Suru.

Silloin tällöin käyn täällä lukemassa näitä juttuja ja huomaan joukossa monenlaista eläjää.

Jokainen sijoitettu lapsi ansaitsee tulla Rakastetuksi, huolehdituksi ja kuunnelluksi. Jokaisella meillä on oikeus saada halauksia, ystävällisiä sanoja ja ymmärrystä, sekä turvalliset rajat elämäänsä.

Nostan hattua jokaiselle sijaisperheeksi ryhtyneelle, sekä haluan jokaisen puolesta kiittää sydämestäni niitä, jotka tekevät työtään sydämellä. Sijaisperheiden sekalaiseen joukkoon vain mahtuu niin paljon niitä perheitä, jotka eivät ymmärrä, jotka eivät välitä.
Me emme ehkä ole ihan tavallisia lapsia, eläminen sijaislapsen kanssa ei ole aina tavanomaista arkea ja siihen vaaditaan suurta sydäntä sekä valtavaa ymmärrystä.

Minun sydämessäni elää yhä suru siitä, ettei kukaan välittänyt, että koko 10-vuotisen sijoitusen aikana kukaan ei halannut minua kertaakaan, ei kysynyt miksi itken. Kun tein jotain väärin, sain aina kuulla olevani surkea, ettei minusta koskaan tulisi mitään.
Kukaan ei huomannut, kun tein jotain oikein. Lopulta karkasin, noista ja niin monesta muusta syystä johtuen, koska en kestänyt enää. Kukaan ei kysellyt perään, sosiaalityöntekijät vain kehottivat alkamaan opiskelun ja unohtivat minut 16-vuotiaana kadulle. Enkä minä osannut apua hakea saati pyytää.
Elämä on ollut melkoiunen taistelu, mutta tässä seison kuitenkin jonkinlaista ylpeyttä tuntien, -minä selvisin.

Vailla vaatteita, tavaroita, elämänohjeita, -mitään lähteneenä, -ei minusta tullut narkkaria eikä alkoholistia. Olen sentään työssäkäyvä kahden pienen lapsen äiti, lasten, joita Rakastan yli kaiken, joiden kanssa kestän mitä vain. Ja sydämessäni elää toivo, että jonakin päivänä voisin antaa Rakastavan ja todellakin ymmärtävän kodin hylätyksi itsensä tuntevalle lapselle, antaa hänelle tai heille sen mitä he tarvitsevat, Rakkautta, aikaa, turvaa ja rajoja. Kaiken sen mitä minulle ei koskaan osattu antaa ja jota kaipasin.
582821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Toivottavasti omat takkaat lapsesi eivät siinä vaiheessa tunne itsenään hylätyksi kun otat kotiinne vieraan lapsen. Lapsella on oikeus omia äitinsä täysin itsekkäästi, äiti ei voi vaatia lastaan jakamaan äidinrakkautta vieraiden lasten kanssa.

Äänestä
  • vihtuun siitä pöljä.
    Puutut taas asioihin joista et mitään tiedä.
    Että joku jaksaakin.Hattua täytyy nostaa yritteliäisyydellesi paskanpuhumisen jalossa taidossa.

    Äänestä

  • Hyvää syksyä sinulle ja voi oikein hyvin!

    Äänestä

  • mopo meni jo kirjoitti:

    Hyvää syksyä sinulle ja voi oikein hyvin!

    Miten katkeria sijaisvanhempien biolapset ovatkaan. Ei hyvä.

    Äänestä

  • Ja todellakin toiset lapset, vanhempien omat, odottivat heitä kuin kuuta nousevaa, ja vieläkin ovat yhtä ihastuneita. Vanhemmat lapset olivat myös perheessä jossa oli omia lapsia, nykyisinkin lapset pitävät yhteyttä toisiinsa ja ikävöivät. Ei se meinaa, jos on omia lapsia, että omansa pitäisi hylätä. Miten ihania ja muita huomioon ottavia tälläisten perheiden biologista lapsista tuleekaan, ei ainakaan kasva itsepäisiä mulle kaikki heti aikuisia. Myöskään en usko ettei toistenkin lasta pysyty rakastaan eikä siinä omiaan pidä hylätä. Parempi onkin että on omiakin, ei tule ns. omimis ilmiötä, eli bioskat ei tiesä mistään mitään, tapaamisia siirrellään yms. mitä lapsettomien kanssa tulee. Nimim. kummastakin kokemusta

    Äänestä

  • Ymmärrätkö että aikuinen rakastava ja kypsä ihminen kyllä osaa antaa rakkautta ilman että siinä omat biologisetlapset tuntevat jäävänsä sivuun ja tuntevat itsensä hylätyksi. Aikuinen tasapainoinen ja kypsästi ajatteleva kyllä tietää elämänsä vaiheen koska on tilaa ja otollinen aika perheellä antaa apua hädässä olevalle lapselle.

    Meillä neljä biologista lasta ja olemme antaneet tilaa kodissamme aivan lastemme ollessa vielä pieniä. Tämä on elämän tapa eikä mikään velvoite tai pakote. Nyt kun useita vuosia sitten tuli aika että perhe oli valmis ottamaan vastaan sijaislapsia.

    Ei ole kukaan jäänyt ilman rakkautta ja huomiota. Päinvastoin kokonaisuudessa tämä on ollut suuri rikkaus ja on antanut myös mallia eli oppia selviytyä elämän vaikeuksista ja niitähän on usein huostaanotetuilla lapsilla vaikka muille jakaa.

    Ota huomioon me olemme tasapainoinen perhe joka elää elämän arjessa siitä huolimatta vaikka sijaislapsen elämässä myrskyää.

    Näiden lasten ei ole helppoa nähdä äitiään ryömivän "ojanpohjalla" ei ole nääs enään kotia minne mennä. Olen kyllä huomannut että siinä on kait hiukan kateutta sijaislasten taholta koska heidän oma perheelämä ei ole koskaan toiminut kuten he sen kokevat meillä toimivan. On äiti, isä ja sisarukset sekä sukulaiset,ystävät ja naapurit joiden kanssa on hyvät ja lämpimät välit ei riitoja kuten heillä oli/on biokotona.

    Usein sijaislapset sanovat että -olen saanut olla aina yksin, kukaan ei koskaan ole käskenyt edes nukkuman.

    Ruoka on ollut lastenruokapurkki sapuskaa vielä seitsemän vuotiaana jota piti itse käydä ostamassa jos oli saanut rahaa.

    Mistä tuo äidinrakkauden jakaminen sinun ajatuksiisi on iskoutunut?
    Rakkaus ei ole sellaista jota jaetaan.
    Oletko sen itse kokenut että rakkautta jaetaan?
    Ei vaadita mitään vaan opitaan ymmärtämään lasta jolla on hätä.
    Biolapsemme näemme todella rakastaviksi ja he ovat sitä parasta oppia sekä tukea antavia.
    Aina aikuisen täytyy olla valppaana ja huomioida asioita joita jokaisen vanhemman pitäisi ottaa vakavasti ja olla läsnä rakentamassa lasten uskoa tulevaisuuteen.

    Toivottavasti tiedät ja ymmärrät mitä rikkinäisen lapsen elämästä aina puuttuu.

    Äänestä

  • on sinun kannanotto kirjoitti:

    Ymmärrätkö että aikuinen rakastava ja kypsä ihminen kyllä osaa antaa rakkautta ilman että siinä omat biologisetlapset tuntevat jäävänsä sivuun ja tuntevat itsensä hylätyksi. Aikuinen tasapainoinen ja kypsästi ajatteleva kyllä tietää elämänsä vaiheen koska on tilaa ja otollinen aika perheellä antaa apua hädässä olevalle lapselle.

    mm. tämä:

    "Ymmärrätkö että aikuinen rakastava ja kypsä ihminen kyllä osaa antaa rakkautta ilman että siinä omat biologisetlapset tuntevat jäävänsä sivuun ja tuntevat itsensä hylätyksi. Aikuinen tasapainoinen ja kypsästi ajatteleva kyllä tietää elämänsä vaiheen "

    Niinhän se juuri onkin, JOS sattuu olemaan rakastava ja kypsä ihminen sijarina. Ja tasapainoinen ja kypsästi ajatteleva, mutta ainakaan tämän palstan sijarikirjoittajista noin 90 % eivät sitä ole.

    Äänestä

  • on sinun kannanotto kirjoitti:

    Ymmärrätkö että aikuinen rakastava ja kypsä ihminen kyllä osaa antaa rakkautta ilman että siinä omat biologisetlapset tuntevat jäävänsä sivuun ja tuntevat itsensä hylätyksi. Aikuinen tasapainoinen ja kypsästi ajatteleva kyllä tietää elämänsä vaiheen koska on tilaa ja otollinen aika perheellä antaa apua hädässä olevalle lapselle.

    Meillä neljä biologista lasta ja olemme antaneet tilaa kodissamme aivan lastemme ollessa vielä pieniä. Tämä on elämän tapa eikä mikään velvoite tai pakote. Nyt kun useita vuosia sitten tuli aika että perhe oli valmis ottamaan vastaan sijaislapsia.

    Ei ole kukaan jäänyt ilman rakkautta ja huomiota. Päinvastoin kokonaisuudessa tämä on ollut suuri rikkaus ja on antanut myös mallia eli oppia selviytyä elämän vaikeuksista ja niitähän on usein huostaanotetuilla lapsilla vaikka muille jakaa.

    Ota huomioon me olemme tasapainoinen perhe joka elää elämän arjessa siitä huolimatta vaikka sijaislapsen elämässä myrskyää.

    Näiden lasten ei ole helppoa nähdä äitiään ryömivän "ojanpohjalla" ei ole nääs enään kotia minne mennä. Olen kyllä huomannut että siinä on kait hiukan kateutta sijaislasten taholta koska heidän oma perheelämä ei ole koskaan toiminut kuten he sen kokevat meillä toimivan. On äiti, isä ja sisarukset sekä sukulaiset,ystävät ja naapurit joiden kanssa on hyvät ja lämpimät välit ei riitoja kuten heillä oli/on biokotona.

    Usein sijaislapset sanovat että -olen saanut olla aina yksin, kukaan ei koskaan ole käskenyt edes nukkuman.

    Ruoka on ollut lastenruokapurkki sapuskaa vielä seitsemän vuotiaana jota piti itse käydä ostamassa jos oli saanut rahaa.

    Mistä tuo äidinrakkauden jakaminen sinun ajatuksiisi on iskoutunut?
    Rakkaus ei ole sellaista jota jaetaan.
    Oletko sen itse kokenut että rakkautta jaetaan?
    Ei vaadita mitään vaan opitaan ymmärtämään lasta jolla on hätä.
    Biolapsemme näemme todella rakastaviksi ja he ovat sitä parasta oppia sekä tukea antavia.
    Aina aikuisen täytyy olla valppaana ja huomioida asioita joita jokaisen vanhemman pitäisi ottaa vakavasti ja olla läsnä rakentamassa lasten uskoa tulevaisuuteen.

    Toivottavasti tiedät ja ymmärrät mitä rikkinäisen lapsen elämästä aina puuttuu.

    Joku tahvo ei taas ymmärrä, että äidinrakkauden jakamisesta puhuessani en tarkoittanut äitiä, vaan lasta, joka voi joutua kokemaan velvollisuudekseen jakaa oman, sijaisäidiksi ryhtyneen äitinsä äidinrakkauden ulkopuolisen sijaislapsiparan kanssa. Normaali äiti ei äidinrakkautta mitenkään pysty jakailemaan eri tahoille, sitä joko on tai ei ole. Ei ole myöskään olemassa mitään eri määriä, jota äidinrakkautta olisi jaettavissa esim. desilirtoittain, 5 desiä omalle ja 3 desiä sijaislapselle, vaikka näistä kirjoituksista joskus tulee mieleen, että sijaisäidit kuvittelevat näin olevan. Omaansa rakastaa toisin kuin viranomaisen toimittamaa, se on ihan saletti ja näin ainakin sijaisperheen biologisilla lapsilla on oikeus uskoa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    hyvää asiaa täällä. Joskus vain ihmettelen, miten jaksat tuon kaiken haukkumisen keskellä. On turha jakaa arvokasta tietoa ja tarjota ajattelunaiheita ihmisille, jotka eivät halua ottaa sitä vastaan.

    Sijarit haukkuvat pöljäksi ja paviaaniksi ihmisiä, jotka ovat SOSIAALITOIMENKIN mielestä aina hoitaneet lapsensa hyvin.

    Tuon tasoiset ihmiset eivät ymmärrä, eivätkä halua ymmärtää MITÄÄN epäkohtia nykyisessä lastensuojelussa, koska pelkäävät omien ansioidensa laskevan, jos uudistukset saataisiin läpi ja huostaanottojen määrä laskisi.

    He eivät kestä MISTÄÄN epäkohdista puhumista, eivätkä näin ollen niitä IHMISIÄKÄÄN, jotka niitä esille ottavat.

    Ei muuten ole selitettävissä, että esim. kunnolla lapsensa hoitavien, mutta köyhyydessä elävien lapsiperheiden taloudellista tukea vastustetaan niin raivoisasti.

    Olet fiksu, ymmärtävä ja lasten parasta ajatteleva ihminen, mutta kulutat itseäsi tämän jatkuvan haukkumisen keskellä. Sinua ei suvaita, koska sijareiden pohjasakka haluaa nykyisen lastensuojelun tason säilyvän entisellään. Syynä se, että todellisuudessa eivät välitä lapsista pätkääkään, vaan jostakin ihan muusta.

    Paviaaniksi haukkuja sulki suunsa, kun sai eteensä huostaanoton purkuasiakirjan, jossa käy ilmi, että lapsi oli sijoitettu ainoastaan hoidon saamiseksi psykiatriselta osastolta ja purku tapahtui, koska äiti ei ollut tyytyväinen tilanteeseen lastenkodissa. Sulki suunsa, vaikka ensin uhkaili kunnianloukkaussyytteellä...

    Minusta kunnianloukkaussyytteellä voisi uhata tuokin äiti, joka pieneläkeläisenä haluaa/joutuu hoitamaan lastaan kotona, ihmettelee saamaansa sairaan lapsen hoitotukea 183 e verrattuna sijareiden samassa tilanteessa saamaan tukeen, joka on yli 800 e suurempi, vähintään. Niin ensimmäinen vastaus tähänkin oli, että huumeisiin ne rahat kuitenkin menisivät.

    Työkyvyttömyyseläkkeellä olevaa syytetään pienistä tuloista, pätkätyöläisiä, ilman omaa syytä irtisanottuja, matalapalkka-aloilla työskenteleviä samoin. Kaikille vakio vastaus 'mene töihin'. Kun lasten terveydenhuolto on päin mäntyä, siitäkään ei saisi kirjoittaa, se on jäkätystä ja käsketään mennä oikeuteen asian kanssa. Ketä vastaan? Valtiotako?

    Myös minun lapseni on ollut aiheetta sijoitettuna aikanaan ja purku onnistui ainoastaan siksi, että kohdalleni sattuivat osumaan ammattitaitoiset hyvät sosiaalityöntekijät. Sijoituksen tekivät yliopistollisen sairaalan lääkärin ja lastenkodin välisessä painostuksessa, koska sairaalalla ei ollut hoitopaikkaa tarjota.

    Koska sijareiden tapana on vähätellä kaikkia todistettujakin viranomaisten väärinkäytöksiä, niin sitten temmotaan omasta mielikuvituksesta lukuja, miten vähän esim. hoidollisia sijoituksia tehdään. Ei niistä ole koskaan lukuja annettu julkisuuteen, mutta yksi kansanedustaja kertoi, miten jossain erityislastenkodissa on jo vuosia ihmetelty sitä, että heille lähetetään huostaanotettuina lapsia, joiden kunto on niin huono, että tarvitsisivat sairaalahoitoa. Näin on vuosien ajan tehty muissakin sairaanhoitopiireissä. Eivät luvut ole kuin arvailun varassa. Ja entä kaikki muut epäkohdat, mitä lastensuojeluun sisältyy?!

    Mutta nuo kertomani sijareiden vastaukset ovat niin loistavia esimerkke siitä, että ei täällä keskustella kannata. Jos kuitenkin päätät jatkaa, niin paljon voimia sinulle ja lapsellesi, sekä iloista pirteää mieltä syksyä odotellessa!

    Äänestä

  • kirjoitat paljon kirjoitti:

    niin kyllä täällä sijaisvanhemmatkin haukutaan maan rakoon.

    Minua henkilökohtaisesti loukkaa se, että täällä väitetään(niinkuin nyt sinäkin), että sijaisvanhemmille maksetaan isoja summia. Sehän on tietysti henkilökohtaista, että mikä on se "iso raha". Minulle ei 400€ ole iso raha, varsinkin kun jäin työstäni pois hoitaakseni toisten lapsia. Lopputuloksena jään siis joka kk useita satoja miinukselle.
    Meillä siis ansiot nousisivat jos sijoitettu kotiutettaisiin ja minä menisin takaisin töihin.

    Äänestä

  • pysytään, kirjoitti:

    sijaisvanhempaa maan rakoon, tosin kiukkuisena äsken kirjoitinkin.

    No onko sinusta oikein, että sairasta lastaan kotona hoitava vanhempi saa 183 e/kk, mutta samassa tilanteessa olevalle sijaisvanhemmalle maksetaan pitkästi toistatuhatta euroa kuussa. Kyllä tästä näkökulmasta sijarille maksetaan paljon, enkä tosiaan ymmärrä, mitä ihmeen aihetta siitä on loukkaantua!

    Eikö itsekeskeiset sijaisvanhemmat pysty yhtään keskustelua käymään muusta kuin itsestään ja rahoistaan. Puhumme nyt tässä ketjussa lasten näkökulmasta, niin sijaislapsen kuin sijaisvanhempien omien biologisten lastenkin näkökulmasta mutta sehän ei taas itsekeskeisille sijaisvanhemmille sovi, vaan taas pitäisi lakaa puhua rahasta ja sijaisvanhempien hyvyydestä.
    Sille nyt vaan ei voi mitään, että Suomalainen sijaiskotijärjestelmä tuottaa pahoinvoipia lapsia joka sektorille eikä vähiten puutteellisen ammattitaidon vuoksi.

    Äänestä

  • haukkunut yhtäkään kirjoitti:

    sijaisvanhempaa maan rakoon, tosin kiukkuisena äsken kirjoitinkin.

    No onko sinusta oikein, että sairasta lastaan kotona hoitava vanhempi saa 183 e/kk, mutta samassa tilanteessa olevalle sijaisvanhemmalle maksetaan pitkästi toistatuhatta euroa kuussa. Kyllä tästä näkökulmasta sijarille maksetaan paljon, enkä tosiaan ymmärrä, mitä ihmeen aihetta siitä on loukkaantua!

    Sijaisvanhemman saama 400 euroa on suuri raha sairasta lastaan kotona hoitalle vanhemmalle, joka saa 183 euroa. Sijaisvanhempi on tottunut paremapaan elämään kuin köyhät.

    Äänestä

  • pysytään, kirjoitti:

    niin kyllä täällä sijaisvanhemmatkin haukutaan maan rakoon.

    Minua henkilökohtaisesti loukkaa se, että täällä väitetään(niinkuin nyt sinäkin), että sijaisvanhemmille maksetaan isoja summia. Sehän on tietysti henkilökohtaista, että mikä on se "iso raha". Minulle ei 400€ ole iso raha, varsinkin kun jäin työstäni pois hoitaakseni toisten lapsia. Lopputuloksena jään siis joka kk useita satoja miinukselle.
    Meillä siis ansiot nousisivat jos sijoitettu kotiutettaisiin ja minä menisin takaisin töihin.

    400 e tässä tilanteessa on kun puhutaan sairaan lapsen hoidosta?

    Perhehoitoliiton sivuilla sanotaan näin:

    "3.2 Palkkion määrä
    Perhehoitajalaki oikeuttaa perhehoitajan saamaan vähintään palkkioasetuksessa määritellyn minimipalkkion 242 euroa/kk v. 2006. Lain mukaan palkkion määrä perustuu hoitoon käytettävään aikaan ja hoidon vaativuuteen. Enimmäismäärää (725 euroa/kk) voidaan korottaa enintään kaksinkertaiseksi, jos perhehoidossa oleva henkilö vaatii runsaasti hoitoa tai erityistä huomiota tai huolenpitoa. Käytännössä hoitopalkkio voidaan maksaa myös edellä mainittua korkeampana hoidettavuuden niin edellyttäessä."

    Siis huomaatko? Enimmäismäärää voidaan korottaa, jopa kaksinkertaiseksi!

    Näin sijaisvanhemmalle maksetaan tuo mainitsemasi 400 e plus
    725 e lapsen vaikeahoitoisuudesta
    100 e lapsilisää
    YHTEENSÄ 1225 e kuukaudessa

    Kun äiti hoitaa omaa lastaan, on minimikorvaus 77 e kuussa. Mutta kun lapsi on todistetusti vaikeahoitoinen, diagnosoitu, äiti kiinni lapsen hoidossa 24 tuntia/vrk, hänelle maksetaan korotettua sairaan lapsen hoitotukea ja se on ruhtinaalliset 183 e /kk!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Sijaisvanhemmille on varaa maksaa yhteisistä verorahoista, mutta omalle vanhemmalle ei.

    Tämäkö on oikein yhteiskunnan taholta?

    Miksi sinä loukkaannut, jos tällainen asia otetaan esille, koska sitä ei ole yhdellekään sijaisvanhemmalle loukkaukseksi tarkoitettu.

    Äänestä

  • pysytään, kirjoitti:

    niin kyllä täällä sijaisvanhemmatkin haukutaan maan rakoon.

    Minua henkilökohtaisesti loukkaa se, että täällä väitetään(niinkuin nyt sinäkin), että sijaisvanhemmille maksetaan isoja summia. Sehän on tietysti henkilökohtaista, että mikä on se "iso raha". Minulle ei 400€ ole iso raha, varsinkin kun jäin työstäni pois hoitaakseni toisten lapsia. Lopputuloksena jään siis joka kk useita satoja miinukselle.
    Meillä siis ansiot nousisivat jos sijoitettu kotiutettaisiin ja minä menisin takaisin töihin.

    osalle ihmisiä tuollainen 800 euroa on valtavan iso raha. On turha eritellä tässä yhteydessä, mikä siitä on sijarin palkkaa, mikä kulukorvausta, mikä osa lapsen vaikeahoitoisuudesta jne.

    Kyse on siitä, että miksi yhteiskunnalla ei ole muka varaa tukea sitä, että lapsi on omassa kodissaan oman vanhempansa hoidossa? Ei tämä ole sijareiden vika, eikä biojen vika, ei tästä suuttua tarvitse!! Onpahan vain älyttömän suuri epäkohta koko lastensuojelusysteemissä!

    Ja samalla tämä on hyvä esimerkki siitä, miten paljon huudettu LAPSEN ETU ei todellakaan toteudu tämän päivän Suomessa. Kaupungilla ei ole varaa myöskään lapsen terapiaan tai kuntoutukseen, ei äidille vapaapäivien järjestämiseen, eikä mihinkään muuhunkaan apuun.

    Jos äiti väsyy lapsen hoidon lisäksi jatkuvassa taloudellisessa puutteessa elämiseen, tarjotaan huostaanottoa. Ja syyksi kirjataan vaikkapa kyvyttömyys vanhemmuuteen.

    Äänestä

  • haukkunut yhtäkään kirjoitti:

    sijaisvanhempaa maan rakoon, tosin kiukkuisena äsken kirjoitinkin.

    No onko sinusta oikein, että sairasta lastaan kotona hoitava vanhempi saa 183 e/kk, mutta samassa tilanteessa olevalle sijaisvanhemmalle maksetaan pitkästi toistatuhatta euroa kuussa. Kyllä tästä näkökulmasta sijarille maksetaan paljon, enkä tosiaan ymmärrä, mitä ihmeen aihetta siitä on loukkaantua!

    Kirjoitit, että biovanhemmat haukutaan tällä palstalla.
    Itse kirjoitin, miltä MINUSTA tuntuu. Eri kuvakulmasta tosin.

    Kirjoitit; "..pelkää omien ansioidensa laskevan..jos huostaanottojen määrä laskisi." Tähän lauseeseen kommentoin, en puuttunut erikseen sairaan lapsen hoitotukeen.
    Tarkoitin, että turha on YLEISTÄÄ sitäkään, että sijoitetun lapsen tullessa tulot nousisivat.

    Äänestä

  • kyllä suurimmalle kirjoitti:

    osalle ihmisiä tuollainen 800 euroa on valtavan iso raha. On turha eritellä tässä yhteydessä, mikä siitä on sijarin palkkaa, mikä kulukorvausta, mikä osa lapsen vaikeahoitoisuudesta jne.

    Kyse on siitä, että miksi yhteiskunnalla ei ole muka varaa tukea sitä, että lapsi on omassa kodissaan oman vanhempansa hoidossa? Ei tämä ole sijareiden vika, eikä biojen vika, ei tästä suuttua tarvitse!! Onpahan vain älyttömän suuri epäkohta koko lastensuojelusysteemissä!

    Ja samalla tämä on hyvä esimerkki siitä, miten paljon huudettu LAPSEN ETU ei todellakaan toteudu tämän päivän Suomessa. Kaupungilla ei ole varaa myöskään lapsen terapiaan tai kuntoutukseen, ei äidille vapaapäivien järjestämiseen, eikä mihinkään muuhunkaan apuun.

    Jos äiti väsyy lapsen hoidon lisäksi jatkuvassa taloudellisessa puutteessa elämiseen, tarjotaan huostaanottoa. Ja syyksi kirjataan vaikkapa kyvyttömyys vanhemmuuteen.

    Miksei mielestäsi kulukorvausta eritellä palkkiosta?
    Varsinkin kun se kulukorvaus ei aina edes kata lapsen menoja.
    Kulukorvaus on lapsen menoihin,ei se ole sijaisperheelle tulevaa rahaa.
    Sijaisperhehän ei ole velvollinen elättämään toisten lapsia.

    Kirjoitin tuohon jo aiemminkin, etten missään vaiheessa puuttunut epäkohtaan joka liittyy sairaan lapsen(oman) hoitopalkkioon.
    Vastasin vain kun joku mainitsi TAAS kuinka rahaa tulee ikkunoista ja ovista kun on sijoitettuja lapsia.

    Äänestä

  • pysytään" kirjoitti:

    Kirjoitit, että biovanhemmat haukutaan tällä palstalla.
    Itse kirjoitin, miltä MINUSTA tuntuu. Eri kuvakulmasta tosin.

    Kirjoitit; "..pelkää omien ansioidensa laskevan..jos huostaanottojen määrä laskisi." Tähän lauseeseen kommentoin, en puuttunut erikseen sairaan lapsen hoitotukeen.
    Tarkoitin, että turha on YLEISTÄÄ sitäkään, että sijoitetun lapsen tullessa tulot nousisivat.

    joka asiasta haukkuviin räksyttäjiin. En halua yleistää, mutta sijaisvanhemmissa olet niitä harvoja poikkeuksia, joille raha ei ole ykkönen lapsen ottamisessa.

    Olen vain niin kyllästynyt noiden biojen haukkujien kaiken yleistämiseen. On ihan kiva, että joku bioistakin ottaa tänne välillä jotain tarkempaa esimerkkiä omasta elämästään, että sijaritkin ymmärtäisivät olla yleistämättä.

    Koska haukkujien mielestä mistään epäkohdista lastensuojeluun ja huostaanottoihin liittyen ei saisi edes puhua täällä, niin en voi nähdä tällaisen asenteen taustalla muuta kuin pelon huostaanottojen vähenemisestä. Miksi lasten oikeusturvaa ei saisi lisätä? Miksi asioita ei saa ajaa niin, että lapsiaKIN kohdellaan ihmisarvon mukaisesti ja kansainvälistä lapsenoikeuksien sopimusta noudattaen?

    Jopa lehdetkin ovat kirjoittaneet, että aivan tavallisista hyvistä päihteettömistä perheistä otetaan lapsia huostaan nykyisin. Mutta jos täällä joku mainitsee sen, niin haukutaan paviaaniksi, hölmöksi ja mitä kaikkea?

    Vastustaako tuo paviaaniksi haukkuja sitä, että aiheettomia huostaanottoja EI SAISI tehdä?

    Äänestä

  • totuudessa" kirjoitti:

    Miksei mielestäsi kulukorvausta eritellä palkkiosta?
    Varsinkin kun se kulukorvaus ei aina edes kata lapsen menoja.
    Kulukorvaus on lapsen menoihin,ei se ole sijaisperheelle tulevaa rahaa.
    Sijaisperhehän ei ole velvollinen elättämään toisten lapsia.

    Kirjoitin tuohon jo aiemminkin, etten missään vaiheessa puuttunut epäkohtaan joka liittyy sairaan lapsen(oman) hoitopalkkioon.
    Vastasin vain kun joku mainitsi TAAS kuinka rahaa tulee ikkunoista ja ovista kun on sijoitettuja lapsia.

    sijaisvanhemman kannalta sitä, millä nimellä mikäkin korvaus maksetaan ja riittääkö mikäkin korvaus siihen, mihin se on tarkoitettu.

    Ei eritellä myöskään biovanhemman saamia korvauksia lapsestaan, jotka tekevät yhteensä vähän yli 400 e kuussa kaikki yhteensä.

    Tarkoitin pohdittavaksi pelkästään sitä, että mitä ihmeen järkeä yhteiskunnan kannalta tässä huostaanottoja suosivassa tukipolitiikassa on. Halvemmaksi tulisi antaa biovanhemmalle vaikka muutama satanen lisää rahaa, että heidän tulonsa ovat köyhyysrahan yläpuolella, kuin suosia huostaanottoja, koska sijoituksen jälkeen kyllä löytyy rahaa ja halua maksaa sijarille se 800 e kuussa enemmän kuin biovanhemmalle. Onko tässä jotain järkeä? Ja lapsen edusta ei ole tietoakaan!

    En arvostellut sijareille maksettavia korvauksia sinänsä, enkä vaadi sijareilta mitään pois.

    Täällähän raakutaan jatkuvasti sitä, miten biot eivät VIITSI tai OSAA hoitaa lapsiaan ja sen takia muiden TÄYTYY hoitaa heitä. Ja voi voi, miten verorahoja käytetään sitten toisten lasten hoitamiseen. Miksi näin on? Miksi nuo raakkujat eivät ota yhteyttä päättäjiin ja järkeistä verorahojen käyttöä tältäkin osin.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Joku tahvo ei taas ymmärrä, että äidinrakkauden jakamisesta puhuessani en tarkoittanut äitiä, vaan lasta, joka voi joutua kokemaan velvollisuudekseen jakaa oman, sijaisäidiksi ryhtyneen äitinsä äidinrakkauden ulkopuolisen sijaislapsiparan kanssa. Normaali äiti ei äidinrakkautta mitenkään pysty jakailemaan eri tahoille, sitä joko on tai ei ole. Ei ole myöskään olemassa mitään eri määriä, jota äidinrakkautta olisi jaettavissa esim. desilirtoittain, 5 desiä omalle ja 3 desiä sijaislapselle, vaikka näistä kirjoituksista joskus tulee mieleen, että sijaisäidit kuvittelevat näin olevan. Omaansa rakastaa toisin kuin viranomaisen toimittamaa, se on ihan saletti ja näin ainakin sijaisperheen biologisilla lapsilla on oikeus uskoa.

    Sisaruksilleen, eli en näe eroa siinä onko lapsi oma vai mahdollisesti maailman murjoma "vieras". Kuitenkin ainakin meillä lapset välittävät toisistaan, vaikka tappelevat, mutta kukaan ei saa kiusata omaa veljeä. Enkä ole nyt mikään sijari, lapsistani kaksi asuu sijaisvanhempien luona ja kaksi laitoksessa, valitettavasti. Ja aloittaja varmasti tietää että lapset tarvitsee rakkautta ja syliä pahaan oloonsa, joka näyttäytyy häiriökäyttäytymisenä. Meillä sijariperheessä olevat lapset saavat syliä, edellisessä perheessä eivät saaneet (2 vuotiaana menivät), pitävät jopa vanhempia lapsia sylissä niin kuin mekin, vaikka vanhinkin on jo 14.

    Äänestä

  • myös biologisille kirjoitti:

    Biologiset lapset joutuvat jakamaan keskenään äitinsä rakkauden. Tätä tilannetta helpottaa se, että biologiset lapset ovat keskenään sisaruksia. Perinnönjaoissa sitten usein lapsuuden kaunat tulevat esiin, kun aikuiset maisteristason immeiset ryhtyvät riitelemään kahvimukista jakaessaan miljoonapesää, mutta tähän ei sitten sijaislapsella olekaan asiaa lainkaan. Sijaisperheen biologiset lapset velvoitettaneen paitsi jakamaan oman äitinsä rakkaus vieraiden lapsiparkojen kanssa myös rakastamaan näitä kaltoinkohdeltuja vieraita lapsia. Sijaisperheen biologisilla lapsilla on kovat vaatimukset lapsuudessaan. Onko tutkimusta, kuinka he kaikista tunnevelvoitteistaan selviävät. Saattaa olla, että jotkut teeskentelevät täyttääkseen sijaisvanhemmaksi ryhtyneiden idealistien toiveet, koska kotona on elävä esimerkki sijaislapsena, miten voi käydä kun vanhempi hylkää.

    Sijaislapset.He perivät oman biosukunsa.

    Äänestä

  • perivät kirjoitti:

    Sijaislapset.He perivät oman biosukunsa.

    Sijaislapsella, vaikka olisi koko lapsuutensa kesät viettänyt sijaisperheen kesämökillä ei ole siihen kuolinpesässä mitään asiaa. Sama koskee rakkauden kyllästämässä sijaisperheessä vietettyä lapsuudenkotia.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Sijaislapsella, vaikka olisi koko lapsuutensa kesät viettänyt sijaisperheen kesämökillä ei ole siihen kuolinpesässä mitään asiaa. Sama koskee rakkauden kyllästämässä sijaisperheessä vietettyä lapsuudenkotia.

    Aikaisemmassa viestissäsi kerroit kuinka maisteri- ihmiset riitelevät kahvikupista.
    Mikä autuus ja onni on saada tapella mitättömästä perinnöstä.
    Useat sijaisvanhemmat ovat testamentissaan muistaneet sijaislastaan vaikka he eivät ole rintaperillisiä.

    Eikö tärkeitä ole, että sijaisvanhempien eläessä lapset ovat saaneet kaiken tarvitsemansa, miksi vasta kuoleman jälkeen.

    Äänestä

  • pitäisi kirjoitti:

    Perintökaari vaan todistaa, että toisin kuin sijaisvanhemmat kuvittelevat, sijaislapsi ei ole tasaveroinen sijaisperheen biologisten lasten kanssa. Koko sijaisperhesysteemi mättää siltäkin osin siis. Pahoinvointia luodaan sillä, että uskotellaan jokin utopia, joka osoittautuu tosipaikan (esim. kuoleman) tullen valheeksi.

    "

    Vaikuttaa vähän siltä tuo kysymys, että eikö tärkeintä ole, että sijaisvanhemmat eläessään saavat kaiken tarvitsemansa, miksi sillä olis väliä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Nimittäin sijaislapsen, kuten muidenkin lasten tulee saada kaikki onni koko elinkaarensa ajan. Sijaisvanhemmat kuollessa tai sijoituksen päättyessä täysikäisyyteen, moni sijaislapsi varmaan viimeistään hiffaa, että oho, tätäks tää olikin. Jos nyt ajatellaan esimerkiksi sijaislasta, joka on uskonut olevansa ainutkertainen, kuten lapsi uskoo, niin sijaislapsisysteemissähän hänen tilalleen menee sitten uusi, vieras lapsi asumaan eikä hän voi kiikuttaa omia vauvojaan sinne hoitoon kampaamoreissun ajaksi esim. tai koululaisena hiihtolomalle tms., kuten normaalisti voi tehdä omien vanhempien kohdalla. Ei sijaislapsi ole mitenkään samassa asemassa tässäkään suhteessa.

    Kuka on sanonut, ettei sijaislapsi voi tuoda omaa lastaan sijaismummolaan hoitoon kun menee kampaajalle.
    Minun tuttavapiirissäni on jo useita joiden onnena on olla sijaismummi.
    Välillä minulle tulee sellainen käsitys kuin luulisit jokaisen sijaislapsen olevan koko ikänsä muiden holhottavissa.
    Minun sijaislapseni ainakin tällä hetkellä ovat suoraselkäisiä nuoria ihmisiä, jotka pysyvät omilla jaloillaan. He ovat hyvin toimeentulevia.
    En todellakaan usko heidän seisovan tumput suorina pihalla ja ajettelevan Oho näinkö tässä kävi.
    Älä aliarvio sijoituksessa olevia lapsia ja nuoria.

    Äänestä

  • kerran kirjoitti:

    Varmaan toteutat utopian loppuun asti ja testamenttaat kaikille lapsillesi yhtäsuuren osuuden kuolinpesästäsi. Muuten homma jää osaltasi puolitiehen. Tosin, voi olla niin, että jos sinulla on omia biologisia lapsia, niin he katkeroituvat sinulle testamentista sijaislasten hyväksi.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Perintökaari vaan todistaa, että toisin kuin sijaisvanhemmat kuvittelevat, sijaislapsi ei ole tasaveroinen sijaisperheen biologisten lasten kanssa. Koko sijaisperhesysteemi mättää siltäkin osin siis. Pahoinvointia luodaan sillä, että uskotellaan jokin utopia, joka osoittautuu tosipaikan (esim. kuoleman) tullen valheeksi.

    "
    Eikö tärkeitä ole, että sijaisvanhempien eläessä lapset ovat saaneet kaiken tarvitsemansa, miksi vasta kuoleman jälkeen.
    "

    Vaikuttaa vähän siltä tuo kysymys, että eikö tärkeintä ole, että sijaisvanhemmat eläessään saavat kaiken tarvitsemansa, miksi sillä olis väliä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Nimittäin sijaislapsen, kuten muidenkin lasten tulee saada kaikki onni koko elinkaarensa ajan. Sijaisvanhemmat kuollessa tai sijoituksen päättyessä täysikäisyyteen, moni sijaislapsi varmaan viimeistään hiffaa, että oho, tätäks tää olikin. Jos nyt ajatellaan esimerkiksi sijaislasta, joka on uskonut olevansa ainutkertainen, kuten lapsi uskoo, niin sijaislapsisysteemissähän hänen tilalleen menee sitten uusi, vieras lapsi asumaan eikä hän voi kiikuttaa omia vauvojaan sinne hoitoon kampaamoreissun ajaksi esim. tai koululaisena hiihtolomalle tms., kuten normaalisti voi tehdä omien vanhempien kohdalla. Ei sijaislapsi ole mitenkään samassa asemassa tässäkään suhteessa.

    sijoituksessa olevan lapsen kautta sijarien perinnöstä osalliseksi. Voiko sinulla ja muilla olla näin surke ajatus sijaislasten kohtalosta jonka maalaat näin hyvin katkerilla olettamuksillasi.

    Sijaislapsilla on omat biologiset vanhemmat jotka hän vuorostaan perii. Ei me sijarit eikä meidän biologiset lapsemme niistä päästä osingolle älä kuvittele sellaist. Uskon sinun ajattelevan myös näin vai onko siinä jokin ero?

    Meillä sijaislapsen isä ja pappa kuolivat ja omaisuutta jäi miljoonia josta kyseinen lapsi pääsi osingolle no tietäisit mitä bioäiti teki omalle ja lapsen perinnölle.
    Onneksi ehdimme hätään ja puutuimme lapsen edunvuoksi asiaan ja saimme osan perinnöstä pelastettua, lapsen/nyt jo nuoren ihmisen tulevaisuus on rahallisesti turvattu.
    Ei tämä lapsi tästä perinnöstä saanut nautti mitenkään meillä olo aikanaan. Eikä me saatu edes kiitosta bioäidiltä! Siitä perinnöstä kyllä maksettiin hänen kulunsa sijaisperheessä. Yhteiskunnan- eli vero fyrrät siinä säästyi.

    Kyllä pitäisi aina sijaislapsi sen tietää että hänellä on oma suku perittävänään ei hän edes usko että pääsee osingolle sijaisperheen perintöön. Ethän vaan ole antanut sellaista olettamusta lapsellesi?

    Mutta kuten usein on että testamentillä pääsee sijaislapsi myös osalliseksi perintöä jaettaessa.

    Onhan usein lapsella/nuorella omat huonekalut jotka on ostettu lapselle ne kyllä saa mukaansa ja näin ainakin meillä sossu sitä piti myös päivänselvänä asiana. Nuori kun muutti omilleen niin sai starttirahaa mutta ei sänkyyn eikä niihin tavaroihin joita hänelle oli vuosien aikana ostettu.
    Olisitko noin tiukkapipoinen jotta et autaisi läheistäsi edes senvertaa että saisi mennä kampaajalle. Tässä sen näkee että meitä eri tavalla ajattelevia on. Miksi syytä koko ajan että niin ja niin ne sijaisvanhemmat tekevät hylkivät ja niin päin pois.

    Adoptio/sijaisäitinä otan mahdolliset lastenlapset ilolla vastaan ,jos sellaisia joskus ilmaantuu.

    Meille kaikki neljä lasta ovat todella ainutkertaisia ja tasa-arvoisia,meillä ei ole biologisia lapsia.

    Ja mitä tulee perinnönjakoihin ,kyllä kaikki tulevat saamaan yhtä paljon.

    Äänestä

  • siltä kuin sinä haluaisit p... kirjoitti:

    sijoituksessa olevan lapsen kautta sijarien perinnöstä osalliseksi. Voiko sinulla ja muilla olla näin surke ajatus sijaislasten kohtalosta jonka maalaat näin hyvin katkerilla olettamuksillasi.

    Sijaislapsilla on omat biologiset vanhemmat jotka hän vuorostaan perii. Ei me sijarit eikä meidän biologiset lapsemme niistä päästä osingolle älä kuvittele sellaist. Uskon sinun ajattelevan myös näin vai onko siinä jokin ero?

    Meillä sijaislapsen isä ja pappa kuolivat ja omaisuutta jäi miljoonia josta kyseinen lapsi pääsi osingolle no tietäisit mitä bioäiti teki omalle ja lapsen perinnölle.
    Onneksi ehdimme hätään ja puutuimme lapsen edunvuoksi asiaan ja saimme osan perinnöstä pelastettua, lapsen/nyt jo nuoren ihmisen tulevaisuus on rahallisesti turvattu.
    Ei tämä lapsi tästä perinnöstä saanut nautti mitenkään meillä olo aikanaan. Eikä me saatu edes kiitosta bioäidiltä! Siitä perinnöstä kyllä maksettiin hänen kulunsa sijaisperheessä. Yhteiskunnan- eli vero fyrrät siinä säästyi.

    Kyllä pitäisi aina sijaislapsi sen tietää että hänellä on oma suku perittävänään ei hän edes usko että pääsee osingolle sijaisperheen perintöön. Ethän vaan ole antanut sellaista olettamusta lapsellesi?

    Mutta kuten usein on että testamentillä pääsee sijaislapsi myös osalliseksi perintöä jaettaessa.

    Onhan usein lapsella/nuorella omat huonekalut jotka on ostettu lapselle ne kyllä saa mukaansa ja näin ainakin meillä sossu sitä piti myös päivänselvänä asiana. Nuori kun muutti omilleen niin sai starttirahaa mutta ei sänkyyn eikä niihin tavaroihin joita hänelle oli vuosien aikana ostettu.
    Olisitko noin tiukkapipoinen jotta et autaisi läheistäsi edes senvertaa että saisi mennä kampaajalle. Tässä sen näkee että meitä eri tavalla ajattelevia on. Miksi syytä koko ajan että niin ja niin ne sijaisvanhemmat tekevät hylkivät ja niin päin pois.

    esille tuonkin asian, että lapsen perintörahoista voidaan periä sijaishuoltokustannukset.

    Nimittäin kun minä tästä asiasta mainitsin, niin nuo törkysijarit hyökkäsivät haukkumaan paikalle kuten tyyliin kuuluu, että 'älä luule, että sijarit lapsen perintöä vievät'. En varmasti kuvittele, en nyt enkä silloin.

    Mutta asia on juuri niin kuin kerroin silloin; paitsi yhdessä yksityiskohdassa. Päätöksen perinnöstä tekevät sossut, ja meidän alueemme työntekijät olivat sitä mieltä, että lapsen vanhempien omaisuudesta/perinnöstä/lottovoitosta voidaan periä sijaishuollon kustannuksia, mutta heillä on sellainen periaate, että LAPSEN ei tarvitse maksaa omasta sijoituksestaan ja siksi lapsen perinnöstä ei oteta senttiäkään.

    Ja sen takiahan sitä negatiivistakin kirjoitetaan, koska turhan usein niistä hylkivistä sijaisvanhemmista saa juttuja kuulla.
    Ei minulla olisi mitään sitä vastaan, että lapsen oikeusturvaa tarkennettaisiin lainsäädännöllä niin, että niitä hylkimistapauksia olisi vähemmän.

    Äänestä

  • että otit kirjoitti:

    Bioäiti hummasi minkä ehti omaa perintöään ja kun teimme siitä ilmoituksen eli kyselyn että miten on lapsen peritö kuka siitä kantaa vastuun. Siitä bioäiti oli ehtinyt jo hummata huomattavan summan ja sitten sossut hankkivat yliholhoojan joka päätti koska ja mihin saa rahaa käyttää.
    Tuon lapsen kulut ym. maksut sitten perittiin siis bioäidin perinnöstä ja maksaa edelleen lapsen elämisen kunnes tämä nuori kohta on työelämässä ja täysi ikäinen. Mutta jos ei oltaisi kysytty niin olisi rahat hävinneet sen sileän tien, eikä olisi myöskään rahoja näkynyt sen koommin en tiedä miten olisi mennyt on vaikea sanoa mutta alku oli niin vauhdikasta. Hyviä neuvojia kyllä oli riittämiin olihan se juhlaa kun maksaja oli niin hööli.

    Siinä lapsikin unohtui täysin ei ollut bioäiti koskaan kotona lastaan ottamassa tapamis viikonloppuina. Nyt nuori ei pidä mitään yhteyttä äitiinsä mutta meillä kyllä käy kuin kotonaan.

    Äänestä

  • perintorahaasiaa kirjoitti:

    aivan tarkkaan miltä ja kenen tililtä ne rahat lapen elämiseen loppujen lopuksi otetaan eihän sitä meille koskaan ole sossut sanoneet se on vihainen bioäiti joka siitä meteliä piti. Tarkemmin en voi kertoa koska ei siihen ole mahdollisuutta eikä syystä...

    Äänestä

  • siltä kuin sinä haluaisit p... kirjoitti:

    sijoituksessa olevan lapsen kautta sijarien perinnöstä osalliseksi. Voiko sinulla ja muilla olla näin surke ajatus sijaislasten kohtalosta jonka maalaat näin hyvin katkerilla olettamuksillasi.

    Sijaislapsilla on omat biologiset vanhemmat jotka hän vuorostaan perii. Ei me sijarit eikä meidän biologiset lapsemme niistä päästä osingolle älä kuvittele sellaist. Uskon sinun ajattelevan myös näin vai onko siinä jokin ero?

    Meillä sijaislapsen isä ja pappa kuolivat ja omaisuutta jäi miljoonia josta kyseinen lapsi pääsi osingolle no tietäisit mitä bioäiti teki omalle ja lapsen perinnölle.
    Onneksi ehdimme hätään ja puutuimme lapsen edunvuoksi asiaan ja saimme osan perinnöstä pelastettua, lapsen/nyt jo nuoren ihmisen tulevaisuus on rahallisesti turvattu.
    Ei tämä lapsi tästä perinnöstä saanut nautti mitenkään meillä olo aikanaan. Eikä me saatu edes kiitosta bioäidiltä! Siitä perinnöstä kyllä maksettiin hänen kulunsa sijaisperheessä. Yhteiskunnan- eli vero fyrrät siinä säästyi.

    Kyllä pitäisi aina sijaislapsi sen tietää että hänellä on oma suku perittävänään ei hän edes usko että pääsee osingolle sijaisperheen perintöön. Ethän vaan ole antanut sellaista olettamusta lapsellesi?

    Mutta kuten usein on että testamentillä pääsee sijaislapsi myös osalliseksi perintöä jaettaessa.

    Onhan usein lapsella/nuorella omat huonekalut jotka on ostettu lapselle ne kyllä saa mukaansa ja näin ainakin meillä sossu sitä piti myös päivänselvänä asiana. Nuori kun muutti omilleen niin sai starttirahaa mutta ei sänkyyn eikä niihin tavaroihin joita hänelle oli vuosien aikana ostettu.
    Olisitko noin tiukkapipoinen jotta et autaisi läheistäsi edes senvertaa että saisi mennä kampaajalle. Tässä sen näkee että meitä eri tavalla ajattelevia on. Miksi syytä koko ajan että niin ja niin ne sijaisvanhemmat tekevät hylkivät ja niin päin pois.

    saa lottovoiton.(suuren)..............ilmoittatteko vanhemmille, hommaatteko edunvalvojan esimerkiksi itsenne, vai ihanko muuten rahoja käytetään vaikkapa perheen ulkomaanmatkoihin

    Äänestä

  • elävät sijaisperheessä kirjoitti:

    Ja todellakin toiset lapset, vanhempien omat, odottivat heitä kuin kuuta nousevaa, ja vieläkin ovat yhtä ihastuneita. Vanhemmat lapset olivat myös perheessä jossa oli omia lapsia, nykyisinkin lapset pitävät yhteyttä toisiinsa ja ikävöivät. Ei se meinaa, jos on omia lapsia, että omansa pitäisi hylätä. Miten ihania ja muita huomioon ottavia tälläisten perheiden biologista lapsista tuleekaan, ei ainakaan kasva itsepäisiä mulle kaikki heti aikuisia. Myöskään en usko ettei toistenkin lasta pysyty rakastaan eikä siinä omiaan pidä hylätä. Parempi onkin että on omiakin, ei tule ns. omimis ilmiötä, eli bioskat ei tiesä mistään mitään, tapaamisia siirrellään yms. mitä lapsettomien kanssa tulee. Nimim. kummastakin kokemusta

    omalaatuinen, epärealistinen käsitys lapsista, aivan kuin ei olisi mitään tietoa lapsen psykologiasta yms. Idealistista hömpötystä

    rahaahneus, se on käynyt jo ihan selväksi.

    Törkeä käyttäytyminen ja kielenkäyttö.Nyt ymmärrän miksi biojen ja sijareiden on vaikea yhdessä sopia sijoitetun lapsen asioista. Ei tämmösten kanssa kesksutella.

    Samojen lauseiden ja käsitysten jankaaminen sekä samojen "mantrojen" hokeminen......oli aihe esim. ketjussa mikä hyvänsä.

    Valhetelu.

    Epäilen, että yx ja sama kirjoittelee tai on olemassa eräsn muukin porukka, johon edm.ominaisuudet osuu.... nimittäin tietynlaiset fundamentalisti uskovaiset.

    Äänestä

  • sijoituslapsi kirjoitti:

    saa lottovoiton.(suuren)..............ilmoittatteko vanhemmille, hommaatteko edunvalvojan esimerkiksi itsenne, vai ihanko muuten rahoja käytetään vaikkapa perheen ulkomaanmatkoihin

    sijaislapselle edunvalvojia. Tiedämme että bioäidillä on ollut oikeus lapsen pankkitiliin joten oppia ikä kaikki ja nyt se ei ole mahdollista.
    Lottovoitto on sama asia se menee lapsen tilille jolle ei ole bioäidillä eikä meillä oikeutta käyttää. Sehän olisi vääryys ja rikos jos toisen omaisuutta käyttäisimme.
    Varmaan olisit itse vaatimassa osuutta jos sijaisvanhemmat voittaisivat lottovoiton vaatisit että lapsesi pitäisi päästä sijaisvanhempien mukaan maailmanympäri matkalle. Oletko noin egoisti vai mikä panee sinut ajattelemaan kuin pahasti petetty ihminen.

    Ensin alkuaikoina bioäiti tyhjensi lapsensa tilin ilman että meillä siitä oli mitään tietoa mutta kun lapsen pappa kysyi tältä lapsenlapselta että oletko tietoinen miten paljon sinulla on tilillä rahaa, no sen otimme selville no silloin se oli nollilla. Eli selvisi tuo bioäidin voi sanoa varastaminen. No pappa avasi uuden tilin lapsenlapselle tiedätkö miten siinä kävi.

    Mitä sinä itse tekisit kun saisit kuulla että lapsellasi on avattu uusi tili ja samalla arvaisit että ei ole pienistä summista kyse jos rikas pappa laittaa lapsenlapsen tilille rahaa.

    Äänestä

  • emmekä voi olla kirjoitti:

    kirjoituksesasi. Jos lapseni saisi lottovoiton,.. hän ei tosin saa pelata kun on alle 15-v niin lapseni laillisena huoltajana vastaisin rahankäytöstä. En oikeasta tiedä mitä tekisin, sillä lapsellani on mielenvikainen toinen vanhemoi (sisi ex) ja jos minulle sattuisi jotain.... hän pääsisi varmaan rahioihin käsiksi jos lapseni muuttaisi hänelle. Mutta nyt täytyy ottaa huomioon, että lapseni pelatessaan lottoa on tehnyt sellaista, mikä ei ole sallittua alle 15- vi niin olisikohan tässä jokin väylä sossuille... olenko syyllistynyt herättämään lapsessani mahdollista peliriippuvuutta ja näin ollen olen kykenemätön lapsen kasvattajaksi. Ja jos lapåseni isä ei välitä voishan huostaanotto olla hyvä keino vieläpä laitoshoito. Laitoshoidosta korvaukset maksetaan tulojen mukaan ja kai siinä omaisuuskin otetaan huomioon (meneekö näin, en tiedä?)joten kunta hyötyisi.

    ELi pidätän rahat itselläni ja enkä hiisku kellekään. Ostaisin talon lapselleni ja itselleni.

    Meni vähän ajatusketjut överiksi, myönnetään, niin ei tarvitse e rikseen haukkua esim. katkerakis,juopoksi, pahasti petetyksi tms,

    Äänestä

  • siltä kuin sinä haluaisit p... kirjoitti:

    sijoituksessa olevan lapsen kautta sijarien perinnöstä osalliseksi. Voiko sinulla ja muilla olla näin surke ajatus sijaislasten kohtalosta jonka maalaat näin hyvin katkerilla olettamuksillasi.

    Sijaislapsilla on omat biologiset vanhemmat jotka hän vuorostaan perii. Ei me sijarit eikä meidän biologiset lapsemme niistä päästä osingolle älä kuvittele sellaist. Uskon sinun ajattelevan myös näin vai onko siinä jokin ero?

    Meillä sijaislapsen isä ja pappa kuolivat ja omaisuutta jäi miljoonia josta kyseinen lapsi pääsi osingolle no tietäisit mitä bioäiti teki omalle ja lapsen perinnölle.
    Onneksi ehdimme hätään ja puutuimme lapsen edunvuoksi asiaan ja saimme osan perinnöstä pelastettua, lapsen/nyt jo nuoren ihmisen tulevaisuus on rahallisesti turvattu.
    Ei tämä lapsi tästä perinnöstä saanut nautti mitenkään meillä olo aikanaan. Eikä me saatu edes kiitosta bioäidiltä! Siitä perinnöstä kyllä maksettiin hänen kulunsa sijaisperheessä. Yhteiskunnan- eli vero fyrrät siinä säästyi.

    Kyllä pitäisi aina sijaislapsi sen tietää että hänellä on oma suku perittävänään ei hän edes usko että pääsee osingolle sijaisperheen perintöön. Ethän vaan ole antanut sellaista olettamusta lapsellesi?

    Mutta kuten usein on että testamentillä pääsee sijaislapsi myös osalliseksi perintöä jaettaessa.

    Onhan usein lapsella/nuorella omat huonekalut jotka on ostettu lapselle ne kyllä saa mukaansa ja näin ainakin meillä sossu sitä piti myös päivänselvänä asiana. Nuori kun muutti omilleen niin sai starttirahaa mutta ei sänkyyn eikä niihin tavaroihin joita hänelle oli vuosien aikana ostettu.
    Olisitko noin tiukkapipoinen jotta et autaisi läheistäsi edes senvertaa että saisi mennä kampaajalle. Tässä sen näkee että meitä eri tavalla ajattelevia on. Miksi syytä koko ajan että niin ja niin ne sijaisvanhemmat tekevät hylkivät ja niin päin pois.

    Kuulin kerran perinnönjaosta luonnehdinnan: "Perinnönjaossa ei jaetakaan rahaa vaan rakkautta". Mielestäni se on hyvä ilmaus ja selittää juuri sen, miksi maisteristason aikuiset miljoonapesässä riitelevät kynsin hampain pienestä kahvimukista. Jos sijaisvanhemmat kerran väittävät rakastavansa sijaislapsia tasavertaisesti siinä missä omiaan, niin heidän tulisi osoittaa se myös perinnönjaossa, riippumatta siitä saako sijaislapsi muualta varallisuutta vai ei. Kysehän on nyt juuri siitä sijaisvanhempien välittämisestä ja väittämästä rakkaudesta sijaislasta kohtaan. Sitäpaitsi sijaislapsi on kokenut niin kovan kohtalon huostaanottoon joutuessan, että kai hänelle voi suoda perintöä ihan mistä sitä tulee. Kaltoinkohtelua kun ei mikään raha kuitenkaan korvaa, mutta jonkinlaista materiaalista oikeudenmukaisuutta ehkä, elleivät sossut sitten vie sitä "holhotessaan".
    Tässä vaiheessa sijaisperheen biolapset sitten ehkä katkeroituvat, koska maallisesta mammonastakin heidän pitää rakkauden jakamisen ohella olla valmiita luopumaan, vaikka siihen luopumiseen ja jakamiseenhan heitä juuri on sijaisvanhemmiksi ryhtyneiden vanhempien taholta valmennettu koko lapsuuden ajan.

    ja mielipide. Täysin egoistinen näkemys.

    Äänestä

  • köyhempi ajatus kirjoitti:

    ja mielipide. Täysin egoistinen näkemys.

    Et kai kadehdi sijaislapsesi varallisuutta.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Et kai kadehdi sijaislapsesi varallisuutta.

    omastatakaa varallisuutta joten en muiden omia kaipaa. Tiedäthän että sijaisvanhemmat rikastuvat näillä huostaanotetuilla lapsilla itsehän muistaakseni sitä täällä toitotat jatkuvasti.
    Enkä karehdi sinuakaan saat olla se mitä haluat ei se minulle kuulu ole köyhä tai rikas, rikas kyllä tuo enempi veroäyrejä asuinkuntaansa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Varmaan toteutat utopian loppuun asti ja testamenttaat kaikille lapsillesi yhtäsuuren osuuden kuolinpesästäsi. Muuten homma jää osaltasi puolitiehen. Tosin, voi olla niin, että jos sinulla on omia biologisia lapsia, niin he katkeroituvat sinulle testamentista sijaislasten hyväksi.

    ei tunnu kivalta kun joku perii koko oman sukunsa ja vielä puolet sinunkin omasta! Voi pyhä jysäys, tartteeko kaikki aina analysoida rahassa, eipä se tuo äidin kuoleman jälkeen hirveesti lohtua tuo raha! Ihan ihmeitä täällä väännätte...

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Joku tahvo ei taas ymmärrä, että äidinrakkauden jakamisesta puhuessani en tarkoittanut äitiä, vaan lasta, joka voi joutua kokemaan velvollisuudekseen jakaa oman, sijaisäidiksi ryhtyneen äitinsä äidinrakkauden ulkopuolisen sijaislapsiparan kanssa. Normaali äiti ei äidinrakkautta mitenkään pysty jakailemaan eri tahoille, sitä joko on tai ei ole. Ei ole myöskään olemassa mitään eri määriä, jota äidinrakkautta olisi jaettavissa esim. desilirtoittain, 5 desiä omalle ja 3 desiä sijaislapselle, vaikka näistä kirjoituksista joskus tulee mieleen, että sijaisäidit kuvittelevat näin olevan. Omaansa rakastaa toisin kuin viranomaisen toimittamaa, se on ihan saletti ja näin ainakin sijaisperheen biologisilla lapsilla on oikeus uskoa.

    Nyt ku jumituin tälle palstalle. Tietysti jokaista lasta rakastaa eri tavalla, ihan omiakin kersoja, eihän me mitään klooneja olla. Jokainen sijotettu saa kai ihan vapaasti mitataa sijaiäitinsä rakkauden laadun ja määrän, eihän sitä kukaan heiltä voi kieltää. Jos se kaikki on niin paskaa ollu ja mitään siteitä ei perheeseen enää ole, niin miksi niistä älyttömistä sijoitettujen määristä niin tosi harva haukkuu sijaisvanhempansa jälkikäteen??? Minä ainakin tekisin niin, maksasin potut pottuina. En minä oo kuullu kun positiivista...
    Uskonki vaan mieluummin heitä itseään, kuin jotakin ulkopuolista, ja sijaisvanhempien lapset puhukoon itse puolestaan nekin. Oon niitä ihan ite tavannu muutamia, eikä ne todellakaan oo mitään silmänpalvojia. Tai on kai ne yhtä paljon kun kaikki muutki ikäsensä. Samanlaiset idiootit niillä on vanhempina kun kaikilla muillaki nuorilla ja silti ne ei muualle oikeesti tahtois. Ne jotka ei omia vanhempiaan hauku mua säälittää eniten ku ei vaikka aihetta olis.

    Mun perhe on tavallinen ja kyllä meilläkin puhutaan mustasukkaisuusasioista. Siitä tykkäätkö tuosta toisesta enemmän ku se sai tehdä sitä jne... Saa kai sitä nyt kotonaan sanoa ihan mitä vaan.

    Onko sulla mitään hyvää noissa sijaisperheissä asumisesta sanottavana? Mikään asia kun ei oikeesti voi olla täysin mustavalkonen ja sinä vaan näytät tän sellasena näkevän. Aika outoa ruveta jostain perinnöstä vääntämään, meni jotenki yli toi sun "huolehtiminen" Yleensä ihmisten mielipiteisiin on helpompi vaikuttaa, kun näkee heidän hyvätki puolensa, ootko ajatellu? Jos täällä haukkuu sijaisperheitä, niin normaali ihminen kyllä nostaa heille entistä enemmän hattua, mulle ainakin kävi niin.
    Ei tartte vastata, tuskin tuun lukemaan, mut mieti.

    Äänestä

  • kukalie. kirjoitti:

    Näihän se elämä on eikä todella mitenkään utopisten pilvien kipuamista.
    Kun useampi ymmärtäisi tuon luonnollisen ja terveen ajattelutavan mutt sekin on elämän koulua ja jotkut ovat oppivaisia ja toisille ei oppi mene perille vaikka sen ohuina lastuina asettais.

    Äänestä

  • kukalie. kirjoitti:

    Nyt ku jumituin tälle palstalle. Tietysti jokaista lasta rakastaa eri tavalla, ihan omiakin kersoja, eihän me mitään klooneja olla. Jokainen sijotettu saa kai ihan vapaasti mitataa sijaiäitinsä rakkauden laadun ja määrän, eihän sitä kukaan heiltä voi kieltää. Jos se kaikki on niin paskaa ollu ja mitään siteitä ei perheeseen enää ole, niin miksi niistä älyttömistä sijoitettujen määristä niin tosi harva haukkuu sijaisvanhempansa jälkikäteen??? Minä ainakin tekisin niin, maksasin potut pottuina. En minä oo kuullu kun positiivista...
    Uskonki vaan mieluummin heitä itseään, kuin jotakin ulkopuolista, ja sijaisvanhempien lapset puhukoon itse puolestaan nekin. Oon niitä ihan ite tavannu muutamia, eikä ne todellakaan oo mitään silmänpalvojia. Tai on kai ne yhtä paljon kun kaikki muutki ikäsensä. Samanlaiset idiootit niillä on vanhempina kun kaikilla muillaki nuorilla ja silti ne ei muualle oikeesti tahtois. Ne jotka ei omia vanhempiaan hauku mua säälittää eniten ku ei vaikka aihetta olis.

    Mun perhe on tavallinen ja kyllä meilläkin puhutaan mustasukkaisuusasioista. Siitä tykkäätkö tuosta toisesta enemmän ku se sai tehdä sitä jne... Saa kai sitä nyt kotonaan sanoa ihan mitä vaan.

    Onko sulla mitään hyvää noissa sijaisperheissä asumisesta sanottavana? Mikään asia kun ei oikeesti voi olla täysin mustavalkonen ja sinä vaan näytät tän sellasena näkevän. Aika outoa ruveta jostain perinnöstä vääntämään, meni jotenki yli toi sun "huolehtiminen" Yleensä ihmisten mielipiteisiin on helpompi vaikuttaa, kun näkee heidän hyvätki puolensa, ootko ajatellu? Jos täällä haukkuu sijaisperheitä, niin normaali ihminen kyllä nostaa heille entistä enemmän hattua, mulle ainakin kävi niin.
    Ei tartte vastata, tuskin tuun lukemaan, mut mieti.

    Kritisoin koko suomalaista lastensuojelusysteemiä taantumuksellisena, autoritäärisenä ja täysin elämästä vieraantuneiden virkamiesvastuuttomien sossutanttojen sanelemana. Sijaisperheissä elää monenlaisia uhreja, sijaislapset ja sijaisvanhempen omat lapset ja myös sijaisvanhemmat, jotka ovat kapasiteettiinsa nähden ylivoimaisen tehtävän edessä. Systeeminne uhreja olette, hullua, että ette sitä havaitse vieläkään, ihan kuin olisitte jotenkin aivopestyjä (siellä pride-koulutuksessa ehkä?).

    aivan muuhun kuin suomalaiseen lasten... jne.
    Tee työtä parantaaksesi tilannetta biovanhempien vastuuntuntoa kasvattavalla saralla.
    Siellä on sinulle aitoa työtä ja sen tietenkin ilman palkkaa tai mitään palkkiota.

    Näet sitten sen arjen joka sinua kohtaa ja se on sinullekkin täysin yllätys.

    Mutta älä anna periksi onhan kysymys lasten tulevaisuudesta. Näi vältyttäisiin sijaisvanhemmilta ja niiltä kustannuksilta joita nämä biovanhemmat saavat aikaan.

    Usein on niin että toimeentulotuki biovanhemmille ja sitten vielä sijaislatenkustannukset.

    Vika ei ole mitenkään meidän sijaisvanhempien sen varmaan tulet sitten ymmärtämään.

    Äänestä

  • voisit kohdata kritiikkisi kirjoitti:

    Aivan, en käsitä miksei bioperheitä tueta tulonsiirroin ja verotusratkaisuin niin, että perheillä olisi paremmat edellytykset täyttää lastensa tarpeet. YK:n esittänyt samaa ratkaisua Suomen hälyttäviin huostaanottoihin, mutta milläs saat valtiovarainministerin päähän tämän tosiasian mahtumaan. Poliittinen arvokysymys se on, pidetäänko suomalaisten lapsiperheiden elämää minkään arvoisena vai kiristetäänkö lapsiperheiden selkäranka yli sietorajan, jotta saadaan syy ottaa lapset pois omilta vanhemmilta.

    niin kenen on syy ei ole kohdalleni koskaan tullut aiheetonta huostaanottoa. Siis siinä sinulle työsarkaa auttaa näitä huostaanoton syyn aiheuttajia Ymmärrätkö mikä on sen homman nimi ja siinä on sinulla vielä Suomen lakiturvana.

    Vääntää voit asiaa sitten kykysi mukaan manipuloimalla.

    Äänestä

  • ottaa lapset pois kirjoitti:

    niin kenen on syy ei ole kohdalleni koskaan tullut aiheetonta huostaanottoa. Siis siinä sinulle työsarkaa auttaa näitä huostaanoton syyn aiheuttajia Ymmärrätkö mikä on sen homman nimi ja siinä on sinulla vielä Suomen lakiturvana.

    Vääntää voit asiaa sitten kykysi mukaan manipuloimalla.

    Sanot, ettei kohdallasi ole koskaan tullut aiheetonta huostaanottoa. Luulin, ettei sijarit maallikkoina ja virkavastuusta vapaina ulkopuolisina juurikaan saa tietää huostaanoton syitä kovinkaan yksityiskohtaisesti. Mistä siis tiedät onko kyseessä aiheeton vai aiheellinen huostaanotto? Et pysty tietämään, saati ratkaisemaan sellaisia asioita, eikä sinulla ole edellytyksiäkään, että et vastaa niistä salassapidon alaisista asioista virkavastuulla.

    Kyllä suurin osa sijareista kulkee bioperheen rinnalla ja näkee mitkä ovat syyt huostaanottoon.
    Todella harvoissa tapauksissa se on rahan puute. Kyllä tämän päivän ongelmat ovat kaikkialla muualla kuin rahanpuutteessa. Voisin ladella sinulle kynmmenittäin esimerkkejä kuinka tuetaan. Rahallinen tukeminen ei velvoita ketään kuitenkaan muuttamaan ketään vai onko jossain velvoitepakko saada oma elämä hallintaan. En tarkoita tällä, että joku lpettaa juomasta vaan sitä kuinka käyttää saadut rahat. Onko tärkeämpää täytetty jääkaappi vai uusi väri päässä.
    Ei sijaisvanhempien tarvitse rikkoa salassapitovelvollisuutta vaan he voivat kävellä silmat auki ja kohdata ne syyt, miksi lapsia ja nuoria huostaanotetaan.
    Olisiko yksi syy nykyiseen tilnteeseen yksilökeskeisyys? Jokainen ajattelee vain ja yksinomaan itseään, eikä kokonaisuutta.

    Äänestä

  • kulkee kirjoitti:

    Ehkä teidän sijareiden pitäisi valistaa YK:ta, että heidän ehdotukset koskien Suomen katastrofia lastensuojelurintamalla ovat vääriä. Itse uskon YK:n olevan oikeassa ja valtiovarainministerin pihtailun olevan virhe tai tietoinen huostaanottojen lisäämiseksi valittu tie.

    Onko mielestäsi YK laajemminkin erehtynyt pyrkiessään taloudellisesti auttamaan hätää kärsiviä lapsiperheitä maailmassa vai pidätkö ainoastaan suomalaisia lapsiperheitä poikkeuksellisina sikäli, että taloudellisen turvallisuuden lisääminen ei tuo hyvää suomalaisille lapsille toisin kuin muiden maiden lapsiperheissä. Onko suomalaiset jotenkin mielestäsi tässä suhteessa erilaisia?

    YK tai mikään muukaan taho ei muuta ihmistä itseään.
    Suomessa on järjestetty erittäin hyvää palvelua ja tukea yhteiskunnan taholta.
    On paljon korjaamisen varaa, mutta kaikki ei ole kiinni vain taloudellisen tuen jakamisesta.
    Kyllä ihmisellä itsellään pitää olla vastuu oman elämän hallinnasta.
    Mitään ei mielestäni tapahdu vain syyttelemällä sitä tai tätä tai uskottelemalla rahan kaikki tuopaan hyvään oloon.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Ehkä teidän sijareiden pitäisi valistaa YK:ta, että heidän ehdotukset koskien Suomen katastrofia lastensuojelurintamalla ovat vääriä. Itse uskon YK:n olevan oikeassa ja valtiovarainministerin pihtailun olevan virhe tai tietoinen huostaanottojen lisäämiseksi valittu tie.

    Onko mielestäsi YK laajemminkin erehtynyt pyrkiessään taloudellisesti auttamaan hätää kärsiviä lapsiperheitä maailmassa vai pidätkö ainoastaan suomalaisia lapsiperheitä poikkeuksellisina sikäli, että taloudellisen turvallisuuden lisääminen ei tuo hyvää suomalaisille lapsille toisin kuin muiden maiden lapsiperheissä. Onko suomalaiset jotenkin mielestäsi tässä suhteessa erilaisia?

    välinen että kyllä tiedän ja voin verrata miten Suomessa on lastenhuostaanotto hoidettu.
    On nimittäin yhteistyötä eri maiden välillä ja konferennsiapidetty ja pidetään. Suomessa on asiat hyvin mallikelpoiset näistä ottavat muutkin maat vinkkejä itselleen. Voisin kertoa esimerkkiä mutta mielestäni se on aivan turhaa sitä täällä kertoa.

    Kuten sinulla ei varmaan ole edes halua sitä lukea ja vielävähemmin ymmärtää.

    Ei taloudellinen tuki ole muualla sen kummempi kuin Suomessakaan on jopa paljonkin heikompi otappa selvää naapurimaista.

    Ehdotan edelleen sinua lasteneduvuoksi tekemään sellaista työtä joka auttaa kokonaisuutta eikä vaan ole turhaa suunsoittoa ja herjanheittoa.

    Minä bionakin jo loukkaannun sinun menetelmistäsi jankuttaa sitä samaa ja ainavaan samaa. Olet nimmarinkin kait jo vaihtunut useammin kaikessa sekasotkussa. Minä taas jätin sen jo pois koska en halua kunnioittaa haukkupalstaa.
    Vai onko teitä kaksi tai kuusi samanlaista onnetonta.

    Äänestä

  • jonkin verran kansain- kirjoitti:

    Kokonaisuuden ja lastensuojelun kannalta on herttasen yhdentekevää mitä mieltä olet minusta.

    Äänestä

"Me emme ehkä ole ihan tavallisia lapsia, eläminen sijaislapsen kanssa ei ole aina tavanomaista arkea ja siihen vaaditaan suurta sydäntä sekä valtavaa ymmärrystä."

Sijoitetetut lapset ovat yhtä tavallisia ja rakastettavia lapsia kuin biovanhempiensa luona asuvat. Sijaisvanhemmat vain haluavat kokea "paremmuutta" ja sen takia antavat ymmärtää, että sijoitetut lapset ja heidän vanhempansa ovat ALEMPIarvoisia.

Kirjoituksesi oli tosi surumielinen. Mielessäni halasin sitä pientä tyttöä, joka oli lähetetty ventovieraiden ihmisten luokse.

Varmaan olet hyvä äiti lapsillesi ja toivon, että joskus voit antaa kodin ventovieraille lapsille. TIEDÄT MITÄ HE TARVITSEVAT!

Onnea sinun elämällesi!

Äänestä
  • Kyllä tässä edellinen kirjoittaja pahasti aliarvioi alkuperäisen kirjoittajan omaa kokemusta.
    Luepa seuraava ajatuksella : "Tarkemmin tutkittiin 234 Pelastakaa Lapset ryn vuosina 1993-1997 sijoittamaa huostaanotettua lasta. Tämä erillinen tutkimus julkaistaan Child Welfare lehden syyskuussa pidettävän YK:n lasten oikeuksien erityisistuntoon liittyvässä numerossa.

    Tutkimuksessa havaittiin, että tavallisimmat syyt lasten huostaanottoon ovat vanhempien päihteiden käyttö ja vakavat mielenterveysongelmat. Kyvyttömyys asettaa lapsen tarpeet etusijalle on näkyvä piirre kaikissa lastensuojelun toimenpiteitä tarvitsevissa perheissä.

    75% lapsista oli kokenut vakavaa fyysistä ja/tai psyykkistä laiminlyöntiä ennen huostaanottoa ja noin 30% oli kokenut perheväkivaltaa. Lisäksi yli kolmanneksella oli kehityksellisiä tai terveydellisiä ongelmia huostaanottohetkellä ja noin neljänneksellä oli niitä jo syntymähetkellä.

    Valtaosasta lapsista oli kokemusta aikaisemmista huostaanotoista. Kyseinen sijoitus oli lapsille keskimäärin kolmas."

    Edellämainitut kokemukset eivät ole ihan tavallisten lasten elämänkokemusta ja niistä johtuen eivät myöskään sijoitetut lapset ole useimmiten ihan tavallisia lapsia.

    Äänestä

  • Juu,juu kirjoitti:

    Kyllä tässä edellinen kirjoittaja pahasti aliarvioi alkuperäisen kirjoittajan omaa kokemusta.

    Tuo todistaa:, lastensuojelumme on täysin pielessä, kun yli kymmeneen vuoteen ei ole saatu parannusta lasten tilanteeseen vaan päinvastoin, tilanne on pahentunut ja huostaanotto lisääntyneet ilmeisesti jo noista 1993-1997 huostaanotetuista toiseen sukupolveen ulottuen. Näinollen lastensuojelu on epäonnistunut tehtävässään ja metodi on väärä. Ei sitten uudenpaa tutkimusta löytyis, elämme sentään jo vuotta 2006?

    Äänestä

  • Juu,juu kirjoitti:

    Kyllä tässä edellinen kirjoittaja pahasti aliarvioi alkuperäisen kirjoittajan omaa kokemusta.
    Luepa seuraava ajatuksella : "Tarkemmin tutkittiin 234 Pelastakaa Lapset ryn vuosina 1993-1997 sijoittamaa huostaanotettua lasta. Tämä erillinen tutkimus julkaistaan Child Welfare lehden syyskuussa pidettävän YK:n lasten oikeuksien erityisistuntoon liittyvässä numerossa.

    Tutkimuksessa havaittiin, että tavallisimmat syyt lasten huostaanottoon ovat vanhempien päihteiden käyttö ja vakavat mielenterveysongelmat. Kyvyttömyys asettaa lapsen tarpeet etusijalle on näkyvä piirre kaikissa lastensuojelun toimenpiteitä tarvitsevissa perheissä.

    75% lapsista oli kokenut vakavaa fyysistä ja/tai psyykkistä laiminlyöntiä ennen huostaanottoa ja noin 30% oli kokenut perheväkivaltaa. Lisäksi yli kolmanneksella oli kehityksellisiä tai terveydellisiä ongelmia huostaanottohetkellä ja noin neljänneksellä oli niitä jo syntymähetkellä.

    Valtaosasta lapsista oli kokemusta aikaisemmista huostaanotoista. Kyseinen sijoitus oli lapsille keskimäärin kolmas."

    Edellämainitut kokemukset eivät ole ihan tavallisten lasten elämänkokemusta ja niistä johtuen eivät myöskään sijoitetut lapset ole useimmiten ihan tavallisia lapsia.

    ihan mistä tahansa asiasta, niin vastaus on aina joku seuraavista:
    1) päihteet on suurin syy huostaanottoihin
    2) biot eivät viitsi/osaa hoitaa lapsiaan
    3) mene töihin
    4) lapsia ei tarvitse tehdä, jos ei ole vara elättää heitä

    Eikö olisi helpompaa, että vastaatte vain numerolla, niin ei tarvitse paasata pitkiä litanioita samoista asioista.

    Sillä kenenkään en ole nähnyt kieltävän, etteivätkö päihteet olisi suurin syy huostaanottoihin. Paljon mahdollista, että näin on.

    Tänne kirjoittavista bioista on ilmeisesti iso osa aivan tavallisia lapsensa hyvin hoitavia/hoitaneita vanhempia.

    Monen kohdalla ei köyhyydessä elämisen eteen ole TÄSSÄ TILANTEESSA paljon tehtävissä, että tilanne helpottaisi.

    Neljännen kohdan mukaan saamme julistaa lapsentekokieltoon suurimman osan koko Suomen väestöstä. Sillä mitä varmempi luulet olevasi, että ongelmia ei tule kun lasta suunnittelet, sitä varmemmin niitä tulee, kyllä tämä elämä sen verran merkillistä on. Lapsen saisivat tehdä vain ne, joilla on 20:n vuoden ajalle rahat valmiina lapsen elatukseen ja koulutukseen. Jos joku ajattelee noin, niin siitä vaan! Ei myrkkyään silti joka puolelle kylvää tarvitse.

    Äänestä

Täytyy hattua nostaa Sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Riida kirjoitti:

Silloin tällöin käyn täällä lukemassa näitä juttuja ja huomaan joukossa monenlaista eläjää.

Jokainen sijoitettu lapsi ansaitsee tulla Rakastetuksi, huolehdituksi ja kuunnelluksi. Jokaisella meillä on oikeus saada halauksia, ystävällisiä sanoja ja ymmärrystä, sekä turvalliset rajat elämäänsä.

Nostan hattua jokaiselle sijaisperheeksi ryhtyneelle, sekä haluan jokaisen puolesta kiittää sydämestäni niitä, jotka tekevät työtään sydämellä. Sijaisperheiden sekalaiseen joukkoon vain mahtuu niin paljon niitä perheitä, jotka eivät ymmärrä, jotka eivät välitä.
Me emme ehkä ole ihan tavallisia lapsia, eläminen sijaislapsen kanssa ei ole aina tavanomaista arkea ja siihen vaaditaan suurta sydäntä sekä valtavaa ymmärrystä.

Minun sydämessäni elää yhä suru siitä, ettei kukaan välittänyt, että koko 10-vuotisen sijoitusen aikana kukaan ei halannut minua kertaakaan, ei kysynyt miksi itken. Kun tein jotain väärin, sain aina kuulla olevani surkea, ettei minusta koskaan tulisi mitään.
Kukaan ei huomannut, kun tein jotain oikein. Lopulta karkasin, noista ja niin monesta muusta syystä johtuen, koska en kestänyt enää. Kukaan ei kysellyt perään, sosiaalityöntekijät vain kehottivat alkamaan opiskelun ja unohtivat minut 16-vuotiaana kadulle. Enkä minä osannut apua hakea saati pyytää.
Elämä on ollut melkoiunen taistelu, mutta tässä seison kuitenkin jonkinlaista ylpeyttä tuntien, -minä selvisin.

Vailla vaatteita, tavaroita, elämänohjeita, -mitään lähteneenä, -ei minusta tullut narkkaria eikä alkoholistia. Olen sentään työssäkäyvä kahden pienen lapsen äiti, lasten, joita Rakastan yli kaiken, joiden kanssa kestän mitä vain. Ja sydämessäni elää toivo, että jonakin päivänä voisin antaa Rakastavan ja todellakin ymmärtävän kodin hylätyksi itsensä tuntevalle lapselle, antaa hänelle tai heille sen mitä he tarvitsevat, Rakkautta, aikaa, turvaa ja rajoja. Kaiken sen mitä minulle ei koskaan osattu antaa ja jota kaipasin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu