Vieläkö joku Suomessa muistaa Charles Mansonin joukkioineen ?
Heidän tekosensa eivät onneksi ole ilmeisesti ole poikineet montakaan imitoijaa, mutta heidät on hyvä muistaa varoittavana esimerkkinä siitä, mihin huumeiden ja mystiikan kanssa pelehtiminen voi äärimmillään johtaa.
Heidän tekosensa eivät onneksi ole ilmeisesti ole poikineet montakaan imitoijaa, mutta heidät on hyvä muistaa varoittavana esimerkkinä siitä, mihin huumeiden ja mystiikan kanssa pelehtiminen voi äärimmillään johtaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Manson on ollut 1969 vuodesta asti yhtäkyytiä kiinni. Tällä hetkellä istuu Corcoran vankilassa Kaliforniassa.
Ennen noita hirmutekoja Manson pyysi ettei häntä päästettäisi siviliin, mutta onnettomuudeksi vankilaviranomaiset olivat toista mieltä.
Juu eihän Manson unohdu. Hän nyt ei kuitenkaan ihan kiinnostavin/pahin alan mies ole. Esim. mainitsemaasi mystiikkaa hän ei juurikaan harrastanut. Kunhan nyt joukkionsa kanssa enemmän ja vähemmän kamapäissään sekoili kun olivat saaneet häädön muille maille rikkaitten lähimaastosta.
BTG-tappaja oli jo huomattavasti mielenkiintoisempi tapaus, puhumattakaan Green River killings-herran "uraputkesta".
Henkilökohtaisesti minua kauhistuttaa eniten USA:n etelän parivaljakko joka sieppasi naisia ja lapsia ranchilleen seksiorjikseen ja sittemmin kidutettavaksi. Monet uhrista päästettiin vapaaksi karkuun ja surmaajat lähtivät jalkajousten kanssa "jahtiin". Yksikään ei päässyt karkuun... Etsinnässä löytyi myös kotivideoita uhreista ja heidän kanssaan suoritetuista "sessioista"...
"Esim. mainitsemaasi mystiikkaa hän ei juurikaan harrastanut. Kunhan nyt joukkionsa kanssa enemmän ja vähemmän kamapäissään sekoili kun olivat saaneet häädön muille maille rikkaitten lähimaastosta."
Kyllä hän mystiikkaa harrasti ainakin siinä mielessä, että onnistui vakuuttamaan seuraajansa hengellisestä voimastaan, tai miten se nyt halutaankaan ilmaista. Tähän perustui hänen valtansa "kultin" keskuudessa, vaikka huumeittenkin tyrkyttämisellä oli osuutensa. Ymmärtääkseni kukaan murhiin osallistuneista ei ollut tekohetkellä mömmöissä, vaan he toimivat tietoisesti ja harkiten Mansonin käskystä. Noin systemaattisia rikoksia ei varmaan pöpperössä pystyisi tekemäänkään.
Aivan eri asia sitten on, missä määrin Manson itse uskoi/uskoo juttuihinsa. Hänen suuri "missionsa" lienee pelkkää silmänlumetta.
Todettakoon vielä, että Manson itse ilmeisesti kiistää edelleen syyllistyneensä mihinkään.
No joo... mitä tässä kukin mystiikkana pitää. Lähinnä äijä oli vakuuttunut tulevansa suureksi poptähdeksi vaikka musiikillisia kykyjä ei juuri omannut. Häätö ja siitä seurannut "uusien suhteitten" menetys näyttivät olevan Mansonin motiivina. Olet oikeassa tuossa että ei siellä huumehörhöinä sekoiltu, mielipuolisina kylläkin. Joskin tapahtumapaikalta lähtivät niin että jättivät suuret määrät todisteita peräänsä. Vaikka heti ei suoraan sylttytehtaalle löydettykään niin kyllä oli suoraan sanottuna hörhöilty tai hölmöilty tekojen jälkeen.
canal-kanavilla pyörii mansonin ja joukon elämänkertaleffa nimeltään :helter,skelter
parivaljakko oikein oli? En muista kuulleenikaan.
Kerron nyt ulkomuististani kun en laiskana jaksa käydä kirjatostani tsiigaamassa, teen sen kyllä myöhemmin, mutta nyt on nälkä ja lähden hakemaan kebabia tms.
Joo siis asiaan. Taisi parivaljakko paljastua tuossa 80-luvun lopussa ellen väärin muista. Itse asiassa jäivät kiinni siten että jostain supermarketista lähti vartija myymälävarkaitten perään (nämä kaksi hiipparia) ja soitettiin polliisit paikalle. Poliisin sitten ilmestyttyä aasialaisen näköinen kaveri (joku Tsang, Hing tms.) lähti juosten karkuun ja sellanen punaniskapartasuti lähti kamarille. Siellä sitten pyysi lasin vettä ja kynän sekä paperia. Vesilasin kanssa pisti nopeasti jotain suuhunsa ja kuoli. Osoittautui myöhemmin syanidikapseliksi. Tästä lähti purkautumaan itse tutkimukset ja mitä enemmän saatiin selville sitä kauheammin kauhistuttiin. Mm. videoilla tapettiin pikkulapsia raiskattujen äitiensä edess. jne. sairasta kamaa. Toi Chang vai mikä lie löytyi joskus 90-luvun lopulla rajatarkastuksesta ja pidätettiin, muistaakseni Kanadan rajasta oli kyse. Äijää alettiin erilaisten lakiteknisten byrokratioitten kautta raijata osavaltioon missä olisi kuolemantuomio. Kanadan ihmisoikeuspartasutirillipäät taas ei siitä tykänneet ja perinteinen paperisotabyrokratia oli taas valmis. Muutama vuosi sitten luin asiasta eikä toi jäbä ollut avannut sanaista arkkuansa mutta voi olla toisinkin nyt. Pitääkin mennä hakemaan tuo Colin Wilsonin kirja ja siitä tsekata avainsanat millä hakea uusinta tietoa tästä...