Sipoo - Suomen Tsekki

C and P

Helsinki haluaa liittää itseensä Sipoon länsiosan, jotta sinne saataisiin nopeasti ja paljon uusia asuntoja.

Yleisradion toimittaja Olli Ihamäki vertasi radiossa Helsingin kaupunginisien puheita Stalinin puheisiin vuodelta 1939. Neuvostoliitto vaati tuolloin Suomelta alueita "turvallisuutensa" varmistamiseksi.

Analogia on osuva, joskin Helsingin hanke muistuttaa vielä enemmän Saksan toimia vuonna 1938, kun se neuvotteli itselleen Tshekkoslovakian länsiosan eli niin sanotun Sudeettialueen.

Saksan logiikka omalle itälaajentumiselleen oli täsmälleen sama kuin Helsingin: elintilan, lebensraumin, hankkiminen.


Valloittajat tulevat aina vapauttajina.

Itälaajentujia yhdistää vahva usko siihen, että uudet hallitsijat pystyvät hallitsemaan liitetyn alueen asioita paremmin kuin entiset hallitsijat. Valtaajat tulevat aina vapauttajina.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori esittelivät Sipoo-näkemyksiään viime lauantain Pressossa.

"Tämä ei ole ryöstö", toteaa Pajunen jutun otsikossa, mikä saa lukijan helposti ajattelemaan, että tämä on ryöstö.

Pajunen on vakuuttanut, että Helsingillä ei ole muita aluevaatimuksia (jos ei oteta huomioon sitä pientä osaa Vantaasta, jonka Helsinki haluaa samassa paketissa Sipoon kanssa).

Samalla tapaa Adolf Hitler vakuutti, että Sudeettialue oli hänen viimeinen alueellinen vaatimuksensa Euroopassa.

"Onko 18 000 sipoolaisen näkökulma tärkeämpi kuin yli miljoonan muun ihmisen", kysyy puolestaan Vapaavuori, ikään kuin hänellä olisi valtakirja myös espoolaisilta, vantaalaisilta ja kaikilta muiltakin lähiseutujen asukkailta.

Kun Hermann Göring perusteli Nürnbergin puoluekokouksessa Sudeettialueen liittämistä Saksaan, hän käytti samanlaista argumentointia: "Mitätön osa Euroopasta (Tshekkoslovakia) ahdistelee ihmiskuntaa."

Logiikka on se, että vähemmistöön kuuluvien yksilöiden oikeudet ovat vähäisempiä kuin enemmistöön kuuluvien yksilöiden.

Tässä ei tietenkään ole tarkoitus rinnastaa Vapaavuorta Göringiin tai Pajusta Hitleriin. Se olisi liioittelevaa ja loukkaavaa.

Mutta ihmiset ovat ihmisiä. Heillä on samat aivot ja sama logiikka käytössä, käsittelivät he sitten pieniä tai isoja kohtaloita.

Sipoolaiset ymmärrettävästi vastustavat alueidensa liittämistä Helsinkiin, ihan niin kuin tshekkoslovakialaiset aikoinaan. Mutta kummassakin tapauksessa asioista on päätetty isommissa pöydissä, ilman tšekkejä ja sipoolaisia.

Helsingin takuumiehiksi on puhuttu ministerit Heinäluoma (Helsinki), Manninen (Tornio) ja Vanhanen (Nurmijärvi).

Tshekkoslovakian kohtalosta taas päättivät Saksan kanssa ministerit Chamberlain (Britannia) ja Daladier (Ranska) sekä johtaja Mussolini (Italia).

Mussolini muuten esitti "sovitteluehdotuksen", joka hyväksyttiin. Todellisuudessa ehdotus oli Saksan ulkoministeriön laatima. Mussolini toimi vain bulvaanina, ja Chamberlain ja Daladier nielaisivat syötin.

Jännä nähdä, millaisia ja kenen laatimia sovitteluehdotuksia Sipoo-neuvotteluihinkin vielä tuodaan.

Kun Saksa oli aloittanut Tshekkoslovakian silpomisen, Unkari ja Puola riensivät haaskalle vaatimaan omaa osaansa.

Miten käy Sipoon? Esittävätkö nopeasti kasvavat ja pinta-alaltaan ahtaaksi käyvät Kerava ja Järvenpää omia oikeutettuja aluevaatimuksiaan?

Stalin piirsi jatkosodan jälkeen Enson paperitehtaat Neuvostoliiton puolelle rajaa.

Helsinki puolestaan on piirtänyt hyvätuloisten asuinalueiden lisäksi myös Ingmanin tehtaat Helsinkiin. Näin Helsinki saisi sitä teollisuutta, jota se ei takavuosina suostunut millään päästämään rajojensa sisäpuolelle.

Helsingin logiikalla esimerkiksi Monacolla olisi täysi syy vaatia alueita Ranskalta, joka ei ole osannut kaavoittaa Välimeren rantaa yhtä tehokkaasti kuin Monacon ruhtinaat.

Moni liikeyritys voisi samaan tapaan vaatia, että sen pitää saada käyttöönsä pääomat, jotka lojuvat vähemmän kasvuhakuisissa yrityksissä toimettomina.

Ehkä pitäisi perustaa tehokkuusvirasto, joka liittäisi kasvuhaluttomien yritysten osia dynaamisempiin, tehokkaampiin ja muodikkaampiin yhtiöihin - sen sijaan, että on olemassa kilpailuvirasto, joka pyrkii päinvastaiseen.

Helsingin uuden hengen toteuttaminen kaikilla elämänalueilla toisi uutta eloa myös omakotialueille. Naapurit voisivat leikata itselleen paloja toisten tonteista.

Suurperhe saisi itselleen osan eläkeläispariskunnan joutilaasta takapihasta. Puutarhaansa ja pihanurmeaan huolella vaalinut voisi vaatia alueluovutuksia hulttionaapurilta, jonka pihalla voikukat ja siankärsämöt rehottavat.

Useissa rivitaloyhtiöissä tämä olisi jo nyt helposti toteutettavissa, sillä yhtiöjärjestys ei useinkaan määrittele, miten piha-alueet tulee jakaa osakkaiden kesken. Yhtiökokouksessa voi äänestää piha-aidoille uudet paikat vaikka joka vuosi.

1

533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimimerkki

      Hyvä(t) C and P,

      Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja osuvista rinnastuksista. Helsinki oli jo asialla samoihin aikoihin kuin kyseiset Hitlerit, Göringit ja Stalinkin - eli ennen sotia.

      Oudointa tässä hommassa on meidän suurpolitrukkien kannustus hesan herroille.

      Teoriani on että takana on Paavo Lipponen (Liederinä Savosta) ja Jaakonsaari (sotapäällikkönä...ties mistä..).

      Nämä surkeat ns. böndet (kaupunkilaistunut majakka (Vanhanen) ja vielä surkeampi perävaunu (Manninen) eivät varmaan koskaan ole käyneet tai kuulleetkaan meistä Sipoolaisista.

      Tässä seison enkä muuta voi - mutta häpeän varjo on jo hesan herrojen ja ennen kaikkea oikeistodemarien, virheitten ja ennen kaikkea kepusurkimusten yllä.

      Have a veri nais dei - änivei!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1818
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      887
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe