UFOT! 3

Tämäkin on netissä kaikkien luettavissa mutta, en muista osoitetta valitettavasti. Aika osuvaa tekstiä myös tässä.

Ufojen jäljillä
Luku 1: Roswellin maahansyöksy
Oli heinäkuun 2. päivän ilta vuonna 1947. Taivaanrannalle kerääntyi ukkospilviä. Yksinäinen lentävä lautanen oli partionennollaan jossain Uuden meksikon yläpuolella. Äkkiä salama iski lentävään lautaseen ja se putosi maahan. Kolme päivää myöhemmin karjatilallinen nimeltä W.W. "Mac" Brazel oli tarkastamassa yöllisen ukkosmyrskyn tekemiä tuhoja naapurinsa kanssa. He löysivät valtavan määrän metallin paloja siroteltuina ympäri preeriaa. Mac ajoi läheiseen Roswellin pikkukaupunkiin ja kertoi asiasta sheriffi Wilcoxille. Sheriffi otti yhteyttä läheiseen lentotukikohtaan majuri Jesse Marcelille. Nämä tukukohdan ihmiset alkoivat tutkia aluetta ja 8. heinäkuuta Marcel antoi lehdistötiedotteen jossa metallin palojen sanottiin olevan peräisin maahan syöksyneestä lentävästä lautasesta.  Muutamaa tuntia myöhemmin hän antoi toisen tiedotteen jossa selitettiin että pudonnut esine ei suinkaan ollut lentävä lautanen, vaan säähavaintopallo. He järjestivät tiedotustilaisuuden ja toivat paikalle alumiinipaperia ym. roinaa "todisteeksi" säähavaintopallosta. 9. heinäkuuta alue suljettiin ulkopuolisilta. Huhujen mukaan nämä lentotukikohdan sotilaat olisivat löytäneet romujen seasta neljä humanoidia joista yksi olisi ollut elossa.
Suomessa on perinteisesti ollut paljon UFO-uskovaisia ja jotkut heistä ovat saaneet paljon julkisuutta kirjoittamalla kirjoja sekä esiintymällä televisiossa. Yleinen käsitys näiden UFO-uskovaisten keskuudessa on se, että lentävä lautanen todella syöksyi maahan Uudessa meksikossa vionna 1947, ja että tiedemiehet edelleen tutkivat aluksen jäännöksiä ja miehistöä selvittääkseen avaruusmatkailun saloja sekä kehittääkseen entistä tuhoisampia aseita. Syy siihen miksi maahansyöksy salattiin on - näiden ufo-uskovaisten mielestä se - että uskonnolliset (kristilliset) ryhmät ovat painostaneet viranomaisia salaaman asian koska "totuuden" paljastuessa Raamattu ja kristinusko osoittautuisi vanhentuneeksi hölynpölyksi.
Luku 2: Ufojen filosofia
Keskeinen oppi näiden UFO-uskovaisten keskuudessa on se, että ulkoavaruuden olentoja on vieraillut planeetallamme läpi koko historian; nämä jopa loivat ihmisen apinasta (siksi "puuttuvaa rengasta" ei ole koskaan löytynyt). Nämä olennot tekevät edelleen vierailuja keskuuteemme, jotta ihmiskunta vähitellen tottuisi ajatukseen maapallon ulkopuolisesta elämästä. Näillä vierailuillaan he myös julistavat itämaista uskonnonfilosofiaa - johon kuuluu keskeisenä osana oppi sielunvaelluksesta - opettaakseen ihmiset hylkäämään kristinuskon ja käännyttääkseen heidät "Uuden aikakauden" (New Agen) oppeihin.
