kontakti

luin tuolta yhdestä foorumista että koiran pitää ottaa joka paikassa kontaksti jos käskee.tarkottaako se sitä että jos sanoo kontaksti sanan (katso) niin koira katsoo silmiin ja siinä on se kontaktin ottaminen?
6351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuli kirjoitusvirheitä.

Äänestä

tulkitaan valitettavasti. Tämä kontaktin otto on nyt niin muotia. Monille koirille (vilkkaille) se varmaan on hyvä asia, kun eivät muuten malta keskittyä. Omani kun ovat rauhallisia ja ovat koko ajan hallinnassa ilman sitä tuijotteluakin. Lähinnä tuo seuraaminen on mielestäni aika koomisen näköistä, kun koira vaan tuijottaa omistajaansa ts. kerjää namupalaa.

No tästä asiasta on varmaan monia mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Äänestä
  • periaatteenahan on se, että koira ottaa kontaktin laumanjohtajaansa myöskin ilman namia, eikä odota aina saavansa siitä palkkaa tai palkka on jotain muuta kun tuo nami. Meillä harjoitellaan kontaktia joka paikassa. Kontaktin otto on tärkeää koska se auttaa koiraa seuraamaan mitä nyt tapahtuu/mitä seuraavaksi tullaan tekemään.
    Esim. lenkiltä tullessamme, portti aukeaa vasta kun koirat ottavat kontaktin emäntäänsä, palkka on tuo aukeneva portti josta pääsee pihalle. Koira oppii yllättävän nopeasti tuon kontaktin oton tuossa tilanteessa. Kontakti on samalla ns. luvan haku omistajalta. Kontakti on koirakoulutuksessa yksi tärkeimmistä osaamisista.

    Äänestä

  • sudenkorento75 kirjoitti:

    periaatteenahan on se, että koira ottaa kontaktin laumanjohtajaansa myöskin ilman namia, eikä odota aina saavansa siitä palkkaa tai palkka on jotain muuta kun tuo nami. Meillä harjoitellaan kontaktia joka paikassa. Kontaktin otto on tärkeää koska se auttaa koiraa seuraamaan mitä nyt tapahtuu/mitä seuraavaksi tullaan tekemään.
    Esim. lenkiltä tullessamme, portti aukeaa vasta kun koirat ottavat kontaktin emäntäänsä, palkka on tuo aukeneva portti josta pääsee pihalle. Koira oppii yllättävän nopeasti tuon kontaktin oton tuossa tilanteessa. Kontakti on samalla ns. luvan haku omistajalta. Kontakti on koirakoulutuksessa yksi tärkeimmistä osaamisista.

    ole väärin ymmärtänyt. Kuten aiemmassa viestissäni sanoin, asiasta ollaan montaa eri mieltä. Ja itse pidän siitä, että kun koira on hallinnassa se samalla tarkkailee ympäristöään eikä moljota omistajaansa ja kävele puuta päin.

    Äänestä

  • ilman sitä "tuijottamista" työskentelystä ei saa tarkkaa.
    TOKOssa tietyillä tuomareillä kyllä pärjää vaikka koira lontustaisi miten siinä vieressä, kunhan pysyy siinä. PK kokeissa auttamatta jää huonommalle pistemäärälle koira joka ei ole tarkkaavainen/ tarkkailee jotain muuta kuin ohjaajaa jolta ne käskyt tulee.
    Mutta makuja on monia, minä haluan koiriltani tarkan seuraamisen ja välittömän käskyjen noudattamisen, kun taas toisille riittää se, että tehdään kunhan keritään, ei oo kiire mihkään.

    Äänestä

Koiran tulee oppia ottamaan kontakti ilman käskyä, vaistomaisesti.
Katso sanalla opetetaan monesti sitä kontaktia, se on tietysti ihan ok, paitsi, että lopulta koira ottaa kontaktia vain sanasta "katso", ei automaattisesti.
Kontaktia on hyvä opettaa koiralle esim. ruokakuppia antaessasi, käske koira istumaan, laske kuppia alemmas, jos koira hötkyää siihen nosta kuppi pois ja käske uudelleen istumaan. Palkinto:ruoka.
Kun koira osaa istua ruokakupin ollessa maassa, odota, että koira vaikka vain vilkaisee sinuun (se kyllä tekee sen) ja sanot hyvä, vapaa (palkka----ruoka)
Toinen erittäin hyvä keino on pitää makupaloja molemmissa nyrkeissä (niin että koira huomaa että niissä on makupalat) pitää nyrkkejä esim. koiran pään molemmilla puolilla, koira varmasti yrittää tunkea kuonoa nyrkkeihin, mutta odota rauhallisesti siihen asti, että koira ihmetellen katsoo sinun ja heti palkitset.
Aluksi tosiaan pieni vilkaisu riittää, sitten pidennät ja pidennät sitä aikaa kun koiran täytyy sinua katsoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirsii kirjoitti:

luin tuolta yhdestä foorumista että koiran pitää ottaa joka paikassa kontaksti jos käskee.tarkottaako se sitä että jos sanoo kontaksti sanan (katso) niin koira katsoo silmiin ja siinä on se kontaktin ottaminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu