Pointti

Hei!

Mielipiteitä ja kiistelyitä siitä, että pitäisikö Turkkiin lähteä vai kenties perua jo varattu matka, on palstoilla lukuisia. Meistä jokaisen on tehtävä itse se ratkaisu, ei sitä kukaan toinen pysty puolestamme ratkomaan.

Itse ilmaisin jo aiemmin oman mielipiteeni, ja ajattelin laittaa sen vielä luettavaksi, jotta meistä jokainen voi miettiä - kaikessa rauhassa -miten haluaa asiaan suhtautua.

Tässä omani:
Itse en matkaani peruisi, jos sellainen olisi juuri tällä hetkellä varattuna.

En toimisi kuten minun oletetaan toimivan.
En antaisi noille (esim. PKK) valtaa päättää minun elämästäni. Heidän tavoitteenaanhan on kitkeä mm. turismi pois Turkista, olla kaikkea muuta kuin länsimaalainen valtio, puhumattakaan osallistua Turkin saattamiseksi EU-kuntoon. He tuskin edes tietävät sitä, minkälaista on elää - tai ainakin yrittää elää länsimaisesti ja tehdä työtä, josta voisi saada edes jonkinlaisen toimeentulon.

Haluan omalla panoksellani olla osallisena turistien mukanaan tuomassa elinkeinossa, jonka avulla edes osa tavallisista turkkilaisista saa toimeentulonsa. Jos he eivät siellä tule toimeen, niin silloinhan meidän on vaan hyväksyttävä se, että enemmissä määrin heistä lähtee länteen paremman toimeentulon vuoksi. Totuus on kuitenkin se, että harva sitä haluaa perheestään erota, edes rahan vuoksi, mutta koska perheen toimeentulo tulee turvata, ei välillä muita mahdollisuuksia ole.

Suurin syy kuitenkin Turkin-matkoissani on se, että viihdymme siellä, rakastan turkkilaista ruokaa, haluamme tavata ystäviämme, nautimme lämmöstä... ja tiedän, että en ole yksi ja ainoa, joka näin tekee.
101683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En peru ensi lauantain lähtöäni Alanyaan. Riski on olemassa, mutta otan sen.

Äänestä

Niin kuin kirjoititkin et ole mielipiteesi kanssa yksin vaan meitä on muitakin. Surullisinta yleensäkin terrori-iskuissa on se, että ne kohdistuvat ihmisiin, jotka ovat täysin viattomia ulkopuolisia ja jotka eivät ole vastuussa niistä poliittisista tarkoitusperistä millään lailla joita terrori-iskuilla ajetaan.

Äänestä

kirjoituksesi oli erittäin hyvä,ja yhdyn samoihin ajatuksiin kuin sinäkin!!

Äänestä

Eikö kaikkien turkkilaisten pitäisiä kitkeä terrorismi pois maastaan, he, jos kuka pystyisivät siihen. Ei kannattais EU;hun yrittää ennenkuin maan sisäiset ongelmat on ratkottu, kaiken lisäksi muslimivaltio! Unioniin ei kannattaisi minun mielestäni näitä hyväksyä. Minä olen kaksi kertaa käynyt Turkissa, päätin jo aikoja sitten että tuonne en enään mene. Kukinhan saa matkustaa mihin tykkää, minä pidän kaukoidästä, Budhhalaisuus on paljon ystävällisempää kuin islam.

Äänestä
  • "Budhhalaisuus on paljon ystävällisempää kuin islam."

    No etpa nayta Sri Lankaaan koskaan eksyneen.... Suorastaan ironista: yksi maailman pahimpia sisallissotia jossa itse buddhalaismunkit on polttaneet "vaarauskoisten" koteja jakouluja. Vaarauskoiset tassa tapauksessa hinduja.

    Äänestä

  • Zeynep1 kirjoitti:

    "Budhhalaisuus on paljon ystävällisempää kuin islam."

    No etpa nayta Sri Lankaaan koskaan eksyneen.... Suorastaan ironista: yksi maailman pahimpia sisallissotia jossa itse buddhalaismunkit on polttaneet "vaarauskoisten" koteja jakouluja. Vaarauskoiset tassa tapauksessa hinduja.

    vainotaan myös muslimeja.

    Äänestä

  • Tämä kuuluu mielestäni politiikka -palstalle, ei tänne.

    Kun ei mitään mistään tiedä, niin asiat näyttävät oikein somilta. Hindulaisuus kunnioittaa elämää niin paljon että monet hindut ovat kasvissyöjiä, samoin buddhalaiset. Buddhalaisuus kykenee valitettavasti ihan samaan. Ja Kristus käskee rakastamaan vihollista ja kääntämään toisen posken. Islam kunnioittaa krisittyjä "Kirjan kansana".

    Hieno homma. Kaikki edellä mainitut syyllistyvät jatkuvasti toisuskoisten vainoon ja murhaamiseen.

    Tuli aikoinaan opiskeltua uskontotiedettä ja teologiaa Helsingin yliopistossa. Huomasin että tällaiset yleistykset ovat vähintään lapsellisia. Bhagavadgitan viisaus ei välttämättä estä kansanmurhaa.

    Onko näillä keskustelupalstoilla välttämättä oltava tyhmä?

    Äänestä

...kitkeä turismi pois Turkista ?

PKK:n tarkoitus on saada kurdeille oma valtio, vrt. miten kävi Israelissa toisen maailmansodan jälkeen...

Äänestä
  • PKK on terroristijärjestö, jonka tavoitteena on aiheuttaa tuhoa ja kaaosta Turkissa. Toissijaisena tavoitteena on sosialistisen kurdivaltion muodostaminen hajoittamalla Turkki sekä leikkaamalla palat mm. Iranista ja Irakista tälle valtiolle. Kolmantena tavoitteena on tarjota kehittävä harrastus fanaattisille nuorukaisille, joilla ei ole halua tai mahdollisuutta normaaliin tylsään elämään.

    Mikään valtio (mukaanlukien Ranska, Espanja, Venäjä, Iso-Britannia, Kreikka, Suomi..) ei suostu alueensa pilkkomiseen. Tällaista havittelevat väkivaltaa siviilejä vastaan toimivat epädemokraattiset järjestöt luokitellaan terroristijärjestöiksi EU:ssa ja Suomessa.

    Israel ei liity Turkkiin mitenkään, paitsi siten, että nämä kaksi valtiota ovat Lähi-Idän (jos Turkki lasketaan siihen kuuluvaksi) ainoat demokratiat.

    Äänestä

  • selam kirjoitti:

    PKK on terroristijärjestö, jonka tavoitteena on aiheuttaa tuhoa ja kaaosta Turkissa. Toissijaisena tavoitteena on sosialistisen kurdivaltion muodostaminen hajoittamalla Turkki sekä leikkaamalla palat mm. Iranista ja Irakista tälle valtiolle. Kolmantena tavoitteena on tarjota kehittävä harrastus fanaattisille nuorukaisille, joilla ei ole halua tai mahdollisuutta normaaliin tylsään elämään.

    Mikään valtio (mukaanlukien Ranska, Espanja, Venäjä, Iso-Britannia, Kreikka, Suomi..) ei suostu alueensa pilkkomiseen. Tällaista havittelevat väkivaltaa siviilejä vastaan toimivat epädemokraattiset järjestöt luokitellaan terroristijärjestöiksi EU:ssa ja Suomessa.

    Israel ei liity Turkkiin mitenkään, paitsi siten, että nämä kaksi valtiota ovat Lähi-Idän (jos Turkki lasketaan siihen kuuluvaksi) ainoat demokratiat.

    ...tarkoitinkin sitä mitä on käynyt Israelissa toisen maailmansodan jälkeen, vrt. Palestiinan tilanne...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kokemusta on kirjoitti:

Hei!

Mielipiteitä ja kiistelyitä siitä, että pitäisikö Turkkiin lähteä vai kenties perua jo varattu matka, on palstoilla lukuisia. Meistä jokaisen on tehtävä itse se ratkaisu, ei sitä kukaan toinen pysty puolestamme ratkomaan.

Itse ilmaisin jo aiemmin oman mielipiteeni, ja ajattelin laittaa sen vielä luettavaksi, jotta meistä jokainen voi miettiä - kaikessa rauhassa -miten haluaa asiaan suhtautua.

Tässä omani:
Itse en matkaani peruisi, jos sellainen olisi juuri tällä hetkellä varattuna.

En toimisi kuten minun oletetaan toimivan.
En antaisi noille (esim. PKK) valtaa päättää minun elämästäni. Heidän tavoitteenaanhan on kitkeä mm. turismi pois Turkista, olla kaikkea muuta kuin länsimaalainen valtio, puhumattakaan osallistua Turkin saattamiseksi EU-kuntoon. He tuskin edes tietävät sitä, minkälaista on elää - tai ainakin yrittää elää länsimaisesti ja tehdä työtä, josta voisi saada edes jonkinlaisen toimeentulon.

Haluan omalla panoksellani olla osallisena turistien mukanaan tuomassa elinkeinossa, jonka avulla edes osa tavallisista turkkilaisista saa toimeentulonsa. Jos he eivät siellä tule toimeen, niin silloinhan meidän on vaan hyväksyttävä se, että enemmissä määrin heistä lähtee länteen paremman toimeentulon vuoksi. Totuus on kuitenkin se, että harva sitä haluaa perheestään erota, edes rahan vuoksi, mutta koska perheen toimeentulo tulee turvata, ei välillä muita mahdollisuuksia ole.

Suurin syy kuitenkin Turkin-matkoissani on se, että viihdymme siellä, rakastan turkkilaista ruokaa, haluamme tavata ystäviämme, nautimme lämmöstä... ja tiedän, että en ole yksi ja ainoa, joka näin tekee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu