Mitä ovat miniufot?

Luonnollisesti ajatus ufoista omassa olohuoneessa tuntuu äärimmäisen omituiselta ja jopa vitsiltä. Tälläisistä ”miniufoista” – pienikokoisista lentävistä kohteista jopa sisätiloissa – kertovia raportteja kuitenkin on olemassa lukemattoman paljon. Kyseessä on siis ilmiö, jota oikeasti tapahtuu – oli ilmiön syy ja alkuperä nyt sitten mikä tahansa. Magonia Supplement –lehdessä hiljattain ilmestyneen artikkelin (Graeber 2006) mukaan ”miniufoja” pidetään usein ”jonkinlaisina avaruusolentojen tarkkailulaitteina, joita nämä ennakoivasti hyödyntävät kun heidän aikeissaan on suorittaa jollekulle valitulle henkilölle abduktio”. Näkemyksen jakajia lienee yhtä paljon kuin sen kieltäjiäkin, joten asia ei ole aivan yksiselkoinen. Lukuisten tapahtumakertomusten perusteella joissain tapauksissa äkillisesti ilmaantuneet pienet valopallot, -levyt tai -soikiot puikkelehtivat pitkin asuntoa, kun taas toisinaan ne vain leijuvat hämmästyneen havaitsijan silmien edessä. Tämä kuulostaa mielestäni hämmästyttävän samankaltaiselta kuin paranormaalista kiinnostuneiden tuntema käsite ”orb”, joka usein liitetään kummituksiin ja muihin henkiolentoihin.

Edelleen Graeberin artikkelin mukaan jotkut uskovat, että ”miniufot” ovat fyysisiä merkkejä ”raoista ja halkeamista” todellisuudessamme, toisinsanoen ovia joiden kautta muukalaiset pääsevät tulemaan meidän ulottuuvuuteemme. Tämä näkemys nostaa nähdäkseni selkeästi esille perinteiset interdimensionaaliset selitysmallit ufojen alkuperästä. Merkittävää on myös se huomio, että kirkkaat ja loistavat valopallot käyttäytyvät varsin samankaltaisesti kuin toisen maailmansodan aikaiset ”foo fighterit”, joita lentäjät näkivät siivenkärjissään ja koneidensa ympärillä. Tälläisiä valopallojahan voisivat olla myös pallosalamat, mutta tuskin ne esiintyvät niin lukuisina mitä joissain foo fighter –tapauksissa on kerrottu olleen. Voidaan siis arvella, että ”miniufojen” tapauksessa kyseessä ei ole pelkästään valon heijastumat ikkunoista, televisioruudusta tai muista vastaavista kohteista eikä pelkästään luonnonilmiöt. Toisaalta myös merkittävää on se, etteivät suinkaan kaikki ”miniufot” ole valopalloja, vaan kyseessä on monesti pienikokoiset tummat esineet.

Graeber kertoo esimerkin 23-vuotiaasta Joesta – Pennsylvanialaisesta opiskelijasta – joka kiireidensä vuoksi söi usein lounaansakin vasta iltamyöhällä. Eräänä tälläisenä kertana hän nuokkui puoliunessa, kunnes äkisti havahtui siihen, että huoneen katossa, eräässä sen nurkkauksessa leijui omituinen tumma ja vaappuva kohde. Ensin hän oletti sen olevan lepakko, mutta sitten hän tajusi asian mahdottomuuden: miten lepakko olisi päässyt suljettuun ja ikkunattomaan huoneeseen? Kohdetta jonkin aikaa tarkkaillessaan hän havaitsi sen olevan sylinterimäinen esine, jonka pituus oli noin 15-20 cm ja halkaisija noin 4 cm. Tarkemmin sanottuna esine oli muodoltaan kahdeksankulmainen ja toi mieleen antiikkisen mustaruutiaseen piipun. Se leijui äänettömästi ilmassa ja suoritti eräänlaista heilurimaista liikettä. Joella oli nuokkuessaan ollut sylissään takkinsa ja hän heitti sen nopeasti nurkassa leijuvaa ”miniufoa” kohti – yrittäen kaapata kohteen takillaan - mutta nostaessaan takin lattialta hän havaitsi ettei siellä ollut mitään. Sylinterimäinen esine oli kokonaan hävinnyt. Vastaavanlaisia tapauksia on Suomessakin raportoitu ja esimerkiksi SUT:n Uforaportti –kirjoissa löytyy niitä.

”Miniufot” eivät pienestä koostaan ja usein myös sisätiloissa tehdyistä havainnoista huolimatta eroa normaaleista ufoilmiöistä kovinkaan paljon. Erikoisuutena voidaan pitää sitä, että toisinaan ”miniufo” osoittaa merkkejä jonkinlaisesta telepaattisesta yhteydestä, mikä näkyy ilmiön kykynä ennakoida havaitsijan liikkeitä ja aikeita. Tämä eroaa mielestäni jossain määrin monien ihmisten väitteistä, joiden mukaan heidän taivaalla näkemänsä perinteiset ”ufot” lähettävät heille telepaattisia viestejä tai vastaavat heidän ajatuksiinsa välkyttämällä. Sensijaan usein ”miniufot” häviävät juuri silloin, kun henkilö on aikeissa tehdä jonkinlaisen kiinniottoyrityksen tai vastaavan äkillisen suoritteen. Graeber toteaa yleisenä havaintona, että usein ”miniufon” aiheuttama yllätyksellisyys ja hämmennys – sekä myös pelko – ovat aivan yhtä voimakkaita kuin tavanomaisissakin ufohavainnoissa.

Mitä miniufot sitten oikein ovat? Graeber esittää omana arvelunaan, että ”miniufojen” takana on mielikuvitus ja ympäristön väärintulkinta yhdessä, toisinsanoen prosessi joka vääristää ihmisen luulemaan ja näkemään päänsisäiset pohdintansa päänulkoisina tapahtumina, aistiharhoina. Huoneen varjot ja vastaavat todelliset ympäristön kohteet vääristyvät ja saavat kokijan päässä uudenlaisen tulkinnan. Ilmiöön liittyy mahdollisesti unenomainen tai muuttunut tajunnantila, esimerkiksi nukkuminen ja siitä äkillisesti herääminen, jolloin havainnossa kyse voi olla puhtaasti uneksunnasta.

Toisaalta eräässä Graeberin itse antamassa esimerkissä havaitsijoita on peräti kaksi, mikä tekee tälläisen selityksen vaikeammaksi. Koska mainitussa tapauksessa molemmat heräsivät juuri unesta ennen miniufon näkemistä, selittää hän silti yhteisen havainnon jonkinlaisella ”samanaikaisella jaetulla aistiharhalla”, mikä johtuu molempien henkilöiden samanaikaisella unestaan valvetilaan siirtymisellä. Lisäksi monissa tapauksissa kokijat kertovat jonkinlaisesta kehonsa jähmettymisestä ”miniufon” havaitessaan. Unihalvauksen mahdollisuus on kuitenkin usein pois suljettavissa, sillä havaitsijat kykenevät yhtälailla usein jonkinlaisiin todellisiin fyysisiin liikesuorituksiin, kuten aiemman esimerkin mukaiseen takin heittoon ”miniufoa” kohti.

Artikkelissaan Graeber antaa kuitenkin skeptisestä asenteestaan huolimatta mahdollisuuden myös sille, että kyseessä voisi olla jonkinlainen päänsisäisen maailman ilmentymä todellisena päänulkoisena tapahtumana. Kyseessä ei siis olisi edellä esitetty aistiharha, vaan todellinen fyysinen ilmiö, joka liittyy jollain tavalla havaitsijan tajuntaan ja tietoisuuteen. Tämä on omasta mielestäni erityisen mielenkiintoinen mahdollisuus, vaikka kuulostaakin ehkä omituiselta ja pitkälti parapsykologian alueeseen kuuluvalta. Sen avulla voitaisiin kuitenkin selittää usean havaitsijan tapaukset, joissa molemmat tai kaikki henkilöt näkevät saman ilmiön, kuten Graeberinkin esimerkissä. Tällöin näkisin, että asia on syntynyt yhden (todennäköisesti jonkun paikallaolijan) mielessä ja muuttunut tajunnantila mahdollistaa ilmiön realisoitumisen ”meidän todellisuuteemme” ja sen havaitsemisen muidenkin toimesta. Miksi mielen tuottama "miniufo" on vaikkapa sylinterin muotoinen tumma esine, kuten monet perinteisimmistä ja vanhimmista "isoista" ufoista historiassa, onkin sitten jo aivan toinen kysymys.

Vastaavanlaisia erikoisia tapahtumakuvauksia on kuitenkin parapsykologiassa ja kansantarinoissa kuvattuna maailmanlaajuisesti läpi historian, vaikka monet sulattavat ufotkin helpommin kuin parapsykologiset ilmiöt. Esimerkkitapauksena voisin mainita erään minulle läheisen henkilön, joka nukkui talon yläkerrassa ja näki hämmästyttävän realistisen unen siitä, että käveli alakertaan keittiöön juomaan vettä. Välittömästi tämän jälkeen hän heräsi ja totesi tapahtuman olleenkin vain unta. Noustuaan ja mentyään sitten alakertaan, tuli rappusten juurella vastaan hänen äitinsä, joka hämmästyi suuresti että kyseinen henkilö olikin vasta siinä. Nimittäin äiti oli hetkeä aikaisemmin havainnut (aistinut) kotitöitä tehdessään, että mainitsemani henkilö olisi ollut keittiössä juomassa vettä. Jos ei ”miniufot” ole jonkinlaisia muukalaisten ”luotaimia” tai sitten taskukokoisten humanoidien aluksia, eikä ovia toisiin ulottuvuuksiin tai luonnonilmiöitä kuten pallosalamoita, sekä oletetaan, että kaikki havainnot eivät ole mielikuvitusta ja väärintulkintaa, pidän itse viimeistä vaihtoehtoa mieltä kutkuttavimpana vaihtoehtona.

Viitattu artikkeli:
Graeber, M.J. (2006). “Minisaucers”, MAGONIA Supplement, no. 62
332641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Olen itsekkin ajatellut minimuukalaisista ja ufoista joskus. Olen tullut siihen tulokseen että aivojen koko ei vaikuta älykkyyteen. Miksi monet ihmiset oikein sanoo ja sanoo uudelleen että aivojen koko muka vaikuttaisi. Ei aivojen koolla ole mitään merkitystä tekemistä tämän älyn kanssa. Äly koostuu sähköenergiasta, eli tieto on sähköistä. Toisilla sähköinen tieto kerääntyy nopeasti ja esim ihmisillä tieto kerääntyy hitaasti, mutta jos on niitä geenilapsia, niin heillä kerääntyy tieto nopeammin.

Mistä sitä tietää onko jokin ötökkälaji joka on kehittynyt älykkääksi niin ei sitä tiedä onko se tehnyt jonnekkin tukikohdan, ja sieltä sitten pöräyttelee ufolla tarkkailemaan. Mekin ihmiset kehitymme, mutta olemme aika alkeellista lajia, me vielä tapamme toisia ja teemme toisille pahaa vaikka mitään syytä ei olisi. Mistä sitä tietää jos jokin hyvin älykkääksi kehittynyt kämmenen kokoinen laji huomattaisiin yhtäkkiä.

Nämä on aika harvinaisia nämä miniufo tapaukset kun niitä ei näe helpolla. ^^ Siinä se juju onkin, jos ei katso tarkasti aina jokapäivä, ei ehkä näe muutakuin sattumalta voi nähdä miniufon. Tämä on aika jännä aihe Mrkala, pitkästä aikaan jotain uutta kekseit. Kun on puhuttu samaa ja samaa, samat vastaukset joka kerta.

Kiitos Mrkala viestistä, tämä on todella mielenkiintoinen ja kiehtova aihe. ^^

Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=679&posting=22000000017085880

Olen viestin kirjoittaja.
Pahoitteluni jos viestin kirjoitustapa on erikoinen,
sillä kirjoitin tuon samana päivänä,
kun tapaus oli tapahtunut.
Videota kuitenkaan, minulla ei enää ole.
Sain troijalaisen koneelle ja menetin kaiken mitä minulla oli.
Lähetin kuvat kuitenkin ystävilleni ennen viruksen tuloa,
mutta en ole vielä saanut heiltä vastausta, että onko heillä ne kuvat vielä tallella.

Olen sen jälkeen ehkä sivusilmällä nähnyt jotain, mutta en tiedä mitä.
En kuitenkaan pelkää, ainoastaan ihmettelen kovasti nykyään.
Muistan kuitenkin edelleen, että tällä pienellä hahmolla, ei mielestäni ollut kasvonpiirteitä...
Niin... Ja toinen asia minkä huomasin oli, että tämä hahmo oli naispuolinen.

Äänestä

No tämä tapahtu joskus monta vuotta sitten. Olin omassa huoneessani yöllä täysin hereillä kun näin keittiöstä hohtavan valkoista valoa. Pieni noin ehkä hieman jalkapalloa isompi valkoinen "valopallo"-tuli huoneeseeni ja pysähtyi sänkyni viereen, ja oli siinä jonkin aikaa. En enää muista kaikkea mitä tapahtui, mutta jonkin ajan päästä se joko hävisi näkyvistä tai poistui huoneesta. Olin peloissani kun se tapahtui. Mitään ääntä ei pallosta kuulunut.

Äänestä

Erkkeri-ikkunan ikkunalaudalla olevan 30 cm korkean suppilomaisen lasiteoksen päältä nousi läpinäkyvä (kuin lasinen) 20 cm korkea, hiljaa myötäpäivään pyörivä "jokin", muodoltaan se oli kärjelleen nostetun pyöreälinjaisen kolmion muotoinen, tätä "jotain" kiersi sen pituus-akselin suuntaisesti harjanne, kaikki muodot olivat erittäin pehmeitä aivan kuin hyytelöä.

Lopulta se hävisi kestettyään tarkkailua noin 10 sekunttia, tämä tapahtui tänä kesänä valoisana kesä-yönä, kun nukahdettuani olohuoneeseen heräsin yöllä selittämättömästi (ei edes kusettanut).

Äänestä
  • Hallusinaatiota vain? :)

    Äänestä

Saattaisi olla tuo kuvattu ilmiö ihan vain joko plasmapallo (käytännössä pallosalaman kaltainen ilmiö), tai sitten itsekseen syttynyt hiiliydin, joka leijuu huoneilmassa kunnes ottaa ja sammuu itsekseen. Jotain luonnollista kuitenkin, eli EI ole mikään "miniufo".

Äänestä
  • Enpä ole aiemmin kuulut että hiiliydin leijuu yleensäkkään vapaasti missään. Ehkä pienet mahdollisuudet tuon tyyppisiin juttuihin olisi jossain masuunissa, korkeassa lämpötilassa jossa poltetaan hiiltä leiju-tekniikalla...

    Plasmapallo on taas näitä mutuja - "arvauksia" - tiedemaailmassa ei ole vielläkään vakiintuneita käsityksiä tuostakaan ilmiöstä, joka tapauksessa ilmiö on varsin lyhytaikainen. Harvemmin nyt tulee sisätiloihin, ilmiö liityy vahvasti ukonilmaan - joten varsin "vaarallinenkin" kun sähköä on ilmassa. Tuolloin kyllä talon sähköt todennäköisesti "reistailee"... ei kovin vakuuttavaa selitystä näistä ns luonnonilmiöistä. Mutta kumminkin hyvä yritys selittää "tavanomaisesti" kun ei käsityksiin muut vaihtoehdolliset mahdollisuuden sovi alkuunkaan.

    Plasmapallon synnyttää voimakas sähkö-tai magneettikenttä...mutta mistä sellainen nyt pidempiaikaisesti sitten syntyisi ? Näissä tapauksissa ilmeni jopa että se "tarkkaili" ja liikkui varsin "älykäästi"...?

    Äänestä

  • old_profile_25068 kirjoitti:

    Enpä ole aiemmin kuulut että hiiliydin leijuu yleensäkkään vapaasti missään. Ehkä pienet mahdollisuudet tuon tyyppisiin juttuihin olisi jossain masuunissa, korkeassa lämpötilassa jossa poltetaan hiiltä leiju-tekniikalla...

    Plasmapallo on taas näitä mutuja - "arvauksia" - tiedemaailmassa ei ole vielläkään vakiintuneita käsityksiä tuostakaan ilmiöstä, joka tapauksessa ilmiö on varsin lyhytaikainen. Harvemmin nyt tulee sisätiloihin, ilmiö liityy vahvasti ukonilmaan - joten varsin "vaarallinenkin" kun sähköä on ilmassa. Tuolloin kyllä talon sähköt todennäköisesti "reistailee"... ei kovin vakuuttavaa selitystä näistä ns luonnonilmiöistä. Mutta kumminkin hyvä yritys selittää "tavanomaisesti" kun ei käsityksiin muut vaihtoehdolliset mahdollisuuden sovi alkuunkaan.

    Plasmapallon synnyttää voimakas sähkö-tai magneettikenttä...mutta mistä sellainen nyt pidempiaikaisesti sitten syntyisi ? Näissä tapauksissa ilmeni jopa että se "tarkkaili" ja liikkui varsin "älykäästi"...?

    " Enpä ole aiemmin kuulut että hiiliydin leijuu yleensäkkään vapaasti missään. "
    Kaikella kunnioituksella mister Solarman: Ilmassa on aika paljon hiilidioksiidia. Kyllähän niitä hiiliatomeja leijuu nytkin sun ympärillä.
    Huono arumentointi. Hyi häppiä ny eres vähä!
    Lue enemmin, luulet vähemmin.
    Minulla on Solarmanista sellainen kuva, että jätkä on tosissaan, mutta perustietoa fysiikasta ja kemiasta ehkä vielä vahän puuttuu.
    Voihan se tietysti olla niinkin päin, että minä skepona olen todellisuudesta pihalla kuin lumiukon pippeli.
    Summa summarum:Lue, kehity ja pidä mieli avoimena. Hyvää jatkoa. (Vk)

    Äänestä

  • Tälläisellä voidaan tietenkin selittää pieniä valopalloja; monesti niiden kerrotaan olevankin vain kolikon kokoisia.

    Täytyy kuitenkin muistaa, että monissa miniufo-tapauksissa on nimenomaan kyse ollut esinemäisestä havainnosta eikä lainkaan valopallosta.

    Jos kyseessä on kahdeksankulmainen sylinterimäinen esine, jonka pituus on noin 15-20 cm ja halkaisija noin 4 cm, kyseessä ei varmastikaan ole hiiliydin.

    Äänestä

  • nonynarahrit kirjoitti:

    " Enpä ole aiemmin kuulut että hiiliydin leijuu yleensäkkään vapaasti missään. "
    Kaikella kunnioituksella mister Solarman: Ilmassa on aika paljon hiilidioksiidia. Kyllähän niitä hiiliatomeja leijuu nytkin sun ympärillä.
    Huono arumentointi. Hyi häppiä ny eres vähä!
    Lue enemmin, luulet vähemmin.
    Minulla on Solarmanista sellainen kuva, että jätkä on tosissaan, mutta perustietoa fysiikasta ja kemiasta ehkä vielä vahän puuttuu.
    Voihan se tietysti olla niinkin päin, että minä skepona olen todellisuudesta pihalla kuin lumiukon pippeli.
    Summa summarum:Lue, kehity ja pidä mieli avoimena. Hyvää jatkoa. (Vk)

    Hiilidioksidimolekyyli (O=C=O) on lineaarinen, ja siinä on kaksi kaksoissidosta. Hiilidioksidilla ei ole sähköistä dipolimomenttia.

    Vesi pystyy liuottamaan normaaliolosuhteissa hieman yli oman tilavuutensa verran hiilidioksidia. Osa liuenneesta hiilidioksidista muuttuu hiilihapoksi, joka hajoaa heti ioneiksi.

    Lämpötilassa −79 °C hiilidioksidikaasu härmistyy kiinteäksi hiilidioksidijääksi eli hiilihappojääksi (”kuivajääksi”). Hiilidioksidijää on kätevä jäähdytin, koska se muuttuu lämmetessään suoraan kaasuksi, eikä se siten kastele pintoja. Hiilidioksidijään ja veden avulla voidaan synnyttää "savua" esimerkiksi elokuvia varten. Nestemäisenä hiilidioksidi esiintyy vain korkeassa paineessa.

    Hiilidioksidi ei pidä yllä palamista, joten sitä voidaan käyttää sammuttimissa.

    Nyt olisi hieman tässä tieteellistä "selittelyn" paikkaa, miten ko. aine saa hyvin kiinteän muodon jolloin se alkaa "hehkua" - "loistaa" - "palaa" ?
    Myös miten se liikkuu sisätiloissa ?

    Löytyisikö tälle ilmiölle nyt aivan tarkka tieteellinen selvitys, vaikka molekyylitasolta alkaen ?
    Jos tarkoitat tätä "hiiltä"...

    ps. mikä asia on jäänyt "kaivelemaan" - kun mainitset näin ?

    "" mutta perustietoa fysiikasta ja kemiasta ehkä vielä vahän puuttuu. ""

    Ehkä asioihin saadaan tarvittavaa selvyyttä, toivottavasti...

    Äänestä

Kyllä sen kaikki tietävät, että jenkkien sotilasteknologit ovat suunnitelleet nuo laitteet vakoilua varten. Niistä on ollut juttua tiedelehdissä.

Äänestä
  • Miksi ne yksityisten ihmisten olohuoneissa vakoilisivat? Erityisesti vieläpä Suomessa ja vaikkapa jossain maaseudulla?

    Sitäpaitsi vastaavanlaisia miniufoja on havaintokertomuksissa jo vuosikymmeniä sitten, jolloin maan teknologia ei ollut lähimainkaan tuollaisella tasolla. Eikä ole muuten kyllä vieläkään jos kyseessä on teknologinen laite.

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    Miksi ne yksityisten ihmisten olohuoneissa vakoilisivat? Erityisesti vieläpä Suomessa ja vaikkapa jossain maaseudulla?

    Sitäpaitsi vastaavanlaisia miniufoja on havaintokertomuksissa jo vuosikymmeniä sitten, jolloin maan teknologia ei ollut lähimainkaan tuollaisella tasolla. Eikä ole muuten kyllä vieläkään jos kyseessä on teknologinen laite.

    Tuo idea jenkkien vakoilulaitteista saattoi olla siltikin oikeansuuntainen. Jos kyseessä on selvästi tekninen, huoneessa leijuva laite, niin oletettavasti sen on myös _joku_ rakentanut jotakin tarkoitusta varten. UAV "unmanned areal vehicle" voisi olla hyvinkin lähellä totuutta, jos kyse ei ole vain luonnollisista valoilmiöistä, kuten palavista hiiliytimistä tai plasmapalloista.

    Se, että onko rakennuttajamaa USA on sitten toinen asia. Kyllä UAV-laitteita on osattu tehdä muuallakin, mm. Neuvostoliitto kunnostautui UAV lennokkien käytäjänä. Ja osataan se muuten ihan Suomen poliisissakin, aivan varmasti.

    Leijuva, itsenäisesti liikkuva tuubi ei liene mikään mahdoton rakennettava. Se vaatii yksinkertaisesti vain virtalähteen, asymmetrisen kapasitorin (Naudin testannut menestyksekkäästi) sekä pienikokoisen kameran.

    Äänestä

  • stealth fighter kirjoitti:

    "Leijuva, itsenäisesti liikkuva tuubi ei liene mikään mahdoton rakennettava. Se vaatii yksinkertaisesti vain virtalähteen, asymmetrisen kapasitorin (Naudin testannut menestyksekkäästi) sekä pienikokoisen kameran."

    Tuosta halutaan täällä luulla lisää aivan ehdottomasti. Voisitko ystävällisesti kertoa tai neuvoa lähteille.

    Entäpä kyky ilmaantua suljettun huoneeseen tai hävitä silmänräpäyksessä sieltä?

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    Entäpä kyky ilmaantua suljettun huoneeseen tai hävitä silmänräpäyksessä sieltä?

    Jenkkien, venäläisten ja muutamien muiden aseteknologia on jo kauan ollut pitemmällä kuin siviiliteknologia. Aseteollisuuden komponentit vapautetaan siviilitarkoituksiin n. 30 v. myöhemmin. Jopa kärpäsen näköisiä ja kokoisia minikameroita ja minipommeja pystytään jo rakentamaan.

    Äänestä

  • Seinäkorva kirjoitti:

    Etsipä vaikkapa Googlettamalla Naudinin kotisivut (JLN labs), tai vieraile american antigravityn sivuilla. Sieltä pääset lähteille saakka aina electro magnetic gravitic device-tekniikan kehittäjiin saakka.

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    Entäpä kyky ilmaantua suljettun huoneeseen tai hävitä silmänräpäyksessä sieltä?

    lienee toistaiseksi salaista sotilaallista teknologiaa. Kuitenkin teknisen laitteen on aina joku ihminen rakentanut.

    Äänestä

  • stealth fighter kirjoitti:

    Etsipä vaikkapa Googlettamalla Naudinin kotisivut (JLN labs), tai vieraile american antigravityn sivuilla. Sieltä pääset lähteille saakka aina electro magnetic gravitic device-tekniikan kehittäjiin saakka.

    Olikin niin kaamee kapula.

    Äänestä

  • Niitä ne. kirjoitti:

    Jenkkien, venäläisten ja muutamien muiden aseteknologia on jo kauan ollut pitemmällä kuin siviiliteknologia. Aseteollisuuden komponentit vapautetaan siviilitarkoituksiin n. 30 v. myöhemmin. Jopa kärpäsen näköisiä ja kokoisia minikameroita ja minipommeja pystytään jo rakentamaan.

    Mm. Dan Brownin Meteoriitissa kuvaillaan näitä leijuvia "minivakoilulaitteita". Kirjan alkuun hän on laittanut huomautukseen, että "kaikki tässä romaanissa kuvattu teknologia on olemassa". Uskoako vai ei, päätös jääpi lukijain kontolle.

    Äänestä

Jumalauta mitä paskaa! Huumoria! Jeesus sentään!

Mitäköhän seuraavaksi? Lepakkomies, teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat, smurffit, hattivatit, kaikki multiversumin peruja.

Voimakristallit, lohikäärmeet ja valomiekat tietokirjan aiheena. Hollywoodin "henget" subtv:n dokumentissa. Astrologia, Intelligent Design, antroposofia, keijukaiset, Saku Sammakko, kaikki menee läpi kuin vettä vain.

Oi aikoja, oi tapoja. Kaikkia aikoja...

Äänestä
  • Mikä osa viestistäsi oli sitä järjen sanaa?

    Äänestä

Mobyn musavideossa "In this world" pienet alienit saapuvat maahan ja yrittävät saada kontaktia ihmisiin,mutta kukaan ei näe heitä,koska ovat niin pikkirikkisiä.

Ajatuksena hauska ja miksei voisi totta ollakkin,että on olemassa rotu,joka on pienen pieni kooltaan ja siksi huomaamaton suurimmalle osalle ihmisiä.

Äänestä

No ajatellaan että me maapallolla olemme yhdellä tasolla, sitten ajatellaan että olemmekin jo 2-tasolla'mustavalko',mutta nyt ollaankin 3-tasolla,ja menossa kohti 4-tasoa?.
Eli maapallolla on eri tasoja, eri taajuudella, kuin valon eri taajuudet,me emme vain näe,näemmekö mikroaaltoja?,emme näe koska näköhermomme'aistit'ovat vielä kehittymättömät näkemään tätä tasoa,jotkut voivat 'nähdä'mutta tämä vaatii tajunnan muuttamista,periaatteessa meidän tajuntamme muuttuu joka päivä'välähtelee'tietyissä tilanteissa,esim;Viha muuttaa tajuntaa,samoin Rakkaus tunne,tunteet ovat Tajunnan ilmenemis muotoja?.
Jopa kaikki mikä on,on suurta Tajuntaa,joka muuttuu?,no tämä on Tiedettä,mutta kuuluu alaan pseudo-.-ja kaikki on siis Tasoja,taajuuksia,värähtelyä,ja nämäkin on vain nimiä=).
Ufot,alienit ehkä osaavat käyttää näitä tasoja,menneisyydestä-tulevaisuudesta,aikakaan ei ole pelkkä jana,vaan on eri?.1 1=voi olla 4?
No,ehkä joskus nämäkin selviävät-.-dont know.
T:Pelle Peloton

Äänestä
  • -juttu on pelkkää hömppää. Jos ajatellaan mainittuja mikroaaltoja ja heti niiden perään ääniaaltoja sekä muita aaltoja ja aallonpituuksia eli taajuuksia, herääkin kysymys.

    Jos siirrymme seuraavalle tasolle jossa vaikkapa näemme mikroaallot, niin on kaiketi mahdollista ettemme esimerkiksi sen jälkeen havaitse ääniaaltoja laisinkaan... koska nehän jäävät eri tasolle.

    Äänestä

  • tämä taso kirjoitti:

    -juttu on pelkkää hömppää. Jos ajatellaan mainittuja mikroaaltoja ja heti niiden perään ääniaaltoja sekä muita aaltoja ja aallonpituuksia eli taajuuksia, herääkin kysymys.

    Jos siirrymme seuraavalle tasolle jossa vaikkapa näemme mikroaallot, niin on kaiketi mahdollista ettemme esimerkiksi sen jälkeen havaitse ääniaaltoja laisinkaan... koska nehän jäävät eri tasolle.

    Käytämme rutiinin omaisesti mikroaaltoja ja millimetriaaltoja eri tarkoituksiin, kuin myös vielä huomattavasti lyhyempiä valoaaltoja.
    Ei niissä ole mitään ihmeellistä. Kyllähän mikroaallot saa "näkyviin" esim hyvällä spektrianalysaatorilla. Jos sinne alueelle olisi jotain kätkettynä, olisi se tullut ilmi ajat sitten.
    Ei pitäisi käyttää teknillisä termejä, jos ei ymmärrä perusteita tai tarkoittaa aivan jotain muuta kuin mitä termillä tekniikassa kuvataan.
    Sitä kutsutaan pseudotieteellisyydeksi ja se ainostaan murentaa pohjaa vakavalta UFO-tutkimukselta.

    Äänestä

  • ei mitään ihmeellistä kirjoitti:

    Mikroaallot vain vertauskuva,emme tiedä mitä aaltoja,värähtelyjä ovat,tiedämme vain osan.
    Tasot voivat olla kuin peilikuva,samat asiat,mutta tiivistyneemmät,tai käänteiset värähtelyt, jotka luovat ja kommunikoivat eri Tasojen-enrgioiden kanssa?Älykäs kaikkeus.
    Minäkö en saisi käyttää alan termistöä?wake up,tavalliset ihmiset ovat kehittäneet tiedettä enemmän kuin tiedemiehet,tai niin sanotut'jumittuneet',jotka junnaavat koulutieteessä,eivätkä kehita uutta?-.-
    no mutta,ajatuksiksi annoin vain nämä;).
    :Katsotaan mitä huominen tuo...
    T:Tohtori Sykerö-.-

    Äänestä

  • Pulsar kirjoitti:

    tavallisesta, ei tieteellistä koulutusta saaneesta henkilöstä, joka olisi viimeisen sadan vuoden aikana vienyt tieteellistä tietoa ja ajattelua eteenpäin.

    Äänestä

  • yksi esimerkki kirjoitti:

    tavallisesta, ei tieteellistä koulutusta saaneesta henkilöstä, joka olisi viimeisen sadan vuoden aikana vienyt tieteellistä tietoa ja ajattelua eteenpäin.

    Väärin esitetty kysymys ehkäpä, vaikka jäljittänetkin maallikkojen esiintymistä tieteeelliisissä julkaisuissa.

    Tiedeyhteisön ulkopuolella tieteelliseen tutkimukseen vaikuttaneita henkilöitä on miljoonia. Sinäkin olet vähintainkin luku tilastoissa, jollet muuta. Tämä kuullostaa pilkun halkomiselta, mutta tarkoitan, että tiede ei ole maailmasta irrallinen vaan siinä tiukasti kiinni ja siitä erityisen kiinnostunut.

    Äänestä

  • jnex kirjoitti:

    Tiede menee eteenpäin,vaikuttaa sitten tavallinen tutkija siihen tai ei,tieto tulee kuin 'ulkoapäin',intuitio,vihjeet kuin annetaan niillee jotka etsivät,mystistä-.-,mutta tieteessäkin on osa jotka kannattavat 'vanhoillisia'käsityksiä ja eivät mene eteenpäin ja vielä torjuvat uudet ideat kuin kirkko ennenvanhaan,mutta tiede menee silti ja tietous eteenpäin,joten tulevisuudessa tiedämme taas hiukan asioista enemmän ja voimme olla viisaampia-.-,eikä kaikki maallikot ole saaneet nimeään historiankirjoihin,tuntemattomia keksijöitä on,mutta ovat 'tuntemattomia',ja jotkut ovat löytäneet näitä 'kaavoja-hypoteeseja'ja julistaneet ne ominaan,lisänneet niihin-vähentäneet niistä ym.ja silti niiden alkuperä voi olla tuntematon,no yks hailee,mikään ei pysy salassa ikuisesti.
    Ps:Erilaiset näkökannat kasvattavat tietoa,mikään ei ole oikea vastaus,ja vastaus on joskus nenän edessä-.-.
    T:Taikuri Luttinen.

    Äänestä

Luonnollisista selityksistä ainakin salama/plasmapallot sekä hallusinaatiot lienevät selittävinä tekijöinä useissa tapauksissa. Erityisesti varsin yleiset hallusinaatiot unen rajamailla tai huumattuna johtuvat muuntuneen tajunnantilan aiheuttamasta tiedonkäsittelyhäiriöstä aivoissa.
Valokuva tapahtumasta olisi hyvä todiste siitä, että kyseessä ei ole ainakaan hallusinaatio.

Mitä tulee niin sanottuihin yliluonnollisiin selityksiin liikutaan varmaan juuri parapsykologian ja erityisesti poltergeist- ilmiön alueella. Teleportaatiot ja leijuminen ovat ilmiön tyypillisiä (muttei ehkä tunnetuimpia) ilmenemismuotoja. Laajasti selkoa aiheesta tekee (ja vieläpä suomeksi!) Heikki Tikkala kirjassaan Olevaisen yöpuoli. Netissä koko kirja!! -> http://www.paranet.fi/paradocs/tutkimuksia/tikkala1993.pdf#search="olevaisen yöpuoli"

Vielä eräs mielenkiintoisimmista selitysmalleista on Matrix-tyyppinen ohjelmointivirhe, missä maailmamme (tai rinnakkaismaailmoiden) epätäydellisyys aiheuttaa rinnakkaistodellisuuksien vuotoja tai muita fysiikan lakimme rikkovia tapahtumia. (Ei Tikkalan selitys)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mrkala kirjoitti:

Luonnollisesti ajatus ufoista omassa olohuoneessa tuntuu äärimmäisen omituiselta ja jopa vitsiltä. Tälläisistä ”miniufoista” – pienikokoisista lentävistä kohteista jopa sisätiloissa – kertovia raportteja kuitenkin on olemassa lukemattoman paljon. Kyseessä on siis ilmiö, jota oikeasti tapahtuu – oli ilmiön syy ja alkuperä nyt sitten mikä tahansa. Magonia Supplement –lehdessä hiljattain ilmestyneen artikkelin (Graeber 2006) mukaan ”miniufoja” pidetään usein ”jonkinlaisina avaruusolentojen tarkkailulaitteina, joita nämä ennakoivasti hyödyntävät kun heidän aikeissaan on suorittaa jollekulle valitulle henkilölle abduktio”. Näkemyksen jakajia lienee yhtä paljon kuin sen kieltäjiäkin, joten asia ei ole aivan yksiselkoinen. Lukuisten tapahtumakertomusten perusteella joissain tapauksissa äkillisesti ilmaantuneet pienet valopallot, -levyt tai -soikiot puikkelehtivat pitkin asuntoa, kun taas toisinaan ne vain leijuvat hämmästyneen havaitsijan silmien edessä. Tämä kuulostaa mielestäni hämmästyttävän samankaltaiselta kuin paranormaalista kiinnostuneiden tuntema käsite ”orb”, joka usein liitetään kummituksiin ja muihin henkiolentoihin.

Edelleen Graeberin artikkelin mukaan jotkut uskovat, että ”miniufot” ovat fyysisiä merkkejä ”raoista ja halkeamista” todellisuudessamme, toisinsanoen ovia joiden kautta muukalaiset pääsevät tulemaan meidän ulottuuvuuteemme. Tämä näkemys nostaa nähdäkseni selkeästi esille perinteiset interdimensionaaliset selitysmallit ufojen alkuperästä. Merkittävää on myös se huomio, että kirkkaat ja loistavat valopallot käyttäytyvät varsin samankaltaisesti kuin toisen maailmansodan aikaiset ”foo fighterit”, joita lentäjät näkivät siivenkärjissään ja koneidensa ympärillä. Tälläisiä valopallojahan voisivat olla myös pallosalamat, mutta tuskin ne esiintyvät niin lukuisina mitä joissain foo fighter –tapauksissa on kerrottu olleen. Voidaan siis arvella, että ”miniufojen” tapauksessa kyseessä ei ole pelkästään valon heijastumat ikkunoista, televisioruudusta tai muista vastaavista kohteista eikä pelkästään luonnonilmiöt. Toisaalta myös merkittävää on se, etteivät suinkaan kaikki ”miniufot” ole valopalloja, vaan kyseessä on monesti pienikokoiset tummat esineet.

Graeber kertoo esimerkin 23-vuotiaasta Joesta – Pennsylvanialaisesta opiskelijasta – joka kiireidensä vuoksi söi usein lounaansakin vasta iltamyöhällä. Eräänä tälläisenä kertana hän nuokkui puoliunessa, kunnes äkisti havahtui siihen, että huoneen katossa, eräässä sen nurkkauksessa leijui omituinen tumma ja vaappuva kohde. Ensin hän oletti sen olevan lepakko, mutta sitten hän tajusi asian mahdottomuuden: miten lepakko olisi päässyt suljettuun ja ikkunattomaan huoneeseen? Kohdetta jonkin aikaa tarkkaillessaan hän havaitsi sen olevan sylinterimäinen esine, jonka pituus oli noin 15-20 cm ja halkaisija noin 4 cm. Tarkemmin sanottuna esine oli muodoltaan kahdeksankulmainen ja toi mieleen antiikkisen mustaruutiaseen piipun. Se leijui äänettömästi ilmassa ja suoritti eräänlaista heilurimaista liikettä. Joella oli nuokkuessaan ollut sylissään takkinsa ja hän heitti sen nopeasti nurkassa leijuvaa ”miniufoa” kohti – yrittäen kaapata kohteen takillaan - mutta nostaessaan takin lattialta hän havaitsi ettei siellä ollut mitään. Sylinterimäinen esine oli kokonaan hävinnyt. Vastaavanlaisia tapauksia on Suomessakin raportoitu ja esimerkiksi SUT:n Uforaportti –kirjoissa löytyy niitä.

”Miniufot” eivät pienestä koostaan ja usein myös sisätiloissa tehdyistä havainnoista huolimatta eroa normaaleista ufoilmiöistä kovinkaan paljon. Erikoisuutena voidaan pitää sitä, että toisinaan ”miniufo” osoittaa merkkejä jonkinlaisesta telepaattisesta yhteydestä, mikä näkyy ilmiön kykynä ennakoida havaitsijan liikkeitä ja aikeita. Tämä eroaa mielestäni jossain määrin monien ihmisten väitteistä, joiden mukaan heidän taivaalla näkemänsä perinteiset ”ufot” lähettävät heille telepaattisia viestejä tai vastaavat heidän ajatuksiinsa välkyttämällä. Sensijaan usein ”miniufot” häviävät juuri silloin, kun henkilö on aikeissa tehdä jonkinlaisen kiinniottoyrityksen tai vastaavan äkillisen suoritteen. Graeber toteaa yleisenä havaintona, että usein ”miniufon” aiheuttama yllätyksellisyys ja hämmennys – sekä myös pelko – ovat aivan yhtä voimakkaita kuin tavanomaisissakin ufohavainnoissa.

Mitä miniufot sitten oikein ovat? Graeber esittää omana arvelunaan, että ”miniufojen” takana on mielikuvitus ja ympäristön väärintulkinta yhdessä, toisinsanoen prosessi joka vääristää ihmisen luulemaan ja näkemään päänsisäiset pohdintansa päänulkoisina tapahtumina, aistiharhoina. Huoneen varjot ja vastaavat todelliset ympäristön kohteet vääristyvät ja saavat kokijan päässä uudenlaisen tulkinnan. Ilmiöön liittyy mahdollisesti unenomainen tai muuttunut tajunnantila, esimerkiksi nukkuminen ja siitä äkillisesti herääminen, jolloin havainnossa kyse voi olla puhtaasti uneksunnasta.

Toisaalta eräässä Graeberin itse antamassa esimerkissä havaitsijoita on peräti kaksi, mikä tekee tälläisen selityksen vaikeammaksi. Koska mainitussa tapauksessa molemmat heräsivät juuri unesta ennen miniufon näkemistä, selittää hän silti yhteisen havainnon jonkinlaisella ”samanaikaisella jaetulla aistiharhalla”, mikä johtuu molempien henkilöiden samanaikaisella unestaan valvetilaan siirtymisellä. Lisäksi monissa tapauksissa kokijat kertovat jonkinlaisesta kehonsa jähmettymisestä ”miniufon” havaitessaan. Unihalvauksen mahdollisuus on kuitenkin usein pois suljettavissa, sillä havaitsijat kykenevät yhtälailla usein jonkinlaisiin todellisiin fyysisiin liikesuorituksiin, kuten aiemman esimerkin mukaiseen takin heittoon ”miniufoa” kohti.

Artikkelissaan Graeber antaa kuitenkin skeptisestä asenteestaan huolimatta mahdollisuuden myös sille, että kyseessä voisi olla jonkinlainen päänsisäisen maailman ilmentymä todellisena päänulkoisena tapahtumana. Kyseessä ei siis olisi edellä esitetty aistiharha, vaan todellinen fyysinen ilmiö, joka liittyy jollain tavalla havaitsijan tajuntaan ja tietoisuuteen. Tämä on omasta mielestäni erityisen mielenkiintoinen mahdollisuus, vaikka kuulostaakin ehkä omituiselta ja pitkälti parapsykologian alueeseen kuuluvalta. Sen avulla voitaisiin kuitenkin selittää usean havaitsijan tapaukset, joissa molemmat tai kaikki henkilöt näkevät saman ilmiön, kuten Graeberinkin esimerkissä. Tällöin näkisin, että asia on syntynyt yhden (todennäköisesti jonkun paikallaolijan) mielessä ja muuttunut tajunnantila mahdollistaa ilmiön realisoitumisen ”meidän todellisuuteemme” ja sen havaitsemisen muidenkin toimesta. Miksi mielen tuottama "miniufo" on vaikkapa sylinterin muotoinen tumma esine, kuten monet perinteisimmistä ja vanhimmista "isoista" ufoista historiassa, onkin sitten jo aivan toinen kysymys.

Vastaavanlaisia erikoisia tapahtumakuvauksia on kuitenkin parapsykologiassa ja kansantarinoissa kuvattuna maailmanlaajuisesti läpi historian, vaikka monet sulattavat ufotkin helpommin kuin parapsykologiset ilmiöt. Esimerkkitapauksena voisin mainita erään minulle läheisen henkilön, joka nukkui talon yläkerrassa ja näki hämmästyttävän realistisen unen siitä, että käveli alakertaan keittiöön juomaan vettä. Välittömästi tämän jälkeen hän heräsi ja totesi tapahtuman olleenkin vain unta. Noustuaan ja mentyään sitten alakertaan, tuli rappusten juurella vastaan hänen äitinsä, joka hämmästyi suuresti että kyseinen henkilö olikin vasta siinä. Nimittäin äiti oli hetkeä aikaisemmin havainnut (aistinut) kotitöitä tehdessään, että mainitsemani henkilö olisi ollut keittiössä juomassa vettä. Jos ei ”miniufot” ole jonkinlaisia muukalaisten ”luotaimia” tai sitten taskukokoisten humanoidien aluksia, eikä ovia toisiin ulottuvuuksiin tai luonnonilmiöitä kuten pallosalamoita, sekä oletetaan, että kaikki havainnot eivät ole mielikuvitusta ja väärintulkintaa, pidän itse viimeistä vaihtoehtoa mieltä kutkuttavimpana vaihtoehtona.

Viitattu artikkeli:
Graeber, M.J. (2006). “Minisaucers”, MAGONIA Supplement, no. 62

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu