Miksi saan kaikista muista päivänkuvauksista kuvan, että suurperheissä tanssitaan ruusuilla ja ei ole itkua, raivareita, huutamista, tappelua, jälki-istuntoja, tönimistä, härnäämistä.. Eikä äideilläkään koskaan pala pinna?
Minä voin kertoa rehellisesti, että minulla ainakin palaa pinna seitsemän elätettäväni kanssa useasti päivässä. Joskus jälkikasvu istuu jälkässä, joskus unohtuu läksyt, joskus tapellaan ja painitaan ja kinastellaan ja huudetaan kiljutaan ja itketään.
Usein pestään pyykkiä monta konetta päivässä, siivotaan niska limassa ja äksyillään toisille.
ON toki päiviä, jolloin lapset on puoliksi enkeleitä ja leikkivät sovussa, ja jolloin ruoka ei pala pohjaan eikä lennä lattialle, ja jolloin ei tartte tarttua moppiin kuin kerran.
Ja joskus lapset siivoavat ihan oma-aloitteisesti huoneensa, parhaina päivinä kaikki on sijanneet sängyn.
Jos haluatte tietää, niin tänään päivä alkoi pommiin nukkumisella, jouduin kuskaamaan koko katraan kouluun ja kaksi nuorinta (ei koulyulaista vielä) lähtivät matkaan eriparisukissa ja rähmät silmissä.
Ekaluokkalainen teki aamupalapöydässä läksyjä, kaatoi mehulasin vihkon päälle. Minä kiireessä rustasin opelle nateeksipyynnön sekä myöhästymisestä että vihosta, ja lupasin ostaa tarvittaessa uuden.
Kuudesluokkalainen ilmoitti vasta puolimatkassa, että liikuntavaatteet jäi kotiin. Takaisin ei kerennyt palata, joten pyysin poikaa pyytämään nätisti anteeksi.
Kaksi nuorinta kiukuttelivat koko aamun, lounasta ei keretty rueta laittamaan, vaan se korvattiin hätävaralla; purkkipavuilla ja purkkihernekeitolla.
Lounaan laittamisen sijaan kiersin hammasta kiristäen talon ympäri kuskaten tavaroita (jotka tottakai itsekseen aina ilmestyvät olohuoneen lattialle ja keittiön pöydälle) lasten huoneisiin jne. Samalla sain kulkea kuin ankanpoika lastenui perässä siivoten heidän jälkiään ja komentaen ja vahtien heidän kepposiaan.
Kun lapset tulivat koulusta, syntyi ikävä tappelu kotitöiden tekemisestä ja sukupuolisyrjinnästä, jota seitsemäsluokkalaisen pojan mielestä harrastin pyytämällä tätä leikkaamaan nurmikon pikkusisarensa sijasta.
Poika lähti ovet paukkuen eikä kertonut minne meni. Parin tunnin päästä huolestuin ja aloin soitella läpi tämän kaverieta, jonka poika minulle jälkeenpäin illalla kosti jumputtamalla stereoitaan täysillä huoneessaan niin että taulut tippuivat suunnilleen seiniltä.
Päivään mahtui myös itkuja muutama, ja päivällispöydässä oli kireä tunnelma.
Tappelimme nukkumaanmeoajasta ja lapsen vahtina olemisesta, viisvee sai raivokohtauksen pokineen.
Läksyjä tehtiin taas hikeä ja kyyneleitä pusertaen (kolmella lapsista on trodettu lukihäiriö, mutta epäilen sitä myös esikoisella joka on 15.)
Illalla alkoi taas sitten sama rumba: kaksi nuorinta ravaa vuoron perään makuuhuoneeni ovella ruinaamassa, että pääsisivät viereeni nukkumaan.
En edes laskenut, kuinka monta kertaa heidät käännytin.
Että hohhoijaa. Tässä alkaa pikkuhiljaa itseäkin väsyttää. Kaksi vanhinta kukkuvat vielä ylhäällä ja kuuluvat puhuvan turhankin isoon ääneen yläkerrassa, mutta minkäs teet. Jos puutun asiaan, alkaa vielä isompi huuto ja kuopus herää.
Epäilen, että täällä on jokunen muukin, jonka suurperheessä arki ei ole yhtä ruusuilla tanssimista ja hiekkalaatikon reunalla istuskelua, pullan leipomista ja lasten komentamista, ja lapset tuskin ainoassakaan perheessä toimivat kuin koneet.
Että tämmöistä täällä meillä.
Minä voin kertoa rehellisesti, että minulla ainakin palaa pinna seitsemän elätettäväni kanssa useasti päivässä. Joskus jälkikasvu istuu jälkässä, joskus unohtuu läksyt, joskus tapellaan ja painitaan ja kinastellaan ja huudetaan kiljutaan ja itketään.
Usein pestään pyykkiä monta konetta päivässä, siivotaan niska limassa ja äksyillään toisille.
ON toki päiviä, jolloin lapset on puoliksi enkeleitä ja leikkivät sovussa, ja jolloin ruoka ei pala pohjaan eikä lennä lattialle, ja jolloin ei tartte tarttua moppiin kuin kerran.
Ja joskus lapset siivoavat ihan oma-aloitteisesti huoneensa, parhaina päivinä kaikki on sijanneet sängyn.
Jos haluatte tietää, niin tänään päivä alkoi pommiin nukkumisella, jouduin kuskaamaan koko katraan kouluun ja kaksi nuorinta (ei koulyulaista vielä) lähtivät matkaan eriparisukissa ja rähmät silmissä.
Ekaluokkalainen teki aamupalapöydässä läksyjä, kaatoi mehulasin vihkon päälle. Minä kiireessä rustasin opelle nateeksipyynnön sekä myöhästymisestä että vihosta, ja lupasin ostaa tarvittaessa uuden.
Kuudesluokkalainen ilmoitti vasta puolimatkassa, että liikuntavaatteet jäi kotiin. Takaisin ei kerennyt palata, joten pyysin poikaa pyytämään nätisti anteeksi.
Kaksi nuorinta kiukuttelivat koko aamun, lounasta ei keretty rueta laittamaan, vaan se korvattiin hätävaralla; purkkipavuilla ja purkkihernekeitolla.
Lounaan laittamisen sijaan kiersin hammasta kiristäen talon ympäri kuskaten tavaroita (jotka tottakai itsekseen aina ilmestyvät olohuoneen lattialle ja keittiön pöydälle) lasten huoneisiin jne. Samalla sain kulkea kuin ankanpoika lastenui perässä siivoten heidän jälkiään ja komentaen ja vahtien heidän kepposiaan.
Kun lapset tulivat koulusta, syntyi ikävä tappelu kotitöiden tekemisestä ja sukupuolisyrjinnästä, jota seitsemäsluokkalaisen pojan mielestä harrastin pyytämällä tätä leikkaamaan nurmikon pikkusisarensa sijasta.
Poika lähti ovet paukkuen eikä kertonut minne meni. Parin tunnin päästä huolestuin ja aloin soitella läpi tämän kaverieta, jonka poika minulle jälkeenpäin illalla kosti jumputtamalla stereoitaan täysillä huoneessaan niin että taulut tippuivat suunnilleen seiniltä.
Päivään mahtui myös itkuja muutama, ja päivällispöydässä oli kireä tunnelma.
Tappelimme nukkumaanmeoajasta ja lapsen vahtina olemisesta, viisvee sai raivokohtauksen pokineen.
Läksyjä tehtiin taas hikeä ja kyyneleitä pusertaen (kolmella lapsista on trodettu lukihäiriö, mutta epäilen sitä myös esikoisella joka on 15.)
Illalla alkoi taas sitten sama rumba: kaksi nuorinta ravaa vuoron perään makuuhuoneeni ovella ruinaamassa, että pääsisivät viereeni nukkumaan.
En edes laskenut, kuinka monta kertaa heidät käännytin.
Että hohhoijaa. Tässä alkaa pikkuhiljaa itseäkin väsyttää. Kaksi vanhinta kukkuvat vielä ylhäällä ja kuuluvat puhuvan turhankin isoon ääneen yläkerrassa, mutta minkäs teet. Jos puutun asiaan, alkaa vielä isompi huuto ja kuopus herää.
Epäilen, että täällä on jokunen muukin, jonka suurperheessä arki ei ole yhtä ruusuilla tanssimista ja hiekkalaatikon reunalla istuskelua, pullan leipomista ja lasten komentamista, ja lapset tuskin ainoassakaan perheessä toimivat kuin koneet.
Että tämmöistä täällä meillä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
lasten isä tehnyt mitään. Ois voinu käydä ainakin sammuttamassa ne jumputtavat stereot.
Oikeassa olet, ettei ruusuilla tanssita suurperheen arjessa. Kyllä sitä välillä pitää vähän isommasti sanoa, että lapset uskoo. Mutta kun on säännöt perheessä ja niistä myös pidetään kiinni, onnistuu se elämä suuremman "laumankin" kanssa :-)
Pitää vaan muistaa, että se kasvattaminen pitää aloittaa heti kun lapsi on syntynyt, eikä sitten kun hän on murkkuiässä.
isähän ei tehnyt yhytään mitään, eikä ole juuri tehnyt viimeiseen kahteen vuoteen.
Häipyi kun seittemäs ipana syntyi.
Aluksi otti lapsia mielellään viikonloppuisin vierailulle, mutta nyt kun hänellä on uus naisystävä, joka e voi sietää ipanoitamme, on lopettanut lasten tapaamisen.
Yrittää korvata tämän lahjomalla lapsia. Hän yrittää saada lapset ajattelemaan, että minä olen se pahis, joka kieltää karkinsyönnin viikolla, joka kieltää myöhään valvomisen, ja joka laittaa lapset tekemään kotitöitä. Hän itse esittää sitten sitä hyvistä, joka lähettää synttärilahjoja ja "minä rakastan sinua, isin kulta" lasten kännyköihin.
Olen monta keraa sanonut, että jos todella haluaa lapsiani auttaa, niin etupäässä eivät ole postissa tulevat karkit ja kalliit lelut, vaan vaatteet ja lastenhoitoapu, ruoka jne.
Mutta ei, sanoo vain että hän haluaa antaa lapsilleen leluja että tuntevat itsensä rakastetuiksi.
Ehkäpä olo olisi lapsistakin vähän rakastetumpi, elleivät joutuisi keskenkasvuisina hoitamaan sisaruksiaan, vaan saisivat ihan oikean lastenhoitajan niiksi ajoiksi, jolloin minä en yksinkertaisesti kerkeä hoitamaan.
Mutta meidän budjeteilla ei lastenhoitajia ostella että niin..
Ja tiedän, että joku tulee nyt sanomaan, että miksi niitä lapsia tehdä jos niille ei ole antaa perushoitoa, vaatteita ja ruokaa.
Olisi kyllä antaa, ellei isäpappa olis lähteny lätkimään, kun kyllästyi tekemänsä lauman paimentamiseen. ja ihan ennalta varoittamatta pamautti, että hakee avioeroa. Ensin olisi vaatinut talonkin itselleen!
Onneksi sain silti taottua tämän päähän sellaisen tosiseikan, että minäkö täältä muuttaisin seitsemän ipanan kanssa uuteen paikkaan, ja hän jäisi asuttamaan kuuden makuuhuoneen kartanoa yksikseen.
Että näin meillä.
sellainen tapaus. Valitettavasti tuollaisiakin miehiä on, jotka ei osaa kantaa vastuutaan. No se on kait sitä nykyaikaa, kaikki pitää olla niin ihanaa ja minä aina ensin.
Vai laittaa se naisystävän lasten edelle, ei käy äijä täysillä.
Jaksamisia.
Kurja juttu.
Mutta ei sitä lasten rakkautta pysty tavaralla ostamaan, ehkä hetkellisesti mutta kun hätä tulee niin tietävät kyllä kehen voi oikeesti luottaa. Ikävä kyllä yleensä se on se luottohenkilö joka saa myös ryöpytykset niskaansa toinen kun voi ottaa ja lähtee taas jos ei olla kunnolla.
Kaikissa lapsiperheissä on välillä kaaos päiviä joka muuta väittää valehtelee.
Jaksamista toivottelen
itse olen myös pohtinut että aika emoja ovat nuo äidit jotka kuvauksia kirjoittavat ja alemmuudentunnoissani ne ohitan täysin!
Meillä ainakin on enemmän teidän meininki..
Aamulla on uni pilalal jo jos sattuu heräämään miehen kellon soittoon vaikka itse saisi nukkua vielä tovin tai jos iltavuoro niin monta tuntia.
Aamukahvin mies keittää ja juo. Välttämättä sanaakaan ei sanota aamulla vaan kumpikin haahuilee omilla askareillaan. Teen eväsleivät ja jos on tuuria niin ei olla samaan aikaan köökissä vaan saan ne rauhassa väsätä. Vien koiruuden ulos ja sillä aikaa mies hoitaa nuorimmaisen hoitokuntoon. Lähden töihin ja toiset perässä omaan suuntaansa. Koululaiset jää nukkumaan..
Jos on iltaan meno niin nousen vasta kun en millään saa enää nukuttua ja en periaatteessa koskaan ennen kahdeksaa! Aamupala ja lehti sekä suihku jos ehtii ennen kuin juniori eskariin. Jos ei ehdi niin aamupala vasta viennin jälkeen. Suihkuun mennessä herätän lapsen ja hän kilttinä teputtelee aamupalalle ja alkaa pukemaan sen jälkeen. Viilin valkkaa itse ja mitä sen kanssa syö vai nauttiiko sellaisenaan. Vaatteet on illalla katsottu valmiiksi tuttuun paikkaan.
Aamupäivän aikana ehtii pestä pyykkiä koneellisen tai kaksi. Koira vaatii pissalle ennen töihin menoa vaikka ei sillä hätä edes voi olla kun normaalisti olisi kotona koko päivän. Menköön tarhaansa mokomakin maanvaiva.. Tiskikone päälle. Keittiön siivous ja pyykkien nouto ympäri keräyspisteitä joilla ei ole ympäristölupaa! Lattian luuttuaminen.
Töihin ja yleensä viimetipassa. Jos aikaa on niin luen tai teen käsitöirä tms ajanvietettä. Joskus nettiin..
Iltapäivällä aamuvuorosta kauppaan ja kotiin. Mies hakee lapsen useimmiten. Aamupäivän hommat hoidetaan illan aikana. Läksyjen tarkistaminen tai siis sen että ne on tehty ja ne ei yleensä koskaan ole ainakaan kokonaan. Pihatöitä ainakin kesällä. Ruuuan laittoa ja mahdolllisia tiskejä taas. Kuulumiset on ukon kanssa vaihdettu iltapäiväkahvilla jo heti työpäivän päätteeksi.
Nuorimmainen kärttää koko ajan jaloissa tai muuten vain pitää tasaista taustahälinää. tekee mieli käskeä olemaan hiljaa, mutta se auttaa noin kolme minuuttia.. Joku huone on siivottava tai jollekkin päivälle kertyy paljon työtä. Rättirumbaa on joka suuntaan. Kukatkin pitää kastella ja kuka niitä istutti noin paljon?
Ihanaa jos kukaan ei tule käymään eikä ole pakko mennä minnekkään.. Lasten kaveritkin pysyy poissa tai ovat hiljaista sorttia..
Teinit tappelee ja pitää omaa mökäänsä jossain nurkan takana. Joku on jotakin vailla alvariinsa ja jollakin on jokin pielessä liki yhtä usein. Kinaa ja nahistelua kun väärät parit osuvat kohdakkain. Liian moni lause alkaa sanalla äiti. Mies tekee hommia pihalla tai piharakennuksessa ja ne on joko turhia, täysin turhia tai niitä jotka olisi pitänyt tehdä jo ennen muuttoa. Tai sitten se rakentaa taas jotain majaa tms pömpeliä jonnekkin.. Voihan jotain olla myös rikki?
Kun kello alkaa olla yhdeksän on iltapala vatsassa ja porukka puhtaana kohti sänkyä menossa. Iltavuorosta tulen noihin aikoihin kotiin ja yleisin sana sen jälkeen on petiin. Mahdollisesti pyykkirumbaa vielä iltahommiksi jos huono tuuri. Tiskari on tyhjäämättä ja sen unohtanut pitää karjua paikalle koska se leikkii nukkuvaa luultavasti vaikka kokee ihmeherätyksen muussa tapauksessa jo vartin sisällä. Läksyt on luultavasti tehty ainakin joillakin..
Yhdeksän jälkeen laskeutuu rauha taloon. Jälkikasvu on huoneissaan ja telkkua saa katsoa rauhassa tai lukea tms. Isommista joku voi vielä valvoa kymmeneenkin samalla sohvalla tilaa viemässä. Mies haukottelee. Mies pilkkii ja ajoittain kuorsaakin kunnolla. Lopulta se älyää lähteä petiinsä. Ihana rauha ja hiljaisuus ja yksin! Jos on myöhempi ilta niin tulen vasta tässä vaiheessa kotiin jo liki nukkuvaan taloon..
Onneksi on vapaapäiviä ja yövuoroja. Onneksi on lyhyitäkin työpäiviä välillä.
Joskus ihmettelee mitä asiaa niillä pariskunnilla on toisilleen joiden pitää oikein pitää yhteisiä viikonloppuja asian tiimoilta. Meillä ne on hoidettava lyhyesti ja ytimekkäästi kun ollaan nokakkain. Harvoin tulee kinaa kun harvoin näkee toistakaan. Lapset ottaa oman aikansa jossain vaiheessa vaikka olemalla hetken kainalossa sohvalla tai auttamassa kotitöissä tai tai.. Ne kyllä osaa sen että tulevat huomioiduiksi aina ja niillä on tapa käydä luona aina joko aamusta tai illasta tai molempina juttelemassa niitä näitä ja ihan tärkeitä.
Jos kaikki olisi kuin unelma niin aina ehtisi olla pihalla niin paljon kasvien kimpusssa kuin tahtoo. Pyykit ei kasaannu likaisina eikä puhtaina röykkiöinä ympäri taloa. Tiskikone on tyhjä puhtaista astioista ja allas likaisista ilman että ne sieltä koneeseen lastaan erikseen. Ruuan loppuja etenkin leivän murusia ei ole missään eikä käytettyjä mukeja ainakaan. Videoita tms ei oel lattialla kasaa tellun edessä ja sohvatyynyt on sohvalla. Vessankin joku on pessyt tai lopultakin se joka sen aina sotkee on alkanut siistiä jälkensä, paperihylsyjäkään ei roiku altaan reunalla..
Ehkä kaikki olisi toisin jos olisin kotona tai tekisin päivätyötä. Se vain ei ole valintani eikä elämäni. Tämä sopii meille enkä kehoita ketään matkimaan tapaamme sillä siihen ei kaikista ole ja se parisuhdekkin voi näivettyä.. Se kuuluisa seksi nimittäin on aika mielenkiintoinen asia on kun toinen on iltauninen ja toinen on yökyöpeli. Todistettavasti sitä ainakin joskus on ollut ja kai sitä on vastakin..
Kyllähän se tavallinen elämä on välillä melkoista taistelua. Minulla on 7-lasta, 5 kotona ja kyllä välilläolen jaksamiseni äärirajoilla. Vaikka mies hoitaa oman osuutensa kiitettävästi.
Nämä kiiltokuvatarinat eivät ole totuudenmukaisia, vaan siloteltuja juttuja, voihan tänne keksiä minkäkaisen stoorin tahansa, mutta en kyllä näe mitään järkeä näissähehkutuksissa, saahan niitä lukea naistenlehdistä aivan tarpeeksi.
Monesti myös aivan "nokatusten" äitien kanssa keskustellessa tapaa näitä exstra-kasvattajia, jos kertoo, että meidän poika se ei tee läksyjään, ennen kuin on karjunut muutaman kerran kurkku suorana, niin vastauksena on että ei meidän lapset ikinä jätä läksyjä tekemättä- vaan kaikki tehdään heti koulun jälkeen- tämähän se paljon lohduttaa.
Sinulle, jonka mies "karannut", paljon voimia jatkossa, ei kyllä voi ymmärtää tuollaisia miehiä-ihan sikoja.
Niin, tuli vain mieleen että varmasti lapsesi reagoi aika voimakkaastikin erosta johtuen.
Se että arki olisi helpompaa parisuhteessa (hyvässä sellaisessa!) olevalle, myös lapset olisivat varmasti "helpompia" arjessa suruineen ja murheineen. Tämähän ei tietenkään ole sinun vikasi vaan sen keskenkasvuisen nulikan joka on lähtenyt lätkimään!
len siis tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja, ja nyt kun olen jonkin aikaa harkinnut, ja lukenut ja närkästynyt näistä päivän kuvauksista, niin PAKKO on kertoa minunkin, minkälaista se arki myös toisessa ääripäässä voi olla!
Olen siis lyhyen esittelyn tarpeessa. Olen kohta nelissäkymmenissä, ja minulla on siis 7 lasta (15v. tyttö Saana, 13v. poika Eemil, 12v. poika Tuomas, 10v. tyttö Laura, 7v. tyttö Maija, 5v. poika Juuso ja 3,5v. tyttö Helmi.)
Olen siis kuten jo sanottu yh, mies meni menojaan kun kuopus oli hätinä täyttänyt vuoden.
Asumme normaalissa omakotitalossa ravallisella lapsperheiden asuttamalla alueella alle 15 tuhannen ihmisen kaupungissa.
Olen viikolla kotiäitinä, vkl ja perjantaisin käyn siivoamassa paikallisessa kauppakeskuksessa, palkka suht. huono, mutta toimeen tullaan. isä maksaa jonkin verran apuja sentään, muttei tarpeeksi.
No mutta nyt eksyinkin sitten aiheesta. Eli yhtään pidemmittä puheitta, MEIDÄN PÄIVÄ:
7.45: Herään kolisteluun keittiössä. Lapset heränneet, tonkivat kaappeja ja syövät mitä käteensä saavat. 2 nuorinta yrittävät parhaansa mukaan pitää puoliaan. Menen selvittelemään tilannetta, ja saan kuulla että valkoinen leipä, tuoremehu yms tuikitarpeellinen on loppu.
8.00: Allekirjoitan Eemilin jälki-istuntolapun, en jaksa nostaa asiasta showta. Kehotan poikaa käyttämään aivojaan ja hankkimaan kellon (koska jälki-istunto johtui viidestä tunnilta myöhästymisestä)
Lapset vaatettavat itse itsensä. Laura tekee tapansa mukaan läksyjä vasta aamulla. Tuskastuu, ja itkunsekaisella äänellä selittää, ettei YMMÄRRÄ, mikä johtuu lukihäiriöstä. Laskin kai mielssäni kymmeneen tai jotain, koska en menettänyt hermojani vaan istun tytön viereen ja alan taas kirjaimellisesti kädestä pitäen opettaa tyttöä.
8.15: Komennan lapsia lähtemään kouluun. Jään Lauran kanssa vielä tekemään läksyjä (Lauralla alkaa tunnin myöhemmin koulu) ja pyydän, että Juuso leikkisi olohuoneessa (jonne minulla on näköyhteys) Helmin kanssa ja katsoisi, ettei pikkusisko tee mitään typerää.
8.30: Saamme läksyt vihdoin tehtyä, käsken Lauran mennä vähäksi aikaa lepäämään (on aivan uuvuksissa, silmät kyynelistä punaisina)
Katson että kahdella nuorimmaisella on ihmismäiset vaatteet päällä, harjaan helmin hiukset ja letitän.
Laura valittaa pääkipuaan, käsken juomaan vettä, ei auta. Annan buranan puolikkaan.
9.00: Komennan lapset autoon. Lähden viemään Lauraa kouluun.
9.15: Sanon heit heit Lauralle, hyssyttelen itkevää Helmiä. Pysähdymme parkkipaikalle ja rauhoitan Helmiä ja komennan marisevaa Juusoa.
Menetän hermoni kun itku ei lopu ja joudun huutamaan.
Jatkamme matkaa ruokakauppaan.
9.45: Ruokakaupassa. Helmi on väsähtänyt itkemisestä. Käsken juuson mennä leikkimään kaupan "leikkinurkkaan" ja lähden käyttämään Helmiä pissalla ja naamanpesulla.
Selviämme kaupasta parin raivarin ja inkutuksen kera, lapset lakupötköt kourissaan.
10.30: Kotona. Ahdistun kun huomaan, miten paljon on tehtävää. pyykit, lasten huoneet, sänkyjen petaus, keittiön raivaaminen, imuroiminen ja lastenkin kanssa pitäisi keretä ulkoilemaan ja lounastakin laittaa..
Aloitan lounaasta, joka on tällä kertaa lihapiirakkaa, nakkeja ja punajuurisalaattia.
Juuso laittaa nakit ja piirakat mikroon, minä raivaan astioita tiskikoneeseen ja pyyhin pöydän.
Helmi kiukuttelee. Hermostun. Helmi itkee.
11.00: Otan puhelimen käteen, ja mietin hetken, kenelle lasten ystävien äideistä nyt kehtaisi soittaa, että voivatko lapset tulla hoitoon. Valitsen pikkuserkkuni Eevun, soitan ja pahoittelen tilannetta, ja kysyn voivatko ipanat tulla heille leikkimään ja "hoitoon" muutamaksi tunniksi pikku maksua vastaan.
Sopiihan se. Käsken lasten ottaa jotkin lelut mukaan, komenna juoksemaan autoon ja hetken mietittyäni kaappaan mukaan myös eilen leivotun pitkon. Jotenkinhan se pitää hyvittää, että hoidattaa ipanoita tuttavilla. Omatunto piikittelee ikävästi.
11.30: Kotona taas. Huomaan, että auto on likainen kuin synti. Päätän lahjoa Eemilin ja Tuomaksen pesemään sen kun palaavat.
Heti ovesta astuttuani lähden siivoamaan kahden nuorimman huoneita. Avaan sälekaihtimia ja ikkunoita lasten huoneista ja petaan sänkyjä.
Sitten tartun imuriin, imuroin keittiön lattian ja olohuoneen.
Olen aikeissa alkaa pestä pyykkiä, kun huomaan pesuaineen olevan loppu. Pyörällä huoltikselle hakemaan.
13.00: Talo suurinpiirtein siisti. Istahdan hetkeksi koneelle.
13.15: Surffailu netissä päättyy, Laura tulee kotiin silmät punaisina. Koulussa oli kuulemma hirveä päivä. Vaikeita asiota ja huomenna kuulemma matematiikan koe.
Lohdutan tyttöä ja pyydän tätä ottamaan välipalaa ja aloittamaan sen jälkeen tekemään helpoimmat tehtävät itse. Urheasti tyttö nyökkää ja istahtaa huokaisten keittiön pöydän ääreen.
13.30: Pojat ja Saana ja Maija tulevat kotiin. Ottavat välipalaa ja sotkevat keittiön.
Kiukustun tekemäni työn jälkeen ja komennan koko konkkaronkan siivoamaan jokikisen murun pöydältä.
Napinaa ja narinaa.
14.00: Käsken Saanan auttamaan Lauraa läksyissä.
Kaksi isointa poikaa komennan autonpesuun (ulkona sataa juuri sopivasti)
Lähden hakemaan kahta pientä hoidosta, ja pyydän Maijaa pitämään itsensä elossa sen aikaa. Muistutan läksyistä ja kiellän lähtemästä minnekään
Kun menen yritän saada ipanat lähtemään kylästä syntyy tappelu ja marina ja itku. Saan pyydellä anteeksi lasten käytöstä ja työnnän heidät pikapikaa oven ulkopuolelle. Kiitän Eevua ja yritän antaa rahaa palkaksi, kieltäytyy. Lope joudun jättämään rahat puhelinpöydälle.
..............
NYT TULI KIIRE, pitää jatkaa tämän loppuun huomenna.