Luku 3: Ilmalaivasta lentävään lautaseen
Mitä me voimme päätellä tästä kaikesta? Teoria siitä että ulkoavaruuden olennot pyrkisivät vähitellen saamaan meidät vakuuttuneiksi omasta olemassaolostaan on mielestäni melko oikeaan osunut. Ufojen muoto on seurannut melko tarkkaan maanpäällisen teknologian kehitystä: 1800-luvun lopulla nähtiin valtavia ilmalaivoja Amerikan keskilännessä. 1930-luvulla nähtiin Skandinaviassa ja muuallakin "kummituslentokoneita". 1940-luvulla oli "aaverakettien" vuoro, ja vuodesta 1947 lähtien UFOt ovat olleet pääasiassa lautasen muotoisia. Lainaus Tapani Kuninkaan kirjasta "Ufojen jäljillä":
"Voidaan myös ajatella, että vuoden 1897 ilmalaivamysteerio oli jonkinlainen kenraaliharjoitus sille tapahtumasarjalle, joka alkoi tasan 50 vuotta myöhemmin: humanoidit harjoittelivat lentolautasoperaatiota varten. Tällainen käsitys ei itse asiassa ole kovin kaukaa haettu, sillä nämä kaksi ilmiötä ovat todella hämmästyttävän samanlaisia. Ei ainoastaan olentojen ja lentoalusten käyttäytyminen ole samanlaista, myös niiden aiheuttamat sosiaalipsykologiset reaktiot ovat samanlaisia."
Luku 4: Mitä lentävät lautaset todella ovat?
Olemme siis yhtä mieltä UFO-uskovaisten kanssa siitä, että lentävät lautaset ovat todellisia, ja että voimat jotka ovat näiden ilmiöiden takana yrittävät vähitellen saada meidät vakuuttuneiksi omasta olemassaolostaan ja filosofiastaan. Mutta mitä lentävät lautaset itse asiassa ovat? Ottakaamme Raamattu esille. Jobin Kirjan luvussa 1 jakeessa 7 Jumala lysyy Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastaa: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta." Mitä lentävät lautaset yleensä tekevät? Ne kiertävät Maapalloa ilmakehän ylemmissä kerroksissa. Myös Paavali kuvaa Saatanaa ilmavallan hallitsijaksi ja pitää "taivaan avaruutta" pahojen henkiolentojen kotipaikkana.
Rauni-Leena Luukasen Teoria
Monta vuotta sitten Rauni-Leena Luukanen esiintyi televisiossa ja suuttui kun eräs katsoja esitti näkemyksen siitä että UFOt ovat langenneita enkeleitä. Luukanen sanoi suunnilleen näin: "Lukekaa vaikka Raamattua. Hesekielin kirjassa on selvä UFO-kontakti." Hesekielin kertomus kieltämättä muistuttaa jonkin verran ufo-kontaktia (aiheesta on kirjoitettu kirjojakin) mutta Raamattu sanoo selvästi että Hesekielin tapauksessa kyseessä ovat enkelit - hyvät enkelit. Koska ihmisen ja enkelien kohtaaminen muistuttaa jonkin verran UFO-tapausta, on loogista ajatella että myös pahat enkelit kykenevät matkimaan kirjassa kerrottua kuvausta. Toisin sanoen: langenneet enkelit tekeytyvät lentäviksi lautasiksi kopioiden profeetta Hesekielin tapausta, jotta ihmiset uskoisivat sen valheen että Hesekielin kertomuksessa ei olisikaan kyse kohtaamisesta Jumalan sotajoukkojen vaan avaruusolentojen kanssa.
Sitä paitsi, sanoma jota humanoidit julistavat on hyvin läheistä sukua New Age -filosofialle. Hesekielin kertomuksesta ei voi hakemallakaan löytää mitään UFO-uskontoon viittaavaa. Päinvastoin, Hesekielin kirja on täysin sopusoinnussa muun Raamatun kanssa.
Myöskään Rauni-Leenan toinen väite - että CIA:n agentit pyrkisivät pimittämään UFO-kontaktit jotta kristinusko säilyisi - ei sekään kestä päivänvaloa. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että nämä viranomaiset tarkoituksella pitävät yllä UFO-kulttia antamalla huhujen kiertää vapaasti. Myös sellaiset televisiosarjat kuten X-Files ja Roswell pitävät yllä UFO-kulttia. Ja näitä sarjoja tehdään täysin viranomaisten myötävaikutuksella.
Pekka Lahtisen teoria ja Tiittu-vaarin tapaus
Pekka Lahtisella on asiasta oma näkemyksensä. Hän on kirjassaan "Ufojen arvoitus ratkeaa" tehnyt sen johtopäätöksen että nämä lentävät lautaset ovat ihmisten rakentamia ja että niitä lennätetään koska ihmisten halutaan uskovan Maan ulkopuoliseen elämään. Jotkin lentävistä lautasista saattavat ollakin ihmisten rakentamia mutta eivät varmasti kaikki. Tapani Kuningas kertoo kirjassaan "Ufoja Suomen taivaalla" tapauksesta joka sattui jo 1700-luvun alussa. Tällöin eräs Sahalahdella elänyt Tiittu-niminen mies - joka oli parantaja ja noita - oli eräänä kesäaamuna elämänsä ehtoopuolella linnun nähtyään sanonut saaneensa käskyn lähteä metsään. Puolenpäivän aikaan ilmestyi kylän yläpuolelle outo esine. Se oli ollut kuin jättiläiskokoinen kiekko. Seuraavana päivänä Tiittua etsivän pojan eteen oli ilmestynyt puhuva (!) karhu. Se sanoi, että taivaan-laiva vei Tiitun parempaan maailmaan, jossa asuu ihmistä korkeammalla oleva rotu. Kohu tästä taivaanlaivasta levisi ympäri pitäjää, mutta kun uusi pappi tuomitsi tuollaiset puheet tarina vähitellen unohtui.
Yhteenveto
Edellä mainittuihin seikkoihin nojautuen voimme tehdä sen johtopäätöksen, että lentävät lautaset ovat langenneita enkeleitä. Mutta kuinka henkiolento voi syöksyä maahan niin että niistä jää jäljelle metallinpaloja? Ilmeisesti Roswellin tapauksessa on kyse siitä että nämä henget materialisoituivat lentävän lautasen muotoon ja tarkoituksella putosivat maahan niin että maahansyöksy näytti onnettomuudelta. Mikäli tämä teoria pitää paikkansa, kyseessä on silloin massiivisin pahojen henkivaltojen järjestämä operaatio satoihin tai tuhansiin vuosiin. Ilmeisesti osa näistä enkeleistä tekeytyi aluksen miehistöksi, ja antoi viranomaisten ottaa heidät kiinni ja tutkia heitä. Myös silloin kun ufot sieppaavat ihmisiä on kyse pahoista hengistä. Jos et ole Jeesuksen verellä puhdistettu, sinun elämäsi on jännittävää; on nimittäin vaara että Sinä itse joudut näiden olentojen sieppaamaksi jollain pimeällä metsätiellä ja he vievät sinut suoraan helvettiin (kaikki siepatut kun eivät palaa enää Maan päälle kertomaan kokemuksistaan).
1259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

1. Ensinnäkin se on "muovia", eikä metallia se alus, muistaakseni. Ja tuo ukkos-juttu on päästä heitetty. Eiköhän ne sen aluksen ole saanut jo aikoja sitten tutkittia avaruudesta tulevien ystävien tai vähemmän ystävien avulla. Kristillisistä rymistä ei MITENKÄÄN riipu kyseisen tapahtuman salailu, vaan pikemminknin siitä, että tavallisille ihmisille ei tarvitse kaikkea kertoa ja se on erittäin hyvä ässä hihassa.

Luku 3. Enemmänkin pitävät matalaa profiilia. Jos haluaa tehdä julkisen yhteyden oton julkiseen tietoisuuteen, se tapahtuisi niin, että tymätkin sen tajuaisivat ilman aivojen rasittamista. Alusten kuvaileminen kyseisen ajan teknologian tason mukaisesti on vähintäänkin loogista, vaikken kyseisiä tapauksia ole missään nähnytkään.

