Suunnitelmissa olisi hankkia tuollainen Passat 1.9 TDI. Aikaisemmin en ole omistanut VW, joten tarvitsisin vähän tietoja. vuosimalli olisi todennäköisesti 1997-2000. (vm. 1996 ei ole pois suljettu vaihtoehto. -96 näyttäisi kuvien perusteella olevan vanhempaa korimallia.) Autoilla joita olen katsellut on ajettu noin 300 tkm.
Käytettyjen tietoja selaillessani ihmetystä on herättänyt se, että 1.9 TDI:tä näyttää olevan tarjolla kolmella eri teholla: 66 kw, 81 kw ja 85 kw. Mikä noista moottoreista kannattaisi valita.
Ovatko kyseiset vuosimallit olleet hyviä ja onko niissä suuri eroja esi. tekniikassa? Kaikki muu tieto noista autoista on plussaa.
Passat 1.9 TDI
19
3546
Vastaukset
- Ostaa
Itselläni VAG-konsernin 1.9TDI. Ajettu 390 000km.
Jakopään kun huolehtii ja normaali huollot, niin murheita ei ole. Remmin vaihto 90 000km ja tarkistus 30 000km. Ahtopaineensäätö venttiileissä ollut vikaa, mutta ei ole kallis investointi(n.70€).
Suosittelen.
P.S Minulle ei olla maksettu tästä tekstistä :-)- riskin
Jep, ja noita ahtopaineen säätimiä tuppaa sitten menemään parhaimmillaan muutaman kymppitonnin välein, ja päälle sitten ilmamassamittareita samoin 40-50 tonnin välein, siihen hupenee joku sata euronen aina, jos vieraalla työt teetät. Etupään nivelet on olleet kulutustavaraa, melkein joka öljynvaihdossa sai vanhan tonnin uppoamaan niveliin, toivottavasti on jo vähän paremmin kestäviä saaneet sorvattua. Remmin vaihto on sitten h...vetin kallis, markka-aikaan hyvä kolmetonninen upposi siihenkin. Aikoinaan melkein vajaat 3 vuotta ja 180 tuhatta ajoin, ennen kuin petti hermo jatkuvista ylimääräisistä korjaamokäynneistä. Kallein ja vaivalloisin auto ylläpitää, mitä on ollut n.1,5 milj. km ja useiden eri merkkisten ja mallisten autojen joukossa. Ajettavuudessa ei sinänsä muuten suurempaa moittimista.
- Passatti
riskin kirjoitti:

Tuo oli paksuinta haisevaa jöötiä, mitä tojo-peelolta lähtee. Ei ole peelo Passattia omistanut.
- passatti-pelle
Passatti kirjoitti:
Tuo oli paksuinta haisevaa jöötiä, mitä tojo-peelolta lähtee. Ei ole peelo Passattia omistanut.
Eipä kestänyt passatti-pelle totuutta kuulla...Valitettava totuus on, että on omistanut passatin ikävin kokemuksin, tojotaa ei ainakaan vielä. Ja niillä kokemuksilla, jotka passatista tuli, niin jos viivalla olisi valittavana tojota ja passatti, passatti sais jäädä siihen. Mutta totuus on sellaista, se joskus kirpaisee, koeta kestää.
PS. Jäipä vielä laittamatta tuohon aikaisempaan se viimeinen niitti passatin arkussa, kun lähinnä noita yleisempiä ns.tyyppivikoja laittelin. Eli alkoi koneesta hävitä tehot, ja tuntui pirun tukkoiselta. Arvelin, että on taas vaihteeksi turbossa venttiili tai mittarivikaa, ja eikun huoltoon. Mutta passatti yllätti, ei ollut turbovika, oli katalysaattorin sisuskalut irti, ja ahistaahan se kun tukkii putkea. Euroina 600, kassan kautta kiitos. Ja auto oli säännöllisesti merkihuollossa huollatettu, suurin osa ajosta pääteillä normaali maantienopeuksilla ajettua. Silloin lähti paskatti kierrätykseen..Toivonpa tosissani, että ainakaan niitä ei kovin paljon satu eli olisi ollut yksilövika, nuo muuthan ovat takuuvarmasti tiedettyjä ja koettuja passatistien keskuudessa - sinunkin, jos omistat tuon mallin passatin, ja uskallat olla rehellinen. - JoP
passatti-pelle kirjoitti:
Eipä kestänyt passatti-pelle totuutta kuulla...Valitettava totuus on, että on omistanut passatin ikävin kokemuksin, tojotaa ei ainakaan vielä. Ja niillä kokemuksilla, jotka passatista tuli, niin jos viivalla olisi valittavana tojota ja passatti, passatti sais jäädä siihen. Mutta totuus on sellaista, se joskus kirpaisee, koeta kestää.
PS. Jäipä vielä laittamatta tuohon aikaisempaan se viimeinen niitti passatin arkussa, kun lähinnä noita yleisempiä ns.tyyppivikoja laittelin. Eli alkoi koneesta hävitä tehot, ja tuntui pirun tukkoiselta. Arvelin, että on taas vaihteeksi turbossa venttiili tai mittarivikaa, ja eikun huoltoon. Mutta passatti yllätti, ei ollut turbovika, oli katalysaattorin sisuskalut irti, ja ahistaahan se kun tukkii putkea. Euroina 600, kassan kautta kiitos. Ja auto oli säännöllisesti merkihuollossa huollatettu, suurin osa ajosta pääteillä normaali maantienopeuksilla ajettua. Silloin lähti paskatti kierrätykseen..Toivonpa tosissani, että ainakaan niitä ei kovin paljon satu eli olisi ollut yksilövika, nuo muuthan ovat takuuvarmasti tiedettyjä ja koettuja passatistien keskuudessa - sinunkin, jos omistat tuon mallin passatin, ja uskallat olla rehellinen.Olen täysin samaa mieltä Passatista. Ajoin 150000 km 2000 mallin TDI:llä, ja koskaan millään ajamallani muulla autolla ei km ole olleet niin kalliita, juuri samojen edellisen kirjoittajan mainitsemien vikojen kanssa. Kaikkiaan olen nyt ajanut lähes 3 milj. km Suomessa ja vänhän muuallakin Euroopassa. Ainoa positiivinen asia Passatissa oli, että kun auto oli kunnossa, niin ei se paljon kuluttanut polttoainetta muihin merkkeihin kun vertaa, mutta minun yksilö vei öljyä senkin edestä heti uudesta lähtien.
- anatooli..
JoP kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä Passatista. Ajoin 150000 km 2000 mallin TDI:llä, ja koskaan millään ajamallani muulla autolla ei km ole olleet niin kalliita, juuri samojen edellisen kirjoittajan mainitsemien vikojen kanssa. Kaikkiaan olen nyt ajanut lähes 3 milj. km Suomessa ja vänhän muuallakin Euroopassa. Ainoa positiivinen asia Passatissa oli, että kun auto oli kunnossa, niin ei se paljon kuluttanut polttoainetta muihin merkkeihin kun vertaa, mutta minun yksilö vei öljyä senkin edestä heti uudesta lähtien.
onneksi on noista käytetyistä passateista ja sen vioista netissä hemmetisti tietoa ja varaosia saa huomattavasti merkkiliikettä edullisemmin monesta paikkaa. Esim. täydellisen etupään tukivarsipaketin kaikkine raidetangon päineen saa alle 300e asennus.
Ilmamäärämittareita n. 60e jopa halvemmallakin, ja asennus sujuu 5 minuutista tavan tossun kuluttajaltakin.
Toki kohtuu paljon noissa vikaa on uutuuttaan ollut ja ymmärrän kyllä täysin kyrpiintymisen jos uuden on omistanut. Mutta jos jaksaa hieman itse syventyä auton kunnossapitoon niin todella oivallinen kulkuneuvo käytettynä. - 180 tkm ajanut
anatooli.. kirjoitti:
onneksi on noista käytetyistä passateista ja sen vioista netissä hemmetisti tietoa ja varaosia saa huomattavasti merkkiliikettä edullisemmin monesta paikkaa. Esim. täydellisen etupään tukivarsipaketin kaikkine raidetangon päineen saa alle 300e asennus.
Ilmamäärämittareita n. 60e jopa halvemmallakin, ja asennus sujuu 5 minuutista tavan tossun kuluttajaltakin.
Toki kohtuu paljon noissa vikaa on uutuuttaan ollut ja ymmärrän kyllä täysin kyrpiintymisen jos uuden on omistanut. Mutta jos jaksaa hieman itse syventyä auton kunnossapitoon niin todella oivallinen kulkuneuvo käytettynä.Eli kiteytettynä: Jos on kätevä joka kodin puuhamies, aikaa, mielenkiintoa ja mahdollisuudet auton kimpussa tarvittaessa möyriä niveliä, turbon osia, lukkoja ym. rassaten ja tarvikeliikkeistä osia halvemmalla hakien, sekä halu ottaa riski, että matkanteko jos ei katkea niin hidastuu ajoittain, saa auton, joka on tukeva ajettava, ja jonka korjauskuluihin uhrattua rahaa saa takaisin auton kokoon suhteutettuna vähäisellä polttoaineen kulutuksella.
Nuo turboviat ja nivelvammat (jos nyt haluaa niistäkin paskat-fanien iloksi jotain sanoa) onneksi ovat sellaisia, että eivät yleensä tien päälle jätä, nivelet saa tarkistettua ajoittain ja tuntee sekä kuulee pikkuhiljaa ajossa, ja turboviat ovat sellaisia, että auto kulkee, mutta niinkuin olisi täyslastissa oleva vanha tukkirekka.
Mutta jos on tällainen tavan tumpelo, jonka on joka arkipäivä kuitenkin tien päälle lähdettävä, tekee ajoittain pitkiäkin reissuja ja viat on laitatettava kuntoon korjaamolla, niin nuo ylimääräiset korjaamokäynnit tuppaa aiheuttamaan hermovikaa ja turhan suuria ylimääräisiä kuluja sekä tarpeetonta jännitystä elämään.
Itsellä mieleenpainuvin reissu oli jouluaaton aatto-iltana, pakkasta -30, perhe kyydissä, Rovaniemen ja Sodankylän välillä, kun paskatista vieläpä kesken ohitustilanteen hävisi puhti pois. Oli muuten kiva jännätä, että menikö turbo taas (kun oli joskus ennenkin mennyt, niin osasi onneksi vähän epäillä) vai jäätyykö polttoainepuoli vai mitä. Saariselälle pyssykylän jälkeenkin matkaa asumattomilla seuduilla ja kännykän katvealueilla vielä aika pirusti, joulunpyhät just alkamassa eli korjausapua ei pyhinä löydy, ja tapaninpäivänä pitäisi päästä vielä lähtemään takaisin...
No perille päästiin ja takaisinkin onnuttiin tientukkona 60-80 km/h, tosin lähtöä piti aikaistaa ja koko ajan pelko persiissä, loppuuko matkanteko kokonaan.. - ainakaan minulle
180 tkm ajanut kirjoitti:
Eli kiteytettynä: Jos on kätevä joka kodin puuhamies, aikaa, mielenkiintoa ja mahdollisuudet auton kimpussa tarvittaessa möyriä niveliä, turbon osia, lukkoja ym. rassaten ja tarvikeliikkeistä osia halvemmalla hakien, sekä halu ottaa riski, että matkanteko jos ei katkea niin hidastuu ajoittain, saa auton, joka on tukeva ajettava, ja jonka korjauskuluihin uhrattua rahaa saa takaisin auton kokoon suhteutettuna vähäisellä polttoaineen kulutuksella.
Nuo turboviat ja nivelvammat (jos nyt haluaa niistäkin paskat-fanien iloksi jotain sanoa) onneksi ovat sellaisia, että eivät yleensä tien päälle jätä, nivelet saa tarkistettua ajoittain ja tuntee sekä kuulee pikkuhiljaa ajossa, ja turboviat ovat sellaisia, että auto kulkee, mutta niinkuin olisi täyslastissa oleva vanha tukkirekka.
Mutta jos on tällainen tavan tumpelo, jonka on joka arkipäivä kuitenkin tien päälle lähdettävä, tekee ajoittain pitkiäkin reissuja ja viat on laitatettava kuntoon korjaamolla, niin nuo ylimääräiset korjaamokäynnit tuppaa aiheuttamaan hermovikaa ja turhan suuria ylimääräisiä kuluja sekä tarpeetonta jännitystä elämään.
Itsellä mieleenpainuvin reissu oli jouluaaton aatto-iltana, pakkasta -30, perhe kyydissä, Rovaniemen ja Sodankylän välillä, kun paskatista vieläpä kesken ohitustilanteen hävisi puhti pois. Oli muuten kiva jännätä, että menikö turbo taas (kun oli joskus ennenkin mennyt, niin osasi onneksi vähän epäillä) vai jäätyykö polttoainepuoli vai mitä. Saariselälle pyssykylän jälkeenkin matkaa asumattomilla seuduilla ja kännykän katvealueilla vielä aika pirusti, joulunpyhät just alkamassa eli korjausapua ei pyhinä löydy, ja tapaninpäivänä pitäisi päästä vielä lähtemään takaisin...
No perille päästiin ja takaisinkin onnuttiin tientukkona 60-80 km/h, tosin lähtöä piti aikaistaa ja koko ajan pelko persiissä, loppuuko matkanteko kokonaan..tuollaista vapaa-ajan viihdettä. Olkoon sitten mikä muu auto tahansa, jota ei tarvitse korjailla sen enempää kotipihassa kuin tien päälläkään.
- dieselpassatti
passatti-pelle kirjoitti:
Eipä kestänyt passatti-pelle totuutta kuulla...Valitettava totuus on, että on omistanut passatin ikävin kokemuksin, tojotaa ei ainakaan vielä. Ja niillä kokemuksilla, jotka passatista tuli, niin jos viivalla olisi valittavana tojota ja passatti, passatti sais jäädä siihen. Mutta totuus on sellaista, se joskus kirpaisee, koeta kestää.
PS. Jäipä vielä laittamatta tuohon aikaisempaan se viimeinen niitti passatin arkussa, kun lähinnä noita yleisempiä ns.tyyppivikoja laittelin. Eli alkoi koneesta hävitä tehot, ja tuntui pirun tukkoiselta. Arvelin, että on taas vaihteeksi turbossa venttiili tai mittarivikaa, ja eikun huoltoon. Mutta passatti yllätti, ei ollut turbovika, oli katalysaattorin sisuskalut irti, ja ahistaahan se kun tukkii putkea. Euroina 600, kassan kautta kiitos. Ja auto oli säännöllisesti merkihuollossa huollatettu, suurin osa ajosta pääteillä normaali maantienopeuksilla ajettua. Silloin lähti paskatti kierrätykseen..Toivonpa tosissani, että ainakaan niitä ei kovin paljon satu eli olisi ollut yksilövika, nuo muuthan ovat takuuvarmasti tiedettyjä ja koettuja passatistien keskuudessa - sinunkin, jos omistat tuon mallin passatin, ja uskallat olla rehellinen.Minkätakia laitoit uuden katalysaattorin, sairaan kallis on uusi katalysaattori. Kun se menee tukkoon niin rautakangella vetää sisukset pois niin jo paranee hengitys kummasti. VArsinkin jos alkaa virittää niin kannattaa tuo operaatio tehdä. Katsastuksessa voi alkaa inssi mussuttamaan jos vallan pois ottaa, mutta katalysaattorin toimimattomuutta ei savumittauksessa huomaa. Katalysaattori ottaa vain typenoksideita tms. pakokaasuista pois.
Veljellä on tuollainen -98 TDI nelivetopassatti 81kW jo parin vuoden ajan ja kilsoja on tullut liki 100tkm. Eipä ole tarvinnut remonttia tehdä sinä aikana ja pienellä menee. - ajateltuna
dieselpassatti kirjoitti:
Minkätakia laitoit uuden katalysaattorin, sairaan kallis on uusi katalysaattori. Kun se menee tukkoon niin rautakangella vetää sisukset pois niin jo paranee hengitys kummasti. VArsinkin jos alkaa virittää niin kannattaa tuo operaatio tehdä. Katsastuksessa voi alkaa inssi mussuttamaan jos vallan pois ottaa, mutta katalysaattorin toimimattomuutta ei savumittauksessa huomaa. Katalysaattori ottaa vain typenoksideita tms. pakokaasuista pois.
Veljellä on tuollainen -98 TDI nelivetopassatti 81kW jo parin vuoden ajan ja kilsoja on tullut liki 100tkm. Eipä ole tarvinnut remonttia tehdä sinä aikana ja pienellä menee.Voit uskoa, että myöhemmin v...tutti, että menin antamaan tehdä sen. Mut kun oli korjaamolla, vika viedessä vielä tuntematon, ja sitten ilmoittivat, että katalysaattori mennyt, eipä voi kun vaihtaa, niin enpä silloin osannut sanoa ei. Viksu jos olisin ollut, niin olisin pyytänyt tosiaan sorkkimaan vain jämät pois piipusta, ja seuraava omistaja olisi saanut selitellä sitten katsastus-setälle. Mutta tehty mikä tehty, seuraavan omistajan onneksi.
- Vierestä
passatti-pelle kirjoitti:
Eipä kestänyt passatti-pelle totuutta kuulla...Valitettava totuus on, että on omistanut passatin ikävin kokemuksin, tojotaa ei ainakaan vielä. Ja niillä kokemuksilla, jotka passatista tuli, niin jos viivalla olisi valittavana tojota ja passatti, passatti sais jäädä siihen. Mutta totuus on sellaista, se joskus kirpaisee, koeta kestää.
PS. Jäipä vielä laittamatta tuohon aikaisempaan se viimeinen niitti passatin arkussa, kun lähinnä noita yleisempiä ns.tyyppivikoja laittelin. Eli alkoi koneesta hävitä tehot, ja tuntui pirun tukkoiselta. Arvelin, että on taas vaihteeksi turbossa venttiili tai mittarivikaa, ja eikun huoltoon. Mutta passatti yllätti, ei ollut turbovika, oli katalysaattorin sisuskalut irti, ja ahistaahan se kun tukkii putkea. Euroina 600, kassan kautta kiitos. Ja auto oli säännöllisesti merkihuollossa huollatettu, suurin osa ajosta pääteillä normaali maantienopeuksilla ajettua. Silloin lähti paskatti kierrätykseen..Toivonpa tosissani, että ainakaan niitä ei kovin paljon satu eli olisi ollut yksilövika, nuo muuthan ovat takuuvarmasti tiedettyjä ja koettuja passatistien keskuudessa - sinunkin, jos omistat tuon mallin passatin, ja uskallat olla rehellinen.Voisitko ystävällisesti ottaa käyttöön kappalejaon, jotta olosi selkeämpää luettavaa.
Olisi myös toivottavaa käyttää yhtä ainoata nimimerkkiä per ketju, sekin selkeyttâisi keskustelun seurantaa ja mahdollista osaanottoa.
Hyvää jatkoa kaikille ja älkää ihmeessä ottako autoilua sen iloineen ja murheineen niin kuolemanvakavasti. Raottakaa kantta > turhat paineet pois.
Autoja nämä kaikki vaan ovat.
Elämä itse on tarkeämpää ;D
- Peltsi
66 ja 81kw versiot ovat jakajapumpullisia suoraruiskuja. Tehokkaammassa on ahtoilmanjäädytin.
85kW versiossa on pumppusuuttimet ja vääntöä on 20% enemmän kuin 81kW:ssa vaikka tehoero on pieni.
81kW mallissa on I-kirjain punainen ja 85kW:ssa on DI punaisia.
Mulla on sellainen käsitys että nuo jakajapumpulliset olis kestävämpiä ja polttoainetaloudellisempia kuin pumppusuutinkoneet. Korjatkaa jos olen väärässä.- passatisti
66kw on myös ahtoilmanjäähdytin
- passatisti
Mulla vm.99 passat 85kw koneella yhdistelmä kulutus 4,7 ja maantie ajo 4,4 ltr/100km tuskin jakajapumpulliset vähemmällä menee.
- busa
ei ne mene vähemmällä. Oletko oikein laskenut itse pidemmältä ajalta vai ajotietokoneen näyttämää?
- Wera
Autollani ajettu 215tkm, etupäässä matka-ajoa. Etupään osat on vaihdettu kertaalleen ja toinen raidetangon pää. Enkä muista muuta olleen, ei turbo eikä ilmamassamittariongelmia, kopkop. Ei ongelmia keskuslukituksessa eikä sähköikkunoissa. Kulutus kerrassaan kohtuullinen. Pitkä miinus: kylmä pakkasella, mutta käyntiin lähtee varmasti.
Suodata sitten mitä luet, yhtä positiivista kommenttia vastaan saat viisi negatiivista. Tässä auto josta ei tällä palstalla ole lupa tykätä.- Bora
Nii mullakin joskus vaivaa tuo dynastia vai mikä se onkaan kun ei tahdo muistaa mitään, tai muistaa hyvin suodattaen.
- 9.1IDT
Kylläpä täällä haukuskellaan Passattia, kannankin oman korteni tähän kekoon.
Minua oikein v*****aa kun olen ajanut Passatilla (vm. 1999, 66 kW) 230 000 km eikä isompia vikoja ole ollut. MAF on vaihdettu yhden kerran, sekä etupään tukivarret (vaihtokampanja) tehtaan laskuun. On se kyllä ollut niin luotettava ja helppo ylläpidettävä, että oikeen pistelee vihaksi.
Varmasti vaihdan Passattin uudempaan kun sen aika tulee. - akh
Mulla ei oo pahemmin valittamista mun passatista se on toiminu kuin kello ja sille tyypilliset viat (tukivarret) oon vaihtanu kerran nyt on ajettu 248tkm eli tite oon ajanu 70tkm maffi siihen vaihdettiin ennen ku pääsin koe ajamaan sillä oli kuulemma rikki. Vaihdelaatikon huolto on tyyristä sen oon kerran tehny 300€/60tkm perus huollon lisäksi. öljyy se ei syö naftaa kylläki tietokone ilmoittaa 6.7L/100km (ilmastointi ja aut.laatikko) ne nyt ottaa omansa ja raskas kaasu jalka. Merkkiliikkeen huoltoja yritä käyttää mahdollisimman vähä eli vaihdelaatikko on ainut ja muualla jakopään remmin vaihto muut itte jos vaan on mahdollista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482483
- 1761704
- 921588
- 691543
- 80924
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k6915- 68861
- 59835
- 61798
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes160773