Lukekaapas http//www.armo.info/paul.html tosikertomus eräästä Buddhalaisesta munkista,
joka kuoli ja palasi kertomaan kokemuksestaan.
"Samaan aikaan U Natan mieli ja henki olivat täysin valveilla. Hän kertoi olleensa kuin kovassa
tuulessa, kaikki oli paljasta ja autiota. Hän ei nähnyt muita ihmisiä, vaan käveli yksin. Jonkin aikaa kuljettuaan hän ylitti joen. Joen toisella puolella hän näki tulijärven. U Nata oli häkeltynyt ja järkyttynyt. Hän ei ensin tajunnut, mikä paikka se oli, sillä buddhalaisuudessa ei ole käsitettä sellaiselle. Hänelle kerrottiin, että paikka on nimeltään helvetti. Siellä hän näki U Zadilan, suuren opettajansa, tulijärvessä.
U Natan ihmetellessä asiaa hänelle kerrottiin, että U Zadila oli hyvä opettaja, mutta hän ei uskonut Jeesukseen Kristukseen.
U Nata näki siellä myös Gautaman (Buddhan) sekä kuuluisan myanmarilaisen vallankumouksellisen johtajan Aung Sanin ja monia muita. Hänelle kerrottiin, että he olivat siellä, koska he eivät olleet uskoneet Jeesukseen Kristukseen syntiensä sovittajana. Pelkkä ihmisen hyvyys ei riitä."
"U Nata lähetettiin takaisin maan päälle. Häntä kehotettiin kertomaan, jotka palvovat Buddhaa ja epäjumalia, että se tie vie kadotukseen. Jos ihmiset eivät usko Jeesukseen Kristukseen, he menevät kuoltuansa HELVETTIIN!"
GAUTAMA HELVETISSÄ
24
1629
Vastaukset
- emilio
vai että Gautama ei uskonut Jeesukseen?? onko se ihme kun Jeesus syntyi 500vuotta Gautaman jälkeen.
Ja sitä paitsi helvetti on buddhalaisissa opetuksissa opetettu ennenkuin eurooppalainen oli kuullut koko paikasta.
Ja buddhalaisen käsityksen mukaan suuri osa ihmisistä menee helvettiin, myös kristityt.- Tulenliekkinä...
... on buddhalaisilla hyvin monenlaisia, joka lähtöön... mutta mitään ikuisia rangaistuksia niissä ei kuitenkaan kärsitä...
- heh heh
Mooses - hänellä ei ollut hajuakaan Jeesuksesta. Aatami ja Eeva ja Nooa. Aaprahammin ja itseasiassa koko lössi joka on kovassa huudossa niin juutalaisilla kuin kristityillä, mutta eipä vaan kumminkaan tiennyt uskoa Jeesukseen.
Helvetissä lienee myös JEESUS, koska hän ei sanonut missään vaiheessa että MINÄ JEESUS USKON JEESUKSEEN.
Raamatussa ei ole muistaakeni koskaan Jumalakaan sanonut uskovansa Jeesukseen. Mikäs nyt eteen? - puavi
heh heh kirjoitti:
Mooses - hänellä ei ollut hajuakaan Jeesuksesta. Aatami ja Eeva ja Nooa. Aaprahammin ja itseasiassa koko lössi joka on kovassa huudossa niin juutalaisilla kuin kristityillä, mutta eipä vaan kumminkaan tiennyt uskoa Jeesukseen.
Helvetissä lienee myös JEESUS, koska hän ei sanonut missään vaiheessa että MINÄ JEESUS USKON JEESUKSEEN.
Raamatussa ei ole muistaakeni koskaan Jumalakaan sanonut uskovansa Jeesukseen. Mikäs nyt eteen?1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat. - Tästä olen halunnut
heh heh kirjoitti:
Mooses - hänellä ei ollut hajuakaan Jeesuksesta. Aatami ja Eeva ja Nooa. Aaprahammin ja itseasiassa koko lössi joka on kovassa huudossa niin juutalaisilla kuin kristityillä, mutta eipä vaan kumminkaan tiennyt uskoa Jeesukseen.
Helvetissä lienee myös JEESUS, koska hän ei sanonut missään vaiheessa että MINÄ JEESUS USKON JEESUKSEEN.
Raamatussa ei ole muistaakeni koskaan Jumalakaan sanonut uskovansa Jeesukseen. Mikäs nyt eteen?aina keskustella uskisten kanssa ja nyt kun sinä asian esitit niin eipä tule vastausta, siis järkevää sellaista. Syvä hiljaisuus vallitsee...
Tuosta Jeesus kohdasta en ole niinkään varma mutta selvällä logiikalla ajateltuna koko Vanhan Testamentin porukka paistuu alakerrassa.
- nirvanan soturi
Uskontuputus on varsinainen maanpäällisen helvetin korreloituma.
- VIELÄ!
Raamatun mukaan helvetissä ei vielä ole ketään, vasta viimeisen tuomion jälkeen. Eli ei voinut nähdä oikeata helvettiä.
- Olikin vasta
Helvetin esikartanoissa. Mutta totuuden tämä kyseinen munkki on nähnyt.
Ja muuten missä he sitten olisivat itseasiassa, kun tarkemmin ajatellaan, hehän kielsivät Jumalan taivaan olemassa olon, joten???
Elikkä Jumalan Henki antoi profeetallisen ilmestyksen hänelle ja käski varoittaa eläviä ihmisiä.
- ...........
Hyvä Jeesuksen soturi, sinun käsityksesi ovat hyvin julmia. Toivottavasti en todellakaan päädy kuoltuani samaan paikkaan sinun ja kaltaisiesi kanssa.
Ihmisen hyvyys on suurinta mitä voi olla. Sen mitätöiminen on tietämättömyyttä.
Jos Jeesus oli/on olemassa, häntä kyllä nykyään varmaan hävettää seuraajiensa puheet ja teot.- ja omatekoista
Sinä kirjoitat. vai että ihmisen hyvyys on suurinta, mitä on olemassa???
Voi ihme sentään, siihenkö sinun henkinen silmäsi meni pimeäksi, etkä tiedä, että ihmisen hyvyys on parhaimmillaankin vain varjo hyvyydestä?
Ihminen voi kyllä matkia hyvyyttä ja pahuutta, mutta ihmisen hyvyyttä ei sinällään ole olemassa.
Me olemme itseasiassa jotain savea, niinkuin Raamattu sanookin. Mutta meillä on vapaa tahto tehdä hyvää tai pahaa, ja seuraukset kannamme valintamme mukaan.
Huomaatko? me voimme valita, elikkä hyvyys on meidän ulkopuolellamme, jonka voimme valita, elikkä ihminen ei ole hyvä, aivan niinkuin jeesus sanoikin.
Mutta siitä huolimatta Jumala rakastaa meitä niin paljon, että Jeesus tuli ja avasi omalla kärsimyksellään ja esimerkillään meillekin taivaan Kristalliportit.
Ymmärrätkö, että jotain saadakseen täytyy jotain uhrata?
esim. kun sinä meet kauppaan ja haluat jotain, sinun on uhrattava rahaa.
Jos haluat jotain isompaa, sinun on uhrattava aikaa ja vaivaa sen saadaksesi.
Ja kun syntiinlangenneet ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty maksamaan syntivelkaansa, että voisivat omin teoin päästä irti pahuudestaan ja Jeesuksen täytyi tulla ja uhrautua sen tähden.
Ja senhän ymmärtää helposti, ettei syntinen voi ottaa toisten syntejä pois, vaan hänen on oltava synnitön, että uhri olisi pätevä kaikissa tuomioistuimissa aina ja iankakkisesti, että Hänen sanaansa ei kukaan pysty kumoamaan millään väitteellä eikä arkumentilla.
valehtelijat koittavat sen tyhjäksi tehdä, mutta se jää valheeksi ja vain tyhjäksi yritykseksi.
ja koska Jeesuksen teko pohjautuu totuuteen, totuus ei sitä kiellä, vaan on iankakkisesti samaa mieltä. - Matkalla Jeesuksen luo
kävi myös helvetissä, katolilainen. Kertoi, että siellä on helvetissä kaikki jotka kieltävät helvetin olemassaolon.
Voit kysyä tästä, onko niillä äänite Kuvasta ja sanasta.
Itse uskon helvetin olemassaoloon. - Helvetin asukki
Matkalla Jeesuksen luo kirjoitti:
kävi myös helvetissä, katolilainen. Kertoi, että siellä on helvetissä kaikki jotka kieltävät helvetin olemassaolon.
Voit kysyä tästä, onko niillä äänite Kuvasta ja sanasta.
Itse uskon helvetin olemassaoloon.Kyllä se helvetti löytyy maankin päältä. Katso vaikka Irakin tilannetta tai jotain nälänhätä ja AIDS-aluetta Afrikassa. Menes mielisairaalaan katsomaan siellä henkisessä helvetissään kituvia, muutenkin monella tavalla sairaita ihmisiä.
Sairas sadistihan meillä "Jumalana" on jos vielä helvettejä henkimaailmaankin keksii. No, onneksi uskon itse karmaan ja jälleensyntymään, sekä siihen, että Todellinen Jumala on rakkaus.
Pitää varoa mihin uskoo, se saattaa toteuttaa itse itsensä... ;-) - olet niin
ja omatekoista kirjoitti:
Sinä kirjoitat. vai että ihmisen hyvyys on suurinta, mitä on olemassa???
Voi ihme sentään, siihenkö sinun henkinen silmäsi meni pimeäksi, etkä tiedä, että ihmisen hyvyys on parhaimmillaankin vain varjo hyvyydestä?
Ihminen voi kyllä matkia hyvyyttä ja pahuutta, mutta ihmisen hyvyyttä ei sinällään ole olemassa.
Me olemme itseasiassa jotain savea, niinkuin Raamattu sanookin. Mutta meillä on vapaa tahto tehdä hyvää tai pahaa, ja seuraukset kannamme valintamme mukaan.
Huomaatko? me voimme valita, elikkä hyvyys on meidän ulkopuolellamme, jonka voimme valita, elikkä ihminen ei ole hyvä, aivan niinkuin jeesus sanoikin.
Mutta siitä huolimatta Jumala rakastaa meitä niin paljon, että Jeesus tuli ja avasi omalla kärsimyksellään ja esimerkillään meillekin taivaan Kristalliportit.
Ymmärrätkö, että jotain saadakseen täytyy jotain uhrata?
esim. kun sinä meet kauppaan ja haluat jotain, sinun on uhrattava rahaa.
Jos haluat jotain isompaa, sinun on uhrattava aikaa ja vaivaa sen saadaksesi.
Ja kun syntiinlangenneet ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty maksamaan syntivelkaansa, että voisivat omin teoin päästä irti pahuudestaan ja Jeesuksen täytyi tulla ja uhrautua sen tähden.
Ja senhän ymmärtää helposti, ettei syntinen voi ottaa toisten syntejä pois, vaan hänen on oltava synnitön, että uhri olisi pätevä kaikissa tuomioistuimissa aina ja iankakkisesti, että Hänen sanaansa ei kukaan pysty kumoamaan millään väitteellä eikä arkumentilla.
valehtelijat koittavat sen tyhjäksi tehdä, mutta se jää valheeksi ja vain tyhjäksi yritykseksi.
ja koska Jeesuksen teko pohjautuu totuuteen, totuus ei sitä kiellä, vaan on iankakkisesti samaa mieltä.tyypillinen hihhuli. Takerrut sanoihin. Et osaa lukea rivien välistä, et ymmärrä sanojen monimuotoisuutta.
Jeesus varmasti häpeää sinua. - Häpeä yhtään
olet niin kirjoitti:
tyypillinen hihhuli. Takerrut sanoihin. Et osaa lukea rivien välistä, et ymmärrä sanojen monimuotoisuutta.
Jeesus varmasti häpeää sinua.Itseäsi? Aika pahalta kyllä vaikuttaa sinun häpeämättömyys.
- JEESUKSEN SOTURI
Olen pahoillani, jos koit viestini julmaksi.
Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan, ja siksi halusin hieman kärjistää. Toisaalta en kyllä kärjistänyt yhtään, vaan sanoin asiat vain siten kuin ne ovat. - *Itse Perkele^''
JEESUKSEN SOTURI kirjoitti:
Olen pahoillani, jos koit viestini julmaksi.
Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan, ja siksi halusin hieman kärjistää. Toisaalta en kyllä kärjistänyt yhtään, vaan sanoin asiat vain siten kuin ne ovat.No voehan helevetti teitä!
- Uuva
*Itse Perkele^'' kirjoitti:
No voehan helevetti teitä!
Näitä Helvetissä piipahtaneita riittää. Se on se Saatana mikä siellä tietenkin jyllää. Ei itse sitten kestäny näitä ilonpilaajia vaan lähetti kyseiset pipipäät tänne takas muita pelottelemaan, että saa jatkaa rauhassa bileitään.
- .........
JEESUKSEN SOTURI kirjoitti:
Olen pahoillani, jos koit viestini julmaksi.
Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan, ja siksi halusin hieman kärjistää. Toisaalta en kyllä kärjistänyt yhtään, vaan sanoin asiat vain siten kuin ne ovat.Älä piinaa ihmisiä. Se on syntiä. Ei Jeesuskaan siitä tykkäisi. Teet saarnaamisella vain hallaa omalle aatteellesi. Se kääntyy itseään vastaan. Miksi kritityt eivät tajua sitä?
- shaku
"Timmottii timmottii..."Olen pysynyt poissa
tältä palstalta muutaman kuukauden,ja eka
mitä pompsahti silmille oli sinun kirjoituksesi.
Ei ole välitöntä aijetta palata tänne takaisin.
Eräät ei sitten ikinä opi arvostamaan muita
uskontoja kuin omaansa!- Ryokousha
Puhut ihan totta puhut. Polttakoon vaikka ite paavi mut roviolla, mutta sen sanon, että toisten uskontojen väheksyminen on perin kristillinen tapa. En tosin väitä ettei poikkeuksiakin ole.
- Liisa K-L
Ymmärättkseni koko juttu on tekaistu.
- ...
tämä VÄÄRENNETTY kertomus kummittelee täällä kerta toisensa jälkeen???!!!
www.near-death.com:in mukaan tuo tarina on väärennös. - paalag
Tällainen kirjoittelu tekee todella hallaa Kristinuskon Jeesukselle ja hänen opeille.
Buddhalaiset uskovat, että ihminen on sidottu syntymän, elämän ja kuoleman kiertoon elämänjanonsa vuoksi ja että hän voi syntyä lukemattomat kerrat eri olemassaolon tasoille. He uskovat myös, että jälleensyntymisestä on mahdollisuus vapautua ja saavuttaa nirvana (sammuminen). Buddhan opetukset ovat ohjenuorana kaikille buddhalaisille, jotka haluavat kehittää itsessään sellaisia ominaisuuksia kuten väkivallattomuus, viisaus ja myötätunto. Lopulta he Buddhan ja monien muiden tavoin saavat valaistumisen.
Buddhalaiset uskovat lopulliseen todellisuuteen, mutta tätä ei nimitä "Jumalaksi". Monet buddhalaiset puhuvat mieluumin "elämänfilosofiasta" kuin uskonnosta.
Heillä on neljä jaloa totuutta ja kahdeksankertainen tie.
1. Kaikkeen elämään liittyy kärsimystä. Buddhalaisen opetuksen tavoitteena on auttaa ihmistä ymmärtämään sitä ja voittamaan se.
2. Kärsimyksen syy on elämän jano, mielihyvän ja rahan tavoittelu.
3. Halujen poistaminen tarkoittaa, että myös kärsimys lakkaa.
4. Keskitie asketismin ja hedonismin välissä on ainoa tapa päästä eroon haluista.
lopun voit lukea osoitteessa http://iportti.com/?14@@.5992feb8/2 - paalag
Helvettiä voisi sanoa myös Nekropoliksi.
Nekropoli; kuolleiden kaupunki, laaja hautausmaa tai hautapaikka. Fantasiakirjallisuudessa nimeä käytetään usein kuvaamaan kaupunkia jossa asuu zombeja ja muita epäkuolleita olioita.
Fantasiakirjallisuuden käsitteisiin voidaan liittää maaginen realismi muun epätodellisen ja yliluonnollisten tapahtumien sarjassa.
Jo varhain, etenkin Keskiajalla eri kansanperinteistä lainattiin osia joihin ympättiin magiaa ja mielikuvitusolioita.
Etenkin Skandinaavisella mytologialla, niiden moniosaisilla myyteillä on eri tarinalähteissä ollut merkittävä osa. Noiden myyttien alkuperä on hävinnyt esihistorian hämäryyteen. Niiden tarut toistavat aina tarinan joka sisältää jumalia tai uskomuksen niihin ja maailman syntyyn, kuten loppuun.
Maailman alkuperä oli pohjolan (Skandinaavisten) myyttien mukaan valtavassa rotkossa, Ginnungagapissa. Ginnungagap rajoittui etelässä Muspelliin (tulijättiläisten asuttama maailma), tulen sijoille, jota vartioi tulijättiläinen Surtur liekehtivällä miekallaan. Pohjoisessa oli kylmä Niflheim, myöhemmin kuolleiden valtakunta; eli Nekropoli.
Valkyyriat olivat edellämainitussa skandinaavisessa mytologiassa Odinia palvelevia hengettäriä, jotka keräsivät taistelukentiltä kuolleiden sotureiden sielut ja veivät heidät mukanaan Valhallaan (Odinin myyttinen sali). Valkyyriat myös tarjoilivat sotureille ruokaa ja juomaa Valhallan pidoissa. Siten heidän Nekropolis oli oivallinen ja vieraanvarainen paikka, palkkio hyvin tehdystä palvelusta.
Kalevalaisessa runoudessa; nimillä Kinahmi eli Kurimuksen kurkku eli Rutjan koski eli Meren napa eli Kurkkio esitetään jättiläismäisenä merenpyörteenä, kurimus eli merennielu. Vastaavantapaisia merennieluja tunnetaan myös muiden skandinaavien, lappalaisten ja monien muidenkin kansojen taruista eri puolilta maapalloa. Oletetaan, että pyörre olisi reitti Tuonelaan; myös manalaan; eli sekin olisi siten nekropoli.
Tuonen tytti eli tuonen piika on Kalevalan ja laajemminkin suomalaisen mytologian hahmo, joka toimii lautturina Tuonen mustan joen yli. Tuonen tytti päästi Tuonelle vain kuolleiksi uskomansa, joten elävän piti olla ovela, jos halusi päästä Tuonelle hakemaan kuolleiden ikiviisautta. Se kautta tämä nekropoli oli viisauden ja tiedon lähde.
Moniin taruihin ja šamanistisiin perinteisiin ovat kuuluneet elävien vierailut vainajien maassa; nekropolissa, josta on haettu tietoa ja viisautta. Joten tuo Nekropoli ei ole mikään "pimeyden" paikka kuten ei myöskään Kalevalan manala.
Myös Gilgamesh pistäytyy vastaavassa paikassa hakemassa tietoa, eikä Kristinuskon Jeesus ollut Pekkaa pahempi.
Tiibetiläinen kuolleiden kirja, 'Bardo Thodol' kuvailee ihmisen kokemuksia kuoleman jälkeen.
Tiibetiläisen käsityksen mukaan sielu harhailee kuoltuaan bardossa eli 'välitilassa', kunnes valitsee jonkun mahdollisista syntymistä. Tämä nekropolis antoi mahdollisuuden syntyä uudelleen. Ei hassumpi paikka.
Egyptiläisen uskonnon mukaan vainajan sielu lähti kuoleman jälkeen matkalle Lännen maahan (Duat). Manalassa matkaavaa vainajaa uhkasivat kuitenkin monet demonit. Manalassa oli monia vaaroja, mm. auringonjumala Ran pahin vihollinen, Apep-käärme, sekä neljän tultasyöksevän paviaanin vartioima tulijärvi. Heidän nekropoli oli levoton ja vaarallinen paikka jonne piti varustautua hyvin.
Miten on; - maailma jossa me elämme; voiko sitä kutsua Nekropoliksi? Onko se helvetti?
Mielestäni voidaan. Miten? Lue se http://iportti.com/.59914a2d
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778