Harmaiden mustat silmät

Ovat tunteettomat, koska he ovat koneita.
101139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tai sitten ne ovat rakenteeltaan erilaiset verrattuna ihmisen silmiin?

Äänestä

niillä ei ole samanlaisia tunteita kuin ihmisillä.

Äänestä
  • että ihmisten vastoin tahtoa abductoiminen on väärin.

    Äänestä

  • Totta kai ne tietävät kirjoitti:

    että ihmisten vastoin tahtoa abductoiminen on väärin.

    Se mikä on oikein ja mikä väärin, on pelkästään maapallon ihmisten keskuudessa kuin veteen piirretty viiva.

    Tuskin muukalaisten moraalikäsitykset ovat samat kuin meidän.

    Äänestä

Maailmassa on monenmoista olentoa ja kaikki ovat erilaisia. Jokaisella heillä on oma maailmankuvansa. Muukalaisille on opetettu erilaisesti asiat kuin ihmisille, koska ihminen on eristäytynyt ulkomaailmalta, eikä salli sitä omaan maailmankuvaansa. Muukalaiset sallii enemmän maailmankuvaansa koska muukalaiset ovat nähneet ja tietävät enemmän kaikesta. Jokainen muukalainen syntyy omalla tavallaan. Esimerkiksi jos synnyt hirveän tulikuumalla planeetalla, missä ihmisestä tulisi makkaraa.

Niin kuumilla planeetoilla voisi esimerkiksi syntyä silmättömiä suuria kivimäisiä olentoja, ei nyt ihan täysin kiveä, vaan ihossa olisi kiveä. Ja sitten se loppuiho olisi hirveän kovaa ja sellaista. No otetaan toinen esimerkki, muukalainen syntyy vesiplaneetalla joka on täynnä vettä. Siellä voisi syntyä muukalaisia joilla on kidukset, ja ehkäpä kalamainen iho.

Tässä tuli varmaan selitetyksi kaikki. Vaikka olento näyttää tunteettomalta, jokaiselta olennolta aina löytyy tunnetta.

Äänestä
  • niin kuin lapsikin tietää tehneensä jotain väärin/toisia/toista loukattuaan.

    Samoin tietää avaruusolio, olkoon hän minkä värinen, näköinen tahansa.

    Äänestä

  • "Esimerkiksi jos synnyt hirveän tulikuumalla planeetalla, missä ihmisestä tulisi makkaraa."

    TÄMÄ TODISTAA ETTÄ ALIENIT OVAT KAMMOTTAVIA LIHANSYÖJIÄ JA TEKEVÄT ABDUKTOIDUISTA/KADONNEISTA IHMISISTÄ TAKKALENKKIÄ!!!

    Äänestä

  • TÄTÄ kirjoitti:

    "Esimerkiksi jos synnyt hirveän tulikuumalla planeetalla, missä ihmisestä tulisi makkaraa."

    TÄMÄ TODISTAA ETTÄ ALIENIT OVAT KAMMOTTAVIA LIHANSYÖJIÄ JA TEKEVÄT ABDUKTOIDUISTA/KADONNEISTA IHMISISTÄ TAKKALENKKIÄ!!!

    "Jokainen muukalainen syntyy omalla tavallaan. Esimerkiksi jos synnyt hirveän tulikuumalla planeetalla, missä ihmisestä tulisi makkaraa.

    Niin kuumilla planeetoilla voisi esimerkiksi syntyä silmättömiä suuria kivimäisiä olentoja, ei nyt ihan täysin kiveä, vaan ihossa olisi kiveä. Ja sitten se loppuiho olisi hirveän kovaa ja sellaista. No otetaan toinen esimerkki, muukalainen syntyy vesiplaneetalla joka on täynnä vettä. Siellä voisi syntyä muukalaisia joilla on kidukset, ja ehkäpä kalamainen iho. "

    Lueppa uusiksi tuon yhen teksti ja älä yritä pistää yhtä lausetta että saisit suosiota tuon kanssa. Rupee pikkuhiljaa ärsyttämään teidän raamattunne kun se ei salli sellaista olentoa joka on erilainen jollain tavalla.

    Sinä olet kammottavampi otus kuin itse mustasilmäinen muukalainen. Sinä yllytät toisia rikokseen ja yrität saada heitä käymään muukalaisia vastaan. Ei saa sotaa synnyttää, pliis lopeta tuo kusipäisyys, hanki elämä. Älä tule tänne voivottelemaan jos pelkäät niitä niin paljon. Jätä vähemmälle pyssypelit ja kauhuleffat ja sarjat jos pää ei kestä oikeassa elämässä jotakin erilaista. Ei tarvi hakeutua hoitoon, mutta yksi asia sinun pitää tehdä. Tottua näihin asioihin, maailma on erilainen kuin mitä tv:ssä kerrotaan.

    Jos haluat ottaa selvää mitä maailmassa oikeasti on, sinun pitää silloin itse ottaa selvää kaikesta. Kukaan ei ala sinulle kertomaan, sinun on itse tartuttava ohjaimiin ja singota itsesi salaisuuksiin ja ihmeellisiin asioihin.

    Tässä oli jotakin sinulle. Että äläpä ole tuhma toista kohtaan.

    Äänestä

Jospa niillä on jonkilaiset suojat (vähän piilolasien tapaan) silmissä, joka estää aurinkoa häikäisemästä liikaa. Kuka tietää vaikka niiden silmät olisivat paljon herkemmät kuin meidän. Luulisi, että tuolla avaruudessa pitää silmät suojata tosi tarkkaan.

Niin ja by the way:
Miten ihmeessä alienit muka kävelevät täällä ilkimolkin ilman mitään suojavarusteita ja hengityslaitteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikimustat simmut kirjoitti:

Ovat tunteettomat, koska he ovat koneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu