Minkä ikäisenä?

3xäiti

Uteliaisuuttani kyselen.. Minkä ikäisenä olette jättäneet jälkikasvuanne yksin kotiin yöaikaan?? Tyttäreni oli kaverilla yökylässä viikonloppuna, ja kertoi (jälkeenpäin) ettei vanhemmat olleet kotona. Hämmästelin tätä, jolloin hän sanoi kaverin olevan yksin kotona koko viikonlopun. Kyseessä 13 vuotias. Itse en jättäisi yksin kotiin edes yhdeksi yöksi, saati koko viikonlopuksi. Tyttäreni mukaan tämä on varsin yleinen käytäntö kaveripiirissä..

34

8779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa ihmettelen

      En ole jättänyt koskaan alaikäistä yksin kotiin yöksi. Esikoinen on nyt 17-vuotias. Valitettavasti nykyään on tavallista, että jo 10-12-vuotiaat ala-asteikäiset jätetään yöksi yksinään tai keskenään kotiin. Äiti ja isä ovat kesämökillä, lomamatkalla tai kylässä. Minusta nämä hulttiovanhemmat ovat täysin vastuuttomia eivätkä välitä lapsistaan pätkääkään!

      Selvitä suoraan kyläpaikan vanhemmilta, ovatko he varmasti kotona, kun lapsesi on menossa heille kylään. Jos lapset aiotaan jättää yöksi keskenään, kiellä yökyläily.

      • holtitonhulttio

        Oon aina ihmetellyt miten juuri minun tupaani armeijassa oli määrätty kaikkei säälittävimmät miehen alut. Täysi-ikäisiä karvapalleja jokainen, mutta potivat niin tajutonta koti-ikävää kokoajan. Nyyhkyttivät yöt läpeensä ja hyvä etteivät sänkyjään kastelleet. Muu selviytyminen parranajosta lähtien aivan yhtä avutonta.

        Ilmeisesti ne eivät olleetkaan mitään erikoistapauksia kun kerta näitä passaaja-paapoja -äitejä oikeasti näytää löytyvän.

        joko tuo oli aivan joku provo tai sitten on asiat on kyllä todella huonolla mallilla jos äiti ei uskalla 17 vuotiasta nuorta antaa viettää öitä ilman äitin huoltapitävää läsnäoloa. NAURETTAVAA!!

      • mammax2
        holtitonhulttio kirjoitti:

        Kyllä jo 17 vuotiaan voi jättää yksin yöksi. Meillä 16 vuotias on jo öitä silloin tällöin yksin.Olen tehnyt selväksi että yksikin valitus naapureilta niin yöpymiset loppuu siihen. Ja hyvin on mennyt...ainakin tähän asti.

      • äiti kans
        mammax2 kirjoitti:

        kyllä meillä jo 17v on ollut yksin kotona viikonloppuisin ja loma aikoina. Millähän konstilla 17v raahaa esim. viikonloppuisin mökille? Olen käyttänyt samaa uhkailua ja hyvin on toiminut, huusholli kunnossa eikä naapuritkaan ole valittaneet.

      • äiti kans

        hulttiovanhempia me olemmekin. Älä nyt vaan tukehduta alaikäisiäsi huolenpitoosi, arvelempa että kapina nousee vielä teidän perheessä.Tiedätkö että lasten olisi jossain vaiheessa itsenäistyttävä ja hyvä alku olisi jos 17v voisi olla edes joskus yksin kotona öitä. En katso olevani hulttiovanhempi jos nuoreni on yksin öitä kotona, "pelisäännöt" on sovittu ja normaali nuori kyllä tajuaa kuinka niitä noudatetaan,.

      • lapsonen ;)

        Ikää löytyy tällä hetkellä vajaat 17, ja olen ollut yksin öitä kotona iät ja ajat. Vanhempani kyllä välittävät minusta ja kolmesta sisaruksestani, ja luottavat meihin kahteen vanhimpaan niin paljon, että uskaltavat jättää meidät kotiin.

        Ensimmäinen kerta taisi olla viidennellä, tosin silloin vanhemmat lähtivät illalla, ja tulivat aamusta kotiin. Hyvin on aina mennyt, joten olen saanut jäädä kotiin aina kun haluan. Nykyään olen ollut vajaan viikonkin kesällä yksin kotona.

        Olen aina hoitanut kouluni vastuullisesti, osaan tehdä ruokaa, siivota ja pyykätä tarvittaessa. En pidä bileitä, en edes juo usein. Ei kukaan voi sanoa, että minut on kasvatettu huonosti vain sen takia, että osaan hoitaa kotia ja olen itsenäinen. Voitko tosiaan sanoa, että vanhemmat, jotka luottavat kohta aikuiseen lapseensa, ovat hulttioita?

        Tietääpähän sitten, ettei lapsi omilleen muuttaessaan ole avuton ja itke koti-ikäväänsä, koska vanhemmat eivät antaneet tilaa itsenäistyä. Minä tiedän ainakin, että osaan hoitaa asiani, kun muuton aika tulee.

      • eikä ole ikinä
        lapsonen ;) kirjoitti:

        ollut yksin yötä kotona.
        Mihin mä meen, että se sais kokeilla olla yötä yksin himassa,hotelliinko?

      • vaan
        eikä ole ikinä kirjoitti:

        ollut yksin yötä kotona.
        Mihin mä meen, että se sais kokeilla olla yötä yksin himassa,hotelliinko?

        sukulaisille, mökille?

      • 3xäiti
        holtitonhulttio kirjoitti:

        Oon aina ihmetellyt miten juuri minun tupaani armeijassa oli määrätty kaikkei säälittävimmät miehen alut. Täysi-ikäisiä karvapalleja jokainen, mutta potivat niin tajutonta koti-ikävää kokoajan. Nyyhkyttivät yöt läpeensä ja hyvä etteivät sänkyjään kastelleet. Muu selviytyminen parranajosta lähtien aivan yhtä avutonta.

        Ilmeisesti ne eivät olleetkaan mitään erikoistapauksia kun kerta näitä passaaja-paapoja -äitejä oikeasti näytää löytyvän.

        joko tuo oli aivan joku provo tai sitten on asiat on kyllä todella huonolla mallilla jos äiti ei uskalla 17 vuotiasta nuorta antaa viettää öitä ilman äitin huoltapitävää läsnäoloa. NAURETTAVAA!!

        No niin, jos vastasitte haukkujat alkuperäiseen viestiin, niin kysyin 12-13 vuotiaitten yksin kotona yöpymisestä. Ei ollut kyse 17 vuotiaasta! Eli kyse on 7 luokan juuri aloittaneista nuorista/lapsista. Blondi (ja joku toinen äiti) taisi vastata asiallisesti. Teille muille: Lakatkaa vaahtoamasta idiootit!!

      • Luokittelit juuri itsesi
        3xäiti kirjoitti:

        No niin, jos vastasitte haukkujat alkuperäiseen viestiin, niin kysyin 12-13 vuotiaitten yksin kotona yöpymisestä. Ei ollut kyse 17 vuotiaasta! Eli kyse on 7 luokan juuri aloittaneista nuorista/lapsista. Blondi (ja joku toinen äiti) taisi vastata asiallisesti. Teille muille: Lakatkaa vaahtoamasta idiootit!!

        Vaikka juttu olisi muuten mennyt kohdilleen, paljastit jotain tärkeää itsestäsi ja asenteestasi, kuten myös sivistyksesi tason; "Lakatkaa vaahtoamasta idiootit!!"

      • juskaltaisi jättää

        13-vuotiaita yksin kokonaiseksi viikonlopuksi. En kyllä jättäisi yhdeksi yöksikään...
        Annas olla, kun murrosikä on parhaimmillaan niin vielä vähemmän uskaltaisin jättää murkkuja viikonlopuksi yksin kotiin... Tietysti jokainen tuntee oman lapsensa, mutta kyllä murkuilla kilteillekin voi siinä vaiheessa tulla monenlaista ideaa mieleen......... ja niitä ei ole kiva setviä...

      • jättää viides luokkalainen
        lapsonen ;) kirjoitti:

        Ikää löytyy tällä hetkellä vajaat 17, ja olen ollut yksin öitä kotona iät ja ajat. Vanhempani kyllä välittävät minusta ja kolmesta sisaruksestani, ja luottavat meihin kahteen vanhimpaan niin paljon, että uskaltavat jättää meidät kotiin.

        Ensimmäinen kerta taisi olla viidennellä, tosin silloin vanhemmat lähtivät illalla, ja tulivat aamusta kotiin. Hyvin on aina mennyt, joten olen saanut jäädä kotiin aina kun haluan. Nykyään olen ollut vajaan viikonkin kesällä yksin kotona.

        Olen aina hoitanut kouluni vastuullisesti, osaan tehdä ruokaa, siivota ja pyykätä tarvittaessa. En pidä bileitä, en edes juo usein. Ei kukaan voi sanoa, että minut on kasvatettu huonosti vain sen takia, että osaan hoitaa kotia ja olen itsenäinen. Voitko tosiaan sanoa, että vanhemmat, jotka luottavat kohta aikuiseen lapseensa, ovat hulttioita?

        Tietääpähän sitten, ettei lapsi omilleen muuttaessaan ole avuton ja itke koti-ikäväänsä, koska vanhemmat eivät antaneet tilaa itsenäistyä. Minä tiedän ainakin, että osaan hoitaa asiani, kun muuton aika tulee.

        eli 11 vuotias yöksi kotiin ilman vanhempia. Itse jos tietäisin 11vuotiaan lapsen joutuvan olemaan öitä yksin, tekisin lastensuojeluilmoituksen.

      • poika 89

        kyll must 13 vuotias on sen verran iso et yhen tai kaks yötä pärjää yksin kotona.tietyst olis hyvä olla joku lähel asuva aikuinen jolle soittaa jos tulee ongelmia.mä ite olen 10-11
        vuotiaasta asti ollu satunnaisesti yön yksin kotona mutsin ollessa töissä ja 13 vuotiana olin ekan kerran koko viikonlopun yksin mutsin ollessa jollain sukulaisella kylässä.ihan hyvin mä olen aina pärjänny.nykyään saatetaan isäpuolen isompien lasten kans olla viikkokin keskenään koton porukoitten ollessa esim mökil pienempien lasten kans.ei se
        must kenestäkään tee hulttiovanhempaa jos luottaa lapseen sen verran et antaa sen olla välil yksin yön kotona.ei voi muuta sanoo kun et lähinnä ihmetyttää nää vanhemmat jotka kirjottaa etteivät voi jättää esim 16 vuotiasta ees yheks yöks kotiin.olis kiva kuulla näiltä vanhemmilta et miksei
        teidän lapset pärjäis ees yhtä yötä yksin kun jotkut saman ikäset opiskeliat asuu yksin jatkuvasti ja pärjäävät ihan hyvin.toiseks olis kiva kuulla et miten nää samaiset lapset
        sitten tulee pärjäämään myöhemmin omillaan jos eivät koskan aikaisemmin ole olleet edes yhtä yötä ilman äitin ja isän turvaa.kyll vähän sääliks käy niitä pullamossö lapsii jotka joutuu jossain vaihees armeijjaan ja omilleen asumaan sieltä äidin ja isän turvallisesta kodista.

    • blondi-72hki

      Meillä on yhden kerran ollut yhden yön 13v likka ja ERINOMAISESTI meni!
      Tyttö ei pyytänyt kavereita edes käymään ja lähellä asuva kummitäti soitteli ja kyseli kuulumisia eli jos ois ollut ongelmia niin hän olisi ehtinyt meille alle 5ssä min.
      En nyt muista sitä tilannetta miksi tyttö oli yön yksin mutta itse halusi vaikka vaihtoehtona olisi ollut mummille meno jonne muutkin likat menivät silloin..

      • niin muistanut :)

        Kerroit tuolla itsestäsi bailaavasi mielelläsi, jopa selvänä, mutta ehkä oli nyt sellainen reissu, että tuli bailattua nesteen kanssa :)

      • blondi-72hki
        niin muistanut :) kirjoitti:

        Kerroit tuolla itsestäsi bailaavasi mielelläsi, jopa selvänä, mutta ehkä oli nyt sellainen reissu, että tuli bailattua nesteen kanssa :)

        sillä olin silloin liikkeellä mieheni kanssa joka on raivoraitis ja yhdessä kun olemme niin emme todellakaan juo joten oliko ongelmia muita;)???

      • vikaa???
        blondi-72hki kirjoitti:

        sillä olin silloin liikkeellä mieheni kanssa joka on raivoraitis ja yhdessä kun olemme niin emme todellakaan juo joten oliko ongelmia muita;)???

        Ei voi mitään.

    • Äiskä myös

      Minun mielestä ei voi tuijottaa vain ikää, riippuu myös lapsista. Minun lapset eivät suostuneet menemään mummolaan yöksi ollessaan 10 ja 12. He halusivat jäädä kahdestaan kotiin kun lähdin tanssimaan. Minulla oli kännykkä mukana ja katselin sitä säännöllisin väliajoin. Lapsilla ei ollut mitään hätää vaan pärjäsivät erittäin hyvin.

      Tästä on jo 5 vuotta ja tämän jälkeen he eivät ole lähteneet muualle vaikka minulla viimeiset vuodet on ollut jopa 1-2 yön ulkomaanmatkoja. Tosin jos olen koko yön poissa pakotan heidät mummolaan (300 m)syömään. Koirankin he ulkoiluttavat ja syöttävät vaikka olen poissa.

      Kyllä lapset itsenäistyy kun heihin luottaa. Täytyy vain muistaa että yksin oleminen on niin henkilökohtaista. Siskon lapset ovat nyt 10 ja 12 ja he eivät suostu jäämään yksin kotona edes sen aikaa että aikuiset menevät kauppaan.

      Joten kuuntele myös lapsia, kännykät ovat nykyään olemassa joten ei hätää.

    • vajaat 15-vuotiaana

      ekan kerran yksin yhden vuorokauden. Seurana oli naapurin samanikäinen poika ja hänen vanhempansa olivat "hälytysvalmiudessa."

      Seuraavan kerran oli yksin 1½ vuotta myöhemmin ja silloinkin seurana oli luokkatoverinsa. Luokkatoverin vanhemmat olivat tietoisia, että pojat ovat kodissamme keskenään.

    • tyttö1989

      Olen 17 vuotias tyttö, ja asunut yksin vuoden päivät. Ovatko vanhempani "hulttoioita" kun ovat antaneet alaikäisen (16 vuotiaan) asua yksin "suuressa ja vieraassa kaupungissa", aivan sen takia, että lukioon oli päästävä? Ihmetyttää tosiaan, ettei 17 vuotias ole ollut yksin edes kotonaan yötä.

      • mammax2

        muutin omaan asuntoon 16 vuotiaana.

      • Kahlil Gibran
        mammax2 kirjoitti:

        muutin omaan asuntoon 16 vuotiaana.

        Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi, he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.
        Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, sillä heillä on heidän omat ajatuksensa. Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan, sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa, jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
        Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa, mutta älä yritä heistä tehdä itsesi kaltaista, sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
        Sinä olet jousi josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet. Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.
        Tämä runo on ollut oma ohjenuorani lasteni kasvatuksessa. Mielestäni meidän vanhempien tulee muistaa ettemme todellakaan kasvata lapsiamme itseämme varten. Meidän on opittava antamaan vastuuta lapsillemme pikkuhiljaa. Opittava luottamaan heihin, sillä vain näin heistä kasvaa fiksuja ja omillaan toimeentulevia nuoria/ aikuisia. Omat lapseni ovat siis ollet kotona yksin yötä ensimmäisen kerran tuossa 12 vuotiaana, niin että on ollut kaveri seurana. Tiukat pelisäännöt yksin kotona yöpymiselle on myös annettu ja niiden rikkominen tietäisi loppua yksin kotona yöpymiselle. Naapurissa tiedetään tilanne ja juuri tuossa muutama päivä sitten naapuri totesikin että kun meidän lapset ovat yksin yötä kotona he ovat niin hiljaa ettei heidän edes tiedä olevan kotona. Luottakaa lapsiinne niin he yleensä myös ovat luottamuksenne arvoisia. Ja vielä, ylisuojelevuus ei todellakaan voi olla lapsen myöhemmän elämän kannalta hyvästä. Lasta voi ja pitää rakastaa hieman vapautta antavalla kasvatuksella.

      • Anonyymi
        Kahlil Gibran kirjoitti:

        Ei vittu😂 totuus on että ne on sun omia lapsia jos ne on tullu susta lmaoo ja sun lapset kuuluu sulle kelle muullekkaa sul varmaa ollu huono lapsuus ku ajattelet noin luuleks et joku 4 vuotiaski on joku itsenäinen ja sellane joka haluu olla yksin oot vitun tyhmä No toivottavasti oot tässä 15 vuodessa ees vähän viisastunu😭 ite en ees ollu syntyny tän keskustelun aikana ja oon sua fiksumpi oon 07 lol

    • Puliniia

      Olinkohan minä vielä kuudentoista, kun vanhemmat vasta uskalsivat jättää minut yksin kotiin. Ja sekin oli ensin pariksi päiväksi. No toisaalta, olin ollut jo reilu puoli vuotta mieheni luona käymässä aina viikonloppuisin.

      Ei meidän vanhemmilla vaan olisi koskaan tullut mieleenkään jättää 13-vuotiaana minua yksin yöksi kotiin. Ja jos menin kaverille yöksi, he olivat todella tarkkoja oliko siellä vanhemmat kotona vai ei. Jos eivät olleet, saimme olla siellä kaverin kanssa, mutta meidän piti tulla meille yöksi.

      13-vuotiashan on täysin lapsi vielä, vasta nuoruuttaan aloittamasta. Miksi heidät pitäisi sen ikäisinä jo jättää yksin kotiin? :(

      • Anonyymi

        13 vuotias saa olla yksin kotona jos on sen verran kypsä ihmiset on erilaisia!! ja hyvähän se on harjotellu itsenäistymistä vaikka onhan se tosi aikasta tossa iässä mut jokkut muuttaa JO 16 vuotiaana pois kotoo se ois kyl mulle ainaki tosi aikasin enkä ite todellakaa haluis muuttaa noin nuorena pois kotoo mut jokkut haluu hehe

    • jennnnnnnni

      olin 8.luokalla melkein viikon yksin kotona ku porukat oli lapissa ja hyvin pärjäsin .

    • niin olin

      Itse olin 13-vuotiaana. Isoveljen kanssa taisin olla viikonloppua joskus kahdestaan 12-vuotiaana (hän 15).

      Molemmat edelleen oikein hengissä ja "hyvillä teillä". Nuorin siskoni on nyt 12, eikä häntä uskalla jättää edes illaksi yksin niin, että pitäisi mennä omin avuin nukkumaan (vanhemmat poissa esim. klo 23 asti). Eijei. Ei onnistuisi =) Kai tuo aika yksilökohtaista...

    • -n22-

      omiin lapsiin on kaiken lähtökohta.Jos se on kunnossa niin silloin homma toimii.

      Minut on jätetty yöksi yksin 13-vuotiaana,sain pyytää jonkun kaverin/kavereita.Pisimmillään olin pitkän viikonlopun.Vanhemmat jättivät ruokaa kaappiin ja rahaa jos tarvitsee lisää ostaa.

      Kun olin vanhempi,(n.16-17v) jättivät he myös 3 vuotta nuoremman pikkusiskon kanssani.

      Aina on hyvin mennyt,luottamus säilynyt ja osoitettu olevamme sen arvoisia.

      On lapsikohtaista minkäikäisen voi jättää yksin kotiin.Joitakin kun pidetään "vauvoina" vielä lukioiässäkin.
      Vanhemmat:Luottakaa lapsiinne,antakaa heille tilaa aikuistua...

      • Äiti-ihminen

        Kysehän ei ensisijaisesti ole luottamuksesta, vaan huolenpidosta ja vanhemman vastuusta. Minusta 13-vuotias on liian nuori jätettäväksi yökausiksi yksin. Voi tulla monenmoista tilannetta, jossa tarvitsee apua - ja pelkojakin. Tietysti on vähän eri asia, onko kyse kerrostalosta vai omakotitalosta. Omakotitalossa voi olla aika pelottavaa pimeänä yönä. Jos on pakko jättää esim. vanhemman työn takia tuon ikäinen yksin, olisi oltava hyvä turvasuunnitelma, vaikka sopimus naapurin kanssa, että tarvitessaan voi lapsi sinne mennä.
        Tämä keskustelu muuten ei monissa Euroopan maissa olisi edes mahdollinen, niin selvästi pidempään niissä huolehditaan todella tarkasti lapsista. Suomessa aikuistetaan turhan varhain.

      • -n22-
        Äiti-ihminen kirjoitti:

        Kyse omakotitalosta.Meidät onkin kasvatettu pienestä pitäen hoitamaan omakotitalon askareita,ei peukalo keskelle kämmentä.

        Rakkautta ja huolenpitoa perheessämme kyllä on/oli.

        Se on totta,että pelottavaa olisi ollut yksin.Siksi oli aina kavereita tai/ja sisko seurana.
        Yksin siinä talossa olin vasta 18-vuotiaana ja sekin oli pelottavaa,jäi ainoaksi kerraksi :)

        Kanssasi olen samaa mieltä siinä että nykyään aikustutaan liian varhain.Jo 10-vuotiaat tekevät ties mitä ja kulkevat lähes aikuisten vaatteissa.

      • Juttu leviää

        En uskalla täällä Kehä III:n sisäpuolella jättää 16- vuotiasta yksin kotiin, vaikka naapurit olisivatkin lähellä. Aina voi käydä niin, että lapsi kertoo kaverilleen olevansa yksin ja tieto leviää vääriin korviin. Eikös juuri viime kesänä käynyt Espoossa niin, että kolme miestä meni yksin kotona olevan pojan kotiin ja varasti tietokoneen?
        Ja tuttuja ovat ne monet tarinat, kun kotibileet ovat ryöstäytyneet "isäntäväen" hallinnasta. Itse en halua kutsumattomia vieraita kotiini, joten muutaman vuoden täytyy lomailla lasten ehdoilla, kunnes ovat tarpeeksi vanhoja. Onneksi olemme toistaiseksi vielä saaneet lapset mökille ja matkoille mukaamme. Mutta jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee ja toivottavasti näkee silloin lapsensa parhaan myös.

      • yh äiti
        Juttu leviää kirjoitti:

        minä olen mennyt monessa asiassa lapsen ehdotuksen mukanaan ja aina hän on silloin ollut valmis.Hän oli iltapäiväkerhossa kunnes sanoin että nyt ei enää-hyvin meni.Vein hänet isälle niin kauan kunnes sanoi:menen yksin,kännykkä taskussa.HYvin meni.Hankin lapsenvahdin niinkauan harrastus illakseni kun sanoi:olen jo yksin,en tarvitse enää hoitajaa,hyvin meni.Kun eka kerran olin yhden vuorokauden pois ja puhuimme mummon tulosta seuraksi,hän silloin 13v.,hän sanoi:olen yksin.ja oli ja hyvin meni.Nyt lähden sunnuntaina aamulla ja mummo tulee seuraksi vasta maanantai iltana hänen omasta halustaa olla yksinkin.OLen varma että kaikki menee hyvin.Tällä palstalla joku kirjoittikin että monet lähtee kouluun 16 vuotiaana ja mitäs sitten?Sitte ollaan ihan onnettomia.Itse ajattelen että pitää antaa kasvaa ja tavallaan myös kasvattaa isoksi.Mutta on myös opettettava,mihin soittaa jos sattuu jotain,jättää rahaa jos satuttaa ja pitää päästä vaikka lääkäriin ja opettaa mihin silloin pitää mennä,jos joku tulee väkisin sisään pitää opettaa poliisille soitto ym.Ja kun on kännykkä aika mitä ihmettä me vanhemmat ollaan puhelin soiton päässä ja voi kysyä neuvoa.Minä lähden hyvällä mielellä ja annan 16 vuotiaani opetella turvallisesti elämistä yksinkin vaikka asummekin Espoossa.Antakaa hyvät ihmiset lastenne opetella elämistä!

    • Yhden teinin äiti

      Oma 13-vuotiaani on ollut naapurilla yökylässä, kun sieltä oli vanhemmat yön poissa. EI ollut ongelmia. Toisaalta, olin itse kotona ja olisivat voineet tulla tänne jos olisi alkanut pelottaa.

      Kaksin olivat tytär myös kesällä kaverin "mökillä" pari yötä, mökillä tosin myös aikuista seuraa vähän pitämässä silmällä. Kaksin tulivat bussilla muutaman tunnin matkan takaisin kotiin, päivää suunniteltua aikaisemmin. Omista tahdoistaan:)

      Riippuu lapsesta, voiko jättää yöksi yksin vai ei. Osa 13-vuotiasta alkaa olemaan jo aika kypsia ikäisikseen (vaikka lapsia vielä ovat, tiedän) ja tälläiset lapset uskaltaakin jättää yksin helpommin, kuin lapsellisemmat tai "rämäpäiset" lapset... Ja ei kai kukaan vanhempi lähde pois antamatta lapselle "eväitä" selvitä yöstä; rahaa, puhelimet jne.

      Suomea ja muuta maailmaa on vähän paha lähteä vertailemaan, koskaMaailmalla on elämäkin ihan toisenlaista, riskit ihan toista luokkaa kun täällä meidän lintukodossamme. Itsekin muutin perheeni kera takasin Suomeen juuri tuosta syystä, täällä on lapsen turvallisempaa kasvaa.

    • TEINI666

      No olinhan minä 15 vuotiaana aika paljon viikonloppuja kotona "yksin" yleensä siellä oli jonkun verran kavereita ja kaljaa. Ikinä ei tullut naapureilta valituskia. Ja nytkin itseasiassa on vanhemmmat pois kotoa ja tällä hetkellä vedän yskänlääkettä kurkkuun kohta alkaa oleen aika sekanen olo!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9549
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4057
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2810
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2574
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      183
      2559
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1645
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe