pienen

Osaako joku kertoa millaisia leikkejä alle 1 vuotiaan (9 kk) kanssa voi leikkiä ?
Mikä on liian raisua ja mitä noin pieni kestää leikeissä niin, ettei se ole lapselle haitaksi ?
Esimerkiksi voiko pientä lasta hyppyyttää niin että heittää sitä ilmaan ja ottaa aina kiinni, niinkuin paljon näkee tehtävän, varsinkin isät leikkivät niin.
Ja jaloista roikottaminen ihan vainkka hetkellisestikkin, onko vaarallista.

Itselleni se tuntuu pahalle kun katson siskoni miehen leikkivän niin lapsensa kanssa. Varsinkin kun pitelee jaloista ja lapsella on pää alaspäin.
Tuntuu liian rajulta noin pienelle ja itse olen oman lapseni kanssa paljon varovaisempi ja ehkä liiankin arka.
133353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

lapsi tykkää, siis ei itke tai pelästy tai näytä muuten voivan huonosti, eivät leikit ole liian rajuja. Meidän tyttö räkättää sitä kovemmin mitä rajummat leikit on. Ikää vajaa 7 kk.

Äänestä
  • meillä 9kk ikänen poika ja todella nauttii ku isä nakkelee ilmaan sitä.. räkätys alkaa heti. samoin sillon ku pojalle irvistelee ja pelleilee. joskus ei tarvitse ku kattoo sitä niin alkaa räkättään...

    Äänestä

Monet lapset pitävät raisuista leikestä hyvinkin pienestä pitäen - pojat erityisesti. Lapsi kyllä viestii jos ei pidä leikistä. 9 kuukautinen on jo aika iso ja jäntevä. Omani on saman ikäinen ja NAUTTII heittelystä, mikään ei ole niin ihanaa kuin vauhti, meteli ja kova meno!

Lapsen isä tuntee lapsensa ihan varmasti paremmin kuin ulkopuolinen, joten kunnnioita ja luota isään! On erittäin hyväksi lapsen kehitykselle, että isät välillä riehuvat lapsiensa kanssa. Äidit turhan usein rajoittavat ja hyssyttelevät. Lapsen motorinen kehitys vaatii runsaasti harjoittelua ja erilaisia kokemuksia - usein isien kanssa näitä saa juuri oikein mukavasti kartutettua.

Terv., Kasvatustieteilijä/erityisopettaja

Äänestä

Meil ihan kuukauden ikäisen kans jo loruteltiin ja leikittiin laululeikkejä, vauva lattialla ja sit otin käsistä kii ja tehtiin omat kuviot vauvan tason mukaisesti. Samoin harjoiteltiin eläinten ääniä ja vauva nautti siitä kovasti. Kikatti kutittelusta.

Ilmaan en heittelisi niin pientä, joka ei osaa niskoja kannatella, mutta joku 4-5 -kuinen varmaan jo nauttii siitä. Itseä kyl hirvittää, mutta isänsä joskus heittelee (poika 8 kk) ja poika tykkää.

Jaloista tai käsistä en roikottaisi, koska vauvan luusto ja jänteet ja muut kehittyy vielä eli on vaarana, että lähtee sijoiltaan. Veljen pojalla lähti alle vuoden vanhana käsi olkapäästä sijoiltaa, mut en ole varma, miten se on tapahtunut, mutta voisin kuvitella, jos nostellaan käsistä tai jaloista roikkuun.

Meil kyl poika kans tykkää kieppua ja hyppiä ja roikkua pää alas päin, mutta pidän silloin vartalosta kiinni ja tuen itseeni pää alaspäin niin että poika ei oikeestaan roiku, vaan on mun sylissä tiukasti eikä varmasti pääse tipahtaan.
Hyppii itse kauheesti, mutta silloin pidän vartalosta kiinni, en käsistä.

Palloa osaa jo pyörittää, eli palloleikkejä voi jo aloitella. Ymmärtää selvästi leikin luonteen, vaikka käsi viel huitasee pallon mihin sattuu. Sit tykkää myös erilaisista ääniä tuottavista leikeistä, esim. jos vuorotellen jokainen taputtaa lattiaan, pöytään tai reiteen tai taputtaa tai sellasta. Tietää, milloin on oma vuoro ja ett jokainen vuorollaan.

Äänestä

jaloista roikotteluun ottaisin kantaa, sillä lastentarhanopettajakoulutuksessa kerrottiin tädilleni, että se voi aiheuttaa lapselle aivovaurion.

Äänestä
  • Voiko todella aiheuttaa niin vakaviakin asioita kuin aivovaurio. Silloinhan neuvolassa jo pitäisi tuosta asiasta neuvoa ja varoittaa.
    Olen aivan kauhuissani koska sukulaismieheni tekee yhtenään lapsen kanssa tuota pää alaspäin roikottelua ja lapsi on vasta alle vuoden !
    Minun on pakko sanoa hänelle siitä vaikka senkin uhalla että siitä tulee riitaa kun puutun asiaan.

    Äänestä

  • tuo aivovaurion vaara.
    Onko asiasta tutkittua tietoa ja jos niin missä?

    Äänestä

  • liioittelua kirjoitti:

    tuo aivovaurion vaara.
    Onko asiasta tutkittua tietoa ja jos niin missä?

    kiepsahtelee sylissä pää alaspäin ja kivaa on. Tuo aivovaurion vaara on varmaan jos lasta ravistelee ja silloin aivot saa iskuja kallonseinämään.

    Äänestä

  • liioittelua kirjoitti:

    tuo aivovaurion vaara.
    Onko asiasta tutkittua tietoa ja jos niin missä?

    soitin tädilleni varmistaakseni. asiaa on todellakin tutkittu ja mm. kouvolan sanomissa oli aiheesta juttu. tätini ei muistanut ajankohtaa, mutta esim. lehden toimitukseen soittamalla saa varmaankin tarkempaa tietoa artikkelista ja lähteistä.

    Äänestä

  • liioittelua kirjoitti:

    tuo aivovaurion vaara.
    Onko asiasta tutkittua tietoa ja jos niin missä?

    että tykkää kovasti hyppiä ja kieppua ja pää alaspäin ja kaikilla mutkilla. Lääkäristä se oli vain hyvä juttu, luulisi että olisi ottanut asian puheeksi jos tuo aivovaurio olisi kovin todennäköinen.

    Äänestä

  • helppa_ kirjoitti:

    soitin tädilleni varmistaakseni. asiaa on todellakin tutkittu ja mm. kouvolan sanomissa oli aiheesta juttu. tätini ei muistanut ajankohtaa, mutta esim. lehden toimitukseen soittamalla saa varmaankin tarkempaa tietoa artikkelista ja lähteistä.

    puhetta. Pää alaspäin oleminen ei ole lapselle vaarallista. Ravistaminen kyllä ja liian raju heiluttaminen. Lapsihan on kohdussakin pää alaspäin ja tärinä ja tutina on melkoista.

    Terv., Se kasvatustieteilijä ja erityisopettaja edelleen

    Äänestä

  • ihan perätöntä kirjoitti:

    puhetta. Pää alaspäin oleminen ei ole lapselle vaarallista. Ravistaminen kyllä ja liian raju heiluttaminen. Lapsihan on kohdussakin pää alaspäin ja tärinä ja tutina on melkoista.

    Terv., Se kasvatustieteilijä ja erityisopettaja edelleen

    nimenomaan tuollaista liian rajua heiluttelua tarkoitin. ilmaisuni oli puutteellinen, mutta pidin niin itsestään selvänä, että kaikki ymmärtävät, ettei pelkästä pää alaspäin olosta aiheudu vahinkoa. tilanne on kuitenkin se, että aivovamma voi aiheutua myös ilman iskua kiihtyvyys- tai hidastuvuusvoiman aiheuttamana, kun paine pään verisuonissa nousee liian suureksi.

    Äänestä

että jokainen isä ja äiti näkevät omasta lapsestaan mikä hänelle on hyväksi ja mikä ei.
Rajutkin leikit saattavat sopia jollekkin lapselle ja varmaankaan vanhemmat eivät tee tahallisesti mitään niin rajuja liikkeitä että lapsi särkyisi.
Maalaisjärki kertoo tässäkin asiassa mitä voi ja mitä ei voi tehdä.
Jos vanhemmat tietävät jonkin asian vaaralliseksi lapselle, he välttävät sitä kaikin keinoin.

Se on totta, että meidän kaikkien aikuisten pää ei kestä edes katsella sellaisia leikkejä mutta se onkin sitten toinen juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikit kirjoitti:

Osaako joku kertoa millaisia leikkejä alle 1 vuotiaan (9 kk) kanssa voi leikkiä ?
Mikä on liian raisua ja mitä noin pieni kestää leikeissä niin, ettei se ole lapselle haitaksi ?
Esimerkiksi voiko pientä lasta hyppyyttää niin että heittää sitä ilmaan ja ottaa aina kiinni, niinkuin paljon näkee tehtävän, varsinkin isät leikkivät niin.
Ja jaloista roikottaminen ihan vainkka hetkellisestikkin, onko vaarallista.

Itselleni se tuntuu pahalle kun katson siskoni miehen leikkivän niin lapsensa kanssa. Varsinkin kun pitelee jaloista ja lapsella on pää alaspäin.
Tuntuu liian rajulta noin pienelle ja itse olen oman lapseni kanssa paljon varovaisempi ja ehkä liiankin arka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu