Meidän 1v1kk ikäinen neiti on jo ihan pikkuisesta tottunut siihen, että yöllä herättyään haluaa maitoa. Oli hirveen helppoa aina imettää tyttö uneen, meni nopeasti ilman erityisiä ponnisteluja tai itkuja. Nyt sitte ollaankin kaikkien ennusteiden mukaisesti siinä tilassa, että vieläkin tyttö herää yöllä ja haluaa maitoa, tosin nyt pullosta. Sitte nukahtaa taas helposti. Toisin sanoen, ei osaa nukahtaa itse uudelleen, jos herää oikein kunnolla ja vaatii sitten pulloa. Viime aikoina onneksi olen huomannut, että välillä nukahtaa itsekin kohnattuaan aikansa ympäri sänkyä, mutta edelleen aamuyöllä kaivataan pulloa kertaalleen. Ja samoin olen havainnut, että vesikin riittää, kunhan saa pullosta imeä.
Olen yrittänyt pysyä sängyssä kunnes käy kunnon komento, toisin sanoen en lähde liikkeelle ensi iniöistä. (ennen menin ja siitä maksan nyt...) Tiedän, että nälkähän tytöllä ei voi olla, kun joskus niukemmilla puuroilla nukkuu kuuteen ja joskus sitten herää isonkin satsin jälkeen jo kolmelta. Toisaalta meillä paino menee alakäyrillä pahanlaisesti ja hirvittää miten yömaidon poisjättö vaikuttaisi tilanteeseen (välillä menee liki 4dl/yö).
Nyt siis jo mennään siinä mielessä parempaan, että välillä nukhataa itsekin, mutta ainakin kerran yössä tarvitaan pulloa. Tassuhoito tms. hyssyttely aiheuttaa vain totaaliraivarin. Minkälaisia kokemuksia teillä on? Meneekö tämä mitenkään itsestään ajan kanssa ohi vai tarvitaanko yömaitoja vielä kolmivuotiaana ilman unikouluja? Minua ei itse asiassa ihan hirveästi yöruokinta haittaa, enemmän univelkaa tulee, kun ei mene ajoissa nukkumaan...Mutta mutta en haluaisi juosta montaa vuotta, kun mieskään ei tähän rumbaan osallistu, vaan on mun kontollani.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei
Meillä tyttö söi yöpullollisen velliä 11kk ikään asti ja neuvolasta sanoivat, että olisi syytä jo lopettaa yösyöminen, kun se on pelkkä tottumus. Olin itse skeptinen ja sanoinkin, ettei meidän tempperamenttisen tytön kanssa sitten olekkaan mikään helppo homma. Jostain syystä kokeilin heti samasta illasta lähtien ja en tiedä oliko ajoitus vain sattumalta 100% loistava, kun kolme yötä meni ja sen jälkeen ollaan oltu ilman yövelliä!!!
Ensimmäisenä yönä heräsi itkemään 3 kertaa ja joka kerta annettiin vesipulloa ja tytön ilme oli aika hölmistynyt. Toisena yönä heräsi pieneksi hetkeksi kitisemällä ja tarjottiin vesipulloa ja jatkoi uniaan. Kolmantena yönä heräsi, mutta nukahti pian uudelleen.
Tämän jälkeen on tarvittu joskus harvoin vellipullo, kun on ollut kipeenä tai on ollut hampaita tulossa. Itsekkin ajattelin, ettei siitä nyt niin kauheasti ole vaivaa jos haen sen pullon yöllä, mutta kyllä tämä on mukavampaa näin kieltämätä.
Mikä on neuvolan kanta lapsenne kohdalla, jos kasvussa hitautta?
Kannustan kokeilemaan ja muutenkin totuttamaan lapsi tassutteluun ja muihin rauhottelukeinoihin joita sitten voisi koittaa sen pullon sijaan. Meillä kun auttoi nekin, että silitellään, lauletaan samaa tuutulaulua yhä uudelleen ja taputetaan hiljaa pepulle... Näitä "nukahtamisrutiineja" opeteltiin nukkumaanmenohetkellä jo ennen pullosta vieroittamista.
Voimia koko perheelle ja sinnikäästi kokeilemaan, ei se välttämättä käy niin helposti kuin meillä, mutta kannattaa alkaa kokeilla kuitenkin. Välillä on itselläkin hermot kireällä, kun on niin omatahtoinen pikkuneiti ja iltaisin nukkumaanmeno tuntuu tällähetkellä olevan aina huutoa, selän kaarelle vääntöä ja kovaa itkua. Kun ei millään aivan väsyneenäkään raaskisi neiti nukahtaa.
Meidän nuhrutukalla oli tuossa vaiheessa vähän samaa tyyliä, että yöllä saisi pulloa. Aloimme ottamaan pojaan yöllä viekkuun ja näin ei tarvittu pulloa. Ilalla puuron jälkeen kun annamme iltapullon, lisään siihen pari lusikallista vellijauhetta. Tuntuisi nukuttavan paremmin.
Meidän poitsulla siis tämä yöllinen herääminen oli vain hellyyden kaipuuta ja kun sai sitä pikkaisen nukkui aamuun asti hienosti. Kannoimme nukahtamisen jälkeen omaan sänkyyn.
Älä turhia stressaa. Meillä mennään pojan ehdoilla ja nukkuu mitä parhaimmin yöt ja on päivisin kiltti ja toimelias poika. Neuvolat antavat ohjeitaan ja voihan niitä noudattaa, mutta kyllä sinä parhaiten lapsesi tunnet.
Otat vain käyttöön äidinvaistosi =)