suse 10.1

ihmetyttää miksi noin raakile distro yleensä julkaistaan, mikä kiire niillä tekijöillä on.

Zen-updater ei toimi ollenkaan, vaikka ajaisit superuserina. - joku kirjoitti aikaisemmin samaa täällä.

rug käskyllä ajettaessa waking up ZMD kestää ja kestää ja kestää...

rug käskyllä etsittäessä esim. firefox (repot on laitettu) 1.5.0.6 löytyy, mutta yast ei löydä kuin 1.5.0.3:n.
11762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Maksoin aiemmin kiltisti Susen distroista kovan hinnan koska halusin tukea eurooppalaista jakelua mutta sitten tuo päätyi Novellin omistukseen ja laatu romahti lattiasta läpi.

Viimeinen susen distro jonka ostin ja asensin oli 10.0 joka osoittautui niin täydelliseksi fiaskoksi että 10.1 oli pakko julkaista raakileena edes pahimpien vikojen korjaamiseksi.

Esimerkiksi kaikki USB-muistilaitteet muuttuivat 10.0:n myötä täysin käyttökelvottomiksi. Toisin kuin aiemmissa versioissa, Suse vihdoinkin tunnisti ne välittömästi ja avasi tiedostonhallintaan mutta samalla nopeus putosi niin alhaiseksi että varsinkin datan lataaminen oli täysin mahdotonta.

Ainakaan minun vielä tuota käyttäessäni, ei näinkään alkeellista mokaa korjattu kymppiin vaan vaadittiin ostamaan taas 10.1. Lisäksi SuSe:ssa sovellusten lataaminen on tehty tarkoituksella mahdollisimman hankalaksi ja etenkin lisensoimattomien codecien ja niitä käyttävien ohjelmien installoiminen on todella kälyistä puuhaa.

Latasin sitten täysin ilmaisen ubuntun ja voi helve**i että voi olla eroa kuin yöllä ja päivällä. Kaikkien ohjelmien ja codecien lataaminen onnistuu graafisella sovelluksella nappia painamalla eikä ainoatakaan ongelmaa ole tullut vastaan.

Myös USB-muistit toimivat valon nopeudella eikä grafiikkakorttien tms. kanssa ole ollut mitään ongelmaa.

Äänestä
  • samaan tulokseen tulin myös minä tuon kubuntun suhteen, aptin päivityksetkin toimii salamana.

    Äänestä

  • > Esimerkiksi kaikki USB-muistilaitteet muuttuivat 10.0:n myötä täysin käyttökelvottomiksi. Toisin kuin aiemmissa versioissa, Suse vihdoinkin tunnisti ne välittömästi ja avasi tiedostonhallintaan mutta samalla nopeus putosi niin alhaiseksi että varsinkin datan lataaminen oli täysin mahdotonta.

    Et sitten lukenut 10.0 julkaisutietoja? Ongelman ratkaisu kerrottiin siellä.

    > Ainakaan minun vielä tuota käyttäessäni, ei näinkään alkeellista mokaa korjattu kymppiin vaan vaadittiin ostamaan taas 10.1.

    Kukaan ei vaatinut sinua ostamaan tuota 10.1. Se on täysin vapaasti ladattavissa.
    Mistä moiseen päätelmään tulit?

    > Lisäksi SuSe:ssa sovellusten lataaminen on tehty tarkoituksella mahdollisimman hankalaksi ja etenkin lisensoimattomien codecien ja niitä käyttävien ohjelmien installoiminen on todella kälyistä puuhaa.

    Johtuu siitä yksinkertaisesta syystä että noissa multimedia kamoissa "voi olla mahdollisesti patenttirikkomuksia". No Packmanin paketit toimivat moitteetta.

    SUSE Linux 10.1 julkaistiin keskeneräisenä, tämä on tiedossa oleva tosiasia. Toki vieläkin tuo pakettihallinta takkuaa varsinkin hitaammilla koneilla.

    > Latasin sitten täysin ilmaisen ubuntun ja voi helve**i että voi olla eroa kuin yöllä ja päivällä.

    Hyvä että olet löytänyt itsellesi oikean jakelun.

    > Kaikkien ohjelmien ja codecien lataaminen onnistuu graafisella sovelluksella nappia painamalla eikä ainoatakaan ongelmaa ole tullut vastaan.

    Kumma juttu, niin toimii minullakin. 64-bittinen SUSE ja ilman kikkailua toimivat flashit selaimessa, mp3 ja videot(packman).

    Äänestä

munaa multa ? homo!

Äänestä

käyttelin kiltisti susea aikaisemmin ja 10.1 version jälkeen heitinki sitten susella vesilintua (jumaliste miten voi olla paska käyttis..) ja siirryin ubuntun käyttäjäksi. Luojan kiitos sille! Tämä on kyllä toiminut kuin junan vessa!

Äänestä

> Zen-updater ei toimi ollenkaan, vaikka ajaisit superuserina. - joku kirjoitti aikaisemmin samaa täällä.

Ilmeisesti kukaan ei enää lue ohjeita.

http://en.opensuse.org/SDB:ZEN-Update_System_problem_in_10.1
http://lists.suse.com/archive/suse-security-announce/2006-Jun/0004.html


> rug käskyllä ajettaessa waking up ZMD kestää ja kestää ja kestää...

Katso edellinen.

> rug käskyllä etsittäessä esim. firefox (repot on laitettu) 1.5.0.6 löytyy, mutta yast ei löydä kuin 1.5.0.3:n.

Ongelma korjaatuu kun teet yllä mainituissa osoitteissa olevat jutut. 1.5.0.6 on päivityspaketti, se tulee automaattisesti. Tätä varten ei tarvitse lisätä mozillaa asennuslähteisiin.

Muutenkin kannattaa karsia asennuslähteet mahdollisimman vähiin. Ei sitten kestä tuon ZMD kanssa niin kauan.

Äänestä

Löydä muuta suin Susen omat viralliset paketit.

Jos muuta yrittää niin pitää tietää polku tai ladata paketti muuten. Yast ei sitä itse etsi ja Suseen muutenkaan ei aivan uusia valmiita saa.
Uusimmat ohjelmat pitää asentaa tarpalloista.

Äänestä

Joku alta kakskymppinen Ubuntupelle taas trollaa itselleen vastaillen.

Kokee ilmeisesti Novellin tukeman Susen vakavaksi uhkaksi hypebuntulleen. Ainoastaan sitä kun pitäisi hänen mielestään kaikkien käyttää.

Suse on todella ammattimaisen oloinen Ubuntuun verrattuna, ja mikäs se viimeviikon Ubuntun rikkonut päivityskatastrofi sitten oli?

Äänestä
  • Niinpä niin ammattilainenhan ei tee koskaan virheitä. Vai mitä?
    Virheitä sattuu jokaiselle tuo sattui nyt olemaan pahanlaatuinen ja tuskin valitusta olisi niinkään syntynyt jos vaikka kpdf olisi sanonut sopimuksensa irti.
    Edelleen jokainen joka on viitsinyt yrittää komentoriviltä asentaa ohjelmia ja päivittää niitä ja löytänyt aloituksestaan recoveryn niin osasi luultavasti tuon ongelman korjata korjauksen saapuessa. Itsekin olisin 2kk (K)Ubuntu kokemuksellani.

    Äänestä

joo,olen haukkunut tätä susea kun ei toimi noi päivitykset, mutta nyt on eri ääni kellossa, sain zen-updaterin ja YOUn toimimaan noilla "suseuserin" ohjeilla.
Hei täähän on hyvä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raakileko kirjoitti:

ihmetyttää miksi noin raakile distro yleensä julkaistaan, mikä kiire niillä tekijöillä on.

Zen-updater ei toimi ollenkaan, vaikka ajaisit superuserina. - joku kirjoitti aikaisemmin samaa täällä.

rug käskyllä ajettaessa waking up ZMD kestää ja kestää ja kestää...

rug käskyllä etsittäessä esim. firefox (repot on laitettu) 1.5.0.6 löytyy, mutta yast ei löydä kuin 1.5.0.3:n.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu