Aloitukseen varoitus, että tekstin laatuun voi vaikuttaa kellonaika ja nestemäiset aineet.
Niin, rakkaus - tuo kaikkien tavoittelema asia, rakkaus? Mitä se on?
Varoituksen sanana voin sanoa että luultavasti ajattelen liikaa, en käy tällä hetkellä koulua eikä minulla ole ystäviä joten aikaa ajatella on.
Rakkaus, vain biologinen tarve? Tarve kokea itsensä arvostetuksi?
Onko rakkaus jokaiselle tarkoitettu perusarvo? Ei, niille jotka sanovat että "jokaiselle on se oikea", ikävää pudottaa teidät maanpinnalle mutta näin ei ole.
Olen seurustellut kyllä, eli syyni pessimismiini ei ole siinä että en olisi koskaan ollut missään yhteydessä vastakkaiseen sukupuoleen.
Onko rakkaus ns. "todellista" vai vain psykologinen syy sille että pääsee lisääntymään, miksi me edes yritämme rakastaa? Luultavasti siinä 40v paikkeilla olemme kuitenkin kyllästyneitä siihen kurppaan joka vieressä kökkii.
Eli siis, mitä mieltä olette, onko rakkaus lähinnä psykologialla selitettävissä oleva harhatila vai onko se oikeasti "sydämen asia", tunnetila - välitämmekö aivan oikeasti siitä paremmasta puoliskostamme, vai onko hän vain työkalu meille, seurustelemmeko vain sen takia "kun niin täytyy tehdä".
Luultavasti diagnosoitte minut narsistiksi, tai idiootiksi - ihan miten vain, olen kouluja käymätön ala-ikäinen nilkki, en tiedä miksi postasin tämän, enkä tiedä miksi olen tällä palstalla.
Palaan Kuopion metsiin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Rakkaus on äärimmäisen vaikea analysoida. Kautta aikojen kirjailijat ja psykologit, laulajat sekä filosofit ovat yrittäneet selvittää mitä rakkaus on.
Rakkaus merkitsee jokaiselle ihmiselle eri asiaa, mutta siinä on pohjalla kuitenkin kaikilla se eläimellinen tarve lisääntyä, hankkia jälkikasvua, joka voi korvata ihmisen ja hänen kumppaninsa heidän kuolemansa jälkeen.
Kuitenkin ihminen on tunteikas olento, eikä rakkaus ole pelkästään lisääntymistarvetta. Minun nuori, kokematon mieleni ei kerro ainakaan minulle, mitä rakkaus on. Toivon kuitenkin, että vastaus selviää jollekin vielä jonain päivänä. Voi sitten tulla minua nykäisemään hihasta ja jakamaan sen tiedon kanssani. :)
siinä se tuli!
Miten määrittelet rakkauden? Onko rakkaus aina sitä mitä ihmiset etsivät joka puolelta? Rakkautta on niin monenlaista. Jokainen ihminen tuntee rakkautta jotain kohtaa ("jotain" voi siis olla mitä vain).
Minä rakastan läheisiäni, mutta rakastuminen on sitten toinen asia. Rakastuminen on ohimenevää ja se joko kuihtuu tai muuttuu RAKKAUDEKSI.
Seurustelu on vain tehty oikeaksi keinoksi "virallistaa" se rakkaus (sama koskee avioliittoja yms.) . Rakkaus ei vaadi mitään ja seurustelu ei liity sinänsä rakkauteen mitenkään. Se vain on keksitty jotta ihmiset tuntisivat olonsa turvalliseksi (=tietää että on se joku ja hänen kanssaan seurustelen koska rakastan häntä ja hän minua) !
Niin, ja rakkautta ei ole lisääntymistä varten. Miksi muuten ihminen voi rakastaa vaikka jotain tavaraa minkä kanssa lisääntyminen on mahdotonta? Miksi ihminen voi rakastaa samaa sukupuolta olevaa kun sellaisen kanssa lisääntyminen ei onnistu? Tällaisia mielipiteitä minulla rakkauden suhteen... anteeksi sekavuus. :)
Viisas persoona. Itsellenikin tulee jostain aiheesta just joskus kauheena kysymyksi, mut unohdan kirjoittaa ne ylös ja unohdan ne. xD
Kaipa se rakkaus sitten on vain tarve/mielentila, vähän niin kuin syönti.(Tarve tulla rakastetuksi/huomatuksi) Mutta kun olet tässä kyseisessä mielentilassa, mielestäsi se on totta ja tottahan se onkin, siis se että silloin on rakastunut.
Kaikki rakastavat jotain. Ei ole olemassa ihmistä joka ei rakasta mitään.
Koska ihminen on laumaeläin se haluaa pariutua toisen ihmisen kanssa ja ehkäpä jopa perustaa oma seurue.(perhe)
Toivottavasti saitte selvän. kiitoksia lukioille.