Valehtelenko paljon, jos

...että suurin osa palstan asiantuntijoista on niin nuoria, etteivät muista edes edellisestä rommauksesta yhtään mitään? Ja että heidän tietonsa perustuvat mutuun eivätkä niinkään historiallisiin tosiasioihin?

Ai mihin perustan väitteeni? No siihen, että palstan asiantuntijat eivät tunnu ymmärtävän edes sitä seikkaa, että nousun jälkeen tulee aina lasku. Ei tiedetä, miten törkeästi pankit toimivat edellisen laskun aikana. Lisävakuuksien perintä kiistetään vähän ssmalla lailla, kuin tietyt tahot haluavat kiistää erään 2. maailmansodassa tapahtuneen hirveyden.

Ikäviä asioita ei haluta nähdä eikä opiskella, sillä se ei ole mukavaa, kun kaikki pitää saada tässä nyt heti. Oppirahat tulevat olemaan kovat, kun ulosottomies alkaa kantaa tavaroita "omasta" asunnosta pihalle ja muutto kaupungin vuokrakasarmiin ikivelat niskassa on ajankohtainen.
4486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jatka toki silti eloa harhoissasi. Vaikka KUINKA toivot niin Suomi ei ole nyt lamassa. Sorry!

Äänestä

Muistan kyllä vaikka nuori olenkin. Ei ole valuuttalainaa eikä yleistakausta, joten samalta kurimukselta ollaan turvassa. Jotain muuta voi tietysti tapahtua. Kannattaa ottaa se laina samassa valuutassa kuin saa palkkansa niin ei euron arvon heilahtelut vaikuta.

Äänestä

siltä, että sinulta on jäänyt kokematta edellinen tössäys. Paskansit silloin vaippoihin ja tämän olet lukenut kirjoista ja kansista. Ja niinollen luulet sen tapahtuneen juuri noin. Vaikka tuolla ei ole todellisuudessa juuri mitään tekoa itse todellisuuden kanssa. Ja mitä itse todellisuuteen tulee, niin siitä ollaan yleisesti montaa mieltä. Siitä taas en tiedä onko siinä mitään mieltä. Positiivista taikka sitten nekatiivistä.

Äänestä

Hirvittää kyllä oikeasti nämä näsäviisaat 20-35 v:t jotka ottaa tosta vaan lainaa 100 - 300 000 euroa! Elävät ruusutarhamaailmassa sokeina...

Täysin järjetöntä, epärealistista ja idioottimaista. Laskukausi eli suurtyöttömyys tulee joskus...

Olen 30+ v korkeastikoulutettu ja ostettiin pks asunto hintaluokkaa 100-105 000 pääosin omilla työansiosäästöillä, laina-aika vain 3 v eli vaikka korko nousee 10 % ei haittaa pätkääkään.

Tyhmät ottaa lainaa 100 - 300 000 euroa. Monille heistä tulee takuuvarmasti NOUTAJA -on niin idioottimaiset maksuerät ja laina-ajat joillakin epärealisteilla kyseessä ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väitän... kirjoitti:

...että suurin osa palstan asiantuntijoista on niin nuoria, etteivät muista edes edellisestä rommauksesta yhtään mitään? Ja että heidän tietonsa perustuvat mutuun eivätkä niinkään historiallisiin tosiasioihin?

Ai mihin perustan väitteeni? No siihen, että palstan asiantuntijat eivät tunnu ymmärtävän edes sitä seikkaa, että nousun jälkeen tulee aina lasku. Ei tiedetä, miten törkeästi pankit toimivat edellisen laskun aikana. Lisävakuuksien perintä kiistetään vähän ssmalla lailla, kuin tietyt tahot haluavat kiistää erään 2. maailmansodassa tapahtuneen hirveyden.

Ikäviä asioita ei haluta nähdä eikä opiskella, sillä se ei ole mukavaa, kun kaikki pitää saada tässä nyt heti. Oppirahat tulevat olemaan kovat, kun ulosottomies alkaa kantaa tavaroita "omasta" asunnosta pihalle ja muutto kaupungin vuokrakasarmiin ikivelat niskassa on ajankohtainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu