Sanotaan että suku on pahin, mutta onko se todella?
Miten olet tullut toimeen puolisosi (tai entisen sellaisen) sukulaisten kanssa tai puolisosi on tullut toimeen sinun sukulaistesi kanssa?
Onko käynyt niin, että teillä yhdessä on ylläpidetty yhteyksiä pääasiallisesti vain toisen puolison sukulaisiin, jolloin taas toinen puoliso on pitänyt tai oikeastaan joutunut pitämään yhteyksiä sisariinsa ja ehkä vanhempiinsakin puolisoiden yhteiselämästä irrallaan, jopa niin, ettei hän ole edes mainittavasti kertonut heidän vaiheistaan kumppanilleen?
Jos olet tällaista kokenut jommankumman osapuolen ominaisuudessa, niin onko tällainen salainen suhteidenhoito, jossa esimerkiksi kotiin voidaan kutsua ilman jälkipuheita (ja siksi ei kutsuta) vain toisen puolison sukulaisia, ollut ongelma yhteiselämässä?
Tämähän on aika ajankohtainen kysymys vaikkapa joulun lähestyessä.
(Anteeksipyyntö kysymyksen johdosta niille, joilla ei koskaan ole ollut toisen puolison sukulaisia.)

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tykkään sukulaisista. Omistani ja toisten sukulaisista. Joskus ne voi käydä hermoille kun rupeavat liikaa "huolehtimaan" vaan tosipaikan tullen ovat aina olleet auttamassa ja tukena. On mukava kun on saanut nauttia sukulaisista jotka hyväksyvät semmoisena kun on, on saanut olla oma puutteellinen itsensä ja silti on aina toivotettu tervetulleeksi. Myös poikaystäväni sukulaisista pidän. Asuvat vain kauempana, joten ei tule niin usein nähtyä. Vaatimattomia ja realistisia ihmisiä kaikki tyynni.
35 vuoden kokemuksella ,toinen meistä on ainoan lapsen asemassa toinen on yksi kolmesta .Suvut tuntuivat olevan törmäyskurssilla alusta alkaen ,päätettiin ettei ole sinun eikä minun sukulaisia vaan meidän sukulaisia .Kutsuttiin suku meille juhlapyhinä ,aina kysytiin tuleeko se ja se ,kerrottiin että kutsuttu on .Välillä minun sukuni boikotoi välillä puolison .Monet itkut itkin juhlapyhien mentyä .Vähitellen huomasimme ,että kumpainenkin suku odottaa näitä yhteisiä hetkiä ja kaikki kieltäytyvät vaihtoehdoista ja haluavat tavata .Siinä vaiheessa oli joskus orjuuttavaa kun suvut pitivät itsestään selvänä ,että meillä järjestettiin joulu kaikille .Nyt kun meidän vanhemmemmistamme on vain yksi elossa ,että rakensimme rauhan ja hyväksyntä sukujen välillä jatkuu edelleen .
Entäs kun boikotoijana sattuukin olemaan toinen puolisoista?
Tuttu on tilanne, ja se on vallinnut jo vuosikymmeniä.
On toisen osapuolen sukulaisia, jotka ovat yhteisiä ja tervetulleita vieraita.
On toisen osapuolen sukulaisia, vähemmän yhteiskunnankin edessä ansioituneita, jotka saavat olla vain hänen omiaan eivätkä kelpaa joukkoon.
naimisiin mennessäni oma sukuni raivostui koska haluaisi periä minut. Eivät ole koskaan hyväksyneet vaimoani eikä vaimoani kutsuta mukaan mihinkään. Tavatessaan minut sukulaiseni kysyvät oletko jo ajtellut erota ja koska se tapahtuu. Myös tiedustelevat olenko tehnyt testamenttia ja kenen hyväksi. Tämä on masentanut meitä molempia mutta emme enää välitä. Mutta vaikea on elää kun kaikki omat sukulaiset odottavat vain että eroaisimme ja sitten kuka joskus saisi mahdollisen pienen perinnön (itse pidän tilannetta naurettavana)Joskus ajattelin että tälläistä on vain näytelmissä mutta ihan totta tämä on.
Niin Stefanuksen kuin Pojan esimerkit osoittavat, että ihminen voi joutua elämään kahdessa toisilleen vieraassa henkisessä maailmassa: oman perheen parissa ja samaa syntyperää olevien lähisukulaisten maailmassa. Ihannetapauksessahan, kuten useimmiten muuten käykin, näiden maailmoiden pitäisi kohdat.
Siteistä puolisoon voi päästä suhteellisen helpolla irti, synnynnäisestä sukulaisuudesta ei muuten kuin lopullisen poismenon kautta. Se osoittaa sukulaissiteiden merkityksellisyyden.
Tänäkin jouluna oli tuo vanha tuttu tilanne vieraineen kestettävänä.
Onneksi ovat joulunpyhät ohi. Ei niistä iloa ollut, siitä oli kyllä, että pääsi heti perjantaina työpaikalle.
Onneksi ei samaa tilannetta tule ennen kuin vasta vuoden päästä.
Onneksi ovat vuodenvaihteen pyhäpäivät vähitellen ohi.
tarkoitus kokonaan katkaista välejä, osittain sukulaiset ovat ihan ok. Mutta en tiedä mistä johtuu että pyrkivät määräilemään ja katsovat että heillä on jonkin sortin oikeus melkein "kiristää" näillä sukulaissuhteilla tyyliin "ellet tee niinkuin me halutaan me ei sitten olla sun kanssa". Laittaa ajattelemaan että menee kiusaamisen piikkiin tämä sumalainen sukuseurustelu tavalla tai toisella. No on joukossa ihan jees tyyppejäkin.
Ja paljon on vähättelyä esim vaikka vaimon valinnasta. Hänessä ei miellytä kotipaikkakunnasta lähtien hiusten väri tai muukaan .Omana mielipiteenäni olen tehnyt selväksi että seurustellaan vain hyväntuulisten sukulaisten kanssa muut saa rauhassa märehtiä epäonneaan etteivät nyt sitten tule saamaan perintöä kun menee aikanaan omille lapsille. Että kaikkea ihmiset voivat surrakin.