mitä miehenne puuhaa? Juha Tanhua
Tapon yrityksestä epäilty kyttäsi pitkään tyttöä16.8.2006 06:58
Lahtelaisen 14-vuotiaan koulutytön tapon yrityksestä epäilty 37-vuotias somalimies piti hänelle määrättyä vuoden lähestymiskieltoa tarpeettomana.
2005 määrätyn lähestymiskiellon syynä oli tuolloin vasta 12-vuotiaan koulutytön seuraaminen. Ahdistelu käynnistyi uudelleen, kun kielto päättyi.
Viime lauantaina mies käänsi autonsa pyörätielle ja ajoi suoraan tytön päälle. Tyttö loukkaantui vakavasti. Hän on kotihoidossa, mutta ei pysty käymään koulua.
PERHEELLINEN mies alkoi vainota tyttöä, kun kesällä 2004 Mukkulan uimarannalla sattunut välikohtaus eteni käräjäoikeuteen.
Mies oli uhkaillut puukolla lahtelaisperhettä uimarannalla ja kertonut hukuttavansa perheen pienimmät lapset. Mies joutui syytteeseen laittomasta uhkailusta, kunnianloukkauksesta ja pahoinpitelystä. Tyttö oli todistajana.
Pari päivää ennen käräjiä mies ilmestyi Launeen Citymarketiin, jossa tyttö oli jouluapulaisena. Mies seisoskeli tytön lähellä ja tuijotti. Työvuoron päätyttyä ahdistelija kyttäsi kaupan ulkopuolella ja seurasi bussiin.
Käräjiä seuranneella viikolla mies lähti seuraamaan tyttöä Mukkulan ostoskeskuksessa. Pari viikkoa myöhemmin hän varjosti tyttöä vielä Kivistönmäen Lidlissä, ja yritti estää hänen poispääsynsä lähigrillistä. Kun tyttö lähti pyöräilemään kotiinsa, juoksi ahdistelija yli kilometrin tytön perässä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Onhan tuo erittäin ikävä juttu mutta mitä kiksejä saat kun tuota linkität eri palstoille???? Meinaatko että mammat heti hyppää housuistaan järkytyksestä että nyt se oma siippakin on tuollanen kuspää?
ole ainut jota tämän lapsen elämän tuhoaminen on järkyttänyt. Meitä tuntuu olevan usempia. Mielestäni näistäkin asioista tulee puhua ja kulttuurien väliset eroavaisuudet huomioida. Joissain kulttureissa 12v on jo nainen ja miehellä oikeus vaikka perheellinen onkin ahdisttella. Ymmärrän, että monikulttuuriset perheet puollustavat miehiään hampaat irvessä ja liha verillä, mutta tätäkään erittäin ikävää tapausta ei olisi tapahtunut jos mies olisi karkoitettu aiemmin pois maasta.
minusta on tullut jonkin sortin rasisti seurattuani 5 vuotta siskoni miehen ja kaveripiirin tempauksia. En, en voi ymmärtää. En voi ymmärtää somalialaista miestä. Tuntuu, että heille nainen on vain kalu, esine. Sairasta puuhaa.
Naisena voin kertoa, että kokemusta on. & vuotta Iranilaisen kanssa olleena ja hänen ukkomies kavereitaan katselleena tulin siihen tulokseen, että heillä on ihan eri ajatusmaailma uskollisuudesta. Ämmät ovat uskomattoman TYHMIÄ ja USKOLLISIA ukoilleen ja äijät "istuu iltaa kavereiden " luona. Juu ninpä niin. Sori vaan että en voi ymmärtää ulkomaailaisten kanssa oelvia suomalaisia ämmiä. En sitten millään.
Reilusti alle parikymppisenä tuli pyörittyä Helsingin keskustassa näiden suomalaisen naisen kanssa naimisissa olevien, kolme-nelikymppisten, monestakin eri (muslimi)maasta kotoisin olevien miekkosten kanssa.
Kannattaisi käydä välillä vilkaisemassa, kun mies kahvittelee "kavereiden" kanssa keskustakuppiloissa.
Kyllä suomalaisella miehellä on keskimäärin hyvin erilainen käsitys avioliitosta, kuin näillä miekkosilla.
Jo pitkälti yli 2000 on allekirjoittanut vettomuksen osoitteessa www.adressit.com sivulla kaksi(2) otsikoituun "Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen".
Kaikkien ryöstettyjen, raiskattujen ja pahoinpideltyjen puolesta. Edes suvaitsevaisuuden hekumoissa emme enää voi sulkea silmiänne katuväkivallalta.
Allekirjoita sinäkin, kiitos.
mitä vittu te halute somalilaisesta miehistä katokaa
vähää minkä laissi ovat suomalaiset miehe suomaliset miehet pukota oma vaimonssa että miten ne kehta tehdä sellaista yks kään somalilainen mies ei oo pukatanut oma vaimonssa suomalaisilla miehillä ei oo järketää
Siis huhu sanon minä!
Elikä juu olen ulkomlainen:). Mutta en puolusta ulkomalaisia koska olen ulkomalainen vaa sen takia ku olet niin säälittävä!!
Itse olen suomalaismiehen kanssa!! Ollaan oltu nyt 4v ja kohta vauvakin tulossa:).Enkä pysyisi seurustella ulkomalaisen meihen kanssa..omat syyt:)
Mutta takaisin tähän aiheseen!
Se on todella ikävä mitä on tapahtunut, eikä tälläista saisi tapahtua!!! Se kusipää voisi mennä vankilan eikä niiten kannataisi ikinä päästä sen pois sieltä. Tai lähettäisivät sen takas kotimahan!
Mutta mikä tämä aihe liittyy tähän jos saisin kysyä?
Sen takia että joku kusipää, joka nyt saattaa olla somaliasta on tehnyt tätä niin kaikki somalit ovat tollaisia? Sitäkö tarkoitat? Jos näin ajatelet niin oletpa idiotti. pitääkö nyt munkin ajatella näin, että ku viime vuonna hyökkäsi suomalainen ja pahoinpiteli mut koska olin ulkomalainen niin kaikki suomalaiset ovat tollaisia?? Hei hallo vähän järki pähän!
On joka puoli mailmaassa idiotteja, mutta se ei antaa meille oikeutta syyttää kaikkia!!
"joku kusipää, joka nyt saattaa olla somaliasta on tehnyt tätä niin kaikki somalit ovat tollaisia? Sitäkö tarkoitat? Jos näin ajatelet niin oletpa idiotti. pitääkö nyt munkin ajatella näin, että ku viime vuonna hyökkäsi suomalainen ja pahoinpiteli mut koska olin ulkomalainen niin kaikki suomalaiset ovat tollaisia?? Hei hallo vähän järki pähän! "
saattaa olla somaliasta, EI vaan ON! Mikä on somalialaisten rikollisuus prosentti suhteutettuna heidän määräänsä??kuinka moni heistä käy rehellisessä työssä??millä he itsensä elättävät?? näitä kun mietit niin ei tarte haukkua muita kusipäiksi eikä rasisteiksi vaan ihan REALISTEIKSI jotka eivät halua rikollisia kotimaahansa!!!!
Ekanakin aika moni Somalialainen käy töissä ja moni tekee vapaaehtoistyötä, juuri näitten nuorien eteen jotka on vaarassa syrjäytyä.
Ja kuten varmaan ymmärrät niin Somalialaisten on vaikeeta saada suomessa töitä, juuri ihonvärinsä takia.
Ja se, että jotkut tekevät ei meinaa, että kaikki tekevät.
Mutta nyt tähän rikollisuus prosenttiin, olettaisin, että suurinosa niistä on nuoria tai nuoria aikuisia. Osa syy siihen, että he tekevät näitä rikoksia on se, että Somalialaisilla ja Suomalaisilla on niin erilaiset lastenkasvatus tavat ja siinä vaiheessa, kun Somalialaisia rupes tulemaan enempi suomeen, lapsia huolstaan otettiin juuri tämän kasvatus metodin takia ja se taas aiheutti sen, että ei uskallettu (haluttu) ottaa yhteyttä viranomaisiin, vaikka apua olisikin tarvittu.
Jo jonkin aikaa tämä asia on ymmärretty ja on ruvettu hoitamaan asioita eri tavalla.
Myös monet Somalialaiset on ymmärtäneet tämän ja ovat perustaneet lapsille ja nuorille aktiviteettia, jotta nuoret saisivat mielekästä tekemistä.
Tämä tietysti vie jonkin aikaa, ennenkuin se tulee näkymään rikostilastoissa, rikollisuuden laskuna.
Tämä siis ei tavallaan ole kenenkään syytä, vaan tämä vie vain aikansa ennenkuin löydetään yhteinen sävel, miten toimia.
Toisaalta olen sitä mieltä, että toistuvasti rikoksia tekevä palautetaan kotimaahansa, mutta toisaalta ne ketkä ovat olosuhteittensa uhreja antaisin viellä mahdollisuuden.
lässyn lässyn!!
perheellinen mies, eli ei kovin teini enää
sä voisit painua ihan hyvin sun mahan kun haukut somalilaisiaj luletko olevasi joku suomalainen joka omista suomen kun sanot se voise painu oman kotimahan sä voi sit painu ihan hyvin sinne paskaan kotimaas
kuka somalilainen ei oo kusipää van sinnä olet kusipää luletko olevasi suomalainen joka omista suomena onko sulla varaa puhuu somaliesta jos ite ot joku paska ulkomalainen että van kanata joskus pitää suta kiini