Vain suuret sankarit kuorsaavat

pelottavasti

Onneksi on meitä suuria sankareita jotka evoluutiokehitys on määrännyt suojelemaan ihmiskuntaa pedoilta antamallameille kuorsauksen lahjan. Olemme suojelleet ihmisiä jo aikojen alusta lähtien myös nukkuessamme luolissa ja kuorsauksen ajaessa muut pedot pois luolansuulta. Voitte vaan kuvitella millainen ääniefeksti on ollut kun luolanperällä on kuorsannut parikymmentä sankaria kuorossa. Siinä on luikkineet sapelihammastiikerit sun muut petoeläimet häntä koipien välissä karkuun ja jättäneet naiset ja lapset rauhaan. Samalla on säilyneet hengissä myös nämä kuorsaamattomat heimoveljemme, jotka olisivat jo aikoja sitten päätyneet petoeläinten ruuaksi. Hyvähän niillä on ollut piiloutua yöksi kuorsaavien sankareiden sekaan ja ovat päässeet kuin siivellä näinkin pitkälle kuolematta sukupuuttoon.

2

537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toisin on nyt

      Tietoinen tai tiedostamaton pelko saa aikaan kuorsauksen.
      Taas ihminen joka tuntee hyvin itsensä ja on peloistaan vapaampi, ei kuorsaa.
      Äärimmäisen pelottomalla sielulla, joka ei pelkää elämää eikä kuolemaa, ei kuulu edes kunnolla hengityksen ääntäkään nukkuessaan.

    • Suurmies

      Kuorsaus on tosi miehekästä lisäksi! Naaraat kuulee kuorsauksen ja hakeutuu miehisen miehen tykö. Samalla naaras saa hierontaa jos painaa jalkansa 7,0 richterin voimalla tärisevän miehen kylkeen.
      Esim myös taikinan vaivaaminen on vaivatonta kun asettaa taikinatiinun rinnan päälle tutisemaan.
      Lasten kanssa yhdessä vaimot voivat myös pitää hauskaa puristamalla kuorsaavaa miestä nenästä, ja kyllä nauru maistuu kun ukon pää menee punaiseksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      138
      3824
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2474
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2128
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      22
      1133
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1062
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      945
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      34
      913
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      906
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      810
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      100
      809
    Aihe