GALLUP: hintakehitys

Kysytäänpä palstalaisten näkemystä asuntojen hintojen yleisestä kehityksestä seuraavan vuoden 2007 aikana.

a) nousevat jatkossakin voimakkaasti
b) nousevat jonkun verran
c) pysähtyvät paikoilleen
d) laskevat jonkun verran
e) laskevat jatkossa voimakkaasti

Jos haluaa voi esittää perustelun näkemykselleen.
7422272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Noussut korkotaso yhdistettynä kohtalaisen hyvään talouskasvuun ja muuttoliikkeeseen isoihin keskuksiin aiheuttaa:

- hintojen maltillista nousua mm. pk-seudulla
- hintojen pysymisen samalla tasolla taajamissa tyyppiä Jyväskylä
- hintojen laskua maaseudulla

Äänestä
  • Olen edellisen kanssa täysin samaa mieltä. Näin se vaan menee: suur Häslingissä hinnat nousevat maltillisesti, ei enää 9% vuodessa, mutteivät laskekaan. Katsokaa, miten käy ja tulkaa loppuvuonna 2007 sanomaan, että "näin se tosiaan menikin". Rommauksia on vain kateelisten unissa.

    Äänestä

  • Noin se mitä todennäköisimmin tulee menemään.

    Äänestä

-korot nousee edelleen
-tarjonta kasvaa edelleen
-myyntiajat pitenee edelleen (tällä hetkellä vain ne joiden on pakko ostaa ovat ostolaidalla)
-sijoittajat purkavat varastojaan
-jenkkilän romahdus jatkuu edelleen
-tonttien tarjonta lisääntyy (Sipoo, Espoo jne)

Äänestä
  • -korot nousee edelleen; mutta lainanotto kasvaa vain
    -tarjonta kasvaa edelleen; kuten myös kysyntä
    -myyntiajat pitenee edelleen (tällä hetkellä vain ne joiden on pakko ostaa ovat ostolaidalla); itsekkö keksit, ei markkinoiden mukaan :-)
    -sijoittajat purkavat varastojaan; just juu :-) taas haaveilua...Tulokset vimeaikoina täysin päinvastaisia...et taida paljon talousuutisia seurata...kannattaisi
    -jenkkilän romahdus jatkuu edelleen; Mutua: Talousraportti 3/2006: USA:n talouskasvu hidastuu mutta on yhä yli 3 prosentin vauhdissa
    -tonttien tarjonta lisääntyy (Sipoo, Espoo jne),; ja lainanottajien määrä eikun lisääntyy

    Täydellinen tytmäys, njäh

    Äänestä

  • Ainoa hetki jolloin uusien asuntojen hinnat ovat laskeneet on -90 luvun alun lama. Ne ei voi yksinkertaisesti laskea, koska kaikki muut kustanukset nousee koko ajan. Siinä vaiheessa rakentaminen loppuu kun se ei ole enää kannattavaa.

    Jälleenmyyntiarvo ei välttämättä nouse mihinkään, mutta näin se menee jos uutta asuntoa on ostamassa.

    Äänestä

Hintapyynnöt c tai jopa b, kauppahinnat d. Merkittävämpää on kuitenkin voimakas kaupan hiljeminen, jonka seurauksena on e ehkäpä loppuvuodesta 2007. Ilman tätä hiljenemistä saatettaisiin mennä siistiä d-latua pitkin mutta koska hintojen kääntymisen hyväksyminen pitkän hintojen nousukauden jälkeen on psykologisesti vaikeaa on ensin edessä hiljaisen kaupankäynin vaihe, joka saattaa kestää kauankin. Näin kerääntyvä myytävien asuntojen massa purkautuu vain e-vaihtoehdon kautta.

Äänestä
  • noin 8 - 10 %

    Äänestä

  • seudulla kirjoitti:

    noin 8 - 10 %

    Mistä sukasta vedit nämä Prosentit.Totuus on ETTÄ TEISTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VELKAVANKEUDESSA ASUVISTA TULEE VIELÄ EUROAIKANA penninvenyttäjiä.

    Äänestä

f) rommaavat

Äänestä

Kun laskeskelee rakentamisen hintaa esim. OP:n laskurilla ja ynnäilee tuohon tontin hintaa, niin eivätpä nämä pyyntihinnat enään niin korkeita olekkaan.

Kysyntä kun tulee kasvukeskuksissa jatkumaan, niin hintakehitys on valitettavasti nouseva. Tämä korostuu erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Itse veikkain tuollaista 6-8% nousua. Luku lienee jossain a:n ja b:n välissä.

Äänestä

Johtunee hyvästä taloustilanteesta ja palkkojen-varallisuuden noususta.

Äänestä

d ja e. Esimerkiksi keskustan vanhat asunnot laskevat maltillisesti kun taas lähiöiden hinnat tulevat kohtalaisesti alas.Tähän vaikuttaa korkojen hiljainen nousu ja ennenkaikkea ihmisten oma järki! tällä hetkellä saa maksaa Hki-n ruhjaisessa lähiössä olevasta 70 luvun kolmiosta jopa 140 tuhatta euroa...siinä hinnassa ei ole mitään järkeä! Oikea hinta olisi 80-110 tuhannen välillä riippuen kunnosta.

Äänestä

lievänä niissä suurissa kaupungeissa jonne lisäväkeä tuppaa. Näin yksinkertaista se on.

Äänestä

Aika monella lienee oma lehmä ojassa kun näitä juttuja lukee.

Tosiasia on että viimevuodesta lähtien myyntiajat ovat vain pidentyneet. Ja mitä pidempään on asuntoa myyty, sitä pienemmäksi on hinta laskenut. Kuulinpa tällaisenkin jutun että vaikka asunto olisi ollut myynnissä vuoden, myyjä vaihtunut usein, myyntiaika lasketaan vain viimeisestä myyntikierroksesta.
En sitten tiedä onko totta. Voipi ollakkin.
Sillä tavalla ainakin myyntiaika "rekisteröidään" kohtuullisen lyhyeksi.

Ne jotka ovat seuranneet pidemmän aikaa asuntokauppaa ovat huomanneet sen että "jo myyty asunto" tulee myöhemmin pikkaisen maalia saaneena uudestaan markkinoille uudella hinnalla.
Eli ei se kauppa käy.
Tyhmäähän se nyt on maksaa mummonmiljoona vanhasta kerrostaloasunnosta.

Veikkaanpa että 2008 on paras aika ostaa asunto, alamäki on jo alkanut vaikkei sitä heti myönnetäkään. Ei kai kukaan kauppias sano että huonosti menee, päinvastoin. Sanotaan että hyvin menee, nyt on ainoa oikea aika ostaa. ;)

Äänestä

Asuntojen hinnat tulevat vetovoimaisissa asutuskeskuksissa nousemaan, koska kysyntä on tarjontaa suurempi. Kysynnän ja tarjonnan laki määrittelee hintatason markkinoilla.
Kysyntää lisääviä tekijöitä on mm. suurten ikäluokkien muutto pienempiin asuntoihin kaupunkeihin. Heidän jättämänsä asunnot eivät kaikki ole riittävän "tasokkaita" nuorille lapsiperheille, joten paljon vanhaa rakennuskantaa poistuu markkinoilta.
Rakennustyövoiman puute nostaa rakennuskustannuksia, sekin nostaa uusien asuntojen hintoja.
Monta kertaa maaseutupaikkakunnilla (kuten esim. Vammala) kerrostaloasuntojen hinnat ovat korkeat verrattuna isompien kaupunkien hintatasoon (esim. Pori). Näin se kysyntä ja tarjonta hintaan vaikuttavat, eivät välttämättä yksin rakennuskustannukset!

Äänestä

Hinnat nousevat ehdottomasti, ehkä jyrkästikin, vähintäänkin matalaa jatkuvaa NOUSUA.

Meidän As Oy:ssa Espoossa hintapyynnöt ovat nousseet vuoden aikana 30 %:a! ohoh.

Vaikka hintapyyntö ei ole hinta, se silti vaikuttaa hintoihin. Sekä hintapyynnöt että hinnat nousevat sekä tilastollisesti että itse havainnoiden. Väki pakkaa stadin alueelle, hinnat nousevat yhä vaan, koska yhteiskunta ei sosialistisuuttaan anna tontteja ihmisille!

Hinnat ovat nousussa ja mitään muutosta ei ole tulossa lähiaikoina.
Nousua lamasta on jo yli 100 % ja kaameat hinnat vaan kallistuu, suomalainen keskiluokka on eurooppalaisittain erittäin heikko-ostovoimaista eli suomeksi sanottuna KÖYHÄÄ.

SYY ON TIETENKIN SUOMEN LIIAN SOSIALISTINEN POLITIIKKA ja kuntien kaavoitusmonopoli.

Äänestä

Tämä on oma käsitykseni, joka perustuu korkojen nousuun ja ihmisten yleiseen kiinnostukseen asuntoja kohtaan.Myös lisääntynyt velkaneuvonta antaa merkkejä ylikuumenemisesta.

Oma arvioni on, että vuoden 2007 alkupuolella hinnat alkavat tippumaan ja tulevat laskemaan noin 15% yleisesti.

Äänestä
  • Hinnat ei tasan tarkkaan tule tippumaan 15 %!

    Lähempänä on 15 % NOUSU.

    Olen 100 % varma, että minun veikkaukseni on lähempänä totuutta.
    Käytännössä hintojen nousu jatkuu luokkaa 2-10 % eli minun veikkaus on lähempänä kuin tuo täysin mahdoton hintojen 15 % tippuminen. lol.

    Kysyntä on erittäin vahvaa, pikkanen koron nousu ei meinaa käytännössä yhtikäs mitään.

    Äänestä

  • D)Sen verran putoavat-Alkaa nimittäin kesäkuusta lähtien yleisen laman seurauksena tippua hinnat.

    Äänestä

  • olet väärässä kirjoitti:

    Hinnat ei tasan tarkkaan tule tippumaan 15 %!

    Lähempänä on 15 % NOUSU.

    Olen 100 % varma, että minun veikkaukseni on lähempänä totuutta.
    Käytännössä hintojen nousu jatkuu luokkaa 2-10 % eli minun veikkaus on lähempänä kuin tuo täysin mahdoton hintojen 15 % tippuminen. lol.

    Kysyntä on erittäin vahvaa, pikkanen koron nousu ei meinaa käytännössä yhtikäs mitään.

    Johan ne hinnat ovat viime vuodesta laskeneet.
    Älkää kuunnelko kiinteistönvälittäjiä. Tottakai he sanovat että markkinat vetävät hyvin. Se on heidän tehtävänsä!

    Seuratkaa mielummin asuntojen hintoja niin huomaatte että Helsingin keskustaa lukuun-ottamatta hinnat ovat silminnähden tippuneet. Joillai alueilla jo sen 10 prosenttia.

    Ja alaspäin mennään. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa..

    Äänestä

  • 10 prossaa kirjoitti:

    D)Sen verran putoavat-Alkaa nimittäin kesäkuusta lähtien yleisen laman seurauksena tippua hinnat.

    Yleisen laman??? Talouskasvuennuste on korjattu nyt 3,8 prosentista 5 prosettiin...

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/PT ennustaa yli 5 prosentin talouskasvua/1225968

    Että se siitä lamasta ainakin nyt kesäkuussa. :) Ehkä jo parin vuoden kuluttua?

    Äänestä

  • laskeneet kirjoitti:

    Johan ne hinnat ovat viime vuodesta laskeneet.
    Älkää kuunnelko kiinteistönvälittäjiä. Tottakai he sanovat että markkinat vetävät hyvin. Se on heidän tehtävänsä!

    Seuratkaa mielummin asuntojen hintoja niin huomaatte että Helsingin keskustaa lukuun-ottamatta hinnat ovat silminnähden tippuneet. Joillai alueilla jo sen 10 prosenttia.

    Ja alaspäin mennään. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa..

    Älä sinä usko kaikenmoisia kun mennään vuosi eteenpäin todetaan että hinnat nousi viimevuodesta.

    Äänestä

e, kyllä ne laskee

Äänestä

jep, B

Äänestä

Historia toistaa itseään. Romahdus on van ajan kysymys. Enää ei olla järkipohjalla, vaan meno on kuin Holkerin aikasen kasinotalouden.

-pankit syytää rahaa taas kottikärryillä kenelle tahansa
-nuoret ilman ihmeempiä tuloja syytää lainarahaa kämppiin kuin muuhun ei enää olis "rahareikii"

-velkaa kansalla enemmän kuin koskaan ennen (siis enemmän kun kasinotalouden aikana, jolloin kanssa "meni ihan hyvin").

Velkaneuvontaan on taas jonoo, joten ekat on huomannu, että ehkä tuli haukattua koko elefantin ...se, vaikka leuat riittää vain pieneen purasuun pinnasta.

Nyt on velattomana mukava seurata seuraavaa syöksykierrettä. Haaskalle ei omatkaan ylimäräset riittäis, joten varottavana kommenttina tämä...

Jos on ihan törkeesti velkaa, niin myykää äkkiä. Jalat maan pinnalla tilalle jotain, mihin oikeesti on varaa (osottaa, että ymmärrätte taloudesta enemmän kuin show-off kaverinne teille jää sitten viimemen nauru kun romahdus tulee).

Äänestä
  • Jenkkilässä, sitten Virossa ja perässä seuraa Suomi. Kaikissa näissä talouksissa asuntokauppa perustuu pelkästään halpaan velkarahaan. Ne jotka ovat omakohtaisesti kokeneet asuntokaupan muutokset 90-luvun alussa, tietävät mitä on tulossa.

    Äänestä

Tämä perustuu historiasta opittuun taloussykliin.
Syvemmät lamakaudet noudattavat noin 20 vuoden sykliä. Nykytaloussykli hieman ontuu siitä, maailmankriisien takia ja kaiken kehityksen kiihtymisen vuoksi. Mutta eiköhän tuo jyskytä tuo nousu/lasku samaan tahtiin, koska markkinatalouden perusteet eivät ole muuttuneet.

Äänestä

eli siinäpäs se totuus asiasta. Niin kauan kun on kysyntää ja ostajat ovat valmiita maksamaan hinnat nousevat.

Äänestä
  • työttömille maksetaan 700 euroa muuttorahaa työn perässä muuttamisesta, eli väkeä on tulossa lisää pk-seudulle, onko asuntoja tarpeeksi...

    Äänestä

ulkopuolella. Kysyntä jo nyt on kovaa mm. Nummelassa, Klaukkalassa, Lohjalla, Kirkkonummella. Selkeää liikehdintää naapurikuntiin, missä hinnat ovat jo nyt nousseet reippaasti!

Äänestä

a) jokainen myyty asunto mennyt yli keskineliöhinnan.

Isojen välitysliikkeiden markkinointi muuttuu agressiivisemmaksi `` Puhutaan asioista niiden oikeilla hinnoilla `` kertoo eräskin mainos. kyseinen välittäjä palkkio 4.88?% velattomasta myyntihinnasta.

`` myydään eikä meinata `` palkkio 4.88% molemmilla paikkakunnan merkkitekiöillä pidemmät myyntiajat poskettomat pyyntihinnat , toteutuneet kaupat myyntiajat kuukausia.

Äänestä

Tältä se näyttää korkojen noustessa!

Äänestä

Ei hinnat mihinkään putoo. Kun pankit jakaa ennätysluottoja..

Äänestä

talouden kasvu suomessa on euroopan nopeinta, nyt ollaan ongelmissa kun omaa korkopolitiikkaa ei voida noudattaa, Suomeen syntyy asuntojen hintoihin kupal seuraavan 2-3 vuoden aikana.

Äänestä

eduskuntalaisten palkkoja nostetaan kahdelki sadal eurolla ja vanhuksien eläke viidellä eurolla ja asuntojen hinnatkin vaa nousee miten kansanedustajat luulevat että tavallisella ihmisellä olis varaa kaikkeen!? Kertoohan automaattikin sen jo: ei voida nostaa kymmentä tai viittä euroa ootetaan vaa et jokaisella kansalaisella olis kakskyt euroo varaa nostaa rahaa.

Äänestä
  • Mukava seurata tätä keskustelua,koska olen
    myynyt omani pois erittäin hyvällä voitolla!
    Oma veikkaukseni on,että hinnat tulevat laskemaan.Aina kannattaa ottaa varma voitto
    kotiin!Ei ne hinnat sentään pilviin nouse!

    Äänestä

Hinnat laskevat. Onhan se selvää, että alan ammattilaiset haluavat mieluusti uskotella hintojen nousevan, koska siihen uskominen on eduksi heille. Tosiasia on, että "normaalit" asunnot laskevat hintojaan.

Keskiarvot eivät välttämättä kerro koko totuutta, sillä jotkut hulppeat talot, uudisrakenteet jne on hinnoiteltu niin loisteliaasti, että ne vetävät keskiarvoa ylöspäin.

Äänestä
  • Jep, hinnat laskee. Se, mitä tontti ja talon rakentaminen ovat maksaneet on murto-osa odotetusta myyntihinnasta.
    Välittäjät ovat vetäneet hinnoittelun niin ylös kuin mahdollista parempien provikoiden toivossa.

    Ja tottakai, osa asunnoista edelleenkin menee ylihintaan kaupaksi. Tyhmä vaan maksaa liikaa.

    Myyntiajat ovat pidentyneet huomattavasti. Ei ole enää mikään ihme jos asunto ei mene kaupaksi puolessa vuodessa.
    Mikä tahansa ei enää kelpaa ostajille, tavalliset asunnot menevät reippaasti alle pyyntihinnan. Olen kuullut joka reilun 20 prosentin hinnan-alennuksista.

    Tottakai pankki ja välittäjä sanovat että kauppa käy, se on heidän työtään. Ei kukaan myyjä sano että kysyntä on huonoa tai hinnat laskeneet, sehän syö heidän voittojaan.

    miettikääs nyt vähän.

    Äänestä

  • *Manipulaattori* kirjoitti:

    Jep, hinnat laskee. Se, mitä tontti ja talon rakentaminen ovat maksaneet on murto-osa odotetusta myyntihinnasta.
    Välittäjät ovat vetäneet hinnoittelun niin ylös kuin mahdollista parempien provikoiden toivossa.

    Ja tottakai, osa asunnoista edelleenkin menee ylihintaan kaupaksi. Tyhmä vaan maksaa liikaa.

    Myyntiajat ovat pidentyneet huomattavasti. Ei ole enää mikään ihme jos asunto ei mene kaupaksi puolessa vuodessa.
    Mikä tahansa ei enää kelpaa ostajille, tavalliset asunnot menevät reippaasti alle pyyntihinnan. Olen kuullut joka reilun 20 prosentin hinnan-alennuksista.

    Tottakai pankki ja välittäjä sanovat että kauppa käy, se on heidän työtään. Ei kukaan myyjä sano että kysyntä on huonoa tai hinnat laskeneet, sehän syö heidän voittojaan.

    miettikääs nyt vähän.

    Puhut suuta suuremmalla, hinnat ovat nousseet ja nousevat maltillisesti. Toki isojen välitysfirmojen tolkuttomat provikat vitu...aa.

    Siksipä yksityisillä menee hyvin. Etten jopa sanoisi ennätystahtia.

    Tarkkailkaapa montako myyjää isoilla firmoilla on ja huomaatte ettei ne myyjäpolot edes ehdi hoitamaan töitään kun haalittu myyntiin tavaraa katteetomilla lupauksilla.

    Äänestä

Tulee laskemaan väkisin. Velkaantuminen verrattuna palkkatason kehitykseen on tällä hetkellä täysin kohtuuton. Ihmiset ottavat vanhassa rahassa jopa reilusti yli miljoonan velkoja. Palkkatason kehitys ei ole kyennyt seuraamaan hintojen nousua yleisesti. Ihmisten ostovoima on laskenut paljon.

Tähän kun lisätään Saksan ja muun keski-euroopan alkava talouskasvu joka johtaa suoraan euriborin nousuun, johon lähes kaikki lainat on sidottu tällä hetkellä, on edessä monilla kohtuuttoman suuret korkomenot. Asuntoja aletaan kohta myymään ja kun korkotaso nousee riittävästi, tarjonta kasvaa, jolloin hintoja on pakko laskea.

Markkinatalous ei pyöri jatkuvan nousun ympärillä. Markkinatalous vaatii laskusuhdanteita toimiakseen. Se vaan nyt menee niin.

Äänestä

Asuntokauppiaille ja välittäjille ovat tiedotusvälineet luovuttaneet oikeuden vapaasti levittää totuutena alati nousevia hintoja ja kovempaa kysyntää asunnoista. Kontrolloitua tietoa ei ole viitsitty hankkia tai ymmärrettävästi ollaan nöyriä ilmoittajille, koska alan osuus ilmoitusrahoista lienee melkoinen. Tuleva totuus historiallisten käyrien valossa on, että markkina jäähtyy piankin ja hintojen on joustettava alas.

Äänestä

a.... koska tämä sijoitus todellakin kannatti muutama vuosi sitten, mut tuskin persnettoa ainakaan tulee!

Äänestä
  • hinnat tulevat alas. Vanhoissa kämpissä dramaattisesti, uusissa vähän vähemmän. Ovat alkaneet jo laskea.

    Korkojen nousu on fakta.

    Tilastot perustuvat asunnonvälittäjien tilastoihin eivätkä ole virallisia. Niin ollen niitä voi tulkita miten huvittaa.
    esimerkkinä: Jos kämppä ei mene kaupaksi kuukaudessa, vaihdetaan välittäjää ja pidetään pieni tauko. Kuukauden kuluttua uusi välittäjä ottaa homman haltuunsa ja "myyntiaika" alkaa alusta. Näin tehdään kunnes asunto on myyty ja vaikka siinä menisi vuosi, niin myyntiajaksi ilmoitetaan se mitä viimeisin välittäjä on ehtinyt puuhastella. Vaikkapa vajaa kuukausi.
    tämän kuulin välittäjältä.

    Ja toinen asia mikä vaikuttaa hintoihin on realismi. Oletetaan että ostetaan tontti jostain pääkaupunkiseudun ulkokunnasta. Tontin hinta ehkä 70.000 euroa.
    Ostetaan talopaketti, hinta asennuksineen 100.000 euroa.
    Uuden omakotitalon hinnaksi tulee sitten tämän karkean laskukaavan mukaan 170.000 euroa.
    TONTTI ja UUSI TALO.
    tuo on jo kohtuullista. Mutta kun vastaavista PYYDETÄÄN 270.000. eli otetaan satatuhatta euroa voittoa välistä. Tyhmäähän se on maksaa.
    Kuka haluaa antaa toiselle 600.000 mummonmarkkaa ihan tuosta vaan?
    no, joku vielä..muttei kauaa.

    Ja sitten miettikääs..vanha kerrostalokaksio vaikkapa suositusta Espoosta..hinta 190.000..
    tiedossa putkiremppaa, julkisivuremppaa, ikkunaremppaa..vanhaa rahaa yli miljoona KAKSIOSTA. Hei HALOO!

    se_nyt_on_vaan_tyhmää_maksaa_liikaa

    Äänestä

  • Markkinaurpo kirjoitti:

    hinnat tulevat alas. Vanhoissa kämpissä dramaattisesti, uusissa vähän vähemmän. Ovat alkaneet jo laskea.

    Kerro mistä saat ostettua talopaketin pystytyksineen 100000 eurolla????????
    Pelkkään talopaketin hintaan täytyy
    lisätä ainakin 2/3 lisää,jotta se olisi
    asumiskelpoisessa kunnossa URPO!!!!!!!!!
    Tietenkin,jos haluat jonkun helvetin pienen
    talon toi voi juuri ja juuri onnistua!

    Äänestä

  • PETER1 kirjoitti:

    Ålvsbyhus ja noin 100 neliön kämppä yhdessä tasossa.
    Ja peukalo oikeassa kohdassa, ei keskellä kämmentä. Tosimiehellä vasara pysyy kädessä ja rahat säästyy. Eikä siinä oikeasti tarvitte mitään ihmeellisiä taitoja.

    Äänestä

muistakaa vain miten 10-12 vuotta sitten, seuraava lama jo häämöttää.....Kohta taas säälitään velkaloukkulaisia, jotka ovat eläneet yli varojensa. Vantaan velkaneuvonta yksikkö on nyt jo ylikuormitettu, kun korot nousivat 1/2 prosentti yksikköä....

Äänestä
  • Asuntokaupoissa ostajat eivät vaivaudu yhtään miettimään tekosiaan, mennään vaan muiden sopulien perässä. Tai ehkä tää on sitä markkinataloutta.
    Jenngi ei mieti asunnon tähtitieteellistä hintapyyntöä, vaan ainoastaan sitä, pystyykö kuukausierän maksamaan. No nyt kun laina-ajat venyytettiin jopa 60 vuoteen, voitiin hintapyynnöt hinata pilviin kuukausierän ollessa vielä siedettävä. Varsinkin kun korko on historiallisen alhaalla. Eli saat sen saman peruskaksion tai kolmion kuin 20 vuotta sitten mutta hinta on pompannut pilviin.
    Hommasta yritetään selviytyä ns. suuremman hölmön periaatteella: Toivotaan että joku maksaa siitä joskus vielä enemmän.
    Hinnat eli ihmisten maksukyky lienee lähestymässä kattoa tällä haavaa. Talouden lainalaisuuksien mukaan lähestymme seuraavaa laskusuhdannetta. Noin 10-15 vuoden kuluttua inflaatio on vetänyt kuiville nekin hölmöläiset jotka vielä nytkin ostavat asuntoja.

    Äänestä

Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Minun mielipide on tämä. Nyt on saavutettu niin sanottu hinta katto asunnoissa. Talopaketti myynti on kasvanut kymmeniä prosentteja vaikka vanhakin viellä myymättä. Rakennetaan perheelle uutta taloa velkarahalla ja yritetään myydä vanhaa. Hinnat ei laske vanhoissa vaan myyntiajat pitenee. Lopuksi käy niin että tarjolla paljon kahden talon loukossa olevia ja silloin on pakko alkaa ottaa tarjouksia vastaan jotta pankki rupeaa saamaan omiaan pois lainasta. Tätä kautta rupee hinnat laskemaan eli todellinen osto hinta on selvästi alle sen mitä haluttiin alunperin vanhasta talosta. Veikkaus minulta on se että 2007-2009 on taloja enemmän tarjolla kuin ostajia.

Äänestä
  • Kyllähän asuntojen hinnat ovat nousseet 8 vuodessa huomattavasti. Esim. Turussa 30 m2 yksiö asunto v. 98 42000€ ja nyt 5 arvion mukaan 70000-81000€. Asunnon arvioitu hinta noussut yli 66% eli yli 8% per/vuosi

    Äänestä

vähintään tai enemmänkin,viimeistään 2008.Merkit on ilmassa.Kupla on kasvanut ihan liikaa!

Pulassa olijat myykää nyt,muuten joudutte laittamaan mega-alen kun pikkuhiljaa asuntoja tulee vaan enemmän kaupattavaksi.

Äänestä
  • Hintakupla on puhkeamassa, jo viimevuonna oli merkkejä siitä kun myyntiajat pitenivät ja huonommat asunnot eivät enää menneet kaupaksi.

    Hintoja on jouduttu "tarkistamaan" alaspäin ja normaali myyntiaika todellakin on 3kk ylöspäin.

    Oletteko muuten huomanneet että ne, jotka tällä palstalla ovat varmoja hintojen noususta ovat jo ostaneet (kalliin) asunnon? tai esiintyvät nimimerkillä välittäjä, tms?
    hassu huomio, mitä sekin kertoo :)

    Onhan se selvä että kun hinnoissa on ilmaa niin jossain vaiheessa kysyntä ja tarjonta eivät enää kohtaa.
    Ei ihminen niin tyhmä ole..nämä 60 vuoden lainat ovat jo kaiken huippu.

    Äänestä

  • poks ja poks kirjoitti:

    Hintakupla on puhkeamassa, jo viimevuonna oli merkkejä siitä kun myyntiajat pitenivät ja huonommat asunnot eivät enää menneet kaupaksi.

    Hintakupla on ollut puhkeamassa viimeiset 10 vuotta. Samalla palkkatulot ovat nousseet kohisten ja koskaan aikaisemmin ihmisten perittävät tulot eivät olleet suurempia. Nämä yhdistettynä pääkaupunkiseutuun, johon lappaa jatkuvasti lisää porukkaa ja työpaikkoja.

    Joten, kyllä varmasti hinnat tulevat laskemaan perähikiällä, mutta eivät ihan heti pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

  • Samassa mallissa ollaan kun 1980-90 lukujen vaihteessa. Rakentamista on ruokkinut osaltaan halpa korko. Yht'äkkiä huomattiin oltavan siinä tilanteessa, että "kaikilla" on varaa omistusasuntoon, niillä kenellä se jo on ennestään hamuavat tottakai isompaa ja arvokkaampaa. Pankit kilpailutilanteessa ovat jälleen antaneet "hoijakkaa" minimivakuuksista. Euroon siirtyminen on myös hämärtänyt todellisuuden tajua. Kohtuullisen osa väestöstä saa ansionsa jollain tapaa rakentamisesta tai kiinteistötekniikasta. Ei tarvitse olla talousoppinut ymmärtääkseen, että markkina kyllästyy, kaivossa on pohja. Taantuman ja rakentamisen hiljenemisen kautta tulleen työttömyyden ja muiden sen heijasteiden seurauksena tilanne "stabiloituu" ja kalliilla rakennettu tai ostettu onkin koronkin vielä normalisoituessa rasite. Asuntojen ja kiinteistöjen hinnat asetuvat sitten taas reaalitasolle, kun päästään eteenpäin siitä tilanteesta mikä aiheutuu ylihintaisten ja vakuudettomien asuntojen realisoinnista. Tilanne on havaittavissa myös siitä, että ns. sijoitus asunnot on vapautettu myyntiin. Tilanne koskee tosin vain isoimpia, "irrationaalisen hintatason" kaupunkeja. Näiden läheisyydessä ja hyvien kulkuyhteyksien päässä olevat asunnot ja kiinteistöt ovat edelleen reaalitasolle. Eihän tämä tarkoita sitä, että pitäisi olla ostamatta tai myymättä asuntoa tai kiinteistöä, jos elämä ja asumisen tarve siinä mallissa on, -mutta asunto on asumista varten. Niillä kenellä on ennestään asunto "välirahahan" ratkaisee hintatasosta huolimatta.

    Äänestä

  • Pahanilman lintu kirjoitti:

    Samassa mallissa ollaan kun 1980-90 lukujen vaihteessa. Rakentamista on ruokkinut osaltaan halpa korko. Yht'äkkiä huomattiin oltavan siinä tilanteessa, että "kaikilla" on varaa omistusasuntoon, niillä kenellä se jo on ennestään hamuavat tottakai isompaa ja arvokkaampaa. Pankit kilpailutilanteessa ovat jälleen antaneet "hoijakkaa" minimivakuuksista. Euroon siirtyminen on myös hämärtänyt todellisuuden tajua. Kohtuullisen osa väestöstä saa ansionsa jollain tapaa rakentamisesta tai kiinteistötekniikasta. Ei tarvitse olla talousoppinut ymmärtääkseen, että markkina kyllästyy, kaivossa on pohja. Taantuman ja rakentamisen hiljenemisen kautta tulleen työttömyyden ja muiden sen heijasteiden seurauksena tilanne "stabiloituu" ja kalliilla rakennettu tai ostettu onkin koronkin vielä normalisoituessa rasite. Asuntojen ja kiinteistöjen hinnat asetuvat sitten taas reaalitasolle, kun päästään eteenpäin siitä tilanteesta mikä aiheutuu ylihintaisten ja vakuudettomien asuntojen realisoinnista. Tilanne on havaittavissa myös siitä, että ns. sijoitus asunnot on vapautettu myyntiin. Tilanne koskee tosin vain isoimpia, "irrationaalisen hintatason" kaupunkeja. Näiden läheisyydessä ja hyvien kulkuyhteyksien päässä olevat asunnot ja kiinteistöt ovat edelleen reaalitasolle. Eihän tämä tarkoita sitä, että pitäisi olla ostamatta tai myymättä asuntoa tai kiinteistöä, jos elämä ja asumisen tarve siinä mallissa on, -mutta asunto on asumista varten. Niillä kenellä on ennestään asunto "välirahahan" ratkaisee hintatasosta huolimatta.

    jo velkaneuvonnassakin.

    Äänestä

  • myynnissä helsingistä-inari välillä. On muuten vähemmän kuin vuonna 2003...silloin oli parhaimmillaan yli 30000kpl asuntoja myynnissä tähän vuoden aikaan.

    Että semmoottii...ei mikään kiire laskea myytävän asunnon hintaa!!

    Äänestä

  • poks ja poks kirjoitti:

    Hintakupla on puhkeamassa, jo viimevuonna oli merkkejä siitä kun myyntiajat pitenivät ja huonommat asunnot eivät enää menneet kaupaksi.

    Hintoja on jouduttu "tarkistamaan" alaspäin ja normaali myyntiaika todellakin on 3kk ylöspäin.

    Oletteko muuten huomanneet että ne, jotka tällä palstalla ovat varmoja hintojen noususta ovat jo ostaneet (kalliin) asunnon? tai esiintyvät nimimerkillä välittäjä, tms?
    hassu huomio, mitä sekin kertoo :)

    Onhan se selvä että kun hinnoissa on ilmaa niin jossain vaiheessa kysyntä ja tarjonta eivät enää kohtaa.
    Ei ihminen niin tyhmä ole..nämä 60 vuoden lainat ovat jo kaiken huippu.

    30 vuotta on pitkä aika maksaa lainaa, kun aikanaan kymmenenkin tuntui pitkältä.

    Asuntojen hintaongelma olisi ollut ratkaistavissa järkevällä politiikalla jo aikaa sitten, mutta samalla tuo 'järkevä' politiikka on sen aloitteen tekijän poliittinen itsemurha. Mietippä itse, jos joku poliitikko aloitteellaan veisi sinulta 100000 euroa. Voi olla, ettet seuraavissa vaaleissa äänestäisi koko puoluetta.

    Keinoja voisivat olla esim.
    1) valtion ja kuntien vuokra-asuntojen vuokrat todellisia kuluja vastaaviksi eli ei mitään markkinahinnoittelua, taso voisi olla se, mikä esim. yksinhuoltajalle jää maksettavaksi asumistuen jälkeen
    2) auto-&polttoaineverojen puolitus 30 kilometriä kaikista yli 30000 hengen taajamista.

    Näillä toimenpiteillä kasvukeskuksissa olevat työpaikat olisivat tavoitettavissa, eikä omistusasuminen enää välttämättä olisi se ensisijaisesti tavoiteltavissa oleva vaihtoehto. Kenellä olisi rohkeutta esittää tällainen lakiesitys eduskunnassa ?

    Äänestä

  • Niuks Nauks kirjoitti:

    Hintakupla on ollut puhkeamassa viimeiset 10 vuotta. Samalla palkkatulot ovat nousseet kohisten ja koskaan aikaisemmin ihmisten perittävät tulot eivät olleet suurempia. Nämä yhdistettynä pääkaupunkiseutuun, johon lappaa jatkuvasti lisää porukkaa ja työpaikkoja.

    Joten, kyllä varmasti hinnat tulevat laskemaan perähikiällä, mutta eivät ihan heti pääkaupunkiseudulla.

    noin kymmenen vuotta sitten, ei ollut silloin enää puhkeamassa. Puhkeaako se uudelleen tänä vai ensi vuonna tai ei koskaan, sitä ei kukaan osaa ennustaa. Esim. pankkiyhdistyksen sivuilta löytyy vanhoja talouden ennusteita. Joskus osui, joskus ei... Arpapeliä.

    Tässä faktaa:
    http://www.stat.fi/til/ashi/2006/02/ashi_2006_02_2006-07-31_tie_001.html

    Äänestä

  • 22996 kpl asuntoja kirjoitti:

    myynnissä helsingistä-inari välillä. On muuten vähemmän kuin vuonna 2003...silloin oli parhaimmillaan yli 30000kpl asuntoja myynnissä tähän vuoden aikaan.

    Että semmoottii...ei mikään kiire laskea myytävän asunnon hintaa!!

    myynnissä koko Suomessa. Sanoo Etuovi.com.

    Tuliko niitä kahdessa päivässä noin 7000 lisää?

    Äänestä

Nousevat edelleen osin voimakkaasti, mutta yleensäkin nousevat.

Perustelu: Kustannuskehitys raaka-aineissa, energiassa yms. on ollut historiallisen korkeata. Virallinen esitetty inflaatio ei kuvaa tositilannetta. Sen voi jokainen havaita huoltamoiden kahvikuppien lisäksi myös muiden hyödykkeiden hinnoissa.
Vain vaatteet, halpatyökalut yms. halpamaista tuotettu rihkama on halpaa.
Lisäksi autot Suomessa ovat halventuneet, mutta se kuvaa enemmän Suomen aikaisempaa rajoitettua mahdollisuutta tuoda ja ostaa.
EU:n myötä esim. autojen, viinojen ja korkojen osalta olemme lähestyneet EU:n käytäntöjä, jotka olivat jo ennenkin olemassa muualla, mutta tulivat jälkijättöisesti Suomeen EU:hun liittymisen seurauksena. Tämä tasaantuminen eri maiden osalta tulee jatkumaan, mutta se ei valitettavasti merkitse asuntojen halpenemista.

Äänestä
  • yhtä kuin xy

    x y=x y

    M.O.T.

Bensiini ja öljy
b) nousevat jonkun verran
Bussiliput
c) pysähtyvät paikoilleen
Ruoka ja elintarvike
d) laskevat jonkun verran
Alkoholi
e) laskevat jatkossa voimakkaasti
Viihde-elektroniikka

Äänestä

jos olet mökkis maksanu ja ikää sopivasti sekä mukulat maailmalla niin rahaks vaan ja vuokralle ja eikun maailmaa kiertämään koska mukaas et saa kun kynsiis alla isänmaata.mahoton ralli päälle vaan ei kiveä kiven päälle.

Äänestä

Kesäkuun alussa viikolla 22 Helsingissä oli myynnissä 2911 asuntoa. Viikolla 25 myynnissä oli 2852 asuntoa. Merkittävää on, että viikolla 26 (siis juhannuksen jälkeinen viikko) myytävien asuntojen lukumäärä tippui 2535:een. (Lähteenä etuovi.com)

Tuskinpa näitä kaikkia myytiin sen viikon aikana vaan toimeksiannot lopetettiin. Nyt lomien loputtua ne samat asunnot ovat palanneet listoille.

Kertooko nuo numerot jotain vai kertoneeko mitään...

Äänestä
  • odottelen sitä oikeaa aikaa. Nyt ei kannata maksaa ilmasta. Veikkaukseni on että se tilastollinen notkahdus tulee viimeistään 2008.

    Äänestä

  • No kun pankit kilvan syytää rahaa asunnonostajille nousee hinnat tasaisesti tänäkin vuonna..2-3 % luokkaa.

    Äänestä

  • "Formula
    Statistics specially commissioned from a leading accountancy firm have predicted how quickly countries’ economies are expected to grow. Amanda’s ranking formula takes into account where house prices are over and undervalued at the moment, and adds in how much money you could make from renting out a property."

    Ja todellakin: jos asuntoa pitää vuokralla parikymmentä vuotta, niin on saanut rahansa takaisin. Ja kun sen sitten myy niin saa sen voittonsa, mitä se ikinä sitten onkaan.

    Mutta näinhän se on ollut aina tähänkin saakka.

    Äänestä

  • vuokratuotosta kirjoitti:

    "Formula

    Tässä tutkimuksessa oltiin nimenomaan vertailtu ja arvioitu asuntojen hintojen kasvua seuraavan 10 vuoden aikana.

    Olen nähnyt tämän ohjelman, ja siinä nimenomaan verrattiin Euroopan maita siitä näkökulmasta, miten paljon asuntojen hinnat voivat vielä noustä. Esim. Briteissä asunotojen hinnat ovat jo nyt niin pilvissä, että siellä ei vahvaa hintojen nousua ole enää odotettavissa. Latvia ja Liettua, Ruotsi, ja Suomi, olivat kuitenkin 10 kärjessä, koska täällä asuntojen hinnat vielä alhaalla, mailla menee hyvin, ja täten asuntojen hinnat nousevat potentiaalisesti eniten Euroopassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vuosi 2007 kirjoitti:

Kysytäänpä palstalaisten näkemystä asuntojen hintojen yleisestä kehityksestä seuraavan vuoden 2007 aikana.

a) nousevat jatkossakin voimakkaasti
b) nousevat jonkun verran
c) pysähtyvät paikoilleen
d) laskevat jonkun verran
e) laskevat jatkossa voimakkaasti

Jos haluaa voi esittää perustelun näkemykselleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu