Olen nyt kirjoitellut omista havainnoistani muutaman viikon ajalta karhusta, joka asustelee naapurissani. Ensimmäinen oli hiukan provo (Petoeläimet > Pyssymies) ja tarkoitus oli lähinnä tunnustella vastustajia.
Heti niitä löytyikin, mutta fanaattiset petojen puolustajat eivät edes käytä samaa nikkiä, vaan vaihtavat jokakerta uuteen.
Vastustajani ovat vähätelleet tietämystäni, mutta voin kertoa, että jos on jokin asia jota en tiedä, otan siitä selvää. Lisäksi toteaisin, ettei havaintoni ole olleet missään kohdin ristiriidassa tunnettujen petotutkijoiden kuten "susi" Pulliainen, Nyholm, Ronkainen, Kojola ja muutamat muut kanssa. (ja vaikka ristiriitaa olisikin ollut, olisin kertonut siitä huolimatta).
Ainoa ristiriita on "virallista" karhukantaa kritisoiva mielipiteeni. 840 karhua on aivan liian pieni arvio. Syy miksi virallista arviota halutaan pitää alakantissa saattaa löytyä EU-komission Suomelta vaatimasta karhu- ja ilveskannan hoitosuunnitelman valmistelusta.
Ylisuuri kanta vesittäisi kannanhoitosuunnitelmien laatimisen tarpeen, eikä sellaista kukaan itseään arvostava "viherpiipertäjä" halua.
Metsästäjille tarkoitettuja kysely- ja kuulemistilaisuuksia on järjestetty vain muutaman riistanhoitopiirin alueella ja nekin vain nimellisesti.
Se että karhu on yleistynyt myös etelä- ja länsisuomessa on jäänyt huomiotta.
Onko "unohtaminen" ollut tarkoituksellista jää hämäränpeittoon.
Etelän ja lännen karhut ovat usein juuri niitä city-karhuja. Karhuja on myös niissä kunnissa joissa niiden luullaan vain vaeltelevan. Keskimäärin myös karhujen ydinalueen ulkopuolella olevissa kunnissa arvioisin olevan n. 10 karhua/kunta ja ydinalueilla usein kymmeniä jopa 60 karhua parhaimmillaan. Suomessa on n. 500 kuntaa, helppo laskea että karhuja on älyttömän paljon enemmän kuin 840kpl.
Vastustajat ovat yrittäneet lyödä minuun pelkurin leimaa ja tuominneet hysteeriseksi ja usein myös petovihaajaksi.
Voin kuitenkin kertoa, ettei täällä metsissä ole muiden kuin minun ja karhun jälkiä. En myöskään vihaa karhua, päinvastoin, pidän karhua erittäin älykkäänä ja inhimillisenä eläimenä. Kerroin jo jossain, että se on ylivoimainen suosikkini.
Gustav Schröder kertoo erämuistelmissaan 1800-luvun puolenvälin paikkeilta, kuinka hänellä oli pentuna otettuja kesyjä karhuja.
Hän kertoo kuinka ensimmäisistä uros ja naaras pennusta vain naaraspentu jäi eloon. Pentu oli vilkas ja iloinen luonteeltaan ja myös leikkisä. Se pyrki matkimaan ihmisten tekemiä askareita. Kaksivuotiaana se kärräsi hiekkaa kottikärryillä, se harmistui jos kärryt kaatuivat. Se myös kanteli rangoista haloiksi hakattuja halkoja pinoon, auttoi uittotyössä olevia miehiä vierittelemään tukkeja veteen.
Sisätöissä se halusi tarjoilla kuuman lieden päällä olleesta pannusta kahvia pöytään, mutta se vahingossa kaatoi rinnuksille kahvia ja jätti tarjoilun sikseen ja pinkaisi pakoon. Hetken mietittyään se tuli ja kosti huitaisten kuparisen pannun lyttyyn. Talon emäntä säilytti sitä pitkään muistona kahdesta ikimuistoisen hauskasta kesästä jonka karhu oli vieraana. Karhu kävi uimalla pikkujärven toisella puolella olevien koululaisten luona välituntien aikaan. Se ei opittuaan välitunnin ajankohdan erehtynyt ajoituksessa koskaan. Merkillepantavaa on että karhu teki kaiken ilman mitään opettamista.
Schröder kertoi karhun olleen sellainen räiskyvä luonteeltaan, se oli iloinen mutta se voi äkisti myös ärsyyntyä ja tulla vihaiseksi. Schröder otti vuotta myöhemmin urospennun joka oli luonteeltaan säyseämpi, ei ollut yhtä iloluontoinen, mutta ei liioin suuttunutkaan. Vanhempi pentu ei kuitenkaan koskaan hyväksynyt lajikumppaniaan edes leikkikaverikseen ja suhtautui tulokkaaseen välinpitämättömästi ja joskus kateellisen vihamielisesti, Schröderin unelma onnellisesta karhuperheestä romuttui ja kolmantena vuotenaan vanhempi pentu piti lopettaa sen alettua tuuppimaan lapsia ja muutenkin sen leikit olivat liian rajuja.
Tarkoitus siis oli valistaa ja jakaa vähäistä tietämystäni niille ihmisille jotka haluavat tietää onko alueella karhuja, opettaa niitä luonnossa havaittavia merkkejä joita havainnoimalla voi varmistua karhun olemassaolosta. Idän ja pohjoisen Suomen metsästäjät nämä merkit jo osaavatkin, mutta lännessä ja etelässä ollaan autuaan tietämättömiä.
Saatan vielä palailla asian tiimoilta. Karhu kiusasi naapurin koiria taas pitkään viime yönä :)
tv: -Pelle Peloton :)
Heti niitä löytyikin, mutta fanaattiset petojen puolustajat eivät edes käytä samaa nikkiä, vaan vaihtavat jokakerta uuteen.
Vastustajani ovat vähätelleet tietämystäni, mutta voin kertoa, että jos on jokin asia jota en tiedä, otan siitä selvää. Lisäksi toteaisin, ettei havaintoni ole olleet missään kohdin ristiriidassa tunnettujen petotutkijoiden kuten "susi" Pulliainen, Nyholm, Ronkainen, Kojola ja muutamat muut kanssa. (ja vaikka ristiriitaa olisikin ollut, olisin kertonut siitä huolimatta).
Ainoa ristiriita on "virallista" karhukantaa kritisoiva mielipiteeni. 840 karhua on aivan liian pieni arvio. Syy miksi virallista arviota halutaan pitää alakantissa saattaa löytyä EU-komission Suomelta vaatimasta karhu- ja ilveskannan hoitosuunnitelman valmistelusta.
Ylisuuri kanta vesittäisi kannanhoitosuunnitelmien laatimisen tarpeen, eikä sellaista kukaan itseään arvostava "viherpiipertäjä" halua.
Metsästäjille tarkoitettuja kysely- ja kuulemistilaisuuksia on järjestetty vain muutaman riistanhoitopiirin alueella ja nekin vain nimellisesti.
Se että karhu on yleistynyt myös etelä- ja länsisuomessa on jäänyt huomiotta.
Onko "unohtaminen" ollut tarkoituksellista jää hämäränpeittoon.
Etelän ja lännen karhut ovat usein juuri niitä city-karhuja. Karhuja on myös niissä kunnissa joissa niiden luullaan vain vaeltelevan. Keskimäärin myös karhujen ydinalueen ulkopuolella olevissa kunnissa arvioisin olevan n. 10 karhua/kunta ja ydinalueilla usein kymmeniä jopa 60 karhua parhaimmillaan. Suomessa on n. 500 kuntaa, helppo laskea että karhuja on älyttömän paljon enemmän kuin 840kpl.
Vastustajat ovat yrittäneet lyödä minuun pelkurin leimaa ja tuominneet hysteeriseksi ja usein myös petovihaajaksi.
Voin kuitenkin kertoa, ettei täällä metsissä ole muiden kuin minun ja karhun jälkiä. En myöskään vihaa karhua, päinvastoin, pidän karhua erittäin älykkäänä ja inhimillisenä eläimenä. Kerroin jo jossain, että se on ylivoimainen suosikkini.
Gustav Schröder kertoo erämuistelmissaan 1800-luvun puolenvälin paikkeilta, kuinka hänellä oli pentuna otettuja kesyjä karhuja.
Hän kertoo kuinka ensimmäisistä uros ja naaras pennusta vain naaraspentu jäi eloon. Pentu oli vilkas ja iloinen luonteeltaan ja myös leikkisä. Se pyrki matkimaan ihmisten tekemiä askareita. Kaksivuotiaana se kärräsi hiekkaa kottikärryillä, se harmistui jos kärryt kaatuivat. Se myös kanteli rangoista haloiksi hakattuja halkoja pinoon, auttoi uittotyössä olevia miehiä vierittelemään tukkeja veteen.
Sisätöissä se halusi tarjoilla kuuman lieden päällä olleesta pannusta kahvia pöytään, mutta se vahingossa kaatoi rinnuksille kahvia ja jätti tarjoilun sikseen ja pinkaisi pakoon. Hetken mietittyään se tuli ja kosti huitaisten kuparisen pannun lyttyyn. Talon emäntä säilytti sitä pitkään muistona kahdesta ikimuistoisen hauskasta kesästä jonka karhu oli vieraana. Karhu kävi uimalla pikkujärven toisella puolella olevien koululaisten luona välituntien aikaan. Se ei opittuaan välitunnin ajankohdan erehtynyt ajoituksessa koskaan. Merkillepantavaa on että karhu teki kaiken ilman mitään opettamista.
Schröder kertoi karhun olleen sellainen räiskyvä luonteeltaan, se oli iloinen mutta se voi äkisti myös ärsyyntyä ja tulla vihaiseksi. Schröder otti vuotta myöhemmin urospennun joka oli luonteeltaan säyseämpi, ei ollut yhtä iloluontoinen, mutta ei liioin suuttunutkaan. Vanhempi pentu ei kuitenkaan koskaan hyväksynyt lajikumppaniaan edes leikkikaverikseen ja suhtautui tulokkaaseen välinpitämättömästi ja joskus kateellisen vihamielisesti, Schröderin unelma onnellisesta karhuperheestä romuttui ja kolmantena vuotenaan vanhempi pentu piti lopettaa sen alettua tuuppimaan lapsia ja muutenkin sen leikit olivat liian rajuja.
Tarkoitus siis oli valistaa ja jakaa vähäistä tietämystäni niille ihmisille jotka haluavat tietää onko alueella karhuja, opettaa niitä luonnossa havaittavia merkkejä joita havainnoimalla voi varmistua karhun olemassaolosta. Idän ja pohjoisen Suomen metsästäjät nämä merkit jo osaavatkin, mutta lännessä ja etelässä ollaan autuaan tietämättömiä.
Saatan vielä palailla asian tiimoilta. Karhu kiusasi naapurin koiria taas pitkään viime yönä :)
tv: -Pelle Peloton :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse vastasin yhdellä tekstillä tuohon "ongintaasi". Se oli se viimeinen, jossa totesin asioiden olevan hyvällä tolalla, kun karhu herra kerta "kunnioittaa" (eli pelkää), ja lähestyttäessä väistää.
En ainakaan tarkoittanut leimata sinua pelkuriksi, enkä mielestäni niin tehnytkään. Totesin vain, että jos pelottaa, niin silloin tunne on aito. Omalta kohdaltani myönnän, että tuoreet karhun jäljet metsässä ovat tunnekuohun aihettava (kuitenkin ihan myönteinen) kokemus. Se herättää niin pelkoa (erittäin primitiivistä) ja kunioitusta. Ymmärrän lähteä takavasemalle ensimmäisestä karhun varoituksesta. Näin olen kerran joutunut tekemään. Muutoin olen saanut rauhassa kulkea. Mutta olen antanut karhujenkin kulkea rauhassa.
Varmaankin kuulun mielestäsi tuohon "viherpiiperöporukkaan", jo koulutukseni, asenteideni ja asuinpaikkanikin mukaan, mutta siitä huolimatta olen samaa mieltä kanssasi karhukannan koosta. Se on arvioita suurempi.
Niitä on sellaisissakin paikoissa, joissa ihmiset eivät usko niitä olevan. Eteläisessä Suomessa (Uudellamaalla) tiedän olevan vanhan uroksen, lisäksi naaraan pentuineen aivan asutuksen kyljessä. Tällä alueella on ulkoilureitti, jossa kulkee viikottain kymmeniä, jos ei satoja ihmisiä. Alueen asukkaatkaan eivät tajua, että otson päivälepopaikka on parin sadan metrin päässä talon kulmalta.
Nämä ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta, etteivät osaa katsoa merkkejä. Eivät nää jälkiä, jätöksiä tms. Toisaalta ihan hyvä, sillä kyseiset yksilöt väistävät ihmistä hyvin (vaikka asuvatkin asutuksen tuntumassa), joten turha hysteria ei auttaisi ketään.
Tästä tulikin mieleeni surkuhupaisa tapaus luonnostavieraantumisesta muutaman vuoden takaa: Nainen oli ollut lenkillä koiransa kanssa. Hänen kimppuunsa hyökättiin ja hän ilmoitti poliisille, että mäyrä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Poliisin kanssa sitten lähtivät tätä "rikollista" jäljittämään. Syyllinen löytyikin ja karkasi toistamiseen puremaan naista. Kyseessä ei vain ollut mäyrä, vaan majava. Yhdennäköisyys on tietysti erehdyttävä, varsinkin lähikontaktissa;)
Sinun kannattaa ensin opetella tunnistamaan karhu, jumalauta oikea karhu ei käyttäydy noin...pidätkö meitä täällä aivan pelleinä.
Vai oli karhu jälleen leikkimässä koirien kanssa...uskotko itsekään noita satuja.
Jos sinulla on kesytetty nalle, niin pidä se vain omana tietona, älä puhu paskaa meille!