Omnium oleam perdidi

Niitä voi löytää mistä vain. Ei tarvitse kauaa etsiä löytääkseen. Mutta eihän niitä kukaan etsi.

Muutama päivä sitten päätin lähteä kaupunkiin katsomaan sisarpuoltani. Vierailuni syy oli yksinkertaisesti kohteliaisuus. En ollut koskaan välittänyt kovin paljoa sisarpuolestani, rumasta, tyhmästä ja alistuvasta tyhjäntoimittajasta. Mutta hän oli saanut hiljattain lapsen, joten olin velvoitettu osoittamaan kiinnostukseni uutta sukuni jäsentä kohtaan.

Päätin matkata junalla, kun en ollut sitä tehnyt pitkään aikaan. Junalla matkustaminen ei ole mielestäni niitä miellyttävimpiä matkustusmuotoja, johtuen muistoista, jotka liittyvät siihen. Tapasin ensimmäisen vaimoni matkalla pohjoiseen, hän istuutui viereeni ja jäi siihen kuvainnollisesti muutamaksi vuodeksi. Kun muistelen lyhyttä liittoamme, päällimmäisenä mielessäni on se kaikki ahdistava ainainen yhdessäolo. Vaimoni oli hyvin lähimmäisriippuvainen ihminen, luuli, että paras tapa pitää minut lähellään, olisi tehdä se konkreettisesti. Minä etäännyin hänestä melko nopeasti, en voinut sietää häntä, miksi edes menin naimisiin hänen kanssaan, en tiedä.

En ole vielä kovin hyvä erottamaan heitä, en tiedä johtuuko se suhteellisen nuoresta iästäni, vai tarkkaamattomuudestani, mutta ainakin piittaamattomuuteni muita ihmisiä kohtaan, on osasyynä.
Siksi olen yrittänyt kiinnittää enemmän huomiota ympärilläni tapahtuviin asioihin. Eilen jäin katsomaan kokonaiseksi viideksi minuutiksi vanhaa naista, joka ruokki puluja. Huomasin, että pystyin sanomaan, tämän naisen todellisen puolen. Hän ei ollut niitä. Kävelin naisen luokse, ja vaihdoin muutaman sanan. Hyvin miellyttävää kerrassaan, ei ollut laisinkaan tyhmä, vaikka sitä olisi ulkoa päin voinut olettaa. Sitä pystyy sanomaan ihmisestä paljon, vain noinkin lyhyen tapaamisen perusteella.

Silloin junassa päätin koetella itseäni, ja analysoida jokaisen kanssamatkustajani, johon minulla oli näköyhteys. Oli ruuhka-aika, joten osasto oli muutamaa paikkaa lukuun ottamatta täynnä. Mieleni oli varsin virkeä, tunsin oloni mukavaksi ja tuleva vierailuni ei tuntunut enää kovin epämiellyttävältä ajatukselta.

Vasemmalla puolellani istui nuori nainen, paremminkin tyttö. Hän oli pukeutunut varsin muodikkaasti, sikäli kuin minä olen tätä ominaisuutta kykenevä arvostelemaan. Itse en perusta kovin paljoa muodille, mieleeni kyseisestä sanasta tulee lähinnä oman arvostelukyvyn puute ja pinnallisuus. Tämä voisi tulla yllätyksenä monille työkumppaneilleni, sillä ala, jolla työskentelen, liittyy varsin läheisesti muotiin. Voinen myöskin mainita olevani hyvin arvostettu työssäni, joka vain mielestäni todistaa sen, että nykyään ei tarvitse varsinaisesti tietää mitään, pitää vain osata olla vakuuttava. Harhauduttuani ajatuksissani sivuteille, kokosin kaiken huomiokykyni, ja kohdistin sen tyttöön. Tulin siihen tulokseen, että hän on yksi heistä. Loin häneen halveksuvan katseen.

Huomasin työni, ihmisten todellisen luonteen ja arvon luokittelemisen ja näin heidän paljastamisensa, hyvin raskaaksi ja hyödyttömäksi. Joten päätin aloittaa lounaani nauttimisen. Saanen nyt väittää, että tämä oli kaikin puolin palkitsevampaa ja mukavampaa tointa.
2149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mitä tarkoittaa Omnium oleam perdidi?

Äänestä
  • Omnium oleam perdidi = Olen nähnyt turhaa vaivaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Che kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu