmalle.Kuitenkin täällä usein ollaan sitä mieltä että sijarit tekee tätä rahasta ja lapset viedään pääasiallisesti väärin perustein.Tässä en ole samaa mieltä ja siksi on joskus laitettava täällä luu kurkkuun. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sijarit kertoisivat lapsille että sinun ja sinun vanhempi on alkoholisti vaan kyllä sijareiden jja biovanhempien välit on oltava kunnossa.NYT SIIS OON KORJATTU VÄÄRINKÄSITYS JA TOIVOTTAVASTI EI TOISELTAKAAN PUOLELTA KUKAAN ENÄÄ MUSTAMAALAA SIJAREITA.

    Äänestä

  • sijaisperheisä kirjoitti:

    Kannatan ajatustasi, että lapset pois sijaisperheistä jotka uskaltavat sanoa täällä sanansa ja takaisin vaan alkoholisti ja huumeperheisiin ja väkivaltaisiin ympäristöihin. Mitä hyötyä on siitä jos sijaisperheet kouluttavat muiden lapsia ja antavat turvallisen ympäristön. Takaisin vaan kaltaisillesi.Olen samaa mieltä, että alkoholiympäristö on parempi paikka lapsillesi kuin suoraan puhuvat sijaisvanhemmat joiden luona on turvallisuus.Kerrankin puhut asiaa.

    itsellenne siitä, että ventovieraita ihmsiä tuntematta nimittelette ja haukutte, pilkka ja iva muita ihmisiä kohtaan teillä todella näyttää irtoavan! Kontrollin ja seurannan vaatiminen sijaishuollossa oleville lapsille aiheuttaa samanlaisen nimittely ja iva ryöpyn kuin rahasta puhuminen. Käsittämätöntä.

    Ei ole yhdenkään lapsen etu
    (tuli sitten millaisesta ja minkätapaisesta perheestä tahansa) joutua huollettavaksi "pilkan, ivan ja väheksynnän" keskelle! Ja varsinkin, jos kyseinen pilkka, iva ja väheksyntä kohdistuu huollettavien lasten vanhempiin.
    Todella hävettää suomalaisten lasten puolesta, jos tämä on se todellinen taso,
    mihin sijaishuollossa kyetään.

    Yhteiskunnan on todella otettava vastuu sijoittamistaan ja huostaanottamistaan lapsista. Valvottava ja kontrolloitava sijaishuoltopaikkoja entistäkin tiukemmin ja tarkemmin. Sen huomaa jokainen joka osaa lukea ja ymmärtää vielä lukemansa (tältäkin palstalta)!

    Suoraa puhuminen ei tarkoita sivistyneiden ihmisten kesken,
    että puhutaan rumia ja kiroillaan ventovieraille ihmisille , puhumattakaan, että nimiteltäisiin heitä asiattomasti!

    Äänestä

  • ensimmäinen kirjoitti:

    vastaus vetänyt keskustelun väärille urille.

    Se oli nimittäin tällainen:
    "varsinkin kun tietää, että ne bion lisäeurot menisivät kuitenkin niihin viinaksiin ja pirihöyryihin. Sijaisperheessä raha tulee lapsen hyväksi."

    Toivoa sopii, että tuollaisen kirjoittaja ei ollut edes kunnolla syventynyt aiheeseen, mistä siinä oli kyse. En tiedä, olenko liian sinisilmäinen, mutta minä en jotenkin jaksa uskoa, että kukaan aikuinen pystyisi vastustamaan sitä, että vanhemmat saavat hoitaa sairasta lastaan kotona. Tai sitten he eivät osaa ajatella lapsen etua ollenkaan, vaan motiivina on jotain ihan muuta.

    Tuohon ei oikein ole muuta lisättävää kuin että en myöskään vastusta sairaan lapsen hoitoa biovanhemman luona. Olen ymmärtänyt todella, että on syyt sijoituksille, mutta jos valtio tekee virheen niin se on korjattava. Olen tämän foorumin kirjoituksista saanut sen käsityksen, että hyökkäystä tapahtuisi sijareita kohtaan, mutta olen ehkä väärässä.Ilmeisesti on aikaisemminkin ollut kyse hoidollisesta.

    Äänestä

  • mitä te saatte kirjoitti:

    itsellenne siitä, että ventovieraita ihmsiä tuntematta nimittelette ja haukutte, pilkka ja iva muita ihmisiä kohtaan teillä todella näyttää irtoavan! Kontrollin ja seurannan vaatiminen sijaishuollossa oleville lapsille aiheuttaa samanlaisen nimittely ja iva ryöpyn kuin rahasta puhuminen. Käsittämätöntä.

    Ei ole yhdenkään lapsen etu
    (tuli sitten millaisesta ja minkätapaisesta perheestä tahansa) joutua huollettavaksi "pilkan, ivan ja väheksynnän" keskelle! Ja varsinkin, jos kyseinen pilkka, iva ja väheksyntä kohdistuu huollettavien lasten vanhempiin.
    Todella hävettää suomalaisten lasten puolesta, jos tämä on se todellinen taso,
    mihin sijaishuollossa kyetään.

    Yhteiskunnan on todella otettava vastuu sijoittamistaan ja huostaanottamistaan lapsista. Valvottava ja kontrolloitava sijaishuoltopaikkoja entistäkin tiukemmin ja tarkemmin. Sen huomaa jokainen joka osaa lukea ja ymmärtää vielä lukemansa (tältäkin palstalta)!

    Suoraa puhuminen ei tarkoita sivistyneiden ihmisten kesken,
    että puhutaan rumia ja kiroillaan ventovieraille ihmisille , puhumattakaan, että nimiteltäisiin heitä asiattomasti!

    Kuka täällä on kiroillut? Kyllähän jokaisen pinna kärähtää jos jatkuvasti mollataan niitä jotka hoitaa toisten lapsia. En oikein tajua miten siellä alkoholistiperheissä tai huumeperheissä lapsen olisi parempi olla kuin sellaisissa sijariperheissä jotka täällä ilmaisevat itsensä suoraan. Ei se tarkoita, että lapsille puhutaan samoin vaan täällä niille jotka eivät käsitä selvää tekstiä.

    Äänestä

  • ei vaurioita kirjoitti:

    Jos täällä kertoo totuuden noille, jotka väittävät että sijaisvanhemmat tekevät tätä työtä rikastuakseen niin ei se lapsia vaurioita. Ei ne pienet lapset täällä ole lukemassa.Eikä niille pienille lapsille kerrota, että biovanhempi on alkoholisti tai huumeenkäyttäjä tai väkivaltarikollinen. Täällä vaan aikuisten kesken keskustellaan ja minä tuon esille sen miksi lapsia huostaanotetaan. Jos on jokin vääryys tehty niin en ole sitä tarkoittanut puolustella vaan olen itsekin sitä mieltä, että valtion olisi silloin korvattava biovanhemmalle.Kuitenkin täällä usein ollaan sitä mieltä että sijarit tekee tätä rahasta ja lapset viedään pääasiallisesti väärin perustein.Tässä en ole samaa mieltä ja siksi on joskus laitettava täällä luu kurkkuun. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sijarit kertoisivat lapsille että sinun ja sinun vanhempi on alkoholisti vaan kyllä sijareiden jja biovanhempien välit on oltava kunnossa.NYT SIIS OON KORJATTU VÄÄRINKÄSITYS JA TOIVOTTAVASTI EI TOISELTAKAAN PUOLELTA KUKAAN ENÄÄ MUSTAMAALAA SIJAREITA.

    pahimpia haukkuja lukiessa tulee mieleen, että kirjoittajasta pursuava viha ja ilkeys voi tuskin olla heijastumatta lapseen tavalla tai toisella. Hyvä, jos niin ei tapahdu.

    Riidat alkavat monesti pienestä, ei tämänkään ketjun ensimmäinen vastaaja ollut tuskin edes lukenut aloitusta kokonaan, ainakin toivon niin.
    Aiheettoman sijoituksen kokeneet biot tai sen uhan alla elävät saavat täällä juuri tuon kaltaisia yleistyksiä monesti silmilleen, mikä ei tietysti anna hyvää pohjaa asialliselle keskustelulle.

    Sairaista lapsista, hoidollisista sijoituksista ja sairaan lapsen hoitotuesta puhuminen ei tarkoita sitä, etteikö syystä tehtyjä sijoituksia ole suurin osa. Mutta eivät ne poista myöskään sitä tosiasiaa, että vanhempien ja lasten oikeusturva huostaanottoasioissa on monesti olematon, oli sijoituksen syy mikä tahansa.

    Minusta ei pitäisi yleistää kaikkia sijareita huonoksi, jos itse on jonkin räikeän tapauksen nähnyt tai kokenut. Mutta myös sijaisvanhempien on hyvä muistaa kirjoituksissakin, että kaikki biot eivät ole päihde- tai mielenterveysongelmaisia tai muuten lapsia huonosti kohtelevia tai hoidon laiminlyöviä äitejä ja isiä.

    Kyllä aivan hyvistäkin perheistä tehdään tänä päivänä huostaanottoja, vaikka juuri sinä et olisi sellaista sattunut lähipiirissäsi näkemään.

    Äänestä

  • suomalainen kirjoitti:

    Kuka täällä on kiroillut? Kyllähän jokaisen pinna kärähtää jos jatkuvasti mollataan niitä jotka hoitaa toisten lapsia. En oikein tajua miten siellä alkoholistiperheissä tai huumeperheissä lapsen olisi parempi olla kuin sellaisissa sijariperheissä jotka täällä ilmaisevat itsensä suoraan. Ei se tarkoita, että lapsille puhutaan samoin vaan täällä niille jotka eivät käsitä selvää tekstiä.

    eivät tajua selvää tekstiä?
    Sinä yleistät kaikki biot juopoiksi tai narkkareiksi. Miksi sitten bio ei saa yleistää kaikkia sijareita samanlaiseksi kuin ne sijariperheet, joilta lapset pois otetaan. On se nyt ihme, että tälle jatkuvalle yleistämiselle ja haukkumiselle ei voi aikuisten kesken tulla loppua!

    Äänestä

  • lue, joskus vain kirjoitti:

    niin ihmetellä täytyy sitä vihan määrää, mikä monenkin sijaisen kirjoituksista valitettavasti välittyy
    yhteiskunnassamme
    olevia heikompi- ja huonompiosaisia ihmisiä ja perheitä kohtaan.

    Jos tuntee niin suurta vihaa (ja raivoakin)
    toisia ihmisiä ja lasten vanhempia kohtaan
    olisi ainakin unohdettava kokonaan sijaisvanhempana olo!

    Äänestä

  • on sijareita, jotka kirjoitti:

    eivät tajua selvää tekstiä?
    Sinä yleistät kaikki biot juopoiksi tai narkkareiksi. Miksi sitten bio ei saa yleistää kaikkia sijareita samanlaiseksi kuin ne sijariperheet, joilta lapset pois otetaan. On se nyt ihme, että tälle jatkuvalle yleistämiselle ja haukkumiselle ei voi aikuisten kesken tulla loppua!

    En ole yleistänyt kaikkia bioja narkkareiksi ja alkoholisteiksi. Kyllä suomessa asuu vielä niitä perheensä hyvin hoitavia biovanhempia, jotka ovat raittiitakin tai käyttävät kohtuullisesti. En ole siis yleistänyt näitä samaan sakkiin. En myöskään ole sitä mieltä, että kaikki ne biot joilta on lapsi huostaanotettu olisivat narkkareita tai alkoholisteja, mutta olen sitä mieltä että suuri syy on juuri noissa aineissa. Olen vahvasti sitä mieltä, että harva tapaus on jos puhutaan hoidollisesta huostaanotosta. Voit itsekin myöntää jo ilman riitaa, että huostaanotoilla on syyt.

    Äänestä

  • suomalainen kirjoitti:

    Kuka täällä on kiroillut? Kyllähän jokaisen pinna kärähtää jos jatkuvasti mollataan niitä jotka hoitaa toisten lapsia. En oikein tajua miten siellä alkoholistiperheissä tai huumeperheissä lapsen olisi parempi olla kuin sellaisissa sijariperheissä jotka täällä ilmaisevat itsensä suoraan. Ei se tarkoita, että lapsille puhutaan samoin vaan täällä niille jotka eivät käsitä selvää tekstiä.

    tekstejä, joissa puhutaan niin älyttömiä "juttuja" ettei tahdo oikein todeksi uskoa sitä, että ovat sijaishuoltajia ja kasvattajia.
    Mutta uskoa kait se täytyy, että asiattomuus rehottaa ja puhua ja kirjoittaa saavat nämä kermavaahdot ja yhteiskunnan tukipylväät ?
    mitä sylki suuhun tuo.
    Toivottavasti myös toisentapaisten ja tyylisten
    sijaisten ääni tulee jossain vaiheessa kuuluville ja näkyville!

    Äänestä

  • lue, joskus vain kirjoitti:

    pahimpia haukkuja lukiessa tulee mieleen, että kirjoittajasta pursuava viha ja ilkeys voi tuskin olla heijastumatta lapseen tavalla tai toisella. Hyvä, jos niin ei tapahdu.

    Riidat alkavat monesti pienestä, ei tämänkään ketjun ensimmäinen vastaaja ollut tuskin edes lukenut aloitusta kokonaan, ainakin toivon niin.
    Aiheettoman sijoituksen kokeneet biot tai sen uhan alla elävät saavat täällä juuri tuon kaltaisia yleistyksiä monesti silmilleen, mikä ei tietysti anna hyvää pohjaa asialliselle keskustelulle.

    Sairaista lapsista, hoidollisista sijoituksista ja sairaan lapsen hoitotuesta puhuminen ei tarkoita sitä, etteikö syystä tehtyjä sijoituksia ole suurin osa. Mutta eivät ne poista myöskään sitä tosiasiaa, että vanhempien ja lasten oikeusturva huostaanottoasioissa on monesti olematon, oli sijoituksen syy mikä tahansa.

    Minusta ei pitäisi yleistää kaikkia sijareita huonoksi, jos itse on jonkin räikeän tapauksen nähnyt tai kokenut. Mutta myös sijaisvanhempien on hyvä muistaa kirjoituksissakin, että kaikki biot eivät ole päihde- tai mielenterveysongelmaisia tai muuten lapsia huonosti kohtelevia tai hoidon laiminlyöviä äitejä ja isiä.

    Kyllä aivan hyvistäkin perheistä tehdään tänä päivänä huostaanottoja, vaikka juuri sinä et olisi sellaista sattunut lähipiirissäsi näkemään.

    Jos tapahtuu laiton huostaanotto niin miksei kärsinyt henkilö vie asiaa oikeuteen? Olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että aiheettomasti ei saa huostaanottaa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että 98% huostaanottojen syistä on muita kuin lapsen hoitoon liittyviä.Luku on hatusta temmattu eikä perustu faktaan, mutta uskon että näin on.

    Äänestä

  • "vikaa" tai ei kirjoitti:

    niin ihmetellä täytyy sitä vihan määrää, mikä monenkin sijaisen kirjoituksista valitettavasti välittyy
    yhteiskunnassamme
    olevia heikompi- ja huonompiosaisia ihmisiä ja perheitä kohtaan.

    Jos tuntee niin suurta vihaa (ja raivoakin)
    toisia ihmisiä ja lasten vanhempia kohtaan
    olisi ainakin unohdettava kokonaan sijaisvanhempana olo!

    Mielestäni on hyvä asia jos vihaa vääryyttä.

    Äänestä

  • suomalainen kirjoitti:

    Kuka täällä on kiroillut? Kyllähän jokaisen pinna kärähtää jos jatkuvasti mollataan niitä jotka hoitaa toisten lapsia. En oikein tajua miten siellä alkoholistiperheissä tai huumeperheissä lapsen olisi parempi olla kuin sellaisissa sijariperheissä jotka täällä ilmaisevat itsensä suoraan. Ei se tarkoita, että lapsille puhutaan samoin vaan täällä niille jotka eivät käsitä selvää tekstiä.

    kirosana repertuaarin myös kaikkine mahdollisine nimittelyineen muita ihmisiä
    ja mitä ilmeisimmin kohdistettuna juuri heille sijoitettujen lastenkin vanhempia kohtaan!

    Toivon todella sydämestäni ettei tämä palsta "kerro" koko totuutta suomalaisen sijaishuollon tasosta ja tilasta
    eikä sijaishuoltajien käyttäytymisestä muita ihmisiä (heille sijoitettujen lasten vanhempia!) kohtaan.
    Toivon todella.

    Äänestä

  • olet oikeassa kirjoitti:

    Tuohon ei oikein ole muuta lisättävää kuin että en myöskään vastusta sairaan lapsen hoitoa biovanhemman luona. Olen ymmärtänyt todella, että on syyt sijoituksille, mutta jos valtio tekee virheen niin se on korjattava. Olen tämän foorumin kirjoituksista saanut sen käsityksen, että hyökkäystä tapahtuisi sijareita kohtaan, mutta olen ehkä väärässä.Ilmeisesti on aikaisemminkin ollut kyse hoidollisesta.

    että lasten ja nuorten psykiatrinen ja neuropsykiatrinen hoito on laskettu retuperälle. Ei huostaanotolla saa paikata sitä, että sairaalapaikkoja, tutkimus- ja terapia-aikoja ei ole antaa tai lääkäreitä on liian vähän. Miten sitten valtio pystyisi korvaamaan aiheettoman vanhemmista erottamisen traumat, joita lapselle on aiheutettu? Kun ei ole ollut antaa lapselle asianmukaista hoitoa ennen huostaanottoa, niin ei sitä nykyisin ole sen enempää huostaanoton jälkeenkään.

    Esim. me tarvitsisimme tällä hetkellä ajan neurologisiin tutkimuksiin lapsen diagnoosin varmistamista varten, mutta mitään ei ole luvattu ennen ensi kevättä. Ja kuitenkin sanotaan, että mitä varhaisemmassa vaiheessa hoito ja kuntoutus alkavat, sen helpommin hyviin tuloksiin päästään. Ikävä kyllä monesti tällainen järjestyy vasta sijoituksen jälkeen, koska on ikään kuin helpompi uskoa huostaanotetun lapsen tarvitsevan tutkimusta ja hoitoa.

    En jaksa uskoa, että päihdevanhempien tukeminen loppumattomiin on järkevää, jos elämäntyyliin ei ole todellista muutoksen halua näkyvissä. Mutta ei sekään ole järkevää, että päihteettömät kunnolliset perheet jäävät ilman tukea silloinkin, kun siitä selvästi olisi hyötyä lapsen kannalta. Ja yhteiskunnan kannalta tulisi halvemmaksi tarjota apua tällaisessa tapauksessa huostaanoton ennaltaehkäisyyn, koska se tulee joka tapauksessa halvemmaksi kuin laitos- tai sijaisperhekustannukset.

    Minusta kaikkien vastuuntuntoisten ja lapsen etua ajattelevien aikuisten pitäisi ajaa sitä, että lasten terveydenhuolto saadaan asianmukaiselle tasolle.

    Äänestä

  • koko suomalaisen kirjoitti:

    kirosana repertuaarin myös kaikkine mahdollisine nimittelyineen muita ihmisiä
    ja mitä ilmeisimmin kohdistettuna juuri heille sijoitettujen lastenkin vanhempia kohtaan!

    Toivon todella sydämestäni ettei tämä palsta "kerro" koko totuutta suomalaisen sijaishuollon tasosta ja tilasta
    eikä sijaishuoltajien käyttäytymisestä muita ihmisiä (heille sijoitettujen lasten vanhempia!) kohtaan.
    Toivon todella.

    Ei kai sinulla ole lapsia. Jos on niin voi surku.Et näytä tajuavan, että näillä palstoilla päätään aukaisevat ne biot jotka eivät ole osanneet asioitaan hoitaa ja 98% syistä on alkoholi tai huumeet.Sinun on turha yrittää vakuutella, että lapsen olisi parempi olla sellaisten vanhempien luona jotka ryyppäävät ja rällästävät. Koita nyt jo tajuta selvä puhe.Jos täällä joku puhuu totuuden ja kertoo miksi yleisimmin huostaanotetaan niin älä kuule sinä ala puhumaan sijareiden tasosta mitään.

    Äänestä

  • raastupa-asia kirjoitti:

    Jos tapahtuu laiton huostaanotto niin miksei kärsinyt henkilö vie asiaa oikeuteen? Olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että aiheettomasti ei saa huostaanottaa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että 98% huostaanottojen syistä on muita kuin lapsen hoitoon liittyviä.Luku on hatusta temmattu eikä perustu faktaan, mutta uskon että näin on.

    hoitaa?
    Sairaan lapsen väsynyt rahaton vanhempiko; vuosienkin avun hakemisen jälkeenkö
    vai?

    Lue tarkkaan Iltasanomissa ollut Kelan tutkijoidenkin "ihmettely"juttu suomalaisten hiljaisuudesta vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden kohtelun keskellä.
    Professori tason mies vastasi jutussa omassa kirjoitusosassaan ettei mikään oikeusinstanssi tutki eikä tee oikeuden mukaisia päätöksiä
    juuri esimerkiksi huostanotettujen lasten oikeustapauksissa!
    Eli se siitä oikeudesta ja oikeudenmukáisuudesta suomalaisessa lastensuojelussa.

    Miten selität sellaisen todella
    yleisen LAITTOMAN sosiaaliviranomaisten tavan
    ettei lapselle ja hänen perheelleen tehdä
    lain mukaista HUOLTOSUUNNITELMAA?
    Jos ei näin tärkeässä ja oleellisessa,
    lainkin määräämässä,
    asiassa noudateta Suomen lakia,
    miksi sitten noudatettaisiin koko huostaanottoprosessisa alunperinkään (huoltosuunnitelmaan on kirjattava mm. lapsen huostaanoton syy, kesto, avut ja tuet jne...)

    Äänestä

  • raastupa-asia kirjoitti:

    Jos tapahtuu laiton huostaanotto niin miksei kärsinyt henkilö vie asiaa oikeuteen? Olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että aiheettomasti ei saa huostaanottaa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että 98% huostaanottojen syistä on muita kuin lapsen hoitoon liittyviä.Luku on hatusta temmattu eikä perustu faktaan, mutta uskon että näin on.

    Ei Suomen päättäjät korvaansa lotkauta vaikka Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on antanut pyyhkeitä suomalaiseen lastensuojeluun liittyvistä viranomaisten virkavirheistä.

    Ja usko tai älä, on liikaa kokemusta siitä, miten tehoton valitusmenettely on. Hallinto-oikeuteenkin viedyistä purkuhakemuksista menee läpi vain pari prosenttia, jos sossut eivät puolla purkua. Hyvin harvoin vanhemmat ja lapset oikeutta saavat, vaikka oikeuteen mentäisiinkin.

    Tuossa yksi syy, että lain uudistuksen yhteydessä toivotaan huostaanottoasioiden päätäntäoikeus pois sossuilta, puolueettomiin tuomioistuimiin.

    Äänestä

  • ethän ole bio kirjoitti:

    Ei kai sinulla ole lapsia. Jos on niin voi surku.Et näytä tajuavan, että näillä palstoilla päätään aukaisevat ne biot jotka eivät ole osanneet asioitaan hoitaa ja 98% syistä on alkoholi tai huumeet.Sinun on turha yrittää vakuutella, että lapsen olisi parempi olla sellaisten vanhempien luona jotka ryyppäävät ja rällästävät. Koita nyt jo tajuta selvä puhe.Jos täällä joku puhuu totuuden ja kertoo miksi yleisimmin huostaanotetaan niin älä kuule sinä ala puhumaan sijareiden tasosta mitään.

    saavuttamisesta kun toinen puhuu yleisimmistä huostaanoton syistä ja toinen siitä, että huonojakin sijareita on olemassa.

    Eikä noita yleisimpiä huostaanoton syitä tarvitse jauhaa, kyllä se on selvillä koko kansalla. Mitä nuo %-luvut ovat niiden suhteesta ei-lastensuojelullisiin sijoituksiin, sitä ei tiedä kukaan.

    Äänestä

  • ethän ole bio kirjoitti:

    Ei kai sinulla ole lapsia. Jos on niin voi surku.Et näytä tajuavan, että näillä palstoilla päätään aukaisevat ne biot jotka eivät ole osanneet asioitaan hoitaa ja 98% syistä on alkoholi tai huumeet.Sinun on turha yrittää vakuutella, että lapsen olisi parempi olla sellaisten vanhempien luona jotka ryyppäävät ja rällästävät. Koita nyt jo tajuta selvä puhe.Jos täällä joku puhuu totuuden ja kertoo miksi yleisimmin huostaanotetaan niin älä kuule sinä ala puhumaan sijareiden tasosta mitään.

    nuoria aikuisia.

    Toiseksi täällä palstalla eivät "auo päätään" muut kuin...

    Kolmanneksi sellaiset ihmiset,
    joille alkoholi ja huumeet ovat 1. asia omassa elämässä
    eivät ole kiinostuneet muusta kuin niistä ja niiden riittävyydestä
    eli eivät tänne edes taida osata tai kyetä kirjoittelemaan.

    Neljänneksi kirjoitustyyli täällä on ollut
    mitä ikävintä
    (kohdistunut juuri huostaanotettujen lasten vanhempiakin kohtaan)
    ja oikeastaan hirvittävintä
    mitä on koskaan joutunut elämänsä aikana lukemaan ventovieraiden ihmisten kirjoittamana.

    Sinä voit menettää hermosi aivan rauhassa. Minua se ei haittaa.

    Minua haittaa ja mietityttää vain se
    millaisisssa oloissa ja millaisen elämän keskellä huostaanotetut lapset joutuvat elämäänsä viettämään, jos yhteiskunta ei kanna omaa valvonta vastuutaan viranomaisten järjestämän sijaishuollon suhteen!

    Äänestä

  • jo pelkästään siinä, kirjoitti:

    että lasten ja nuorten psykiatrinen ja neuropsykiatrinen hoito on laskettu retuperälle. Ei huostaanotolla saa paikata sitä, että sairaalapaikkoja, tutkimus- ja terapia-aikoja ei ole antaa tai lääkäreitä on liian vähän. Miten sitten valtio pystyisi korvaamaan aiheettoman vanhemmista erottamisen traumat, joita lapselle on aiheutettu? Kun ei ole ollut antaa lapselle asianmukaista hoitoa ennen huostaanottoa, niin ei sitä nykyisin ole sen enempää huostaanoton jälkeenkään.

    Esim. me tarvitsisimme tällä hetkellä ajan neurologisiin tutkimuksiin lapsen diagnoosin varmistamista varten, mutta mitään ei ole luvattu ennen ensi kevättä. Ja kuitenkin sanotaan, että mitä varhaisemmassa vaiheessa hoito ja kuntoutus alkavat, sen helpommin hyviin tuloksiin päästään. Ikävä kyllä monesti tällainen järjestyy vasta sijoituksen jälkeen, koska on ikään kuin helpompi uskoa huostaanotetun lapsen tarvitsevan tutkimusta ja hoitoa.

    En jaksa uskoa, että päihdevanhempien tukeminen loppumattomiin on järkevää, jos elämäntyyliin ei ole todellista muutoksen halua näkyvissä. Mutta ei sekään ole järkevää, että päihteettömät kunnolliset perheet jäävät ilman tukea silloinkin, kun siitä selvästi olisi hyötyä lapsen kannalta. Ja yhteiskunnan kannalta tulisi halvemmaksi tarjota apua tällaisessa tapauksessa huostaanoton ennaltaehkäisyyn, koska se tulee joka tapauksessa halvemmaksi kuin laitos- tai sijaisperhekustannukset.

    Minusta kaikkien vastuuntuntoisten ja lapsen etua ajattelevien aikuisten pitäisi ajaa sitä, että lasten terveydenhuolto saadaan asianmukaiselle tasolle.

    näkemään nämä terveydenhoidon puutteet lasten osalta. Miten joku voi kirjoittaa, että hoidollinen sijoitus ei ole aiheeton, siihen on syy? Ei pelkkä lapsen sairaus saa olla huostaanoton syy! Ei se ole sitä Lastensuojelulainkaan mukaan, kun vanhemmat eivät ole vastustaneet hoitoa.

    Lapsilla ja nuorilla on oltava oikeus hoitotakuun määrittelemässä ajassa päästä sekä psykiatriseen että neuropsykiatriseen tutkimukseen, kuntoutukseen ja hoitoon. Nyt jo vuosien ajan on lapsia sijoitettu joko perheisiin tai lastensuojelulain alaisiin laitoksiin, kun yhteiskunnalla ei ole tarjota heille tukea ja hoitoa.

    Jos pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä elävä vanhempi haluaa (tai joutuu, koska yhteiskunta ei lapselle hoitoa tarjoa) hoitaa hyvinkin vaikeasti oireilevaa lasta kotona, on yhteiskunnan taattava siihen mahdollisuus myös riittävän taloudellisen tuen muodossa.

    On hyvin erilaisia perheitä, joissa eletään huostaanottouhan alla ja joiden tilanne saattaa pahimmillaan johtaa lapsen sijoitukseen. Lastensuojelun mielestä ei edellä kuvatussa tapauksessa ole syytä huostaanottoon, mutta entä jos äiti väsyy tilanteeseen ja lapsi huostaanotetaan? Merkitäänköhän silloinkin huostaanoton syyksi kyvyttömyys vanhemmuuteen tai 'lapsen edun mukaista on....' Niin varmaan tehtäisiin.

    Nyt on lapselle luvattu mitään hoidollista apua (ehkä terapiaa) vasta ensi keväänä. Lapsen hoitoapua kotiin ei ole mahdollista saada. Sairaan lapsen hoitotuki on 183 e/kk. Jatkuva rahattomuus on sanalla sanoen puuduttavaa!

    Äänestä

  • tulisi avata silmät kirjoitti:

    Tässä on siis annettu ymmärtää, että vanhemmat ovat hoitaneet lasta mallikelpoisesti ja siitä huolimatta lapsi on sairastunut psyykkisesti. Näinkö se meni?? No niin, jos asia on näin niin silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oikeuslaitos. Tässä tapauksessa ei pidä pelätä kustannuksia koska ne saa takaisin kun voittaa oikeudessa. Siispä miksi jankuti, jankuti, jankuti????

    Äänestä

  • koko suomalaisen kirjoitti:

    kirosana repertuaarin myös kaikkine mahdollisine nimittelyineen muita ihmisiä
    ja mitä ilmeisimmin kohdistettuna juuri heille sijoitettujen lastenkin vanhempia kohtaan!

    Toivon todella sydämestäni ettei tämä palsta "kerro" koko totuutta suomalaisen sijaishuollon tasosta ja tilasta
    eikä sijaishuoltajien käyttäytymisestä muita ihmisiä (heille sijoitettujen lasten vanhempia!) kohtaan.
    Toivon todella.

    niitä kirjoittele vaan biot sijareiden nimissä.
    Joitain sijareiksi kelpaamattomiakin on vihap'äissään täällä sijareita mollaamassa ja biojakin syyttelemässä että saa riitaa aikaan.

    Äänestä

  • sijarit kirjoitti:

    kaikilta osapuolilta, että riitely vähenisi ja asiallista keskustelua olisi enemmän.

    Äänestä

  • sijarit kirjoitti:

    niitä kirjoittele vaan biot sijareiden nimissä.
    Joitain sijareiksi kelpaamattomiakin on vihap'äissään täällä sijareita mollaamassa ja biojakin syyttelemässä että saa riitaa aikaan.

    niin kuin tässäkin ketjussa on mieletöntä leimaamista ja mollausta.

    Äänestä

  • kannatan kirjoitti:

    Olemme sijaisperhe. Kannatan tarkkaa valvontaa. Meille voi koska vaan tulla ja uskon, että myös 98% sijaiskodeista on kaltaisiamme. Jos joskus tulee esiin tapaus joka poikkeaa niin ei voi kuitenkaan yleistää. Ennen kuin lapsi sijoitetaan perheeseen käydään pitkä ja vaativa prosessi.Tänä aikana sosiaaliviranomaiset kyllä pääsevät selville sijaisperheen tilasta.Myös rikosrekisterit selvitetään.Ei kannata yrittää todistella sitä, että joku pääsisi tuon seulan läpi. Voihan ihan missä perheessä tahansa joskus tapahtua yllättävää. Olemme jatkuvasti saaneet lukea lehdistä kuinka hyvissä perheissäkin voi tapahtua yllättävää eli joku pimahtaa. Aivan samaa voi tapahtua sijaisperheessä.Kuitenkin yleisesti sijaisperheet ovat valtiomme kermaa, jotka ottavat hoitoon toisten lapsia. Tämä on suuri teko yhteiskuunnallemme.

    Sijarit valtion KERMAA! HA-HA-HAH-HAAAAAAAAAA!!!!

    Kyllä olivat tosi kermaa nekin sijarit, joiden lapsilauma kevätpakkasilla terassilla hyppi sukkasillaan jäätyneen kusen ja koiran paskojen päällä, kun yhteiskunnan kermaisäntä veti naama turpeana kaljaa kellarikerroksessa ja laitteli autoaan. Liki kymmenkunta lasta pärjäsivät muualla asunnossa, miten parhaaksi näkivät. Kermaemäntä taas oli kodin ulkopuolella töissä, etteivät vaan rahat pääsisi kesken loppumaan.

    Tämän näki ystäväni yllätyskäynnilla sikasijareiden luo äidin kanssa, jonka lapsi oli sijoitettu tuonne ja äiti oli jo jonkin aikaa osannut epäillä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Epäilykset alkoivat pelkästään siitä, että sijarit olivat kovin epäystävällisiä AIHEETTA, takavarikoivat äidin lapselle ostaman kännykän jne.

    Ja kyllä näitä on kuultu ja nähty muitakin. Ja lisää luettu lehdistä.

    Tarkistapa ensimmäisenä se seula, varmaan ihan hyvä, mutta pahoja reikiä paikka paikoin. Se on katsos kermankin kanssa vähän kun se pilaantuu, niin ei siitä ole muuhun kuin koiran paskojen kanssa roskatunkiolle heitettäväksi.

    Äänestä

  • jos on?? kirjoitti:

    Anna tulla sitten niitä esimerkkejä joissa raittiilta perheeltä olisi viety sairas lapsi. Kyllä kuule huostaanotoissa takana on alkoholi, huumeet, väkivalta yms. joka on vaaraksi lapselle.Älä kuule puolla tuollaisia satuja, että lapsi otetaan vaan pois sairauden takia. En ole koskaan kuullut sellaista 18 vuoden sosiaalitoimiston päällikkyyden aikana.Oletko tietoinen siitä, että viranomaiset saavat perättömien kirjoitusten kirjoittajat selville IP-osoitteen perusteella?

    ole 18 vuoden aikana nähnyt jotain, niin onkohan vika jo luetun ymmärtämisessä, jos et sanomalehtiä ole lukea osannut. Ei kaikkea tarvitse itse nähdä, kyllä tietoa saa muualtakin, jos on sen verran valveutunut, että osaa sitä hankkia.

    Huostan syyksi riittää nykyisin näköjään melkein mikä tahansa vanhemman sairaus ja lasten sairauden kohdalla syy yleisimmin sairaalapaikkojen puute ja kuntoutuksen olemattomuus. Ja syyksi kirjataan 'kyvyttömyys vanhemmuuteen' tai 'lapsen edun mukaista on...'

    Äänestä

  • kerro, kerro heh heh kirjoitti:

    Kerro nyt heti höperö. Olet yksi niistä harvoista höperöistä, jotka täällä yrittää mollata kunnon kansalaisia ja itse et pysty lapsiasi hoitaa. Jos kerran tiedät tapauksia niin kerro pöljä.

    muut ole kunnon ihmisiä haukkuneet kuin sinä pöljä paviaani, joka olet yhteiskunnan pohjasakkaa, se on sanomattakin selvää! Ja lisäksi muutama sinun kaltaisesi.

    Jos on totta, että olet ollut sosiaalitoimessa töissä, niin ei tarvitse ihmetellä sen tasoa Suomessa. Juuri sinun kaltaisesi saastat ovat olleet asialla Luhangankin tyylisissä tapauksissa, josta Inhimillisessä tekijässä vähän aikaa sitten kerrottiin. Päivällä lasten asiaa käsiteltiin sosiaalilautakunnassa ja illalla lautakunnan pj. ajoi ryyppyporukkaa taksilla kotiin, jossa tiesi olevan kaksi alaikäistä lasta. Oma kukkaro ja lisätienestit olivat tärkeämpiä kuin lasten etu. Nytkö keksit sijaislapset lisäansioiden lähteeksi?

    Rikollisuuttako sinä kannatat ja suosit Suomessa? Lasten kustannuksella rahaa kaltaisillesi sioille! Ai oikein pöljä ja paviaani!!!!

    Äänestä

  • muitakin kiinnostaa kirjoitti:

    vai onko taas uhoilusi yhtä tyhjän kanssa, pelkäätkö joutuvasi syytteeseen herjauksesta ja kunnianloukkauksesta?
    Jos todellista näyttöä sinulla olisi, ei olisi myöskään pelkoa moisesta.

    Olet pelkkä valehtelija!

    syytteen kunnian loukkauksesta ja herjauksesta!

    Äänestä

  • esimerkki jos on että kirjoitti:

    raittiilta perheeltä olisi viety sairas lapsi.'

    Tässä nähtävillä asiakirja lapseni huostaanoton purusta, jossa käy ilmi myös huostaanoton syy:

    http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=1059

    puihin kun oikein asiakirjan sai, jossa LAPSEN SAIRAUS on huostaanoton syynä. Ei kai sitä äidin vaatimuksesta olisi purettu, jos olisi muita syitä!!!!!!!!!!!!!!!

    Kyllä se nähtiin taas, mikä on sijareiden pohjasakan taso! Vai oikein kunnon seula ja Pride-kurssit! HAH-HAH, sanon minä!

    Joko paviaaniksi haukkujalla meni vellit housuun? Pitäisikö selvittää mitä haukkuja on tehnyt ennen lisätöikseen? Ajanut taksia? Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että tuollaisen saastan IP-osoite selvitetäänkin.

    Äänestä

  • mitä on vuosiin kuultu! kirjoitti:

    Sijarit valtion KERMAA! HA-HA-HAH-HAAAAAAAAAA!!!!

    Kyllä olivat tosi kermaa nekin sijarit, joiden lapsilauma kevätpakkasilla terassilla hyppi sukkasillaan jäätyneen kusen ja koiran paskojen päällä, kun yhteiskunnan kermaisäntä veti naama turpeana kaljaa kellarikerroksessa ja laitteli autoaan. Liki kymmenkunta lasta pärjäsivät muualla asunnossa, miten parhaaksi näkivät. Kermaemäntä taas oli kodin ulkopuolella töissä, etteivät vaan rahat pääsisi kesken loppumaan.

    Tämän näki ystäväni yllätyskäynnilla sikasijareiden luo äidin kanssa, jonka lapsi oli sijoitettu tuonne ja äiti oli jo jonkin aikaa osannut epäillä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Epäilykset alkoivat pelkästään siitä, että sijarit olivat kovin epäystävällisiä AIHEETTA, takavarikoivat äidin lapselle ostaman kännykän jne.

    Ja kyllä näitä on kuultu ja nähty muitakin. Ja lisää luettu lehdistä.

    Tarkistapa ensimmäisenä se seula, varmaan ihan hyvä, mutta pahoja reikiä paikka paikoin. Se on katsos kermankin kanssa vähän kun se pilaantuu, niin ei siitä ole muuhun kuin koiran paskojen kanssa roskatunkiolle heitettäväksi.

    sanonta, että maitokin happanee kun on noita tai ukkonen lähellä?

    Miksei sitten kerma?
    Tässä kuten monissa muissakin tapauksissa kerma on niin kokkareista ja haisevaa, että haju tunkeutuu muutaman kirjoittajan tekstin välityksellä koteihin.

    Äänestä

  • Täällä eivät kirjoitti:

    muut ole kunnon ihmisiä haukkuneet kuin sinä pöljä paviaani, joka olet yhteiskunnan pohjasakkaa, se on sanomattakin selvää! Ja lisäksi muutama sinun kaltaisesi.

    Jos on totta, että olet ollut sosiaalitoimessa töissä, niin ei tarvitse ihmetellä sen tasoa Suomessa. Juuri sinun kaltaisesi saastat ovat olleet asialla Luhangankin tyylisissä tapauksissa, josta Inhimillisessä tekijässä vähän aikaa sitten kerrottiin. Päivällä lasten asiaa käsiteltiin sosiaalilautakunnassa ja illalla lautakunnan pj. ajoi ryyppyporukkaa taksilla kotiin, jossa tiesi olevan kaksi alaikäistä lasta. Oma kukkaro ja lisätienestit olivat tärkeämpiä kuin lasten etu. Nytkö keksit sijaislapset lisäansioiden lähteeksi?

    Rikollisuuttako sinä kannatat ja suosit Suomessa? Lasten kustannuksella rahaa kaltaisillesi sioille! Ai oikein pöljä ja paviaani!!!!

    sossu(na esiintyvä) on saanut todellisuudessa fudut töistään?

    On jäänyt siihen mokaamaansa virkaan niin kiinni kun on ollut valtaa kohdella ihmisiä miten mielii, ettei pääse siitä tittelistä eroon vaan muistaa mainita siitä ja vielä ylpeänä...

    Nyt voi hirveyksiään toteuttaa entistä paremmin neljän seinän sisällä, sossumaiseen sadistiseen tyyliinsä ja syyttää lasten traumoista heidän omia perheitään, ihan niinkuin virassaankin on kai tehnyt ja potkut saanut.

    Kuinkas monta kantelua on ko. sijari aikaan saanut?
    Siis itsestään.

    Tuollaiset asiat kuuluu jo pelkästään lääninhallitusten tarkistaa, ja mikäli on sattunut pieni fiba käymään ettei näin olla tehty, on se pian järjestettävissä.
    Uskon ainakin siihen, että lapset kärsivät ja tämä tulee ennenpitkää ilmi.

    Äänestä

  • eikö?? kirjoitti:

    Jos kaikkien täällä kirjoittajien IP-osoitteet selvitettäisiin niin työtä olisi mahdottomasti sinun ja muiden osoitteiden kanssa. Sinä ja muut olette täällä jatkuvasti syyttämässä niitä jotka ottavat toisten lapset hoidettavaksi ja tekevät yhteiskunnalle suuren palveluksen samalla kun te makaatte puistonpenkkien alla.Kyllä sinunlaisesi joutavat nopeasti hoitoon. Sinun uhittelusi ei estä täällä totuudenkirjoittelua.Kertaan vielä huostaanottojen syyt ja siitä johtuva sijoitus perheisiin:

    - RUNSAS ALKOHOLIN KÄYTTÖ

    - HUUMEIDEN KÄYTTÖ

    - VÄKIVALTA

    - SEKSIRIIPPUVUUDET

    - LASTEN HYVÄKSIKÄYTTÖ

    - LASTEN HEITTEILLEJÄTTÖ

    - MIELENTERVEYSONGELMAT

    HUOSTAANOTTOJA EI TAPAHDU KELVIN PERUSTEIN JA KOITA JO YYMMÄRTÄÄ SE.

    ...onko Tunne-elämältään epävakaa persoonallinen muka huono äidiksi.Huom!Tauti luokitus ja kelle sellainen lankeaa on kulttuurillinen ja aluellinen perustelu mielenterveydelliselle häiriölle.

    Jos jäyhä härmäläinen on saanut kasvatuksen niin kuin härmässä on yleistä,on se käyttäytyminen yms.Lapissa ihan erilaista eli Lapissa se katsotaan jos pääsee lasten suojelun hampaisiin joksikin sille ominaiseksi häiriöksi.

    Sekä Suomalainen saa ranskassa,italiassa masentuneen diagnoosin omana ittenään.

    Minusta tehtiin "Hullu" kun olen synnyttänyt kaksi lasta peräkkäin ja täysin kuitenkin jaksoin itse ne hoitaa mut tietysti olin välillä väsynyt mut ajattelin sen menevän ajan kanssa ohi.
    Minulle Psykiatri antoi samojen oireiden kuten raskauden jälkeisessä Baby bluesissa on tuon Tunne-elämältään epävakaan ja senkin antoi mieheni kertoman mukaan ,koska meille oli tulossa ero ja huoltajuus kiista.Eli ei mitään näyttöä.Sukulaiseni ja koko omanpaikkakuntani ihmiset ovat olleet aivan käkenä ja itsekkin olin vähän aikaa järkyttynyt mut nyt tiedän et Suomi on tässäkin asiassa MÄTÄ!

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    On erikoislääkäreitä ja terapeutteja ? Tuskinpa vaan. Lääkärit ja terapeutit ei ala tuommoiseen hommaan. Miksi vastustat lasten kotona hoitamista ? Miksi lasten omat vanhemmat eivät saa tukea, vaikka rahallista että saavat lapselleen apua esim. yksityiseltä lääkäriltä/terapeutilta. Voi V''u, toisaalla huudetaan että vanhusten pitää saada asua kotonaan, vaikka vuodepotilaana, niin miksei sairaslapsi saa. Eikö luulisi että kun lapsi revitään pois kotoaan eikä näe vanhempiaan pariin kuukauteen, pahentavan lapsen tilanetta. Kyllä on niin hirveetä kun ihmisiä revitään juuriltaan ja vanhukset kuolee laitoksiin, ENTÄ SAIRAAT LAPSET ? Heilläkö ei yhtä v***kaan väliä ?

    että tiedät asian todellista syytä.
    Kyllä joiltakin voidaan ottaa lapsi huostaan sairauden vuoksi mietippä hiukan.
    Tiedän että hekin vastustavat sitä todella voimakkaasti.
    Kuitenki laki sanoo että... tiedätkö mitä?
    Onneksi lapsen vuoksi laki sanoo niin.

    Äänestä

  • vaahtoat ilman kirjoitti:

    tarkkaan. Mihin lain kohtaan sinä vihjailet?
    Siellä on maininta, että jos vanhemmat vastustavat hoitoa ja ilman sitä lapsen terveys vakavasti vaarantuisi, lapsi voidaan huostaanottaa. Tällaisia tilanteita voi syntyä joskus verensiirron tai esim. munuaisdialyysihoidon yhteydessä.

    Täällä puhutut hoidolliset huostaanotot taas johtuvat siitä, että lasten psykiatrinen- ja neuropsykiatrinen hoito on lyöty ihan käsittämättömällä tavalla laimin ja koska lapsille ei yhteiskunnalla ole muuta hoitoa tarjota, niin heitä lähetetään LsL:n alaisiin laitoksiin, jotka vaativat huostaanoton kuvitellun hoidon antamiselle.

    Huostaanotto tehdään, vaikka kotioloissa ei siihen olisi mitään perusteita. Eivätkä lapset noissa laitoksissa saa sitä hoitoa, mitä tarvitsisivat.

    Äänestä

  • vaahtoat ilman kirjoitti:

    että tiedät asian todellista syytä.
    Kyllä joiltakin voidaan ottaa lapsi huostaan sairauden vuoksi mietippä hiukan.
    Tiedän että hekin vastustavat sitä todella voimakkaasti.
    Kuitenki laki sanoo että... tiedätkö mitä?
    Onneksi lapsen vuoksi laki sanoo niin.

    laitappa se tähän....

    Äänestä

  • lastensuojelusta kirjoitti:

    laitappa se tähän....

    velvoitettu. Ota itse selvää kyseisestä laki.....

    Äänestä

  • en ole siihen kirjoitti:

    velvoitettu. Ota itse selvää kyseisestä laki.....

    lain kohdatkin neuvoa ja kertoa...

    ??????
    "Kyllä joiltakin voidaan ottaa lapsi huostaan sairauden vuoksi mietippä hiukan.
    Tiedän että hekin vastustavat sitä todella voimakkaasti.
    Kuitenki laki sanoo että... tiedätkö mitä?
    Onneksi lapsen vuoksi laki sanoo niin."
    ???????

    Äänestä

  • niin kyllä kait osaat sitten kirjoitti:

    lain kohdatkin neuvoa ja kertoa...

    ??????
    "Kyllä joiltakin voidaan ottaa lapsi huostaan sairauden vuoksi mietippä hiukan.
    Tiedän että hekin vastustavat sitä todella voimakkaasti.
    Kuitenki laki sanoo että... tiedätkö mitä?
    Onneksi lapsen vuoksi laki sanoo niin."
    ???????

    Siis ota itse selvää. Lue esim. koko ketjun väitteet ja niistä jo pitäisi huomata mikä puutteellisuus ja asioiden ymmärtämättömyys syntyy kun ei tiedetä oikeita taustoja.
    Jostakin asiasta voi poimia muutamia lauseita ja saa esiin aivan toisen tuloksen joka sitten onkin oma tulkinta. Eikä minkään todellisen asian esille tuominen, näin ollen on mahdotonta siitä kiistellä oikeudenmukaisesti.

    Äänestä

  • ei ole aiheellista. kirjoitti:

    tiedetään, tuo nokkimisesi on täysin ala-arvoista...

    Mutta hoidollisessa huostaanotossa eivät huostaanottokriteerit täyty lain mukaan, mietipä sinä sitä, jos osaat.

    Äänestä

  • huostaanottokriteerit kirjoitti:

    tiedetään, tuo nokkimisesi on täysin ala-arvoista...

    Mutta hoidollisessa huostaanotossa eivät huostaanottokriteerit täyty lain mukaan, mietipä sinä sitä, jos osaat.

    että sitä meinaanki joko siinä tai muussa on se vika kun ei voi asiallisesti keskustella. Minua ei edes huvita kirjoittaa lakipykälistä pitkää selomtekoa kun siihen on jokaisella mahdollisuus ottaa itse selvää. Ituttehan tietokoneen ääressä ja silloin on "ovet" auki tietoihin.
    Sitten vasta jos on aihetta niin voi asiasta ruveta keskustelemaan. Eikö?

    Viimeiseen kysymykseesi, oletko varma että näin ei ole?
    Oletko saanut kokonais kuvan koko perheen sisäisestä toimivuudesta?

    Äänestä

  • toisiaan nokkii kirjoitti:

    jonkin muun alan asiantuntija?

    Mikään muu ei ole niin
    käsittämätöntä ja inhottavaakin,
    kuin tämä pride-kurssin käyneiden sijaishuoltajien "asiantuntijatieto"
    kaikesta ja kaikista erilaisistakin ja monimuotoisista psykologiaan ja jopa neurologiaan kuuluvista "oireista" ja "taudeista"....

    Äänestä

  • psykiatri tai kirjoitti:

    Minua ei kiinnosta tippaakaan mihinkä ammattikuntaan huostaanotettujen lasten biologiset vanhemmet kuuluvat. Ei se tee heistä sen vähempi arvoista, arvostetumpaa, parempaa tai huonompaa se on vain se mikä lasketaan kuinka he hoitavat vastuunsa mitä tulee lastenhuolenpitoon ja kasvatukseen.

    Tohtori Alkoholistikin voi hoitaa vanhemmuutensa ilman minkäänlaista häiriötä käy töissä jne. Miksi sinä rupeat hakemaan tuollaisia typeriä verukkeita että sijarit eivät ole tehtäväänsä kelpuutettuja jos vaikka on käynyt PRIDE-kurssin.

    Olisi se sinullekkin varmaan mannaa kuulla hiukan elämän ohjeita ja niitä varjopuolen kohtalonruntelemia ihmisiä. Näin oppii arvostamaan myös "pohjasakkaa" jota täällä yleistetään puolin jos toisin.
    Että heistä ei ole mihinkään jne....

    Biotkin olisivat vähemmän katkeria jos saisivat käydä PRIDE-kurssin. Siellä saa hyvät nisukahvit.

    Äänestä

  • vaahtoat ilman kirjoitti:

    että tiedät asian todellista syytä.
    Kyllä joiltakin voidaan ottaa lapsi huostaan sairauden vuoksi mietippä hiukan.
    Tiedän että hekin vastustavat sitä todella voimakkaasti.
    Kuitenki laki sanoo että... tiedätkö mitä?
    Onneksi lapsen vuoksi laki sanoo niin.

    sairastuu, on tehtävä huostaanotto.
    Sairas lapsi tarvitsee terveydenhuollon ammattilaisten antamaa hoitoa, ei huostaanottoa.
    Varsinkin, kun vanhemmat eivät ole millään tavalla 'sairastuttaneet' lastaan.

    Äänestä

  • että jos lapsi kirjoitti:

    sairastuu, on tehtävä huostaanotto.
    Sairas lapsi tarvitsee terveydenhuollon ammattilaisten antamaa hoitoa, ei huostaanottoa.
    Varsinkin, kun vanhemmat eivät ole millään tavalla 'sairastuttaneet' lastaan.

    Tapahtuu ?

    Äänestä

Minustakin sairaan lapsen hoitotuen pitäisi olla sitä suuruusluokkaa, että vanhempi voi jäädä pois työstä hoitamaan sairasta lastaan kotiin.
Yhteiskunnan päättäjät ovat sitä mieltä, että jos minulla on jatkuvaa hoitoa vaativa lapsi, niin minun on käytävä palkkatyössä jolloin yhteiskunta kyllä maksaa suurimman osan hoidosta koituvista kuluista.
Mitä taas sijaisvanhempien saamiin korvauksiin tulee, niin kulukorvaukset ja hoitopalkkiot tulee pitää erillään - sijaisvanhemmille nimenomaan maksetaan hoitopalkkiota l. palkan korviketta siksi että he hoitavat jonkun toisen biologista lasta, eikä hoitopalkkio ole tarkoitettu hoidettavan käyttöön.

Äänestä

Enpä olisi uskonut, minkä haukkumisen ja nimittelyn aiheen esille nostaminen aikaan saa!

Ja kiitos yhdelle sijaisvanhempi kirjoittajalle tuossa ketjun loppupuolella, kun ymmärsit ajatuksen, että sairaan lapsen paikka on ehdottomasti kotona silloin, kun huostaanottoon ei kotona ole perusteita.

Muutama viikko sitten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa käsiteltiin samaa aihetta ja mainittiin, että suurin osa huostaanotoista johtuu vanhempien päihteistä, mutta yhä isompi osa on ei lastensuojelullisia huostaanottoja. Kerrottiin lasten psykiatrisen hoidon huonosta tilasta esim. se, että Helsingin 18:sta psykiatrin virasta on täytetty vain 5.

Kyllä nämä ns. hoidolliset sijoitukset myönnettiin jo viime maaliskuussa eduskunnassakin pidetyssä huostaanottoseminaarissa. Minulle aiheettoman sijoituksen ovat myöntäneet lääkärit, sosiaalityöntekijät, muutama kansanedustaja ja mm. Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.

Enkä parhaalla tahdollanikaan pysty ymmärtämään, mitä ihmeen haukkumisen ja raivoamisen aihetta on siinä, että joku äiti haluaisi pienistä tuloistaan (työkyvyttömyyseläke) huolimatta hoitaa lapsensa kotona. Jos joku haluaa raivota tälläkin aiheella, niin raivotkoon vaikka lasten ja nuorten terveydenhuoltojärjestelmää kuntoon, niin on jotain hyötyä tuosta paatoksesta.

Äänestä

On aivan turha väittää, että noita hoidollisia tapauksia olisi tuhatmäärin. niitä on vain harvassa ja suurimmat syyt huostaanottoon on jo monesti kerrottu.
Jos perheessämme lapsi sairastaa niin viemme terveyskeskukseen ja jos sieltä ei saa apua niin sitten yksityiselle ja jos ei sieltäkään apua niin sitten lähete TAYKS:iin. Eli näin se menee normaaliperheissä. Jos joku ei hoida lastaan kuntoon niin itsekin kannatan hhuostaanoottoa.Turha narista, että huostaanotolle ei olisi perusteita.
On myös turha syytellä sijaisperheitä, jotka ovat avuksi yhteiskunnalle. Katso itseäsi peiliin. Sijaisperheet eivät ole missään vaiheessa ajamassa asiaa, että biovanhemmmat menettäisivät lapsensa vaan ojentavat sitten auttavan kätensä kun huostaanotto tulee ja se tulee melkein aina syiden seurauksena jotka on useaan otteeseen kerrottu.Sijaisvanhemmat tekevät työtä lasten takia eikä missään vaiheessa odotetakaan, että vanhempien takia.Vanhempien on itse saatava asiat kuntoon.Tuo syyttely lähtee aina siitä, että omasta mielestä vääryyttä kärsineet lähtevät hyökkäämään sijaisperheitä vastaan.Jos sossu on tehnyt väärin niin ei kannata syytellä siitä sijaisvanhempia. Kyllä lapsella on parempi olla perheessä kuin laitoksessa, jossa on 10 hoitajaa eri vuoroissa ja keneenkään ei tule kiintymystä. Lapsi jää paljon vaille laitoksissa ja siksi sijaisperhekäytäntö on hyvä asia.

Äänestä
  • Lukekaa tämän päivän Hesarin yleisönosasto. Siellä on asiantuntijan kirjoitus siitä, kuinka syöpään sairasteen lapsi otetaan huostaan perheen erehtyessä hakemaan kodinhoitoapua. Syöpäsairauden kohdatessa perhettä sen katsotaan kerkeästi aiheuttavan molempien (myös terveen vanhemman) kykenemättömyyden vanhemmuuteen. Eli terveyttä toivotan kaikille biovanhemmille ja heidän lapsilleen kanssa. Sossuille toivotan pitkää ikää kärvistellessään Koukkuniemessä hoidossa.

    Äänestä

  • 'TURHA VÄITELLÄ VASTAAN'. Mistä minä olen väitellyt? Sanot, että suurimmat syyt huostaanottoihin on jo monesti kerrottu. Nii-in, sen suurimman syyn minäkin kerroin. Et näköjään ole lukenut kirjoitustani kunnolla, etkä muutenkaan ole kärryillä, mistä kirjoituksessani on kyse.

    Tämä lapsi on ollut yliopistollisessa sairaalassa tutkimuksissa ja saanut jatkolähetteen hoitoon, jota ei yksityisellä puolella ole Suomessa tarjolla. Ja aika huvittavaa pauhata köyhyysrajalla elävälle eläkeläisäidille, että lapsi pitäisi viedä yksityiselle, hmm. Toivottavasti luet tämän kirjoitukseni tai et ainakaan vaahtoa turhasta lisää.

    Vastauksesi on niin ala-arvoisen tökeröä tekstiä, että vaikea ymmärtää motiiviasi moisen suoltamiseen! Raivoat näin:

    "Eli näin se menee normaaliperheissä. Jos joku ei hoida lastaan kuntoon niin itsekin kannatan hhuostaanoottoa.Turha narista, että huostaanotolle ei olisi perusteita."

    Mikäs tuossa kuvatussa perheessä on vikana? Kuvitteletko tosiaan olevasi jotenkin 'normalimpi' kuin he? Ja kuule: Minä en ole narissut yhtään mistään, eikä sossukaan ole, mutta mikäs sinä olet narisemaan mistään, kun et näköjään edes vaivautunut lukemaan, mitä asiasta on kirjoitettu. Jos lastensuojelutyöntekijöiden mielestä ei ole huostaanottoperusteita, niin on se nyt ihme, että sinä, sinä joka et asiaa yhtään tunne, alat heti niitä mukamas kaivelemaan jostain pimeän mielesi sopukoista!

    KOSKA MINÄ OLEN SYYTELLYT SIJAISPERHEITÄ?!?! Näytä minulle se lause, jossa olen tehnyt niin!

    Katso itse peiliin, ennen kuin alat raivoamaan asiasta, mistä et mitään ymmärrä!

    En ole sanonut, että sossu olisi tehnyt kohdallamme yhtään mitään väärin, mutta yhteiskunta on tehny, että lapsille ei ole psykiatrian eikä neuropsykiatrian piirissä tarjolla hoitoa tai kuntoutusta. MINÄ EN PYSTY LASTANI YKSIN KUNTOON HOITAMAAN! Hän tarvitsee erikoissairaanhoitoa!

    Kyllä lapsillakin pitäisi olla sen verran ihmisarvoa, että saavat tarvitsemaansa hoitoa hoitotakuun määräämässä ajassa yleisen terveydenhuollon puolelta, samoin kuin aikuisetkin.

    Tähän asti luin aina muutaman lauseen kerrallaan kirjoitustasi ja vastasin siihen, mutta loppu näyttää olevan minun asiaani niin tuulesta temmattua yleistystä ja mielikuvitusta, että en viitsi vaivautua enempään.

    Äänestä

  • kirjoitukseeni otsikolla kirjoitti:

    'TURHA VÄITELLÄ VASTAAN'. Mistä minä olen väitellyt? Sanot, että suurimmat syyt huostaanottoihin on jo monesti kerrottu. Nii-in, sen suurimman syyn minäkin kerroin. Et näköjään ole lukenut kirjoitustani kunnolla, etkä muutenkaan ole kärryillä, mistä kirjoituksessani on kyse.

    Tämä lapsi on ollut yliopistollisessa sairaalassa tutkimuksissa ja saanut jatkolähetteen hoitoon, jota ei yksityisellä puolella ole Suomessa tarjolla. Ja aika huvittavaa pauhata köyhyysrajalla elävälle eläkeläisäidille, että lapsi pitäisi viedä yksityiselle, hmm. Toivottavasti luet tämän kirjoitukseni tai et ainakaan vaahtoa turhasta lisää.

    Vastauksesi on niin ala-arvoisen tökeröä tekstiä, että vaikea ymmärtää motiiviasi moisen suoltamiseen! Raivoat näin:

    "Eli näin se menee normaaliperheissä. Jos joku ei hoida lastaan kuntoon niin itsekin kannatan hhuostaanoottoa.Turha narista, että huostaanotolle ei olisi perusteita."

    Mikäs tuossa kuvatussa perheessä on vikana? Kuvitteletko tosiaan olevasi jotenkin 'normalimpi' kuin he? Ja kuule: Minä en ole narissut yhtään mistään, eikä sossukaan ole, mutta mikäs sinä olet narisemaan mistään, kun et näköjään edes vaivautunut lukemaan, mitä asiasta on kirjoitettu. Jos lastensuojelutyöntekijöiden mielestä ei ole huostaanottoperusteita, niin on se nyt ihme, että sinä, sinä joka et asiaa yhtään tunne, alat heti niitä mukamas kaivelemaan jostain pimeän mielesi sopukoista!

    KOSKA MINÄ OLEN SYYTELLYT SIJAISPERHEITÄ?!?! Näytä minulle se lause, jossa olen tehnyt niin!

    Katso itse peiliin, ennen kuin alat raivoamaan asiasta, mistä et mitään ymmärrä!

    En ole sanonut, että sossu olisi tehnyt kohdallamme yhtään mitään väärin, mutta yhteiskunta on tehny, että lapsille ei ole psykiatrian eikä neuropsykiatrian piirissä tarjolla hoitoa tai kuntoutusta. MINÄ EN PYSTY LASTANI YKSIN KUNTOON HOITAMAAN! Hän tarvitsee erikoissairaanhoitoa!

    Kyllä lapsillakin pitäisi olla sen verran ihmisarvoa, että saavat tarvitsemaansa hoitoa hoitotakuun määräämässä ajassa yleisen terveydenhuollon puolelta, samoin kuin aikuisetkin.

    Tähän asti luin aina muutaman lauseen kerrallaan kirjoitustasi ja vastasin siihen, mutta loppu näyttää olevan minun asiaani niin tuulesta temmattua yleistystä ja mielikuvitusta, että en viitsi vaivautua enempään.

    vielä tämän, että koska olen valmis hoitamaan lasta kotona vaikka viimeiseen hengenvetooni asti, niin on se ihme, että yhteiskunnalla on varaa tukea todella huonoa talouttamme vain 183 e/kk, mutta vastaavassa tilanteessa sijaisperheelle on varaa maksaa pitkästi toista tuhatta euroa kuussa.

    Sanotaan nyt vielä (kuinka monennen kerran tässäkin ketjussa), että en ole vaatimassa sijareilta mitään pois! Yrittäkää nyt tämä tajuta ja toivottavasti luette tämänkin lauseen, ennen kuin raivoatte puuta heinää!

    Kyllä yhteiskunnalla olisi velvollisuus tukea HALVEMPAA kotona hoitamista kuin harrastaa tätä pelkästään huostaanottoja suosivaa tukipolitiikkaa.

    Hoitoa lapselle on luvattu vasta ensi keväästä alkaen, silloinkin kotoa käsin käytynä.

    Äänestä

  • mutta lisään nyt kirjoitti:

    Siis mikä on johtanut ko. tapauksessa psykiatrisen avun tarpeeseen? Kyllähän siinä tapauksessa on suuri syy ottaa huostaan jos kasvatus on johtanut terveyspalvelujen tarpeeseen. Onko tässä tapauksessa lapsi yht äkkiä vaan sairastunut ja aikaisemmin koko ajan vanhemmat hoitaneet hyvin? Kysyn vaan?

    Äänestä

  • ei kai vaan.. kirjoitti:

    voi täällä odottaakaan...

    Ei todellakaan ole sairastunut yhtäkkiä.

    Ei ole tarvetta huostaanotolle, sitä mieltä ovat sossutkin. Usko nyt jo ihmeessä!!

    Äänestä

  • Mitäpä tässä muuta kirjoitti:

    voi täällä odottaakaan...

    Ei todellakaan ole sairastunut yhtäkkiä.

    Ei ole tarvetta huostaanotolle, sitä mieltä ovat sossutkin. Usko nyt jo ihmeessä!!

    Jos kerran vääryys on tapahtunut perusteettomasti niin tee ihmispoloinen oikeusjuttu. Kyllä lainaa pankista saa jos on asiat kunnossa. Kyllä sukulaiseytkin auttaa jos on välit kunnossa. Miksi ihmeessä pitää mankua täällä, kun on tuomioistuimet. Eikä nyt tarvitse selitellä, että on köyhä kun lain päätöksellä saa takaisin kaiken oikeudessa menetetn summan.Köyhäkin voi saada oikeusapua.

    Äänestä

  • tee asia kirjoitti:

    ihmisiä, etenkin selvästi yksinkertaiset ja kouluttamattomat sijarit. Säälillä ajattelen niitä lapsia, jotka joutuvat noiden mammojen hoitoon.

    Äänestä

  • tee asia kirjoitti:

    Jos kerran vääryys on tapahtunut perusteettomasti niin tee ihmispoloinen oikeusjuttu. Kyllä lainaa pankista saa jos on asiat kunnossa. Kyllä sukulaiseytkin auttaa jos on välit kunnossa. Miksi ihmeessä pitää mankua täällä, kun on tuomioistuimet. Eikä nyt tarvitse selitellä, että on köyhä kun lain päätöksellä saa takaisin kaiken oikeudessa menetetn summan.Köyhäkin voi saada oikeusapua.

    Meinaa itku tulla,
    kun ajatteleekin että sinun kaltaisesi ihmisten aivokapasiteetilla ja ajatustasolla varustetut ihmiset hoitavat toisten perheiden
    viattomia ja kasvia lapsia.

    Täältä pitäisi kyllä "lähettää" Hyssälälle näitä parhaimpia "kirjoituksia",
    näkisi hänkin mikä on suomalaisen sijaishuollon taso!

    Toivottavasti sinustakin tulee
    oikein köyhä ja oikein poloinen
    ja saat vielä lainaakin pankista!
    Etkä missään nimessä enää ainakaan
    yhtään enempää rahaa yhteiskunnalta!

    Äänestä

  • terveydenhuollosta!
    Ei julkiselta eikä yksityiseltä, kun sattuu asumaan väärässä sairaanhoitopiirissä.
    Eihän se ole vanhempien vika eikä kyvyttömyys
    jos julkisella terveydenhuollolla ei ole resursseja hoitaa lapsia eikä antaa tai taata lapsille asiallisia ja riittäviä palveluita.

    Voit nukua ihan rauhassa yösi, sossuemo,
    mutta otapa selvää lasten terveydenhuollon tilasta, ennenkuin jakelet minkään alan asiantuntijan lausuntojasi.

    Mistä sait tilastosi huostaanottojen syistä?

    Äänestä

  • tee asia kirjoitti:

    Jos kerran vääryys on tapahtunut perusteettomasti niin tee ihmispoloinen oikeusjuttu. Kyllä lainaa pankista saa jos on asiat kunnossa. Kyllä sukulaiseytkin auttaa jos on välit kunnossa. Miksi ihmeessä pitää mankua täällä, kun on tuomioistuimet. Eikä nyt tarvitse selitellä, että on köyhä kun lain päätöksellä saa takaisin kaiken oikeudessa menetetn summan.Köyhäkin voi saada oikeusapua.

    Vai oikein oikeuteen!
    Minkä tahon sinä kehotat vetämään oikeuteen?
    Suomen valtionko?
    Vai jonkin yksittäisen viraston tai laitoksen?
    Sosiaali- ja Terveysministeriön?
    Terveydenhuollon päättäjät?
    Asioista vastaavan ministerin?
    Tuossa esimerkkiperheen tilanteessa on niin paljon pielessä ihan vain päättäjien taholta, että yksinkertaisinta olisi vetää oikeuteen valtio.

    Ensin täällä ei uskota epäkohtiin, vaan haukutaan kaikki niistä kirjoittajat.
    Jos joku kirjoittaa omasta elämästään vähän yksityiskohtaisemmin, niin haukutaan ensin joka tapauksessa. Ja sitten kun jotain alkaa haukkujankin korvien välissä säteillä, niin sitten syyllistetään itse asianosainen!

    Mutta jatka sinä poloinen vain typerää haukkumistasi, kun et parempaan pysty!
    Se %-luku, jonka ilmoitit kertoo sen, paljonko sijareiden määrästä on alinta pohjasakkaa, jotka eivät olisi kelvollisia toisten lasten hoitamiseen ollenkaan. Ei voi poloiselta 'sossutädiltä' kauhalla vaatia kun on raukalle vain lusikalla annettu.

    Äänestä

  • VASTAAN viesti pitäisi printata ja kehystää esimerkiksi siitä, miten joku voi vastata ihan kuin jonkun toisen kirjoitukseen, edeltävässä viestissä ei ole edes siementä väittelylle.

    On kyllä enemmän kuin aloittajan aliarviointia kuvitella, että asia hoituu terveysasemalla! Miten joku voi olla niin tietämätön, että sairaan lapsen hoitotukea voisi saada muuta kuin diagnosoidulla hoidon tarpeella? Ja sitten vielä uhoaa, miten normaaliperheessä asia hoidetaan terveysasemalla jne!

    Kun aloittaja kauhistelee, että Suomessa ei saa lapselle lääkärin määräämää erikoissairaanhoitoa, niin sossumamma se paukuttelee, että jos joku ei hoida lastaan kuntoon, niin hän kannattaa huostaanottoa; ja turha narista, että huostaanotolle ei olisi perusteita!

    Kyllä jos suomalainen normaaliperhe on älykkyydeltään starttiluokan tasoa, niin olen onnellinen, että minun perheeni ei kuulu niihin, onnellisiin kylläkin.

    Mutta niin kai se tietyissä sijaripiireissä meneekin, että nykyisiä huostaanottojen syitä (laittomiakaan) ei saisi poistaa missään nimessä, sehän vähentäisi sijoitettavien lasten määrää. Ei muuta kun sairaat lapset vaan huostaanottoon, niin kaikenmaailman sossumammoille töitä riittää ja samalla räkytyksen aihetta, vaikka eivät varsinaisesta asiasta mitään ymmärtäisikään.

    Äänestä

  • mutta lisään nyt kirjoitti:

    vielä tämän, että koska olen valmis hoitamaan lasta kotona vaikka viimeiseen hengenvetooni asti, niin on se ihme, että yhteiskunnalla on varaa tukea todella huonoa talouttamme vain 183 e/kk, mutta vastaavassa tilanteessa sijaisperheelle on varaa maksaa pitkästi toista tuhatta euroa kuussa.

    Sanotaan nyt vielä (kuinka monennen kerran tässäkin ketjussa), että en ole vaatimassa sijareilta mitään pois! Yrittäkää nyt tämä tajuta ja toivottavasti luette tämänkin lauseen, ennen kuin raivoatte puuta heinää!

    Kyllä yhteiskunnalla olisi velvollisuus tukea HALVEMPAA kotona hoitamista kuin harrastaa tätä pelkästään huostaanottoja suosivaa tukipolitiikkaa.

    Hoitoa lapselle on luvattu vasta ensi keväästä alkaen, silloinkin kotoa käsin käytynä.

    jos ei niin olet hyvätuloinen ja peittelet täällä oikeat tulosi yhteenlaskettuna luku saattaa muuttua yllättävän suureksi.

    Äänestä

niin pitäisi käyttää jotakin nimimerkkiä ja pysyä siinä kokkeskusteluketjun ajan. Muuten on hankala tietää mikä,kuka, ken asiaa tai asian vierestä kirjoittaa.

Täälläkin saa vain arvailla onko sama vai joku muu joka kommentoi. Minä jo uskon että ei täällä montaa eri ihmistä kirjoittele.

Siksi en minäkään nimmaria laita vaikka hiukan hävettää olisihan se paljon sivistyneempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yheiskunnan taholta kirjoitti:

huostaanotot, kuten nimimerkki "oikeus ja kohtuus" kirjoittaa Hesarin keskusteluissa, joka käsittelee hallituksen luomaa "köyhyyspakettia":

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?sourceStart=100&threadID=30370&tstart=0&start=90

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu