Aivan ihanaa!

Nyt se sitten tuli! Kahdeksan päivää sitten meille syntyi pienen pieni poikavauva isosiskojen iloksi.

Tämä tuhisija ei arvaakaan, miten iloisia koko perhe ollaan, että vihdoinkin saatiin katraaseen myös toisen sukupuolen edustaja.

Nimikin jo valmiina pienelle, ollutkin jo kuusi tai seitsemän vuotta, siitä lähtien kun alettiin ihmettelemään että missä se poika viipyy ;)

Saas nähdä, miten pikkuinen tulee pärjäämään, kun on seitsemän isosiskoa hoitamassa :D

Oli ihan pakko kirjoittaa tänne ;)
2513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

5tytön jälkeen syntyi poika.Aivan ihana tunne.Ison tyttökatraan keskellä kasvaa fiksu poika,meillä jo poika täyttää 15.
Onnea valtavasti perheellenne

Äänestä
  • Sydämelliset onnitteluni! Minulla tilanne vähän toisinpäin, eli saimme tyttären 6 pojan jälkeen. Olin kyllä häpeämättömän onnellinen. Sairaalassa maatessani herkuttelin kaikenlaisilla ajatuksilla mitä pienen tytön kanssa puuhaisin.

    Nyt pikku prinsessa on kohta 2-vuotias ja veljet ovat lähes yhtä haltioissaan kuin syntymähetkellä. Tosin onhan ne leikit välillä vähän poikamaisia tälläisen veljesjoukon keskellä.

    Mutta jotain tyttömäisiä piirteitäkin on jo esillä. Esim. pukeutuminen ja riisuutuminen ei ole meidän pojilta onnistunut näin varhain. Samoin kaikki lelut ym. tavarat täytyy ulkona puhdistaa ennen leikkiä. Olematonta tukanhaiventa täytyy yrittää kammata ja laittaa ponnarille jne..

    Kaikki tämä on uutta minulle poikamaisemman maailman jälkeen. ole vaan onnellinen täydestä sydämestäsi ja nauti pikku pojastasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti täällä hei kirjoitti:

Nyt se sitten tuli! Kahdeksan päivää sitten meille syntyi pienen pieni poikavauva isosiskojen iloksi.

Tämä tuhisija ei arvaakaan, miten iloisia koko perhe ollaan, että vihdoinkin saatiin katraaseen myös toisen sukupuolen edustaja.

Nimikin jo valmiina pienelle, ollutkin jo kuusi tai seitsemän vuotta, siitä lähtien kun alettiin ihmettelemään että missä se poika viipyy ;)

Saas nähdä, miten pikkuinen tulee pärjäämään, kun on seitsemän isosiskoa hoitamassa :D

Oli ihan pakko kirjoittaa tänne ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu