Ksml 29.08-06 n on juttu Tero Isokääntä nimisestä totaalikieltäytyjästä, joka kysyy: miksi ottaisin rangaistuksen siitä ettenmene armeijaan? Mielestäni nk.tyhmä kysymys. Siksi että niin on lakiin kirjoitettu! Suomessa on asevelvollisuus ja silläsiisti.
Toisessakohdassa hän sanoi miettineensä ns. hullunpapereita, mutta se oli ristiriidassa periaatteellisenpuolen kanssa. Eikö lain noudattamattajättäminen ole ristiriidassa yleistä oikeuskäsitystä vastaan?
Hän sanoo myös uskovansa Jumalaan, eikä miestä ole luotu vahingoittamaan toista. Myös minä uskon Jumalaan ja uskon myös isänmaahani ja olen valmis puolustamaan isänmaani koskemattomuutta vaikka asein, mikäli joku ulkopuolinen sitä halajaisi. Koti, uskonto ja isänmaa ovat pyhiäasioita joita jokaisen tulisi kunnioittaa!
Hän vertaa saamaansa 197vrk.n vankeusrangaistusta tuomioihin joita maassamme annetaan pahoinpitelyistä ja raiskauksista. Samaa mieltä olen siitä, että noista kahdesta annettavat tuomiot ovat aivan liian kevyitä! mutta tuo 197vrk tuntuu aivan kohtuulliselta teon vakavuuteen nähden. Ei Suomen kokoinen kansa kykene puolustamaan rajojaan uskottavasti ilman asevelvollisuutta.
myös siviilipalveluksen pituutta hän arvostelee 13kk vs. 6kk, miksi siviilipalveluksesta tulisi tehdä houkutteleve vaihtoehto? maamme tarvitsee nuo nuoretmiehet ja väitänkin suurimmanosan noista miehistä arvostavan kokemaansa jälkikäteen.
Elämämme on täynnä valintoja. Hän on tehnyt omansa ja tyytyy siihen, minä teen omani ja tyydyn siihen, Yhteiskunta asettaa tietyt rajat joiden puitteissa tulee elää ja meidä kansalaisten tulee tyytyä siihen.
Rajoja toki voidaan muuttaa yhteisellä päätöksellä, muttei muuten. Valtakunnan rajoja ei mielellään sitenkään.

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=1500000000000155&posting=22000000018434727
shit, taas joku alkaa avautumaan. Kyllä itsenäisyyden viimeisetkin rippeet meni silloin kun maa antoi pois oman rahansa.
Valtion rahan haaskausta koko armeija. Islanti on sen verran fiksu maa että on tajunnut sen jo aikapäivää sitten.
Luuletko muuten että jos sota tulee niin siitä paljonkaan on hyötyä juosta rynkyn kanssa metsässä ja mölistä kun vihollinen jolla on ydinase lataa sellaisen tussauksen että suomesta voidaan tehdä iso parkkipaikka.. heeehehe
On surullista lukea kommentteja joissa ei ole mitään oikeaa ajatusta tukena.
Aina aivottomat vetoavat sotaan ja Venäjän asevoimien mahdolliseen hyökkäykseen.
Tosiasiassa huomattavasti suuremman uhan luo Neukkukansa, joka saattaa millointahansa saada tarpeekseen ja ruveta liikehtimään kohti meidän rajojamme.
Luuleeko joku, että muutama rajavartija ja tullimies pysäyttää sellaisen massan?
Niinkauan kuin meillä on eduskunta, hallitus ja oma presidentti, olemme itsenäisiä.
Markastaluopuminen oli demokraattinen päätös, sen tekivät kansan valitsemat kansanedustajat.
Islantilaiset ovat juuri nyt ihmeissään, sillä USA on siirtämässä joukkonsa pois Islanninmaaperältä ja luopuu tukikohdastaan siellä.
Islanti etsii uutta keinoa maansa puolustamiseksi.
Islannissa ei ole kohta lentokenttää, sillä Usa on ylläpitänyt sitä ja Islantilaisten omatvarat eivät kuulemma riitä siihen.
Mikäli Neukut haluavat vallata maamme sotilaallisesti, ei heidän tarvitse eikä kannata sitä ydinaseella tehdä.
Tuskimpa he Suomenkokoista parkkipaikkaa tarvitsevat.
Puolustusvoimia tarvitaan ja asevelvollisuus on paraskeino sen ylläpitämiseksi!!!
Heeheeheeheeheeeeee....vai miten se oli?
Mikä sinä olet siinä surkuttelemaan, kun olet vähintään yhtä pihalla. Surullisinta on kun tyrmää toisen mielipiteen vähättelevään sävyyn, vaikka itse ei tiedä sen paremmin.
Missä tosiasiassa venäjän kansalaiset tänne massana ovat höykimässä? Et taida tuntea pätkääkään sikäläistä kulttuuria, haluja tai oloja?
Markasta luopumiseen johtaneesta kehityksestä, eduskunnan toiminnasta ryhmäkureineen, ja sen demokraattisuudesta voidaan olla ihan oikeutetusti erimielisiä.
Islannin puollustustilanne ei ole selkeä, mutta eipä kukaan voi vakavasti väittää, että sinne kukaan olisi tulevaisuudessa hyökkäämässäkään. Ja eikähän Islanti turvatakuut saa säilytettyä tavalla tai toisella.
Ai Islannissa ei kohta ole lentokenttää? Nehän on tunnetusti tosi köyhiä. LOL
Mielestäni on typerää valittaa totaalikieltäytyjistä. Koska he eivät halua sotia, tuskin heistä mitään hyötyä olisi maallemme, vaikka heidät pakotettaisiin armeijaan. Ei semmoisista nysvistä ole meille mitään hyötyä. Seisoisivat vain sota-aikana tumput suorana rajalla itkemässä. Veljeni on totaalikieltäytyjä, siskoni on käynyt armeijan. Mieheni ei silmäsairautensa takia armeijaan päässyt(/joutunut), hänen siskonsa kävi sen. Meitä on moneksi.