Olen jonkin aikaa seuraillut näitä palstoja ja täytyy kyllä ihmetellä miten kaiken maailman pelleprovoihin jengi lähtee mukaan. Vaikka niitä tulee luettua niin ei niihin vastata tartte, ja sekös provoilijaa ottaa päähän ja lopettaa tai siirtyy muualle pelleilemään. Eli sormet kontrolliin ja antaa skidien leikkiä aikansa niin kyllä ne sitten lopettaa. Vastaillaan vain asiallisiin juttuihin. Monet provovastauksista on muuten todennäköisesti samojen pentujen tekeleitä.Extremeassholeja löytyy aina vaan.
Provoista eroon
Platon
6482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
MP-väen pitäisi vastata harkiten provosoiviin väitteisiin. Muutenhan keskustelun seuraaja ei tiedä kumpi lopulta on hölmömpi.
Ei kaikki provoilijat ole hölmöjä!
Jos luet esim. jussyn juttuja näillä palstoilla, niin huomaat, että ne ovat paitsi eniten luettuja myös eniten keskustelua herättäneitä.
Jos ko. "provoilijan" jutut olisivat hölmöjä, niin ei kait kukaan niitä lukisi siinä määrin kuin nyt näyttää olevan.
Mutta aina täytyy myös muistaa se tosiasia, että yhtä paljon "häirinnän" kohteeksi joutuvat nekin, jotka uskollisesti kirjoittavat samalla nimimerkillä.
En usko, että jokaisen "jussy" "hd-mies" "vee2" ym,, nimimerkkien takana on vain yksi ja sama henkilö, vaan aina löytyy niitä joita vituttaa se, kun jonkun muun juttuja luetaankin enemmän kuin mun omia "asiaa- juttuja"
Tämä taas johtaa siihen, että häiriköinnin kohteeksi joutuukin juuri ne, jotka ylläpitävät todellista keskustelua näilläkin palstoilla.
Onko mielestäsi hyvä asia se, että nämä "provoilijat" saadaan täältä pois ja jäljelle jää vain ne, joilla ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa?
niitä täältä kukaan mihinkään saa. Enkä väitä että tarvitsisi saadakkaan.
Hölmöihin asiattomiin provoihin ei edelleenkään kannata motoristien vastailla. Sivullinen ei tunnista kumpi on hölmömpi! Muuten joitain toisen nimimerkkiä käyttävät häirikkö-provosoijat tunnistaa jo tekstistä.
Olet oikeassa, on olemassa provosointia joka vaan haluaa herättää keskustelua. Se on OK !
Alkuperäinen Jussy taitaa nyt esiintyä nimellä Andy?????????
Kirjoituksestasi sai sen käsityksen, että jos on erimieltä kanssasi niin se on provo!
Lähinnä on kysymys "H-D miehet on homoja" "Hondakuskit on runkkareita" ym samanlaisista tosi älykkäistä kommenteista joita tuntuu olevan ihan riittävästi näillä palstoilla. Ei kai kukaan oletakkaan että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä asioista, vaan kysymyshän onkin lähinnä keskustelun aiheista ja käytöksestä.