Mökin peruslämpö

Moi, ostin vanhemmiltani heidän vanhan rintamamiestalonsa kesämökiksi. Nyt pitäis ratkaista lämmityskysymys.
Talo on talven tyhjillään, ajoittainen, päääsiassa viikonloppukäyttö ajoittuu pääsiäiseltä lokakuulle. Nyt pitäisi keksiä mikä järjestelmä hoitaisi peruslämmön abt.5 astetta sisälle talven ajaksi. Mökki on keskisuomessa joten pakkanen paukkuu välillä.
Onko kellään ajatuksia? Onko patterit ainoa vaihtoehto?
84140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on ainoa vaihtoehto. Tosin lämpimänä voisi pitää vain pesutilat eli vessan.

Äänestä

Jokin "asiantuntija" antoi mökkilehdessä ohjeen että 1-2 pakkasvahtia säädettynä 8 asteeseen olisi toimiva ratkaisu ja sähkönkulutus murto-osa isoihin pattereihin verrattuna.

Äänestä
  • Pakkasvahdeista ei ole edes vessan lämmittämiseen sillä ne on niin heikko tehoisia. Ainut konsti on kunnon patterit mutta kalliiksi tulee jos koko talon meinaa lämmittää koko talven.

    Äänestä

taloon. Se on ainakin ollut ainoa vekotin, jossa on ollut 10 astetta toiminto. Meillä on ollut sellainen kämpässä, jota talvella käytetään pääsääntöisesti viikonloppuisin. Saman vekottimen avulla saadaan nostettua kämpän lämmöt suhteellisen nopeasti.

Laiten on hieman perus ILP kalliimpi, mutta sähkösäästö kompensoi hankinnan melko nopeasti.

Äänestä
  • Miten kauan teillä on ollut se ILP? Millaiset on kokemukset?

    Onko ulkoyksikkö jäätynyt tai paljonko se ylipäänsä tuottaa jäätä? Entäs sisällä, millainen on kuivuus/kosteus mökille tultaessa?

    Se IVT Nordichan on paljon kalliimpi kuin muut mallit.

    Äänestä

Moi, vielä piti sanomani että neliöitä on 60. Toi lämpöpumppu kuulostaa aika vaivattomalta jutulta mutta kuis ne kovat pakkaset, yli 25C, ja toipuuko se sähkökatkosta?

Äänestä
  • Ollaan juuri ens viikonloppuna asennuttamassa samankokoiseen mökkiimme ilmalämpöpumppua. Tuttu asentaa ja myy niitä työkseen ja se valitsi meille just sopivan parhaan mahdollisen pelin. Käynnistää itsensä sähkökatkon jälkeen ja sammuttaa itsensä "ylikovilla" pakkasilla. Meillä on patteritkin, jotka pidetään säädettynä 8 asteeseen, ja kuulemma ei juuri koskaa patterit mene päälle kun lämpöpumppu pystyy pitämään lämmön yli 20c pakkasia lukuunottamatta. Maksaa tutun hinnalla 1350 euroa, vieraalle asennettuna enemmän. Halpislaitteilla ei tee juuri mitään.

    Äänestä

Onkohan kukaan laskenut paljonko on todellinen vuoden kokonaiskustannus tommosen mökin lämmityksestä? Noin about arvio?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä kannattaa? kirjoitti:

Moi, ostin vanhemmiltani heidän vanhan rintamamiestalonsa kesämökiksi. Nyt pitäis ratkaista lämmityskysymys.
Talo on talven tyhjillään, ajoittainen, päääsiassa viikonloppukäyttö ajoittuu pääsiäiseltä lokakuulle. Nyt pitäisi keksiä mikä järjestelmä hoitaisi peruslämmön abt.5 astetta sisälle talven ajaksi. Mökki on keskisuomessa joten pakkanen paukkuu välillä.
Onko kellään ajatuksia? Onko patterit ainoa vaihtoehto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu