Sanon ihan suoraan että meidän yrityksessä olisi enemmän ajokkeja, jos löytyisi asiansa osaavia kuljettajia.
Mutta valitettava tosiasia on, että puolella porukasta puukengät kopisee ja toisella puolella on TES takataskussa muistuttamassa milloin alkaa prosentit juosta yms.
Kun näitä kirjoituksia seuraa, on aivan kuin lapset tappelisi hiekkalaatikolla.. "Mulla on parempi palkka kuin sulla ja mulla parempi ajokki". Miettikää hieman ja kyselkää vasta sitten miksi isännät on syvältä? Löytyykö vika kuitenkin sieltä peilistä?
Tällä alalla rehellisyys, tunnollisuus ja joustaminen ovat kuljettajan tärkeimmät ominaisuudet. Enkä tarkoita että palkassa pitäis joustaa, vaan siinä, että kaikkea ei voi laskea ajassa tai rahassa. Hyvä kuljettaja tekee myös "ilmaista" työtä jos asia sen vaatii.
Monessa firmassa kuljettaja saa ajaa kotiin ajokilla, eikä sitä pidätetä palkasta. Kuinka moni huomaa tästä mainita? Yleensä puhutaan vaan mitä EN saa. Miksi ei puhuta siitä mitä saan ?
On varmaan niin että NE ammattikuljettajat eivät näitä palstoja edes lue. Ovat huomanneet tämän hiekkalaatikkoasenteen. Ja taidan minäkin lopettaa lukemisen jos jutut ovat tätä tasoa. "Mun scaniassa on enemmäm vääntöä kuin sun volvossa"
Ja kaiken huippuna, annetaan täällä neuvoja miten isäntä vedetään oikeuteen maksamattomien ylityötuntien yms takia vuosia jälkikäteen AKT:n lakimiesten välityksellä. Olisiko pitänyt tehdä asialle jotain kun oli kyseisessä yrityksessä töissä?. Ajetaan vaikka kuinka kauan ja ollaan kiltisti hiljaa, "Hyvä palkka on joo".. Sitten itketään perään lakimiesten välityksellä, kun itse ei uskalleta. Tosi "miehiä" ne kuskit. Ja taas ihmetellään että isännät kohtelee kuskeja huonosti.. Kuinka montaa isäntää kuski on kohdellut huonosti ?
Olisiko korkea aika ymmärtää ettei ole VAIN huonoja isäntiä ja kuljettajia. On vain huonoja työsuhteita mihin kuuluu sekä isäntä että kuljettaja.
Miettikää sitä.
Mutta valitettava tosiasia on, että puolella porukasta puukengät kopisee ja toisella puolella on TES takataskussa muistuttamassa milloin alkaa prosentit juosta yms.
Kun näitä kirjoituksia seuraa, on aivan kuin lapset tappelisi hiekkalaatikolla.. "Mulla on parempi palkka kuin sulla ja mulla parempi ajokki". Miettikää hieman ja kyselkää vasta sitten miksi isännät on syvältä? Löytyykö vika kuitenkin sieltä peilistä?
Tällä alalla rehellisyys, tunnollisuus ja joustaminen ovat kuljettajan tärkeimmät ominaisuudet. Enkä tarkoita että palkassa pitäis joustaa, vaan siinä, että kaikkea ei voi laskea ajassa tai rahassa. Hyvä kuljettaja tekee myös "ilmaista" työtä jos asia sen vaatii.
Monessa firmassa kuljettaja saa ajaa kotiin ajokilla, eikä sitä pidätetä palkasta. Kuinka moni huomaa tästä mainita? Yleensä puhutaan vaan mitä EN saa. Miksi ei puhuta siitä mitä saan ?
On varmaan niin että NE ammattikuljettajat eivät näitä palstoja edes lue. Ovat huomanneet tämän hiekkalaatikkoasenteen. Ja taidan minäkin lopettaa lukemisen jos jutut ovat tätä tasoa. "Mun scaniassa on enemmäm vääntöä kuin sun volvossa"
Ja kaiken huippuna, annetaan täällä neuvoja miten isäntä vedetään oikeuteen maksamattomien ylityötuntien yms takia vuosia jälkikäteen AKT:n lakimiesten välityksellä. Olisiko pitänyt tehdä asialle jotain kun oli kyseisessä yrityksessä töissä?. Ajetaan vaikka kuinka kauan ja ollaan kiltisti hiljaa, "Hyvä palkka on joo".. Sitten itketään perään lakimiesten välityksellä, kun itse ei uskalleta. Tosi "miehiä" ne kuskit. Ja taas ihmetellään että isännät kohtelee kuskeja huonosti.. Kuinka montaa isäntää kuski on kohdellut huonosti ?
Olisiko korkea aika ymmärtää ettei ole VAIN huonoja isäntiä ja kuljettajia. On vain huonoja työsuhteita mihin kuuluu sekä isäntä että kuljettaja.
Miettikää sitä.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Minun mielestäni kuskit joutuvat jo nyt joustamaan aikas lailla. Meillä polttoainepuolella sanelee nuo hintamuutokset aika pitkälle päivät, joten kun vuoroissa ajetaan, niin eipä siinä arkena paljon omia tekemisiä pysty suunnittelemaan, kun puoliksi on naimisissa säiliöauton kanssa. Toinen puoli vuorokaudesta menee täysin lepoon ja itsensä sekä perheen huoltoon. Ja kun isäntä on eri pitäjässä, niin auton hoito jää yhdessä ajokaverin kanssa kontollemme. Voiko siinä enään paljon pyytää enempää, kun isännän ei tarvi juuri tikkua ristiin laittaa. Säästää siinä näet itseään, aikaansa ja rahaa.
Talkoisiin ei ole tultu, vaan hankkimaan perheelle särvintä pöytään. Mitä ihmeen "ilmaista" työtä pitäisi tehdä? Kyllä jokainen tekee sitä saadakseen palkkaa, ainakin minä olen saanut maksun joka työtunnista. Ja kun työ tulee rehellisesti ja tunnollisesti tehtyä, niin kyllä suorittaja on palkkansa ansainnut.
Siinä olet kyllä täysin oikeassa, että pikkupoikamainen väittely autojen, isäntien ja palkan paremmuudesta on peffasta. Luulisi kakaravaiheen jääneen aikoja sitten taakse, vaan kai se "pikkurahtari" kurkkii koko ajan olan yli.
ja miksi sen kuljettajan täytyy maksaa yrityksenne autojen määrän kasvattamisen?
TES, ajo- ja työaikalaki on tehty suojaamaan työntekijää suojaksi edustamasi kaltaisten firmojen toilailuja vastaan. Ne prosentit on sovittu aikanaan liittotason neuvotteluissa, ja ovat minimitaso. Laki taasen määrittää tauot muiden tielläliikkujien turvaksi, jos vaikka edes 1/3 kuljettaajista niistä noudattaisi. Kyllä se 60tn yhdistelmä näyttää isolta silloin kun se tulee omalla kaistalla vastaan nukahtaneen kuljettajan ohjastamana...
tulisiko ajamaan nurmikkoni, voin siten joskun lainata sitä konetta että voit säilyttää sitä autotallissasi? muuta palkkaa siitä en nyt pysty maksamaan, kun muuten jää leikkuubensa ostamatta(ja oma grillimakkara saamatta)
Niin, mielestäni ala on täynnä läpimätiä hyväksikäyttäjiä, jotka etsivät nuoria poikia ajamaan 12-17sentin kilometrihinnalla mahdollinen päiväraha mainitaan jonkinlaisena "hyvänmiehenlisänä" vaikka sekin kuuluu tes:n sovittujen asioiden piiriin. Ja pojat ajavat tietämättä edes alkeita ajoajoista ja taukojen pitämisestä...Oikeasta piirturinkiekkojen täyttämisestä/säilyttämisestä puhumattakaan!
Monelle rahtikuljettajalle se ajokki on ainut perhe/maailma, joten siitä työkalusta mielellään puhutaan. Onko siinä jotakin pahaa? Ominaisuuksia vertaillaan, ja kavereille kettuillaan! Näin on aina ollut, ja todennäköisesti tulee aina olemaankin...se kun kuuluu tuohon ihmisten perusluonteeseen.
Eipä täällä mitään vedätys ohjeita ole jaettu, vain kerrottu kuljettajien MINIMIoikeuksista.
Ylityöstä täytyy maksaa korvaus, TAI antaa vapaana(palkallisena)ensi tilassa. Lomat, tauot, pvrahat, tuntipalkat, tel lel ym työnantaja maksut täytyy hoitaa niinkuin on sovittu, eikö niin? Jos ET osaa laskea, ja pyytää tilaajalta riittävästi rahaa kattaaksesi omat kustannukset, niin onko silloin työntekijäsi tingittävä oikeuksistaan. Jos vaikka näin alkuun myisit sen Audin/Volvon/MB:n/BMW:n joka on firman nimiin ostettu toimitusjohtajan leikkikaluksi...
Toki työtekijällä om myös velvollisuuksia, joihin sopimukset velvoittavat, mutta kunnollisen ja rehellisen isännän kanssa ne eivät ole edes velvollisuuksia. Sitä tekee työnsä kunnolla ja sovitulla tavalla, kun perusasiat ovat kunnossa ja vallitsee molemminpuoleinen kunnioitus isännän ja kuljettajan välillä. Kalusto pysyy ehjänä ja siistinä, asiakkaat ovat todennäköisesti tyytyväisempiä kun kuljettaja tuo lastin ehjänä perille sovittuna aikana.
PS. olisiko aika katsoa peiliin, jos firmassanne ei ole yhtään ammattitaitoista kuljettajaa?Oletko tullut ajatelleeksi että "firmallannae" saattaa olla kyseenalainen maine kuljettajien keskuudessa, jolloin ammattilaiset kiertävät sen kaukaa-tuulen yläpuoleltä ettei mädän haju tunge nenään.
PPS.
Itse en ole AKT:n ylin ystävä ja ajatusmaailmani on jyrkästi oikealla verrattuna AKT:n ideologiaan. Silti on hyvä että on olemassa jokin järjestelmä vahtimassa muutoinkin villiä menoa tällä alalla.
Tarkoitin sitä, että jos löytyisi ammatitaitoisia kuljettajia niin USKALTAISIN ottaa lisää autoja firmaan.
En puhunut että kuljettaja maksaa sen.
Mutta kun suuri osa kuljettajista ovat nykyään niin amatöörejä etten uskalla antaa niiden kaataa koko firmaa. Olen nähnyt monta tapausta missä firma on kaatunut työntekijän takia. Kännissä auto metsään tms. Ja siinä ei työntekijällä ole mitään vastuuta. Kortti menee mutta firman meneminen kaatuu vaan yrittäjän niskaan. Onko tämä oikein ??
Ja tuosta MINIMISTÄ.. Olet aivan oikeassa että nämä asiat on sovittu ja näin pitää menetellä, mutta jos työntekijä parin vuoden kuluttua työsuhteen päättymisestä keksii että jotain jäi saamatta ja vedetään asia oikeuteen niin onko tämä REILUA ?? Siitä on kyse. Myös työntekijä voi olla reilu.
Sovitaan asiat kun tullaan töihin ja puhutaan työsuhteen aikana eikä puukoteta selkään vuosien kuluttua. Millaisen kuvan työntekijä antaa itsestään? Voi olla vaikea saada kunnon paikkaa enää kun kerran teet noin. Kyllä isännätkin keskustelee keskenään. Sama kun kuljettajat haukkuvat isäntiä kahviloissa.
Tällä alalla ei pärjää jos ottaa asenteen että isännät on isäntiä ja kuljettajat kuljettajia. Jokainen firma on kokonaisuus. Ja kokonaisuus ratkaisee. Turha on leiriytyä ja ajatella vaan omaa napaa. Ilman isäntiä ei ole kuljettajia ja ilman kuljettajia ei ole isäntiä
TÄMÄN KUN YMMÄRRÄTTE NIIN HYVÄ
Jos meinaat että haluat maksaa oikean palkan kuskille niin kai sinä perkele tarkastat sen että todella maksat kaiken mitä kuuluu? Tuo oli huono tekosyy sille että oho vahingossa jotain jäi maksamatta. Sen kyllä myönnän että kuljetusalalle nykyään etsiytyy ihmeellisiä säätäjiäkin " minä muiden mukana ". Johtuisiko tämä osaltaan siitä että kuljetusalalle on myös etsiytymyt kusipäisinmät isännät ja vanhan kunnon orjatalouden kannattajat. Elän silti toiveissa että täällä ei käydä koskaan keskustelua niistä hyvistä taloista joissa kuskinkin on hyvä olla. Ei se mielestäni ole perseennuolentaa jos työntekijä kehuu työnantajaa jos tykkää työmaastaan. Toisaalta tas mielestäni työnantajilta vaaditaan etenkin hyvää palautetta tehdystä työstä. Kaikenlainen paska tuntuu valuvan ihan alakastiin saakka. Kiitokset kuitenkin harvenmin.
Eikö ole myös työntekijän asia selvittää millaista palkkaa hänelle kuuluu maksaa ENNEN kuin tekee työsopimuksen ? Miksi haukutaan että isäntä ei saa maksaa liian pientä palkkaa. Miksi joku työntekijä sitten suostuu sillä tekemään ja sitten parin vuoden päästä ei enää sovittu asia kelpaa.
Molemmat ovat aivan yhtä vääriä keinoja. Turha haukkua että on laitonta maksaa , yhtä laitonta on tehdä töitä liian pienellä palkalla.
Tämä on juuri tätä mitä yleisesti tarkoitan. Työntekijät tekevät aina kaiken oikein ja heissä ei ole vikaa.
Firma on muka aina kaiken pahan alku ja loppu.. Ne firmat kuitenkin maksavat teidänkin perheen laskut
Täytyy kumminkin ottaa aina huomioon se että yrittäjällä on yrittämisen riski. Tämä tarkoittaa sitä että joudut ottamaan helevetisti asioista selvää ettet joudu makselemaan mitään takautuvana. Tälläistä velvoitetta ei ole työntekijällä. Toisekseen työnantaja eli firma ei maksa yhtäkään työntekijän laskua. He maksavat työntekijän työsuoritteesta ja vapaa-ajan menetyksestä palkaa. Jos työnantaja vahingossa jättää jotain maksamatta niin eikö hyvä työnantaja maksa tinttailematta heti sen mitä kuuluu kun asia selviää? Tietenkin tässä kohtaa työntekijän tulee ymmärtää etenkin isompien summien ollessa kyseessä ja antaa maksuaikaa. Nythän vaan ikäväksi on sellaisia kuljetusliikkeita jotka tarkoituksella
" unohtavat " maksella kaikenmoisia lisiä sun muita. Nämä kyseiset firmat taas itkevät krokotiilin kyyneleitä jos joku rupeaa omiansa vaatimaan.
Kuinka usein kuulee itkettävän uutisissa että "olen ollut 10 vuotta töissä ja nyt loppuu työt" Miksi ei kiitetä että kyseinen firma on tarjonnut töitä 10 vuoden ajan ?
Tämä on mielestäni samaa asennetta.Firma tekee aina vaan kaikkea väärää.. Miksi ei nähdä että yritykset tarjoavat töitä, että työntekijät saavat voita leivän päälle ja vuokran maksettua.
Siitä pitäisi olla kiitolline
Eli jos firma keikahtaa tai supistaa niin kyllä silloin pitäisi olla kiitollinen että jonkun aikaa sai olla töissä. Jos firma siirtää tuotantoaan jonnekkin muualle niin mielestäni ei tarvitse yhtään kiitellä.
oletko koskaan kuullut vakuutuksista?Onko pakko palkata selkeästi alko-ongelmainen kaveri? Olet itsekkin aloittanut ajamisen, eli tuskin sait ajokorttia ja -taitoa syntymälahjana vai mitä? Kaatuiko se auto ensimmäisillä liukkailla, vai miksi arastelet?
Mahtaa firma olla aika kuralla, jos yksi kuljettaja sen pystyy noin vain kaatamaan... Eli opettele laskemaan, ja pyydä oikea hinta siltä kuljetuksen tilaajalta kuten jo edellisessä viestissä mainitsin. Ja mikset lisävakuuta niitä riskialttiimpia kuljetuksia kunnolla
Pyydä uudelta kuljettajalta AKE:n rekisteriote ajokortin sakkosaldosta... jos on sakkoa sakon perään, ajokieltoa ym. niin eikö se kerro siitä kaverista ja sen asenteesta aika paljon.
Maksa palkat oikein, niin saat nukkua yösi rauhassa, silloin ei kukaan voi vaatia sionulta yhtään mitään... sotasyyllisyys oikeudenkäynnit ovat toistaiseksi ainoat TAKAUTUVAAN laintulkintaan perustuneita syytteitä, joten älä viitsi selitellä yhtään mitään.
Niin jos ei pidä leiriytyä, niin miksi täällä sitten osoittelet? Ja muista se renki saattaa monesti olla isäntää fiksumpi... vaikka isäntäparka ei sitä monesti tajua alkuunkaan!
En ole vielä tähän päivään mennessä kuullut sellaisesta vakuutuksesta, mikä korvaa vahingot jos kuljettaja ajaa kännissä auton metsään ja 1 ) Kuorma tuhoutuu 2 ) Asiakassuhde katkeaa sen takia ja ajot loppuu. Lisäksi vielä ajokki pitää korjata omalla rahalla.
Yksi kuljettaja voi saada aikaan niin paljon vahinkoa että ei tarvitse firman asiat olla "kuralla" että se kaatuu.. Pieni parin auton firma menee varmasti nurin oli talous kuinka hyvässä kunnossa tahansa.
Löytyyhän se kasko-keskeytys-ja kuljetusvakuutus. Pitää osata kysyä ja maksaa sellainen.
Jos kuljettaja ajaa kännissä niin mikään vakuutus ei korvaa.. Ei yhtään mikään
Alkoivathan taas ne punaliput liehumaan:)
Itse kyllä yhdyn täysin ensimmäisen puhujan sanomaan. Kyllä se meillä rengeilläkin tulee vielä orpo olo jossain vaiheessa, jos ei kukaan ota riskiä alkaa työnantajaksi. Onhan se helppo aina kaikkea vaatia, kun ei rahat ole omasta pussista pois. Tuskin yksikään ns. Liiton mies ottaa koskaan sitä riskiä, että alkaa työnantajaksi, koska joutuu silloin pelaamaan täysin omillaan.
Minä ainakin joustan joissain asioissa ihan jo senkin takia, että myös isännällä, joka on se palkanmaksaja, on helpompaa. Se jousto näkyy myös aina toiseen suuntaan.
Haista sä poju v...u punalippuinesi. Mitä sä kuvittelet voittavasi tuolla "joustavalla" perseen-nuolemisella? Oletko todella sitä mieltä, että tämä ns. liitonmiesten ajama TES-palkka on kohtuuttoman suuri? Ja sinulta muka löytyy se salattu viisaus alkaa tekemään omia joustoja ja työsopimuksia. Jos se sun isäntäs on niin s..tanan tyhmä, että tekee tappiollisia kuljetus-sopimuksia, niin ei sun niitä kuulu maksaa.
niinku sillai, vähä siis ottaa osaa ku ei niist sillai tie mitä ne on sillai sopinu,oon ajanu 2 vuotta jo jakeluu ja hyvin on sillai menny ajoi on joka päivälle,paits sunnuntaina.
Mitähän halusit sanoa? Älä ainakaan nykyisellä lääkityksellä tien päälle lähde.
ettei sitä rahaa niinku kukaa maksa jos ei oo hyvä homma jos se homma niinku sillai tuotta ni sit siit saa hyvää liksaa,eikä ehi turhii jauhaa paskaa ja politiikkaa niinku jos tekee rankkaa duunii siit maksetaa paremmin.
Oli osaltaan perää ja toisaalta aivan syvältä olevia aatoksia. Todellakin nykyään on alalla kuin alalla niitä työntekijöitä jotka pitävät esim kännykkäetua ja autoilla kotiinajoa työsuhteeseen kuuluvana etuna. Toisaalta taasen turhaa olet katkera jos kuski hakee sen mikä kuskille kuuluu. Tyhmähän olet ollut jos alipalkkaa olet maksanut. Tokihan olet yrittäjäoppaasi lukenut ja huomannut että se on laitonta. Parantamisen varaa on takuulla niin työntekijöillä että antajilla. Kaikkihan kumminkin lähtee työpaikan ilmapiiristä. Voitko sinä hyvä työnantaja sanoa että yrityksessäsi on varmasti hyvä ilmapiiri? Edellinen työpaikkani on alueensa tunnetuin ja todella hyvämaineinen firma aikoinaan. Sitten vaihtui isäntä ja firma meni noin 3 vuotta vanhalla maineella. Nyt on lähtenyt 10 kuljettajaa 30 kuljettajasta tämänvuoden aikana. Edelleen nykyinen isäntä oli kehunut uusille kuljettajille kuinka hyvä työhenki heillä on ja kuinka palkat tulee tes: in mukaan. Kauanko luulet että kyseiset miehet joutuvat tekemään töitä ennen kuin totuudet selviää? Kokemuksesta veikkaisin 1-1,5 vuotta. Tyhmemmät kuskit huomaa myöhenmin ja valveutuneet kuskit ennemmin. Minä nykyisessä työpaikassani saan työnantajalta kiitosta arvostusta vastuuta. Jokin nakki kun napsahtaa kysytään aina jos sopisi tälläinen tehdä. Kieltäytyäkkin kuulema saisi mutta on se kauniisti pyytäminen kova ase. Palkat tulee kitisemättä ja tunnit merkkaan takuulla omantunnon mukaan ehkä jopa hiukan työnantajalle päin. Tämä kaikki vain siksi että viihdyn työpaikassa. Minulla on todella mukavat työkaverit. Minulla on ensimmäistä kertaa kuljetusalalla oikein mukava isäntä jota voisi kutsua jopa ihan ystäväksi. Talo on pieni ja ymmärrän kyllä ettei aina pysty autosta kaikkea toisarvoista laittamaan kuntoon. Ennemmin tai myöhenmin on silti kaikki korjattu. Palkka ei ihan tes:sin mukaan tule. Tuntipalkka on isompi. Kaikki lisät ylityölisiä lukuunottamatta rullaa. Lomat ja pekkaset maksetaan ihan mukisematta. Eli ainut mikä talossa mättää on nuo ylityölisät. Näin poikamiehenä ja työnarkomaanina hyväksyn kyllä täysin tuonkin asianhaaran. Olenhan sellainen sekopää joka tykkää asua kopissa, haukkua autoja ja kusta renkaisiin.
Siis missä kohtaa sanoin että maksan liian pientä palkkaa? En missään.. Minä nimenomaan puhuin tästä yrityksen yleisestä ilmapiiristä. Siitä ettei ole kenenkään edun mukaista jos kuskit ajattelee vain itseään tai isännät vain firmaa. Ei ole firmaa ilman kuskeja eikä kuskeja ilman firmaa.
Mutta tuo ajokilla kotiin ajaminen on ISO etu. Itse aikoinaan kuljettajana ollessa ajoin 80 km joka päivä ihan työmatkoja. Koskaan niitä ei palkasta otettu tms.
Kuinka paljon tämä tekisi jos kulkisin matkat bussilla?.. Missään ei puhuta että firman on hoidettava ja maksettava työmatkat. Moni isäntä tarjoaa tämän mahdollisuuden "hyvänmiehenlisänä". Mutta kuskit tuntuu unohtavan sen..
Aina muistetaan mainita mitä en saa, miksi ei mainita mitä saan?
Niinkuin jutussasi kerroit. Eikö se silloin tarkoita että jotain jäi joskus maksamatta? Vai ymmärsinkö vaan kirjoitustasi väärin? Väittäisin kyllä ettei nykypäivänä kukaan enää 80 kilometriä raskaalla ajoneuvolla kulje työmatkoja. Ainakin helevetin isolta hukkakilometrimäärältä tuntuu näin äkkiseltään. Tuossa olet ihan oikeassa että aina muistetaan marista mitä ei saada eikä muisteta saatuja etuja ollenkaan. Tämä ei kyllä rajoitu työntekijöihin eikä edes kuljetusalaan. Nykyinen isäntäni usein muistaa mainita kuinka tyytyväinen hän nykyään on kun on löytänyt hyvät ja luotettavat kuskit. Tuollaisen kehun kuuleminen tekee ihmeitä työporukassa työnantajan eduksi. Pienellä lauseella on iso vaikutus.
Todellakin sotkin kaksi erillistä kirjoitusta. Todellakaan et maininnut itse joutuneesi maksamaan vaan sehän oli yleinen kommentti. Eli siis anteeksi turhat syytökseni.
"kotiin firman autolla ajaminen on iso etu.." Joo voi ollakin, mutta sitä vartenhan veroilmoituksessa on lokero työmatkakuluja varten. Sinne kun rustaa sopivat summat, niin alako verorosentti tippumaan. Ja jos talli on sopivan syrjässä, niin saa kilsat oman auton käytöstä kun ei oo joukkoliikennettä. Ja mä en kaipaa YHTÄÄN kuorkinrohjoa asuntoalueelle vaikeuttamaan liikennettä, eli ota jätkiltä avaimet veke kun leeti koittaa...Pankin romujen paikka on satamassa tai teollisuusalueella.
olen kanssasi samaa mieltä,itse olen ajanut tess palkalla nykyään kohtuullisella läppärillä,kun suhteuttaa palkan, työn,vapaan.olen läppärin puolella koska siitä on minulle kuin isännälle parempi hyöty toki en saa 200% pyhiltä.mutta en kaipaa koska asiat sujuu muuten hyvin kaikilta osin vapaata saan kun tarvitsen.tällä palstalla saa turhan monasti lukea vein liittoon palkka saatavat???MIKSI MENNÄ TÖIHIN KUN TIEDÄT PALKAN JOKAISESSA MEISSÄ PITÄÄ OLLA SELKÄRANKAA SEN VERRAN ETTÄ TIETÄÄ MILLÄ PALKALLA TEKEE TÖITÄ.ei ole oikein hakea akt;n kautta jälki käteen palkkoja tai puhua baarissa ettei saa sitä mitä kuuluu.toki on sellaisiakin työnantajia jonka sana ei pidä palkka päivänä.mutta he ovat useasta kuljettajia vailla,juttu kiirii.tänä päivänä meistä kuljettajista moni ajattelee vaan prosentteja moniko on laskenut paljonko niistä jää käteen?nykyään teen myös välistä ns:ilmasta työtä huollossa,pesussa.rengas pajalla.mutta ne tunnit mitkä niihin menee ei vie minua konkkaan.koska monasti joku istuu paarissa saman ajan. vanha viisaus pitää edelleen paikkansa ÄLÄ PURE SITÄ KÄTTÄ MIKÄ SINUA RUOKKII.me kuljettajat voitais ajatella joskus jos vaihdettais housut toisin päin isännän kanssa.en tarkoita että kenenkään tarvitsee tehdä ilmaiseksi. mutta voimme ajatella asioita myös sieltä toiselta kantilta.itse olen palkkaani,kalustoon,isäntääni tyytyväinen.homma toimii sillai kun on sovittu.melkeimpä veikkaan että asenteeni ja palkkani sekä vapaat huomioon ottaen olen olooni tyytyväinen verrattuna liiton miehiin.
Sinulla on selvästi sama asenne kuin minulla vaikka "istumme eri puolella pöytää".. Työnteko voi olla muutakin kuin laskimen kanssa pelaamista. Tietysti työllä pitää elää, mutta työ voi olla myös miellyttävä tapa elää elämää.
Ei sen tarvitse olla pakkopullaa päivästä toiseen.
Kyllä joo, kutsumus ammattihan tää on!
Jos haluutte paljon rahaa käykää kouluja, ei kuljetusala ole mikään kultakaivos ja koko ajan tiukkenee...
Perustuntipalkka 14,76
50 % 22,14
100% 29,52
200% 59,04
Kyllä mulle työt maistuu!
Musta tuntuu että nämä prosenttien perään huutajat ovat katkeria etteivät aikoinaan lukeneet tarpeeksi että olisivat päässeet toisiin töihin. Haluisivat tehdä muuta kuin ajaa mutta kun ei paperit riitä.. Haukutaan sitten nämä "elämäntapakuljettajat".
Kateellisia taitavat olla kun itse eivät nauti työstään.
Tämä on yksi selitys. Onkohan oikea?
SE ISÄNTÄ JOTA TE HAUKUTTA JOUTUU VIELÄ MAKSAMAAN SEN PALKKANNE PÄÄLLE MUITA TYÖ ANTAJA VELVOITE YM. VAKUUTUS MAKSUJA ETTÄ JOS OTTASITTA NIISTÄ ENSIN SELVÄÄ JA RUPEASITTA LASKEMAAN ENNENKUN HAUKUTTA. AUTON TAKSAT EI MUUTEN NOUSE IHAN NUIN VAAN MUIDEN NOUSUJEN MUKANA,ETTÄ SEMMOSTA AJATELKAAPA SITÄ SITTEN KUN SAATTA LOMA LAPUN TAI TYÖTODISTUKSEN KOURAAN ONKO KIVA HÄ?
onkait se sitten mukava pistellä talot ja muut myyntiin kun ei pysty maksaan
KYLLÄ ME KUSKIT TIEDETÄÄN MITÄ KULUJA IHMISEN PALKKAUKSESTA TULEE. MUTTA KUN SE SATTUU OLEMAAN TYÖEHTOSOPIMUKSESSA MÄÄRITELTY MINIMITASO, MISTÄ TE PERKELEET VALITATTE. ETTE OSAA PLUS JA MIINUS LASKUJA KUN ETTE PYSTY MÄÄRITTELEMÄÄN KULJETUKSILLE SELLAISTA HINTAA ETTÄ SIITÄ SAA KUSKI VÄHINTÄÄN MITÄ LAKI SANOO JA TEILLE VIELÄ 20% KERMAA KAKKUUN.
HELVETIN TYHMIÄ OLETTE.
Tekstisi pitää paikkansa, mutta kyllä yrittäjien pitäisi pystyä kannattavuudesta huolehtimaan, jos ei pysty ei pidä laajentaa vaan supistaa, tällä hetkellä on kyllä pula hyvistä kuljettajista ja sitä kautta töitä tarjolla niin yrittäjille kun kuskeille, mutta ei auta myydä hinnalla joka ei kata kaikkia lain määräämiä työ kuluja, jos joku kuski suostuu tekeen halvemmalla ei rahoja auta antaa asiakkaalle, vaan pidettävä itsellä siltä varalta että tuo kuski kumminkin pistää sen haasteen.
Mitä järkeä sellaisessa yrittämisessä jossa kasaa itselle vain riskejä ilman tuottoa. Eikä ne hinnat niin kauan nouse kun hölmöjä yrittäjiä riittää.
on turha kuvitella teettävänsä, mut kaikki mitä yrityksen/auton tuotto vaatii tehtäväksi se myös tehdään. kuitenkin siinä vaiheessa tulee selvä olettamus että sekin huomataan. on paljon kuljettajia joita kiinnostaa pelkästään omat edut -> miten saan eniten tunteja pienellä työmäärällä, miten saan helpoimmin päivärahatunnit täyteen, miten pystyn parhaiten hyödyntämään prosentti tunnit. huomata pitää kuitenkin se et ei kumpikaan osapuoli ole moitteeton sekä kuskeista että isännistä löytyy vikansa ja molemmilta puolilta myös edustuskelpoiset yksilöt ja jos nuo valiot osuvat samalle puolelle niin pitäis päästä aika pitkälle. kyllähän sen tietää missä asiat kunnossa kun seuraa työsuhteiden kestoja esin 30v samassa talossa ja sovussa sen jälkeen kun kevyempiin hommiin haluaa. ite kylläkin vasta 15v.
oo helppoo kummalakaan puolella tän päivän kuljetus elämäs.kyttäys meininki kova töissä niinku kotona,kytätään onks turvaliivii,kypärää,työturvallisuus korttii,t-an puolelta oot lähteny kiakon mukaan kolme yli viiden miks tunnit alkaa viideltä,auto vie liikaa löpöö,27vrk tehdään 24tuntiin.polliisi kyttää eks nuija tiä sä oot väsy kiakosta näkee silmäpussit liian isot.kaiken tän päälle kotiin mentäes aamuyöllä,vaaleenpunaset aamutossut kuun valos heiajastaen oventakana kysyy haiseks sää kaljalle.voi että on mukavata tää hekkamiähen elämä.ryssille loputkin ja suomi 24 rahti puoli THE END.
Sanoit että hyvä kuski tekee tarvittaessa vaikka ilmaista työtä. Olen tehnyt, ja palkaksi sain v...lua (samaiselta työnantajalta). Joten täytyy sanoa että vastaisuudessa otan palkan rahana.