Ihmettelen sitä, että miksi täytyy ihmetellä suurperheen elämää ja arkea. Ja usein suurimpina ihmettelijöinä ovat ne yksi- tai kaksi-lapsiset, no näkyi tuossa joku neljä-lapsisen perheen äitikin kauhistelevan asiaa.
Itse koen kyllä asian niin, että olen kahdeksanlapsisen perheen nuorin ja olen aina nähnyt vain pelkästään positiivisia puolia sillä että on monta sisarusta.
Arki oli tavallista maalaisperheen arkea. Kyllä niihin talon töihin piti osallistua jo pienestä heti kun kynnelle kykeni, eikä se tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Päinvastoin, nyt jälkeenpäin ajateltuna olen kiitollinen että meidät opetettiin jo lapsesta tarttumaan töihin. (Siitä on kaikki kiitosta saaneet työelämässä kuulla.) Ehkei niitä vaatteita saanut kovin usein uusia eikä mitään sen kummempia harrasteltu, mutta onhan sitä harrastuksia ehtinyt jokainen sitten vanhemmalla iällä itselleen hankkia ja kustantaa. Ehkä sitä nyt arvostaakin monia asioita enemmän, kuin mitä niitä arvostaisi jos olisi kaiken saanut aina eteen ilman vaivaa ja uurastusta!
Sanoisin vielä, että se toisten kunnioittaminen ja toisista huolta pitäminen on varmasti sieltä kotioloista peruja, koska se oli ihan asiaan kuuluvaa että vanhemmat lapset hoiti ja kasvatti nuorempiaan.
Tunnen vielä oman perheen lisäksi useamman muun suurperheellisen ja sanoisin että lapset on yleensä kohteliaampia ja huomaavaisempia kuin jotkut pilalle hemmotellut "ainokaiset" joiden ei ole tarvinnut koskaan opetella ottamaan edes muita huomioon.
Sanoisin vielä että mielestäni suuressa perheessä tuntuu joskus olevan sitä rakkautta ja välittämistä paljon enemmän kuin pienessä perheessä. Eihän se rakkaus ole mikään "kiintiö" joka suuressa perheessä täytyisi jakaa monen kesken ja että se sama määrä tulisi sitten yksi- tai kaksi-lapsisessa perheessä sille yhdelle tai kahdelle. Taitaa olla päinvastoin, suurperheessä sitä rakkautta tulee useammalta eri taholta.
Itse koen kyllä asian niin, että olen kahdeksanlapsisen perheen nuorin ja olen aina nähnyt vain pelkästään positiivisia puolia sillä että on monta sisarusta.
Arki oli tavallista maalaisperheen arkea. Kyllä niihin talon töihin piti osallistua jo pienestä heti kun kynnelle kykeni, eikä se tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Päinvastoin, nyt jälkeenpäin ajateltuna olen kiitollinen että meidät opetettiin jo lapsesta tarttumaan töihin. (Siitä on kaikki kiitosta saaneet työelämässä kuulla.) Ehkei niitä vaatteita saanut kovin usein uusia eikä mitään sen kummempia harrasteltu, mutta onhan sitä harrastuksia ehtinyt jokainen sitten vanhemmalla iällä itselleen hankkia ja kustantaa. Ehkä sitä nyt arvostaakin monia asioita enemmän, kuin mitä niitä arvostaisi jos olisi kaiken saanut aina eteen ilman vaivaa ja uurastusta!
Sanoisin vielä, että se toisten kunnioittaminen ja toisista huolta pitäminen on varmasti sieltä kotioloista peruja, koska se oli ihan asiaan kuuluvaa että vanhemmat lapset hoiti ja kasvatti nuorempiaan.
Tunnen vielä oman perheen lisäksi useamman muun suurperheellisen ja sanoisin että lapset on yleensä kohteliaampia ja huomaavaisempia kuin jotkut pilalle hemmotellut "ainokaiset" joiden ei ole tarvinnut koskaan opetella ottamaan edes muita huomioon.
Sanoisin vielä että mielestäni suuressa perheessä tuntuu joskus olevan sitä rakkautta ja välittämistä paljon enemmän kuin pienessä perheessä. Eihän se rakkaus ole mikään "kiintiö" joka suuressa perheessä täytyisi jakaa monen kesken ja että se sama määrä tulisi sitten yksi- tai kaksi-lapsisessa perheessä sille yhdelle tai kahdelle. Taitaa olla päinvastoin, suurperheessä sitä rakkautta tulee useammalta eri taholta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä 5 lasta,vanhin 12 ja nuorin 1 sekä kolmoset 7 v.Meistä tuli kertaheitolla suurperhe.
En näe että oltais jotenkin erikoinen sakki,meillä harrastetaan ihan samalla lailla kuin 1-2 lapsisessa perheessä,käydään lomareissuilla ja en tiiä mitään mitä ei voitasi tehdä kuten pienemmät perheet.Ruokaa varmasti menee enemmmän mutta rakkautta on ja jokaiselle.Kummityttöni on usein myös meillä,hänen vanhemmilla ei ole aikaa hälle ja täällä hän viihtyy.Meillä on iso talo maalla ja täällä paljon tekemistä.
Mitään erityisiä töitä lasten ei tarvitse tehdä,kotitöitä tekevät mutta ihan omasta halusta/sopimuksesta.JOkaisella on oma hommansa ja se hoidetaaan.
Kovin huolehivasia ovat sisarukset toisistaan,ja siitä olen kauhean ylpeä.Koulussakin ovat saaneet opelta tästä kiitosta,jopa pojat kantaa huolta eikä yksin tyttö.
Haaveissa vois olla vielä lapsi taik kaksi.En näe mitään syytä olla tekemättä,kun arki meillä on niin mukavaa ja tasapainoista.Sylissä ollaan ja satuja luetaan.Kotona olen,mies käy töissä.
Pullaa leivotaan ja sämpylöitä ja usko ei meitä käske lisääntymään vaan me pidämme toisistamme ja lapsistamme.
Itsellä on vaikeutta ymmärtää miksi tehdä vain kaksi lasta?Mikä sanelee että kun on tyttö ja poika siihen on hyvä lopettaa? ja että vain kahelle lapselle sriittää rakkautta,kuka sen määärää??
ihanaa luettavaa!! :-D
Kiitos ihanasta tekstistäsi!
tekstissäsi. nimittäin tuo suurperheiden lasten kohteliaisuus. on totta, että nämä suurperheen muksut ovat kohteliaita ja osaavat olla mieliksi aikuisille, näyttävät hyvän puolensa, toisin kuin nämä pikkuperheiden huithapelit.
mutta kun aikuisten silmä välttää, esim koulussa, nämä samaiset kohteliaat muksut ottavat mitä saavat ja hyvin kovin konstein. kun kotona pitää olla herran terttu ja koulussakin sitä ollaan valvotusti, niin se huomio haetaan sitten hyvin epäsuotuisalla tavalla. nämä lapset ovat tottuneet pärjäämään isossa porukassa ja varmasti pärjäävät. pahaa tehdään muille niin ettei opettajat näe.
ja kyse on pojista. lapsiltani ja lasteni kavereilta olen kuullut aina samaa; isojen perheiden pojat kiusaavat muita, mutta eivät siedä toisilta samaa vaan ottavat nyrkit avuksi. ja aina niin, ettei opet näe. ovelia ovat.