Lueskelin tuossa arkistoista löytyneitä vanhoja tietosanakirjoja ja totesin, mikä muinainen Suomi onkaan ollut vielä vuonna 1969 (jolloin kirja oli painettu), jos se on sitä vieläkin. Palautui taas mieleen, että homous on todellakin luokiteltu sairaudeksi ja rikokseksi ja miesten homoseksuaalisuutta arveltu olevan vielä naisia enemmän ja paheksuttu erityisesti.
Miten sen ajan ihmiset ovat oikeasti kestäneet, kun tässä nykypäivässäkin on vielä kestämistä??
Miten sen ajan ihmiset ovat oikeasti kestäneet, kun tässä nykypäivässäkin on vielä kestämistä??
Vastaukset 3
Vanhimmat
et heti ollaan menossa ensiapuun, kun kynnestä lohkeaa palanen...
Ei ihme, jos tolla menolla saa stressiä vaikkapa kaupassa käynnistä!
Lue "Sukupuoliero agraarikulttuurissa" niin saat toisenlaisen kuvan.
No, ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ajat ovat niin muuttuneet, että niitä on vaikea verrata. Entisajan maailma oli erilainen; tehtiin töitä elämisen eteen, eikä pohdittu "joutavuuksia". Ihmiset kasvatettiin ahkeriksi ja pitämään asiansa itsellään. Nyt ihmisillä on ihan liikaakin aikaa miettiä omaa oloaan ja jokaista pientä vaivaa voivotellaan; oli se sitten henkistä tai ruumiillista. Osa ongelmista johtuu taatusti laiskuudesta ja tekemättömyydestä; ihmisen keho tarvitsee työtä ja liikuntaa ja mieli virikkeitä; ei meitä ole tehty sohvalla makoiluun.
Ennen lapset kasvatettiin vahvasti perinteisen ydinperheen malliin ja vanhemmat jopa naittivat lapsiaan. Monikohan homo tai lesbo joutui tahtomattaan perustamaan perheen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ei silloin rakkaudesta puhuttu; riitti, jos naimakauppa vaikutti hyvältä. Ja moniko ns. vanhapiika ja peräkammarin Juhani mahtoi olla homoseksuaali? Ehkä he jäivät yksin, koska eivät halunneet myöntää itselleen tai muille suuntautuneisuuttaan, juuri koska sitä pidettiin sairautena ja rikollisena. Ehkäpä vanhatpiiat juuri siksi olivatkin tunnetusti äkäisiä, koska taipumusten tukahduttaminen aiheutti paineita..
Niin ne ajat muuttuvat..