Yksin- yhteishuoltajien arki kohtaa ihmisen vasta kun tilanne on päällä. Yksin omalla palkallaan lapsistaan elättävien menot säilyvät samanlaisena eron jälkeen, kuin kahden palkalla. Mutta nyt vain yhden palkalla! Myös etävanhempi joutuu taloudelliseen kurjimukseen.
Pitäisikö yhteiskunnan kantaa vastuuta asiasta, lapsista? Monet sanovat ei omilla perusteillaan. Useat ovat täysin oikeassakin. Vastuukysymykset ovat molempien: äiskän ja iskän, ei yhteiskunnan.
Mutta, valitettava totuus on: Ilman yhteiskunnan voimakasta mukaantuloa eroperheille, syntyy tilanne, jossa palkka ei riitä edes asumiskustannuksiin. Syntyy tilanne, jossa lapsi on se osapuoli joka joutuu kärsimään vanhempansa avioerosta.
Lapsilisät tulee ulottaa 20-ikävuoteen saakka, jos lapsi asuu kotona. Elatusmaksut, olipa ne etävanhemman tai yhteiskunnan toimesta, tulisi olla minimissään 248 euroa kuukaudessa/lapsi. Toisesta lapsesta ei korotuksia. Etävanhempia ei saisi hirttää elatusmaksujen avulla!
Perusteluni: Paljonko maksaa kasvavan lapsen kengät?, paidat? housut? synttärikemut? listaa voi jatkaa, kuka haluaa!
Epätasa-arvoa ei saa liittää lapsen vanhempien eron vastuiseen. Lapsella on oikeus vertaiseen elämään lapsena muiden kanssa koulussa, päivähoidossa ja nuorena.
SPR kerää rahaa, Unicef kerää rahaa, Kirkon ulkomaan apu kerää rahaa... Koska lapset huomioidaan Suomessa?
Lasten puolesta, suomalainen yhteiskunta toimii tällä hetkellä lapsiaan kohtaan kansakunnan etujen vastisesti! Kuuden euron korotus lapsilisiin heikentää monien yksinhuoltajien toimeentuloa huolehtia lapsesta: raha vvaluu veroina ja muiden tuklien poistoilla kunnille ja valtiolle.
On hienoa elää Suomessa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun kaksi ihmistä päättää mennä yhteen ja perustaa perheen niin ei siinä valtiolla ole osaa eikä arpaa. Kun kaksi ihmistä päättää syystä tai toisesta että tästä ei tule mitään ja eroaa ei sen kuulu olla avltion asia silloinkaan!
Valtio kun olemme me jotka maksamme veroja..
Miksi minun pitäisi veroillani kustantaa lapsesi elämää? Ei ole ihan pelkkää tuuria että toisilla parisuhde onnistuu ja joku toinen koettaa kolme-neljä kertaa ja aina menee pieleen! Miksi jonkun aikuisen ihmisen päätöksistä pitäisi ottaa muiden vastuuta?
Sosiaalihuolto on olemassa siksi että se auttaa kun on oikeasti vaikeaa eikä omat varat riitä. Se ei ole tarkoitettukaan siihen että kaikilla lapsilla on samanlaiset olot. Ei ne olot ole muutenkaan samanlaiset edes samoilla tuloilla samankokoisissa perheissä joissa eri arvoja ja tapoja!
Paska juttu, mutta jokainen kantakoon tekemisiensä seuraukset! Lapsen etua on turha ruveta tässä ajamaan pääasiana sillä jokaiselle lapselel perusasiat ovat kunnossa eroperheessäkin. Ei ehkä viimeisintä uutta ja kalleinta, mutta kannattaa miettiä sitäkin enenn kuin omille teilleen lähtee. Voi olla että toinen lähtee nuoremman yms matkaan ihan yllättäen, mutta ei kukaan toimivasta parisuhteesta lähde minnekkään joten aina on paikka katsoa peiliin?
Pieni on palkka tai asumismuoto väärä jos palkka ei muuhun riitä vaikka kuinka olisit asian kärjistänyt.
Lapsilisän tulisi ulottua siihen asti kun lapsi voi saada opiskeluunsa muuta rahoitusta. Eli opintoetuuksien ja lapsilisän tulisi kohdata toisensa se on totta! Tällä hetkellä vain on niin että sinun lapsesi pystyy vaöitsemaan opiskelupaikkansa ihan miten vain koska tulosi ovat niin pienet että lapsi saa jo toiselle asteelle opintotuet. Toisin on meillä. Tulorajat ovat aivan naurettavat ja muista lapsista tehtävät vähennykset että moinen suorastaan syrjii ns tavallisen perheen lapsia. Ei monellakaan ole varaa lasta lähettää toiselle paikkakunnalle ja maksella vuokria yms. kun kotonakin on kuluja muusta sakista. Asia siis kiinni ihan mistä sitä katsoo?
Lapsiinsa voi tuhlata vaikka kuinka, mutta synttärit valtion kontolle? Perusvaatetta saa kaupasta ihan kohtuu summalla samoin jalkineita..
Mietippä asiaa vaikka meidän näkökannalta. Neljä lasta vaatii tilaa ja heihin kuluu rahaa. Vaikka kumpikin tienaa jaihan mukavastikkin niin sitä pottia jakaa aika moni. Joskus kun on ukolle tullut suututtua niin olenpa laskenut senkin pärjäisinkö omillani ja kas vain eipä se tulotaso ihan kamalasti romahtaisi. Ei se tietysti samanlaistakaan olisi, mutta ei vielä ruokajonoon joudu..
Ja toisaalta enemmän se lapsi kärsii jos kotona ei asiat ole hyvin. Eroon päätyessä vain kannattaa ajoissa muistaa ketkä kaksi siinä ovat osapuolina.. Ja jokainen elää elämänsä omalla tavalalan omilla eväillään ja niin olkoon vastakin!
peesailen.
Minä ja mieheni elätämme omat lapsemme, maksamme heidän menonsa omasta tilistä, menot täytyy suhteuttaa tuloihin. Miksi meidän pitäisi elättää vielä toistenkin lapsia? Siinähän voisi käydä jopa niin, että omat lapset olisivat "huonommassa" asemassa kuin ne joita elättäisimme verovaroilla?
Mielestäni jokainen on vastuussa omista lapsistaan. Jos tuntuu siltä, ettei rahat riitä lasten elatukseen olisi varmaan syytä miettiä tarkemmin lasten määrää tai tekemistä yleensäkkin.
Karua, mutta totta. Meillä on kaksi lasta, koska olemme laskeneet että heidät meillä on mahdollisuus elättää haluamallamme tavalla. En sano, etteikö olisi mukavaa saada enemmän lapsia, mutta meidän rajamme tulevat vastaan kahden kohdalla.
Elämä on täynnä valintoja, jokainen vastaa omistaan.