Ärr...

Taas tuli todistettua tämä joidenkin pikkukoirien omistajien typeryys...

Olin tuossa koirani kanssa lenkillä ja vastaan tuli omistaja tiibetinspanielin kanssa. Jäin siihen kauemmas odottelemaan, että menee koiransa kanssa sisälle (tiedän missä asuvat). Tiedän myöskin miten oma koirani saattaa käyttäytyä muiden koirien kanssa ja siis odotin siinä. Eiköhän tämä mies jää siihen seisomaan ja hymyilemään kun oma koiransa siinä haukkuu ja yrittää tulla lähemmäs. Odotin siinä omani kanssa varmaan 10 min, ennen kuin suvaitsivat mennä siitä. Sanoin vielä että odotetaan että menette ja tullaan sitten ohi. Siinä vain seisottiin. Hohhoijaa.

Siis, kaikkien koirien omistajat, varsinkin te joilla on pieniä koiria ja isommat tulee vastaan - ei kaikki isot koirat leiki nätisti pienien kanssa. Jos varta vasten annetaan mennä ohi odottamalla tai siirtymällä tien toiselle puolelle, ei sitä omaa piskiä tarvitse väen vängällä tuoda luokse, monestakin syystä!

Esimerkkinä vain, tiedän kyllä ettei kaikki näin käyttäydy, mutta pistää ärsyttämään.
6271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulle kävi vähän vastaavanlainen tilanne eilen. Tuli siinä vanhempi mies valkoisen pikkukoiransa kanssa tienvarrella vastaan ja eikös hän jää siihen seisoskelemaan paikalleen kun koira yrittää kovin tulla vetämällä minun ja koirieni luokse. No eihän siinä mitään tapahtunut, mutta itse tiedän, että vanhempaa uroskoiraani eivät pienet räksyttävät koirat kovin miellytä, niin olisi toki mukavampaa kulkea jos toinen ei jäisi nenän eteen seisoskelemaan hauvansa kanssa!
Täällä meilläpäin useimmiten tälläiset koirat ovat vielä kovia haukkumaan ja hyppimään, mikä varmasti provosoi montaa isompaa koiraa.

Tämähän on nyt vähän taas yleistystä, että juuri pienet koirat ja niiden omistajat, mutta harvemmin sitä näkee, että joku jää isikokoisen koiran kanssa ihan viereen seisoskelemaan...

Omien koirieni kanssa siis kuitenkin nämä ohitustilanteet sujuvat suht mallikkaasti, mutta on siinä sitten ihmeteltävää jos iso koira alkaakin äristä takaisin pienelle hauvelille...

Äänestä

noita tilanteita on ja tulee. Mutta ei vika pelkastään pienten koirien omistajissa (vaikka näin "ei-fifimäisen" koiran omistajana tulee helposti yleistettyä) vaan myös isojen koirien omistajissa löytyy niitä joille koira on sen erään paikan jatke, koulutus ihan retuperällä jnejne..

Minun mielestäni yhtään kenenkään ei pitäisi hommata yhtään mitään koiraa jolle ei pärjää tilanteessa kuin tilanteessa.

Äänestä
  • Ihan jos oman mielipiteeni saan sanoa niin se, että oma koirasi silloin tällöin rähisee remmissä esimerkiksi juuri toisen koiran provosoimana ei tee kenestäkään huonoa koiranomistajaa...

    Äänestä

pienen koiran omistajana voin myös kertoa kuinka äesyttäviä ovat nuo isompienkoirien omistajat kun vaikka kuin veden omaani pois niin isommalle annetaan löysää etä pääsee haistelemaan.Minun koirani on aika nirso koira ystävistään.Ja mietippäs miltä se näyttää kun jäät tien poskeen toljottamaan...se on kuin odottaisit siinä että "annetaanko haistella".Olisihan kaikkien kannalta parempi että opetat koirallesi aisan mukaisen ohittamisen.Ottaa niin päähän kun kaikenlaiset hömelöt saa ottaa koiria.Pitäisi jokaisen käydä kurssi koirista ja kun on sen suorittanut niin saisi koiran.Kursin pitäisi olla maksullinen niin ihan kuka vaan ei sinne tulisi.

Äänestä
  • Koirani on 8kk, eli meillä on koulutus aika lailla vielä kesken. Tällaisten koirien ja omistajien kanssa se on hirveän hankalaa ja sitten kun se fifi saa tulla haistelemaan niin kauhistellaan kun oma koirani leikkii niin rajusti (pieniin koiriin nähden), jos leikkii.

    Ei se, että jään suosiolla odottamaan toisten ohi menoa, tee minusta huonoa kasvattajaa. Vielä kun sanoin heille että me odotetaan että menette sisälle.

    Äänestä

on se asia mitä vois ajatella. ei aina tiedä mitä se toinen koiranomistaja ajattelee ja aikoo tehdä. itse pysähdyn usein , mutta siirryn sivuun koska joskus kolmen koiran kanssa on hankala jatkaa matkaa ja jos vastaantuleva koira vaikuttaa agressiiviseltä niin haluan olla paikalla ja valmiina toimimaan jos tilanne vaatii. omani ovat vielä nuoria/pentuja että en niitä saa aina pysymään paikalla. mutta jos se toinen koiranomistaja näkee että yritän saada koirat istumaan niin hänkin voisi vaan mennä ohi eikä jäädä seisomaan muutaman metrin päähän. minun koirani ohittavat useammat koirat ihan nätisti, mutta jotkut aggressiivisilta vaikuttavat saavat ne "puolustuskannalle". tuossakin tilanteessa kun sinä olit niin olisit voinut vaan siirtyä tien toiselle puolelle ja mennä ohi.(?). niin siis mitä tarkoitan on se että ei sitä aina tiedä miksi se toinen pysähtyy/seisoo paikallaan. ja nyt ei siis ollut vaan kysymys sinun tapauksesta vaan yleensä.
joskus tulee tuntemattomia isojen koirien omistajia ja päästävät sen ison koiran tulemaan vapaasti minun Chihua kohtaan ja sanovat että "tämä on ihan kiltti" vaikka koira vaikuttaa höyrypäältä.
siinä tilanteessa nostan kyllä omani syliin. ei ole ihme jos omani alkaa pelkäämään isoja koiria.
siis kaikki me isojen ja pienien omistajat: ajatellaan käyttäytymistä, ei vaan omia vaan toistenkin koiria/omistajia kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demonisusi kirjoitti:

Taas tuli todistettua tämä joidenkin pikkukoirien omistajien typeryys...

Olin tuossa koirani kanssa lenkillä ja vastaan tuli omistaja tiibetinspanielin kanssa. Jäin siihen kauemmas odottelemaan, että menee koiransa kanssa sisälle (tiedän missä asuvat). Tiedän myöskin miten oma koirani saattaa käyttäytyä muiden koirien kanssa ja siis odotin siinä. Eiköhän tämä mies jää siihen seisomaan ja hymyilemään kun oma koiransa siinä haukkuu ja yrittää tulla lähemmäs. Odotin siinä omani kanssa varmaan 10 min, ennen kuin suvaitsivat mennä siitä. Sanoin vielä että odotetaan että menette ja tullaan sitten ohi. Siinä vain seisottiin. Hohhoijaa.

Siis, kaikkien koirien omistajat, varsinkin te joilla on pieniä koiria ja isommat tulee vastaan - ei kaikki isot koirat leiki nätisti pienien kanssa. Jos varta vasten annetaan mennä ohi odottamalla tai siirtymällä tien toiselle puolelle, ei sitä omaa piskiä tarvitse väen vängällä tuoda luokse, monestakin syystä!

Esimerkkinä vain, tiedän kyllä ettei kaikki näin käyttäydy, mutta pistää ärsyttämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu