Ihastuminen. Se on tuskaa, varsinkin transsukupuoliselle. Tapasin erään tytön, hänen hymynsä sulattaa ja äänensä on musiikkia. Hermostuksissani menen aina lukkoon, kun hänelle pitäisi puhua. Huoh.
Siinä vain on se este, kun ei ole sitä miehen ruumista. Se saa tuskastumaan, sillä näen hänet viidesti viikossa, olemmehan samalla luokalla samassa koulussa.
Se on vaikeaa. Pitää vain olla tyyni eikä sanoa mitään. Hiljaa ja unlemoida omassa mielikuvituksessaan...
Siinä vain on se este, kun ei ole sitä miehen ruumista. Se saa tuskastumaan, sillä näen hänet viidesti viikossa, olemmehan samalla luokalla samassa koulussa.
Se on vaikeaa. Pitää vain olla tyyni eikä sanoa mitään. Hiljaa ja unlemoida omassa mielikuvituksessaan...
Vastaukset 22
Vanhimmat
Arvaa kuinka kivaa on ihastua naiseen ennen korjaushoitoja, ja tajuta ettei siitä voisi tulla mitään, kun toinen on hetero. Nimim. tapahtunut parikin kertaa. :(
Eipäsilti, jostain syystä ihastun aina ihmisiin jotka ovat olevinaan ulospäin täysiä heteroita, ja paljastuvat bi/lesbonaisiksi sitten jälkikäteen, kun ovat hankkineet jostain tyttiksen. Rgh.
saamaan aikaan avioliitonkin puolison kanssa, joka on nainen. Alttarilla tunsin itseni teeskentelijäksi ja valehtelijaksi. Eikä se seksikään sujunut roolin vaatimusten mukaan.
Nainenhan minä olenkin.
koskaan jos hän vaikka sulle lämpenisi...Aina me trans-ihmiset luullaan, et muut on ihan tavallisia heteroja joka ikisessä tilanteessa, eikä ne ainakaan meille koskaan olisi suopeita...Entäpä jos ovatkin? Uskallatko koettaa? Elämä on riskinottoa, ja pyytämättä ei saa mitään......
Uskaltaisinko yrittää? Ehkä se johtuu tästä alkuhuumasta, mutta kyllähän minä sitä tyttöä uskaltaisin alkaa "iskemään", mutta sitten taas kehtaanko... Se on jo toinen juttu.
Tässä tilanteessa olisi tietenkin parasta, jos tyttö olisi bi. Lesbona hän ei välttämättä minusta pitäisi, kun enhän minä ole nainen vaan mies. Heterona taas hän saattaisi luokitella minut naiseksi ulkomuotoni takia.
Äh, inhoan tilanteita, joista ei pääse pakoon. Ainoa vaihtoehto (ainakin turvallisin) tuntuu olevan se, että pitäisi antaa asian olla. En vain saa häntä mielestäni. Koko ajan kaiken maailman kysymykset pyörii päässä; Mitä jos hän on varattu? Jos hän nauraa selkäni takana? Pitäisikö jotenkin viestiä..? jne.
Heh, tänne vain omia tyhmiä ja aika "pinnallisia" aioita kirjoittelen, siitä pyydän anteeksi. Tämä on vain niin hankalaa, enkä oikeastaan pysty puhumaan tästä kenenkään kanssa... Niin täällä sitten "häiriköin".
... ole tyhmää ja pinnallista. Saati häiriköintiä.
Tämä keskustelupalsta voi olla monelle muullekin ainoa paikka, missä voi puhua samantyyppisistä ongelmista.
kun kirjoitit, että me transihmiset luullaan muiden olevan tavallisia heteroita. Hmm... eikö tavalliset heterot voi rakastua transihmiseen? Eikö he voi olla transihmisen kanssa, jollei tarpeeksi suopeita? Mietin vain siksi, koska itsestäni (minä ftom) ihastuin naiseen, joka ei ikimaailmassa pidä itseään minään muuna kuin heterona, pystyi kuitenkin kuitenki antamaan vastakaikua minulle (silloiselle leikkaamattomalle). Ei koskaan pitänyt minään muuna minua kuin miehenä.
Itsestä kertominen kyllä oli vaikeata. Tunsin sen olevan vielä vaikeampaa kun tunteita mukana (ehkä tuo 'jätetyksi' tulemisen pelko liian suuri), mutta voin sanoa sen kuitenkin kannattavan. Niinkuin sanoit, pyytämättä ei saa mitään.
Kuvittele tilanne missä ftm rakastuu kaveriinsa joka on heterotyttö (joka ei aina tahdo muistaa mitä sukupuolta olen), ja joka kaiken lisäksi on todella suosittu, kaunis, ja jolla on korkea maku miesten suhteen. Yrittää voisi kertoa hänelle tunteistani, mutta kyseessä on kuitenkin tosi hyvä kaveri. Mulla ei oo paljoo mitään muuta ku kaverit.
Monet sanoo ettei niitä haittaa, jos niiden kaveri tunnustas niille ihastuneensa tähän, mutta kyseessä on mun ensrakkaus. Tyyppi joka luottaa muhun ja mun pitäs joko valehdella vaan ihastuneeni häneen tai sitten vaikeuttaa hänen elämäänsä omilla tunteillani.
Päätin että yritän jotenkin päästä tästä ylitse (tuskin onnistuu, mutta jollain tavalla vaan jatkaa eteenpäin). Ei olis reilua tehdä sille jotain näin ilkeetä temppua (ei olis sille enskerta kun menee kaveruus pilalle tollasen syyn takia.)
Mutta sulla on vielä mahiksia. Se on vaan samalla luokalla. Et menetä yhtään mitään jos yrität. Onnee matkaan :) Elämä on liian lyhyt jotta pitäisi epäröidä tuollasia.
Itselläni oli sama ongelma yhteen aikaan. Lopulta pääsin siitä jotenkuten yli ja käänsin tämän ihastumiseni sisarus-pohjaiseksi rakkaudeksi (eli rakastan, kuin omaa siskoa). Tiedän, että ystäväni tulee saamaan jonkun itseäni paremman ja haluan auttaa häntä siinä, en "ahdistella" iskuyrityksillä tai muuten vain ehkä epämukavilta tuntuvilla lausahduksilla (esim. 'silmäsi on tänään kauniit').
Toivottavasti sinulla asiat kääntyy... No, kaipa tähän sopii sanoa parhain päin. Parashan olisi se, jos ystäväsi rakastaisi myös sinua sanalla tavoin, mutta jos asia ei niin ole, niin onnea tunteiden tukahduttamiseen. Se on älyttömän vaikeaa puuhaa.
"Mutta sulla on vielä mahiksia. Se on vaan samalla luokalla. Et menetä yhtään mitään jos yrität. Onnee matkaan :) Elämä on liian lyhyt jotta pitäisi epäröidä tuollasia. "
Niinhän tuo saattaa olla.. Siinä on vain se mutta, jos tyttö saisikin päähänsä levittää ftm-asiaani juoruna ystävilleen ja siitä eteenpäin. En tavallaan edes välittäisi siitä, että tietäisivätkö muut vai eivät, mutta sitä voidaan käyttää niin monenlaiseen piikittelyyn yms., että on ehkä parempi vaieta.
Eilen koulussamme puhuttiin kaikenlaisesta ja se sai aika tunteelliselle päälle, kun alkoi miettimään ihastumistaan ja sitä, etten voisikaan saada tätä luokkalaistani tyttöä.
Moiset tunnehömpäthän pitäisi niellä kuin mies, mutta pakko myöntää.. Pari kyyneltä tuli tirautettua vessassa. Olen ihan lirissä ja taas sama jatkuu tänään. Toisaalta hyvä, toisaalta huono. Näen sen tytön ja näen sen tytön.
vakavalta toi tilantees. Ehkä olisi parasta yrittää mahdollisimman nopeasti hoitaa toi tilanne. Jos homma menee persiilleen niin ainakaan et ehtinyt liian syviä tunteita kehittelemään. Jos homma menee hyvin... no, se on vaan tosi hyvä juttu sitten :)
Mutta onko se tyttö sitten tollasta tyyppiä joka kertoisi tuollasia asioita eteenpäin? Olisitko valmis ottamaan riskin?
En tiedä oikein tuosta piikittelystä. Työpaikoilla on lakeja jotka suojelee sellaselta ja uskon että sama on eri kouluissakin. Sentään Suomi ei ole mikään Amerikka että luulisi että sen verran turvassa täällä saa olla :)
Yritänkin nykyään ajatella häntä sisarenani. Niiden miesten jotka yrittäisi pelleillä hänen tunteillaan tulisi varoa.
Niinhän sitä on lakeja yms. joiden pitäisi suojella kaikenlaiselta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta, mutta eivät ihmiset niitä sinisilmäisesti noudata. Eivät koulussanikaan, vaikka siellä "Ei saa kiusata ketään". En sitten tiedä onko 'rinnattomaksi lesboksi' kutsuminen tätä ns. 'kiusaamista'. Jos totta puhutaan, en jaksa enää edes välittää.
Riskejä olisin valmis ottamaan. En vain tiedä siitä tytöstä tarpeeksi, hän on aika hiljainen (ei kuitenkaan pahalla tavalla). Emme ole jutelleet itse asiassa oikein mistään, minä menen lukkoon ja hän pysyy hiljaa. Heh, ehkä olen piiloujo.
"Yritänkin nykyään ajatella häntä sisarenani. Niiden miesten jotka yrittäisi pelleillä hänen tunteillaan tulisi varoa."
No tuossa on jo asennetta. :D
Tänään sitten juttelimme. Se jutustelu oli tähän mennessä pisin, mitä olen sen tytön kanssa jutellut.
On se surullista. Näyttää todella siltä, että tyttö on tainnut ihastua erääseen toiseen ja tämä toinen koko ajan pyrkii minun ja tämän tytön väliin. Pitäisi pitää miehisesti pintansa ja taistella tytön suosiosta, mutta miksi niin tehdä, kun tietää häviävänsä?
Kaipa tämä ihastukseni ottaisi mielummin juuri biologisen pojan kuin minut. Tämä "kilpailija" vaikuttaa muutenkin kovin mukavalta, toivottavasti ihastukseni tulee onnelliseksi sen pojan kanssa.
Tämä koko asia potkii mielialaa maahan. Se on niin turhauttavaa. Kun jotakin kontaktia yritän siihen tyttöön ottaa "kilpailija" puskee tielle. Ja tällä "kilpailijalla" pitäisi olla jo tyttöystävä, en tajua miksi hänen pitää jotain haaremia alkaa keräämään ja metsästää siihen juuri sitä henkilöä, josta minä pidän?
Nyt olen hiljaa, tämä alkaa tuntumaan jo lapselliselta mussutukselta.
Miltä tämä koko projekti susta nykyään tuntuu? Kaduttaako yhtään?
projektista siis oli kysymys, jos voisit hiukan selventää? Minulla ei ole projekteja, tämän viestiketjun aloitin pelkästään tunteeni saattelemana.
Siis tämä kaikki naiseksi muuntautuminen, vai olenko nyt ihan hakoteillä? Kumminkin ne heteromiehen tunteet naisia kohtaan nousee aina sieltä pinnalle. Eli kaduttaako nyt tämä muuntautumisleikkiin lähteminen? Entä kaiken sen jälkeen?
Hakoteillä. Tilanne on tämä: Olen transmies (kroppa naisen), mutta en ole vielä mennyt tutkimuksiin, eli edelleen on nämä tissit yms.
Ajatukseni ovat olleet elämäni ajan aika heteronomaisella pohjalla. Olen mies, joka pitää naisista. Yhteiskunta laskee sen tosin lesboiluksi, koska ruumiini on juuri naisen.
Lähden tutkimuksiin muutaman vuoden päästä, eikä siitä tule mitään muuttumisleikkiä. Kyse on sentään koko elämästäni, eikä se muuta minua ihmisenä. Ainoastaan ulkokuori tulee muuttumaan ( hormonien muutokset). Näillä muutoksilla en pelkästään halua ulkonäkööni muutoksia, vaan tahdon myös kuulua omaan ryhmääni, miehiin. Haluan, että ihmiset tajuavat sanoa mieheksi, eivät naiseksi. Tällä hetkellä tuo tytöttely raastaa hermoja aika ylikierroksella, en usko että kukaan nainenkaan haluaisi häntä herroteltavan.
En usko, että kukaan transsukupuolinen ajattelee tuota seksuaalista suuntautumistaan silloin, kun lähtee tutkimuksiin. Jos ennen on pitänyt naisista miehen ruumiissa ja muutoksen jälkeen pitää edelleen, niin ei sen pitäisi olla ongelma. Sitten on lesbo, ei mitään sen kummempaa.
se "tytöttely" on. Veli tökkäs mua naisten deodorantilla selkään ihan kiusallaan, ja kun sain hepulin siitä, niin rupesivat valittamaan ja haukkumaan nössöksi. Minkäs minä sille voin!
Ei tämä sukupuolenkorjaus ole mitään muuntautumisleikkiä! Kyllä se on ihan totista totta.
Korjausprosessiin lähteminen ei kaduta pätkääkään, niin paljon elämänolosuhteeni on parantunut. En ehkä kuulu tuohon kohderyhmääsi, koska olen hetero nainen, mutta en pidä lesbouttakaan mitenkään vähäteltävänä asiana. Jos on ennen ollut hetero mies ja korjausprosessin jälkeen rakastaa edelleen naisia, ei se ole mitenkään outoa.
Sun ei auta kuin kestää sitä työttelyä niin kauan kunnes lopulta alat näyttämään joltain miehensuuntaiselta. Pukeudutko jo nykyään miehekkäästi ja et käytä meikkiä?
Ihan vaan sulle tiedoksi että Kampin metroaseman portaissa on nää sällit kalsareissaan ja ne kuvat ovat kerrankin kivaa katseltavaa :)
Aikaisemmin ne mainokset vaan vitutti. Mulla on varmaan joku esto taas voitettu. Olen mä sitten ollutkin solmussa.
Tässä silmänruoka:
http://www.dressmann.fi/
Vaatekaapissani ei ole ollut naisten vaatteita sitten neljään vuoteen.. Myös meikit, korut yms. olen heittänyt pois jo aikoja sitten. Itse asiassa tuntuu siltä, että olen tehnyt kaiken voitavan (mitä nyt itse voi tehdä ilman hormoneja yms.), jotta näyttäisin mieheltä.
Mutta niinhän se on.. Jos henkkareissa on naisen nimi niin sitten on nainen, vaikka mitä väittäisi.
Jos pelkkää silmänruokaa kaipaa, sitä löytyy livenä kotonakin aika lähellä tuon Dressmanin mainoksen tyyliä. Minulla kiinnostus kohdistuu enemmän tuonne suunnilleen omaan ikäluokkaani ja heitä kyllä katsastan vaikkapa kadulla tai kassajonossa ihan luomuna.
Niin, olisi kiva tietää, miten sulla nykyään tämän asian kanssa menee. Tai siis, että oletko pystynyt 'unohtamaan' tämän tytön, vaikka epäilit sen olevan vaikeaa? Kun itselläni on oikeastaan ihan tasan sama tilanne kuin mistä oot tässä puhunut.. :/