4. Voimat, jotka ovat alusten takana : fuusio/ydinreaktori tjsp. Mitä tekee maan kiertoradalla oleva satelliitti/alus ? kierää maapalloa kiertoradalla. Ihmetyttää miksi jumalia piti aina mennä tapaamaan jonnekkin vuorelle yms. kävellen :o. Hesekielistä kun puhutaan, lue vaikka NASA:n Insinöörin J.Blumrichin kirja jos et parempaa tekemistä keksi, siinä on varmasti objektiivisempaa ja todenmukaisempaa tietoa mitä hesekielillä oli kykyä kuvailla. Muutenkin jumalat tulevat yleensä jonknu hirveän jyrinän tai valon saattelemana ? Eikö ihmetytä yhtään ? Jos olet Ufo teorioita pahemmin tutkinut, niin X-Files on hyvin pitkälti todenmukainen pääjuoneltaan, valitettavasti.

Sodomassahan, kun enkelit olivat käymässä siellä, ihmiset yrittivär raiskata heitä ja taisivat jopa saada heitä kaadettuakin ;) kertoo jotakin siitä, että ovatko he fyysisiä vai "energisiä" olentoja. Tästä suuttuneina enkelit äkämystyivät ja heittivät sinne ehkäpä jopa ydinpommin. ihmetyttää myös Death Valley : radioaktiivista säteilyä ja yöllä näkee miten nousee vihreää höyryä. Jeesuksen haudaltakin löydettiin myös outoa säteilyä :o

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J kirjoitti:

Tämäkin on netissä kaikkien luettavissa mutta, en muista osoitetta valitettavasti. Aika osuvaa tekstiä myös tässä.

Ufojen jäljillä
Luku 1: Roswellin maahansyöksy
Oli heinäkuun 2. päivän ilta vuonna 1947. Taivaanrannalle kerääntyi ukkospilviä. Yksinäinen lentävä lautanen oli partionennollaan jossain Uuden meksikon yläpuolella. Äkkiä salama iski lentävään lautaseen ja se putosi maahan. Kolme päivää myöhemmin karjatilallinen nimeltä W.W. "Mac" Brazel oli tarkastamassa yöllisen ukkosmyrskyn tekemiä tuhoja naapurinsa kanssa. He löysivät valtavan määrän metallin paloja siroteltuina ympäri preeriaa. Mac ajoi läheiseen Roswellin pikkukaupunkiin ja kertoi asiasta sheriffi Wilcoxille. Sheriffi otti yhteyttä läheiseen lentotukikohtaan majuri Jesse Marcelille. Nämä tukukohdan ihmiset alkoivat tutkia aluetta ja 8. heinäkuuta Marcel antoi lehdistötiedotteen jossa metallin palojen sanottiin olevan peräisin maahan syöksyneestä lentävästä lautasesta.  Muutamaa tuntia myöhemmin hän antoi toisen tiedotteen jossa selitettiin että pudonnut esine ei suinkaan ollut lentävä lautanen, vaan säähavaintopallo. He järjestivät tiedotustilaisuuden ja toivat paikalle alumiinipaperia ym. roinaa "todisteeksi" säähavaintopallosta. 9. heinäkuuta alue suljettiin ulkopuolisilta. Huhujen mukaan nämä lentotukikohdan sotilaat olisivat löytäneet romujen seasta neljä humanoidia joista yksi olisi ollut elossa.
Suomessa on perinteisesti ollut paljon UFO-uskovaisia ja jotkut heistä ovat saaneet paljon julkisuutta kirjoittamalla kirjoja sekä esiintymällä televisiossa. Yleinen käsitys näiden UFO-uskovaisten keskuudessa on se, että lentävä lautanen todella syöksyi maahan Uudessa meksikossa vionna 1947, ja että tiedemiehet edelleen tutkivat aluksen jäännöksiä ja miehistöä selvittääkseen avaruusmatkailun saloja sekä kehittääkseen entistä tuhoisampia aseita. Syy siihen miksi maahansyöksy salattiin on - näiden ufo-uskovaisten mielestä se - että uskonnolliset (kristilliset) ryhmät ovat painostaneet viranomaisia salaaman asian koska "totuuden" paljastuessa Raamattu ja kristinusko osoittautuisi vanhentuneeksi hölynpölyksi.
Luku 2: Ufojen filosofia
Keskeinen oppi näiden UFO-uskovaisten keskuudessa on se, että ulkoavaruuden olentoja on vieraillut planeetallamme läpi koko historian; nämä jopa loivat ihmisen apinasta (siksi "puuttuvaa rengasta" ei ole koskaan löytynyt). Nämä olennot tekevät edelleen vierailuja keskuuteemme, jotta ihmiskunta vähitellen tottuisi ajatukseen maapallon ulkopuolisesta elämästä. Näillä vierailuillaan he myös julistavat itämaista uskonnonfilosofiaa - johon kuuluu keskeisenä osana oppi sielunvaelluksesta - opettaakseen ihmiset hylkäämään kristinuskon ja käännyttääkseen heidät "Uuden aikakauden" (New Agen) oppeihin.
Luku 3: Ilmalaivasta lentävään lautaseen
Mitä me voimme päätellä tästä kaikesta? Teoria siitä että ulkoavaruuden olennot pyrkisivät vähitellen saamaan meidät vakuuttuneiksi omasta olemassaolostaan on mielestäni melko oikeaan osunut. Ufojen muoto on seurannut melko tarkkaan maanpäällisen teknologian kehitystä: 1800-luvun lopulla nähtiin valtavia ilmalaivoja Amerikan keskilännessä. 1930-luvulla nähtiin Skandinaviassa ja muuallakin "kummituslentokoneita". 1940-luvulla oli "aaverakettien" vuoro, ja vuodesta 1947 lähtien UFOt ovat olleet pääasiassa lautasen muotoisia. Lainaus Tapani Kuninkaan kirjasta "Ufojen jäljillä":
"Voidaan myös ajatella, että vuoden 1897 ilmalaivamysteerio oli jonkinlainen kenraaliharjoitus sille tapahtumasarjalle, joka alkoi tasan 50 vuotta myöhemmin: humanoidit harjoittelivat lentolautasoperaatiota varten. Tällainen käsitys ei itse asiassa ole kovin kaukaa haettu, sillä nämä kaksi ilmiötä ovat todella hämmästyttävän samanlaisia. Ei ainoastaan olentojen ja lentoalusten käyttäytyminen ole samanlaista, myös niiden aiheuttamat sosiaalipsykologiset reaktiot ovat samanlaisia."
Luku 4: Mitä lentävät lautaset todella ovat?
Olemme siis yhtä mieltä UFO-uskovaisten kanssa siitä, että lentävät lautaset ovat todellisia, ja että voimat jotka ovat näiden ilmiöiden takana yrittävät vähitellen saada meidät vakuuttuneiksi omasta olemassaolostaan ja filosofiastaan. Mutta mitä lentävät lautaset itse asiassa ovat? Ottakaamme Raamattu esille. Jobin Kirjan luvussa 1 jakeessa 7 Jumala lysyy Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastaa: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta." Mitä lentävät lautaset yleensä tekevät? Ne kiertävät Maapalloa ilmakehän ylemmissä kerroksissa. Myös Paavali kuvaa Saatanaa ilmavallan hallitsijaksi ja pitää "taivaan avaruutta" pahojen henkiolentojen kotipaikkana.
Rauni-Leena Luukasen Teoria
Monta vuotta sitten Rauni-Leena Luukanen esiintyi televisiossa ja suuttui kun eräs katsoja esitti näkemyksen siitä että UFOt ovat langenneita enkeleitä. Luukanen sanoi suunnilleen näin: "Lukekaa vaikka Raamattua. Hesekielin kirjassa on selvä UFO-kontakti." Hesekielin kertomus kieltämättä muistuttaa jonkin verran ufo-kontaktia (aiheesta on kirjoitettu kirjojakin) mutta Raamattu sanoo selvästi että Hesekielin tapauksessa kyseessä ovat enkelit - hyvät enkelit. Koska ihmisen ja enkelien kohtaaminen muistuttaa jonkin verran UFO-tapausta, on loogista ajatella että myös pahat enkelit kykenevät matkimaan kirjassa kerrottua kuvausta. Toisin sanoen: langenneet enkelit tekeytyvät lentäviksi lautasiksi kopioiden profeetta Hesekielin tapausta, jotta ihmiset uskoisivat sen valheen että Hesekielin kertomuksessa ei olisikaan kyse kohtaamisesta Jumalan sotajoukkojen vaan avaruusolentojen kanssa.
Sitä paitsi, sanoma jota humanoidit julistavat on hyvin läheistä sukua New Age -filosofialle. Hesekielin kertomuksesta ei voi hakemallakaan löytää mitään UFO-uskontoon viittaavaa. Päinvastoin, Hesekielin kirja on täysin sopusoinnussa muun Raamatun kanssa.
Myöskään Rauni-Leenan toinen väite - että CIA:n agentit pyrkisivät pimittämään UFO-kontaktit jotta kristinusko säilyisi - ei sekään kestä päivänvaloa. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että nämä viranomaiset tarkoituksella pitävät yllä UFO-kulttia antamalla huhujen kiertää vapaasti. Myös sellaiset televisiosarjat kuten X-Files ja Roswell pitävät yllä UFO-kulttia. Ja näitä sarjoja tehdään täysin viranomaisten myötävaikutuksella.
Pekka Lahtisen teoria ja Tiittu-vaarin tapaus
Pekka Lahtisella on asiasta oma näkemyksensä. Hän on kirjassaan "Ufojen arvoitus ratkeaa" tehnyt sen johtopäätöksen että nämä lentävät lautaset ovat ihmisten rakentamia ja että niitä lennätetään koska ihmisten halutaan uskovan Maan ulkopuoliseen elämään. Jotkin lentävistä lautasista saattavat ollakin ihmisten rakentamia mutta eivät varmasti kaikki. Tapani Kuningas kertoo kirjassaan "Ufoja Suomen taivaalla" tapauksesta joka sattui jo 1700-luvun alussa. Tällöin eräs Sahalahdella elänyt Tiittu-niminen mies - joka oli parantaja ja noita - oli eräänä kesäaamuna elämänsä ehtoopuolella linnun nähtyään sanonut saaneensa käskyn lähteä metsään. Puolenpäivän aikaan ilmestyi kylän yläpuolelle outo esine. Se oli ollut kuin jättiläiskokoinen kiekko. Seuraavana päivänä Tiittua etsivän pojan eteen oli ilmestynyt puhuva (!) karhu. Se sanoi, että taivaan-laiva vei Tiitun parempaan maailmaan, jossa asuu ihmistä korkeammalla oleva rotu. Kohu tästä taivaanlaivasta levisi ympäri pitäjää, mutta kun uusi pappi tuomitsi tuollaiset puheet tarina vähitellen unohtui.
Yhteenveto
Edellä mainittuihin seikkoihin nojautuen voimme tehdä sen johtopäätöksen, että lentävät lautaset ovat langenneita enkeleitä. Mutta kuinka henkiolento voi syöksyä maahan niin että niistä jää jäljelle metallinpaloja? Ilmeisesti Roswellin tapauksessa on kyse siitä että nämä henget materialisoituivat lentävän lautasen muotoon ja tarkoituksella putosivat maahan niin että maahansyöksy näytti onnettomuudelta. Mikäli tämä teoria pitää paikkansa, kyseessä on silloin massiivisin pahojen henkivaltojen järjestämä operaatio satoihin tai tuhansiin vuosiin. Ilmeisesti osa näistä enkeleistä tekeytyi aluksen miehistöksi, ja antoi viranomaisten ottaa heidät kiinni ja tutkia heitä. Myös silloin kun ufot sieppaavat ihmisiä on kyse pahoista hengistä. Jos et ole Jeesuksen verellä puhdistettu, sinun elämäsi on jännittävää; on nimittäin vaara että Sinä itse joudut näiden olentojen sieppaamaksi jollain pimeällä metsätiellä ja he vievät sinut suoraan helvettiin (kaikki siepatut kun eivät palaa enää Maan päälle kertomaan kokemuksistaan).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu