Verotus???

Omistan vanhan kerrostalo yksiön joka on vuokrattu.Taloyhtiöömme on tulossa iso putki,viemäri,sähköremontti. Saako näin mittavan remontin vähentää verotuksessa.Kustannus arvio on noin 20000euroa.
3548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vähennystä ei myönnetä yhteisölle tai yritykselle. Vähennystä ei siten myönnetä myöskään asunto-osakeyhtiölle. Sen sijaan osakas tai hänen vuokralaisensa saa vähennyksen käyttämässään asunnossa tehdyistä korjaustöistä, jotka asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen mukaan ovat osakkaan vastuulla.

Myöskään lainan korkoja ei voi vähentää, jos yhtiö ottaa lainaa remontteihin. Olisi otettava itse henk.koht.

Äänestä

Yksiösi verotettavasta tuotosta saat kaiken vähentää,

aivan kuten muutkin vuokrat ja vesikulut.

MUTTA kannattako noin suurta remppaa tehdä,
jos yksiöön tehdään 20 000 € remppa,
-
vielä jää paljon korjaamatta, ulkopuoli, salaojitukset, ym. arviolta korjaamatta jää 30 000 € osuus.

Eli kannattaisi varmaan purkaa koko talo ???

Äänestä

Kyseessä on sijoitusasuntosi, joten voit vähentää kulut,mutta jos yhtiönne tulee tekemään rahastointipäätöksen, on tilanne toinen. Yleensä yhtiö rahastoi vuotuisen lainanlyhennyksen määrän, ja silloin ei sijoitusasunnon omistajakaan voi vähentää verotuksessa lainanlyhennysosuuksiaan. Tässä tapauksessa lainanlyhennysten osuus voidaan lisätä hankintamenoon, joka katsotaan eduksesi siinä vaiheessa, kun myyt asuntosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saako vähentää kirjoitti:

Omistan vanhan kerrostalo yksiön joka on vuokrattu.Taloyhtiöömme on tulossa iso putki,viemäri,sähköremontti. Saako näin mittavan remontin vähentää verotuksessa.Kustannus arvio on noin 20000euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu