ASUNTOJA PÄRNUSSA

Kakkosasunto seniorivarustuksella

Pärnun keskustan tuntumaan syyskuussa valmistuvassa Paju viiden asuntokokonaisuudessa on otettu huomioon erityisesti ikääntyvien tarpeet.

57:n huoneiston kompleksi on ensimmäinen senioripalveluilla varustettu taloyhtiö Virossa, mutta asunnot sopivat hyvin myös esimerkiksi lapsiperheille.
Paju Viisi sijaitsee keskellä idyllistä pärnulaista omakotitaloaluetta. Päärakennus toimi 1900- luvun alussa kasarmina. Kolme uutta rakennusta yhdistyvät saumattomasti yli sata vuotta vanhaan päätaloon.
Alue on aidattu ja vartioitu. Pihalla on parisenkymmentä autopaikkaa sekä kahdeksan lämmitettyä autotallia. Lisäksi kadulta on varattu pysäköintitilaa.
Kolmikerroksisessa päärakennuksessa on hissi, jolla pääsee kerrosten lisäksi yhteiselle kattoterassille, josta aukeaa upea näköala yli aluetta ympäröivien omakotitalojen pihojen.
Asunnot ovat laadukkaasti varusteltuja ja sopivat suomalaiseen makuun. Huoneistojen koot vaihtelevat 27:stä neliöstä yli sataan. Varustelutasosta kertonee jotain se, että kaikissa asunnoissa on internetvalmiudet sekä talon sisäinen puhelinverkko, jossa sisäiset puhelut ovat ilmaisia.
Keittiöt ovat rakennettu ja kalustettu täysin valmiiksi. Lähes jokaisessa huoneistossa on sauna. "Sisustuksen on suunnitellut tunnettu sisustusarkkitehti Liis Raudsepp", kertoo projektia vetävä Heiki Laiverik. "Myös arkkitehtimme Kalju Kisand onnistui luomaan toimivan kokonaisuuden, jossa on paljon avaruutta", jatkaa Laiverik.
Asuntoja markkinoidaan voimakkaasti suomalaisille ja ne ovat myynnissä myös suomalaisessa kiinteistönvälitystoimistossa. Aivan ilmaiseksi ei huoneistoihin kuitenkaan pääse käsiksi. Neliöhinnat ovat hieman alle 2 000 euroa.
Asuntoja Virossa markkinoivan Jens Moustgaardin mukaan hintalaatusuhde on kohdallaan ja kiinnostus huoneistoja kohtaan on ollut kova. Lähitulevaisuudessa avautuu Paju viiden kotisivu osoitteissa www.paju5.fi ja www. paju5.ee.

[Teksti: Timo Huttunen]
3483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • EN OTTAISI...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oscars kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu