Voisin nyt ampua erään ihmisen,jos tietäisin nimensä.
Jouduin ottamaan pari päivää saikkua,että pääsin selvittämään tosi vittumaista asiaa,nimittäin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.
onneksi,jos näin voin sanoa,kyseessä ei ole oma,vaan lähipiiriin kuuluva sukulaistyttö.
Olivat karanneet Turkuun viime viikonloppuna,äidit eivät tarkistaneet,missä likat olivat.
Keskellä yötä oli toinen(varmasti pantu)tyttö haettu juna-asemalta kotiinsa melkein helsinkiin,hän ei uskaltanut ketrtoa,että pedofiilikämppään jäi ystävänsä.
toinen tyttö tuli seur. päivänä yksin junalla kotiin,äiti vei kertomansa mukaan hänet heti sairaalaan tarkistettavaksi,siellä meni 6 tuntia.
Mitään kokeita ei tehty,koska lapsi(12v)ei halunnut,eikä äiti halunnut pakottaa.Mukana oli sairaalapsykologi.
Kuukautiset ovat alkaneet kuukausi sitten.
Sain asiasta tietää muutama päivä sitten,jolloin soitin kaikki suur-Helsingin lääkäriasemat sun muut läpi,raiskaustukikeskukset ym.
Sainkin hyviä neuvoja ja lastenlääkärin(yksit),joka olisi tehnyt pakottamatta gynetutkimuksen.
tämä sopi myös lapsen äidille,joka oli halukas selvittämään asian,jos minä maksan laskun.
Näin sovittiin,mutta kun olin lähdössä hakemaan tyttöä ja soitin että olen tulossa,se ei enää käynytkään,se ei enään ollut mahdollista heille klo 18.
Lapsen äiti olisi tietysti tullut mukaan,mutta hän ei ehtinyt,koska piti mennä uuden miesystävän isän luokse sairaalaan,hän makaa sentään siellä kuolemankielissä.
En saanut myöskään viedä yksin lasta lääkäriin lausuntoa varten.
Lapsen isä,jolla on juridinen oikeus viedä lapsi lääkäriin,ei uskalla puuttua tilanteeseen,tämä on vuosi sitten hajonnut perhe,lapset asuvat äidin luona.
Poliisi ei voi tehdä muuta,kuin odottaa,että jotain tapahtuu.
Rikosilmoitus on tehty,sen verran turun poliisista suostuttiin tänään kertomaan.
Jos tietäisin pedon nimen,en ehtisi tässä kirjoitella,olisin Turussa parin kaverin kanssa kylässä.
Sain tytön eilen illalla langan päähän veljensä kännykästä,kovasti on umpimielinen,eikä halua tutkimuksia,KOSKA KAVERIAKAAN EI OLE TUTKITTU.
Tämä ystävä,pikkutyttö myös,jonka 'poikakaveri' on kys. pedosetä,aikuinen mies.Kyseinen kaveri oli kuitenkin juossut keskellä yötä kämpästä karkuun ja soittanut vanhemmilleen,jotka hakivat hänet 200 km päästä,turun juna-asemalta.
Asia ei etene,ennenkuin joku on vissiin kohta paksuna.
No ensi viikonloppupuolella on kuulemma uusi aika samassa sairaalassa,jos lapsi antaisi itsensä tutkia.
Äiti ei ehdi nyt puuttua,koska hänen täytyy olla sairaalassa pitämässä kuolevaa,lähes tuntematonta henkilöä kädestä kiinni.
Huh,tulipahan vuodatus,ja aatelkaa,en ollut edes bissellä vaan SR-matsissa oman perheeni kanssa.
Vituttaa vaan niin kympillä joka tapauksessa,huomasin senkin taas,miten voi niin paljon omiansa rakastaa,ihanaa katsoa kun lapset nauraa ja riemuitsee ja saa kerrankin HUUTAA koko sydämensä kyllyydestä!
Samalla tiedän,että joku mulle rakas lapsi ei ole tänään iloinnut ollenkaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo,koirat tuli nyt ja lähden itkemään merenrannan kautta,tilityskin on tehty.
On tää vaan niin raskasta,ettei uskois,jos ei itse kokis.
Ja saa vielä pelkää sitä,että omat lapset saa tästä tietää niin,etten ole paikalla selittämässä.
Mun lasten isä on täysin kykenemätön näihin juttuihin keskustelutasolla,hän haluaa toimintaa ja nimi esiin.
En saa nimeä poliisilta enkä kys. lapsen äidiltä,häntä hävettää.
En saa muuta rauhaa,kuin purkaa itseäni tähän.
Ja nyt mä meen itkee rantaan ja halaan sen jälkeen perhettäni,koirat on pussattu jo.
toi nyt kuitenkin ole lastensuojeluviranomaisten eikä äidin päätettävissä että milloin lapsi tutkitaan ja hoidetaan kun kyseessä on lapseen kohdistuva rikos.
Siksi on laki tehty ettei voisi joku esimerkiksi maksaa vaikenemisesta tyyliin Michael Jackson.
Soita sosiaali-ihmisille heti tänään niin ottavat tytön huostaan kun ei äitinsä voi taata turvallista lapsuutta.
ovat pitkiä. Outoja asioita tapahtuu.