Onko siellä alettu jo huolestua meikäläisen tulosta? Päivä päivältä näyttää selvemmältä, että hinnat tippuu rytinällä. Merinäköalalla vai ilman? Hmm, kohta voi valita mieleisensä ja asettua taloksi.
ps. nettotulot on 2000€/kk aika tarkkaan.
ps. nettotulot on 2000€/kk aika tarkkaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
osteta asuntoja, tänne synnytään.
Nimim. Nettotulot ~15.000 €/kk
päästä, vaikka hinnat rommaisivat kuinka paljon. Ei sinne haluta kaltaisiasi rasvanahkoja pilaamaan aluetta. Ostavat muut ympärillä asuvat pois kuleksimasta kämpän jos näyttää että rasvanahka tuppaa porukoihin. Pysyttele vaan siellä Kalliossa neukkukuutiossa vuokralla ja unohda Eira, toistaiseksi voit vielä käydä päiväkävelyllä alueella, kunhan osaat käyttäytyä paremmin kuin täällä palstalla.
Mutta autopaikkoja ei oikein ole. Kadun varteen joutuu pysäköimään. Ja talvisin taitaa olla maasturille tarvetta, kun katujen kunnossapito tökkii.
Vuokran
Tunnustus
Minä uskon Läskiin,
Vuokraisäntään, Kaikkivaltiaaseen,
asunnon ja maan Omistajaan,
ja Kariin,
Läskin ainoaan vuokralaiseen,
meidän Herraamme,
joka kihisi Pyhästä Vuokrasta,
syntyi neitsyt Pierusta,
kärsi Mauri "sähkö" Pekkarisen aikana,
ovi kiinninaulittiin, pieri ja häädettiin,
astui alas cay-baariin,
nousi kolmantena päivänä krapulasta,
astui ylös soffalta,
istuu Läskin, Vuokraisännän, Kaikkivaltiaan,
takapuolella
ja on sieltä tuleva kyttäämään
rommauksia ja aleita,
ja Pyhään Sunnuntaijuoppoon,
pyhän yhteisen juopporingin,
pyhäin känniyden,
jurrien anteeksiantamisen,
pierun ylösnousemisen
ja iankaikkisen vuokraelämän.
Millainen epäterve mieli laatii tuonkaltaisia juttuja,,,Oiskohan syytä pysähtyä miettimään omia motiiveja?
Pontimena jokin itsekuviteltu paremmuus..
Ei tuu ihan täysiä pisteitä, mutta hyvä kuitenkin
Perusta LVI-alan putiikki! Silloin voi unelmasi vielä joku päivä olla tottakin. Älä luovuta, kyllä unelmia pitää ihmisellä olla. Tsemppiä!