Huono itsetunto? Mitä muuta itsetunto on kun vain tekosyy mihin voi vedota "miksi en pärjää", ei itsetunto vaikuta sinuun, et sinä muutu kauniiksi vaikka väittäisitki niin peilille.
Ruma ihminen pysyy rumana vaikka itsetunto olisikin kuinka hyvä tahansa, tämä on tosiasia eikä sitä voi muuttaa.
Itse en perusta paljoakaan asiasta nimeltä "itsetunto", tiedän olevani keskiverto suomalalaista 89 syntynyttä nuorta tyhmempi, en myöskään ole mikään silmänilo mutta se ei minua haittaa sillä tiedän ettei asiaa voi muuttaa.
Asiasta tosieen.
Minulla on aikaa miettiä maailmaa, olen miettinyt ja miettinyt; kysymykseksi onkin noussut se että mitä me oikeasti täällä teemme? Ehkäpä asian voisi laittaa itsetunto kysymykseksi ehkä ei, eli asiaan: Miksi tahdomme elää? Miksi käymme koulua 8 tuntia päivässä vain sen takia että pääsemme työelämään jossa käymme töissä päivisin ja kotiin tultuamme koemme ns "rakastavaa perhe-elämää" eli nalkuttavan vaimon / miehen.
Mitä järkeä missään on? Mahtavaa, pääsen tekemään vielä n. 45v "uraputkea" koulutettuani itseni, sitten pääseekin jo eläkkeelle, "mahtavaa! pääsen nauttimaan eläkkeestäni raihnaisena ja huonokuntoisena vanhuksena!", mahtavaa? not.
Siis, mitkä asiat valaisevat teidän elämäänne? Miksi jatkatte tulevaisuuteen?
Jälkipuhe; Pahoittelut lukuisista kirjoitusvirheistä, en ole kovin taitava äidinkielessä, eli itseilmaisuni - sekä tekstinä että puheena, on tangertelevaa ja katkonaista.
Ruma ihminen pysyy rumana vaikka itsetunto olisikin kuinka hyvä tahansa, tämä on tosiasia eikä sitä voi muuttaa.
Itse en perusta paljoakaan asiasta nimeltä "itsetunto", tiedän olevani keskiverto suomalalaista 89 syntynyttä nuorta tyhmempi, en myöskään ole mikään silmänilo mutta se ei minua haittaa sillä tiedän ettei asiaa voi muuttaa.
Asiasta tosieen.
Minulla on aikaa miettiä maailmaa, olen miettinyt ja miettinyt; kysymykseksi onkin noussut se että mitä me oikeasti täällä teemme? Ehkäpä asian voisi laittaa itsetunto kysymykseksi ehkä ei, eli asiaan: Miksi tahdomme elää? Miksi käymme koulua 8 tuntia päivässä vain sen takia että pääsemme työelämään jossa käymme töissä päivisin ja kotiin tultuamme koemme ns "rakastavaa perhe-elämää" eli nalkuttavan vaimon / miehen.
Mitä järkeä missään on? Mahtavaa, pääsen tekemään vielä n. 45v "uraputkea" koulutettuani itseni, sitten pääseekin jo eläkkeelle, "mahtavaa! pääsen nauttimaan eläkkeestäni raihnaisena ja huonokuntoisena vanhuksena!", mahtavaa? not.
Siis, mitkä asiat valaisevat teidän elämäänne? Miksi jatkatte tulevaisuuteen?
Jälkipuhe; Pahoittelut lukuisista kirjoitusvirheistä, en ole kovin taitava äidinkielessä, eli itseilmaisuni - sekä tekstinä että puheena, on tangertelevaa ja katkonaista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itsetunto ei ole tekosyy. Ulkonäkö ei ole koko elämä. Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan kauniita.
Niinpä.. Yrität paeta totuutta; sinulla on huono itsetunto. Ehkä tiedätkin sen? Olet miettinyt sitä niin paljon, että olet kyllästynyt koko ajatukseen itsetunnosta ja elämästä. Kaikkiko on turhaa? Etkö muka ole nauttinut elämästä?
Monikaan ei pidä ajatuksesta, että ehkä elämme kuolemaa, tai kuoleman jälkeistä elämää varten. He pakenevat ajatusta, ja eroavat kirkosta. Ja monilla muilla tavoilla voi myös paeta..
"ei itse tunto vaikuta sinuun.."
Kyllä vaikuttaa!:D Itsetunto vaikuttaa ihmisen itsevarmuuteen, asenteeseen, käytökseen, moniin asioihin.
Kuvitellaanpa nyt tilanne: identtiset kaksoissisarukset Liisi ja Liisa ovat ihan samannäköisiä. Liisillä on hyvä itsetunto, ja Liisalla huono.
He menevät vaatekauppaan etsimään uusia vaatteita. Liisi uskaltaa kokeilla vaatteita, joissa näyttää hyvältä, mutta Liisa ei uskalla. Hän pitää itseään liian huonona.
Sama toistuu kaikessa, mitä he tekevät.
Itsetunto vaikuttaa myös terveyteen, erityisesti psyykkiseen!
Esimerkiksi syömishäiriöt ovat yleensä huonon itsetunnon seurausta. Anoreksia, bulimia, ortoreksia.. Liian tuttuja liian monelle.
Masennukseen sairastumisen riski moninkertaistuu, jos on huono itsetunto.
Ihmisten, joilla on huono itsetunto, on vaikeampi hankkia ystäviä itselleen, kuin ihmisten, joilla on hyvä itsetunto. Valitettava totuus. He pitävät itseään niin huonona.
Sama pätee myös seurustelukumppanin löytämisessä. He kokevat, että kumppani on paljon parempi, ja häpeävät itseänsä. Tai ovat ylimielisiä; sekin on mahdollista.
Itse olen parantumaton haaveilija, ja pidän siitä, että mahdollisuuksia on monia. Huonon itsetunnon voi parantaa, muuttaa hyväksi.
Kun sanoit: "Itse en perusta paljoakaan asiasta nimeltä "itsetunto", tiedän olevani keskiverto suomalalaista 89 syntynyttä nuorta tyhmempi, en myöskään ole mikään silmänilo mutta se ei minua haittaa sillä tiedän ettei asiaa voi muuttaa" todistit, että olet luovuttaja. Et voi muuttaa asiaa? Ainahan voi opiskella viisaammaksi. Mietiskellä. Oppia elämään ja löytää omat ajatuksensa. Kannattaa ainakin kokeilla:)
Ja vielä elämästä. Varmasti siihenkin on joku syy! Emme me voi vain elää täällä ilman mitään tarkoitusta, ilman moraalia. Ja loppujen lopuksi, elämä on juuri sitä, miksi sen itse teet! Ei sinun tarvitse mennä tylsään ammattiin, josta et nauti.
Mukavaa jatkoa kaikille, nauttikaa elämästä!:)
Mutta siis. Ruma ihminen on ruma, eikä siitä pääse yli eikä ympäri, mutta hyvän itsetunnon omaava ruma ihminen vaikuttaa kauniimmalta ainakin omissa silmissään, joka tekee taas tämän ruman henkilön onnellisemmaksi. Jos on hyvä itsetunto, oppii peittämään oman fyysisen rumuutensa ja voi tuoda hyviä piirteitään esiin.
Ihmisillä on eri motiiveja jaksaa huomiseen, ylihuomiseen ja vaikka miljoona vuotta eteenpäin. Toiset haluavat menestyvän uran, jotta saisivat rahaa ja voisivat haalia kokoon mahdollisimman laajan maallisen omaisuuden. Toiset ovat ikuisia odottajia, ja odottavat aina tulevaisuuden tapahtumia, josko siellä olisi jotain odottamisen arvoista. Esimerkiksi se suuri rakkaus, josta aina höyrytään.
Syitä jaksaa on varmaan yhtä monta kuin jaksajiakin. Ja toivon, että myös sinä löydät oman syysi. Elämä on äärimmäisen kaunis, jos sitä vain ymmärtää katsoa hiukan tarkemmin. :)
Mikä kaikkia vaivaa?! Jokainen on kyllä omalla tavallaan kaunis! KAIKISSA meissä on huonoja piiretitä, mutta myös niitä HYVIÄ! Myös ulkonäössä! Ja hyvä itsetunto rentouttaa-> muut saavat paremman kuvan ihmisestä! Joten silloin kauniit asiat on helpompi huomata.
Voi v*ttu tätä nykypäivää.. Näyttää aika monet ajattelevan, että rumilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta muuttua.. Voi elämä! Yrittäkää nyt tajuta, että kaikki on omalla tavallaan kauniita!
Ihmiset ovat kaikki rumia, ihminen on ruma eläin, karvaton apina. Jokikinen ihminen on jollain tavalla ruma ja jollain tavalla kaunis. Ei ihminen vedä vertoja esim. tiikerin kauneudelle.
Ikä tuo varmuutta ja pikkuhiljaa ulkonäköpaineesi hellittää ja alat tajuta, että sillä ei oikeesti ole väliä, miltä näytät vaan sillä mitä teet elämäsi aikana. Itse odotan, että pääsen lukiosta ja pääsen luonnonsuojeluprojektiin Afrikkaan. Olen todella innoissani ja sitten suunnitelmat jatkuvat, että tulen takaisin suomeen opiskelemaan ja palaan ehkä takaisin afrikkaan tai muualle luonnonsuojelun pariin. Se olisi upeaa enkä todellakaan ajattele aikuisuuteni olevan tylsää ja masentavaa. Tuskin menen tavallisia polkuja, elämällä on niin paljon muuta tarjottavaa, uskomattomia kokemuksia ja haluan olla rakentamassa mualimaa tulevia sukupolvia varten.
Eäh, innostuin niin omista suunnitelmista että harhailin ihan muualle. Siis, elämällä on paljon tarjottavaa, varsinkin luonnolla, ettei kannata päättää jo teini-ikäisenä elämän olevan paskaa nyt ja ikuisesti. Mahdollisuuksia on, varsinkin koska asut Suomessa. Usko unelmiisi, niin kliseistä kun se onkin.
Tänne ollaan synnytty ja jotain täällä pitää tehdä, joten miksi ei tehtäis jotain hyödyllistä joka helpottaa kaikkien elämää ja auttaa meitä elämään sovussa niin kauan ku täällä olemme.
Aivan. Hypätkää pois oravanpyörästä kun se vielä on mahdollista. Silloin kun on jo asuntolaina, vaimo/mies, 2,3 lasta ja uraputki se on myöhäistä. kaheksasta neljään samaa paskaa, viikko viikolta. vittu jättäkää se ja tehkää miltä teistä tuntuu, älkää menkö lukioon vain jos isi/äiti haluaa, tehkää jos se on teidän juttu. jos ei oo, menkää minne haluatte, tehkää sitä mitä sisimmässänne haluutte, nim. 2 vuotta jo lukiossa turhaan istunut...
Yhteiskunta vaan syöttää paskaa siitä miten oot onnellinen vaan jos on akateeminen ura ja paljon fyrkkaa... ei se mee näin!
Emancipate yourself from mental slavery!
Miten voi määritellä ruman ja kauniin ihmisen paitsi omasta näkökulmastaan? Vastaus: EI VOI! Ei ole yleisesti rumaa ja kaunista. On vain mielipiteitä.