Lapsi tulossa

Minulle on sattunut kamala vahinko. Minulla oli eräs naissäätö tuossa jonka kanssa tuli vähän seksiäkin harrasteltua. Tosin ei paljon enää huvittanut edes seksi loppupeleissä, mutta suostuin kuitenkin kun se otti minut melkein väkisin. Ja sen seurauksena se onnistui saamaan ittensä raskaaksi ennenkun ehdin pistää suhteen poikki. Vieläkin vaikea uskoa että voi käydä näin paska säkä vaikken edes heittänyt satseja sisään.

Nyt vaan sitten toivotaan ihmettä ja keskenmenoa. Aborttia se perkele ei suostu tekemään. Onpa kiva homma minulle kun miehenä en voi tehdä mitään saadakseen abortin, mutta elatusmaksuja joudun ilmeisesti maksamaan. Isyyttä en aio tunnustaa, saavat todistaa sen. Oon kyllä varma että minä se olen.

Onko ketään, joka olisi joutunut yhtä kusiseen tilanteeseen? Ja onko kellään antaa mitään neuvoja?
262348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

täällä ole juuri muta kuin niitä, jotka on järjestänyt noita tilanteita miehille...Niillä tienaa ruokarahaa.

Äänestä
  • täällä ole juuri muta kuin niitä, jotka on järjestänyt noita tilanteita nuorille naisille...kumitta on niin kiva jyystää.

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    täällä ole juuri muta kuin niitä, jotka on järjestänyt noita tilanteita nuorille naisille...kumitta on niin kiva jyystää.

    olen varmaan sitten harvinaisuus nuorten naisten keskuudessa, mutta olen osannut aina itse käyttää ehkäisyä, ettei ole tarvinnut luottaa kenenkään muun osaamiseen ja haluun käyttää ehkäisyä.
    Sekin on sellaista kasvua ja aikuisuutta, jota SINÄ et nuoren naisen elämässä lainkaan hyväksy!

    Hanki elämä ittelles ja kullillesi.

    Äänestä

Ajattele, sillä vitutuksen multihuipennuksella on 50% sun geenejä, mutta ei se mitään. Geenit eivät kuitenkaan ole määrääviä vaan kasvuolosuhteet. Muista pysyä kaukana huipennuksestasi, se on sinun tapauksessasi lapsen paras.

Tajusitko, maksat vaan kiltisti ja annat lapsen kasvaa ilman mulliturpaisäänsä, joka on kävelevä esimerkki suvussa esiintyvästä heikkolahjaisuudesta.

Äänestä
  • Mitä kylvää, sitä niittää, tosi hauska vielä 2000-luvulla(tautienaikana) lukea näitä...Eikä edes sisälle lauennut...

    Äänestä

  • Näin on! kirjoitti:

    Mitä kylvää, sitä niittää, tosi hauska vielä 2000-luvulla(tautienaikana) lukea näitä...Eikä edes sisälle lauennut...

    hah hah, aattele - - - en edes sisälle mällännyt!!! *nauraa kippurassa*

    ihmettelin hetken mitä wattua toi jätkä tällä sivulla nyyhkii - - - ennen kuin äkkäsin että sehän on kävelevä pelle BUAHHHAHHAHAH

    käyttäisi reppana kumia tai lammasta B-D

    Äänestä

  • hiiiiiih hih hih kirjoitti:

    hah hah, aattele - - - en edes sisälle mällännyt!!! *nauraa kippurassa*

    ihmettelin hetken mitä wattua toi jätkä tällä sivulla nyyhkii - - - ennen kuin äkkäsin että sehän on kävelevä pelle BUAHHHAHHAHAH

    käyttäisi reppana kumia tai lammasta B-D

    raukkahan melkein raiskattiin! Hyyyiii! Ei saa kiusata poloista! ;DDDD *Nauraa myös kippurassa*
    :DDDD

    Äänestä

  • se.. kirjoitti:

    raukkahan melkein raiskattiin! Hyyyiii! Ei saa kiusata poloista! ;DDDD *Nauraa myös kippurassa*
    :DDDD

    tekemään rikosilmoituksen naisen tekemästä väkisinmakaamisesta, sukupuolisesta häirinnästä, siemenvarkaudesta ja luvattomasta käyttöönotosta, joka aiheuttaa 19v:n kestävän trauman (lue: menoerän) heeh heeh heeh heeh :D:D:D:D:D

    Pojun kannattaisi hommata henkselit, ettei housut valahda nilkkoihin yllättäen ja aiheuta tämäntyyppisiä vahinkoja - - - - - -

    "EN EDES SISÄLLE LASKENUT!" hiiiiiiiiiiiiiiiiiih hiiiiiiiih hiih 8-p :D:D:D:D

    Äänestä

teoistas.Kumit on keksitty,niitä vaan ei kaikki viitti käyttää ja sit ihmetellään et kuis täs nyt tälleen pääsi käymään...

Äänestä

Vastuu uuden elämän syntymisestä on myös miehllä pitää ymmärtää vaan se että katselee sellaisia naisia jotka kelpaavat lastesi äidiksi. 100% ehkäisyä ei ole vielä keksitty. Yksinkertaista eikö vain turha sitä on naisia syyllistää. Jos olet täysi ikäinen vastuu on myös sinulla.

Äänestä

Kyllä noit k.pää muijia vaan löytyy...no 120€ makselen vielä kymmenen vuotta siitä panosta...tsemppiä sinne!

Äänestä
  • No tilanne ei varmaan kiva ole mutta oppi tais mennä perille. Kyllä siinä huumassa voi noinkin käydä.

    Tsemppiä...

    Toivottavasti nainen edes on hyvä äiti lapsellesi. Kannattaa ihan lapsesi takia olla aktiivinen yhteydenpitäjä ja kantaa vastuusi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No tilanne ei varmaan kiva ole mutta oppi tais mennä perille. Kyllä siinä huumassa voi noinkin käydä.

    Tsemppiä...

    Toivottavasti nainen edes on hyvä äiti lapsellesi. Kannattaa ihan lapsesi takia olla aktiivinen yhteydenpitäjä ja kantaa vastuusi.

    No kiitoksia ettei nyt ihan pelkkää vittuilua tullut vastaukseksi. Vaikka toisaalta varmaan ansaitsen sen. Itteensähän sitä saa pääasiassa syyttää liiasta onneen luottamisesta.

    Mulla ei oikein tuo omakaan perhetausta oikein tue tämmösiä juttuja. Oman isänikin olen nähnyt vaan jossain valokuvassa. Yhteyttä ei ole pitänyt koskaan, mutta enpä ole kaivannutkaan toisaalta. Saa nyt nähdä sitten miten itse toimin vastaavassa tilanteessa. Vähän epäilen että yhtä huonosti koska en millään suostu hyväksymään koko asiaa.

    Voi hemmetti noita kolmikymppisiä naisia. Niitten kanssa saa olla varovainen.

    Äänestä

Luulis että olet saanut sitä v*tä ihan tarpeeksi.
Niin makaa kun petaa!
Silleenhän sitä raskaaksi tullaan. Vai etkö sitä ennen tiennyt?

Äänestä
  • Voin aivan vilpittömästi sanoa aloittajalle, että otan osaa, tosi paska juttu ja älyttömän huono säkä! Toivottavasti luonto hoitaa keskenmenon, ettei tartte löysässä hirressä roikkua loppuelämää.

    Kaikille teille aloittajalle päätään aukoneille voin vaan ihmetellä, että kuinka tekopyhää sakkia oikein olette? Eikö kukaan tosiaan ole koskaan harrastanut kuin vastuullista seksiä ja ollen joka hetki valmis kantamaan seuraukset? Siis ihanko tosiaan ihan jokainen ja jokaisen baarireissun jälkeenkin?? Vaikea uskoa.

    Olen siis itse nainen, ja kyllä on joskus täytynyt (kuvannollisesti) laittaa kädet ristiin kyynärpäitä myöten, kun ei tullutkaan vahinkoraskautta. Ja jos olisi tullut ja isä olisi ollut vastahakoinen, oisin taatusti tehnyt abortin!!

    Pientä rajaa jos joku on jo tunnustanut julkisesti, että mokasi, niin teidän pitää vielä käydä kimppuun kuin hyeenalauma ja lyödä lisää. Hyvä meininki tällä palstalla näyttää olevan, joo. Ja ennen kuin ehditte sanoa, että mene muualle kun ei kelpaa, niin hasta la vista, menin jo...

    Äänestä

  • Senkin tekopyhät! kirjoitti:

    Voin aivan vilpittömästi sanoa aloittajalle, että otan osaa, tosi paska juttu ja älyttömän huono säkä! Toivottavasti luonto hoitaa keskenmenon, ettei tartte löysässä hirressä roikkua loppuelämää.

    Olen yli 3kymppinen ja tunnustan, etten ole harrastanut irtosuhteita. Seurustelua on ollut useampi kuukausi ennen sänkyyn menoa. Tosin en ole tarvinnut montaakaan seurustelukumppania, koska akanat on "selibaattivaiheessa" karsiutunut. Takana ainoastaan muutama(jokainen useamman vuoden) laadukkaita suhteita, nykyään naimisissa.

    En tosin tähän ketjuun ole ennenpää vastannut, etten moiti toisten höllähousuisesta käytöksestä.
    Minulle sopii tämä tyyli, toiselle toinen.

    Äänestä

  • Senkin tekopyhät! kirjoitti:

    Voin aivan vilpittömästi sanoa aloittajalle, että otan osaa, tosi paska juttu ja älyttömän huono säkä! Toivottavasti luonto hoitaa keskenmenon, ettei tartte löysässä hirressä roikkua loppuelämää.

    Kaikille teille aloittajalle päätään aukoneille voin vaan ihmetellä, että kuinka tekopyhää sakkia oikein olette? Eikö kukaan tosiaan ole koskaan harrastanut kuin vastuullista seksiä ja ollen joka hetki valmis kantamaan seuraukset? Siis ihanko tosiaan ihan jokainen ja jokaisen baarireissun jälkeenkin?? Vaikea uskoa.

    Olen siis itse nainen, ja kyllä on joskus täytynyt (kuvannollisesti) laittaa kädet ristiin kyynärpäitä myöten, kun ei tullutkaan vahinkoraskautta. Ja jos olisi tullut ja isä olisi ollut vastahakoinen, oisin taatusti tehnyt abortin!!

    Pientä rajaa jos joku on jo tunnustanut julkisesti, että mokasi, niin teidän pitää vielä käydä kimppuun kuin hyeenalauma ja lyödä lisää. Hyvä meininki tällä palstalla näyttää olevan, joo. Ja ennen kuin ehditte sanoa, että mene muualle kun ei kelpaa, niin hasta la vista, menin jo...

    Jos olisin ketjun aloittajan housuissa-V#ituttais minuakin,ja kovasti.Kyllä ihmiset on hyviä tuomitsemaan ja antamaan neuvoja muille,mut sitten kun omman nilkkaan kolahtaa,on asia ihan toinen.
    Vahinkoja sattuu,itse tiedän kaverin jolle sanottiin lapsen synnyttyä et mees kuule veritestiin..Bingo!Ja tämä kaveri vietti varpajaisia 3päivää!Geeneillä ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa,kuka lapsen isä tai äiti on-tunteet ja rakkaus lasta kohtaa on tärkeintä.Yritä pärjäillä.

    Äänestä

  • Senkin tekopyhät! kirjoitti:

    Voin aivan vilpittömästi sanoa aloittajalle, että otan osaa, tosi paska juttu ja älyttömän huono säkä! Toivottavasti luonto hoitaa keskenmenon, ettei tartte löysässä hirressä roikkua loppuelämää.

    Kaikille teille aloittajalle päätään aukoneille voin vaan ihmetellä, että kuinka tekopyhää sakkia oikein olette? Eikö kukaan tosiaan ole koskaan harrastanut kuin vastuullista seksiä ja ollen joka hetki valmis kantamaan seuraukset? Siis ihanko tosiaan ihan jokainen ja jokaisen baarireissun jälkeenkin?? Vaikea uskoa.

    Olen siis itse nainen, ja kyllä on joskus täytynyt (kuvannollisesti) laittaa kädet ristiin kyynärpäitä myöten, kun ei tullutkaan vahinkoraskautta. Ja jos olisi tullut ja isä olisi ollut vastahakoinen, oisin taatusti tehnyt abortin!!

    Pientä rajaa jos joku on jo tunnustanut julkisesti, että mokasi, niin teidän pitää vielä käydä kimppuun kuin hyeenalauma ja lyödä lisää. Hyvä meininki tällä palstalla näyttää olevan, joo. Ja ennen kuin ehditte sanoa, että mene muualle kun ei kelpaa, niin hasta la vista, menin jo...

    mutta itsellä on ainakin ton seksin kanssa ollut periaatteena että mahdollisista jälkiseurauksista otetaan vastuu. Ehkäisy kuntoon kumminkin päin niin ehkä ne vaningot minimoituu.

    Äänestä

  • Senkin tekopyhät! kirjoitti:

    Voin aivan vilpittömästi sanoa aloittajalle, että otan osaa, tosi paska juttu ja älyttömän huono säkä! Toivottavasti luonto hoitaa keskenmenon, ettei tartte löysässä hirressä roikkua loppuelämää.

    Kaikille teille aloittajalle päätään aukoneille voin vaan ihmetellä, että kuinka tekopyhää sakkia oikein olette? Eikö kukaan tosiaan ole koskaan harrastanut kuin vastuullista seksiä ja ollen joka hetki valmis kantamaan seuraukset? Siis ihanko tosiaan ihan jokainen ja jokaisen baarireissun jälkeenkin?? Vaikea uskoa.

    Olen siis itse nainen, ja kyllä on joskus täytynyt (kuvannollisesti) laittaa kädet ristiin kyynärpäitä myöten, kun ei tullutkaan vahinkoraskautta. Ja jos olisi tullut ja isä olisi ollut vastahakoinen, oisin taatusti tehnyt abortin!!

    Pientä rajaa jos joku on jo tunnustanut julkisesti, että mokasi, niin teidän pitää vielä käydä kimppuun kuin hyeenalauma ja lyödä lisää. Hyvä meininki tällä palstalla näyttää olevan, joo. Ja ennen kuin ehditte sanoa, että mene muualle kun ei kelpaa, niin hasta la vista, menin jo...

    "Eikö kukaan tosiaan ole koskaan harrastanut kuin vastuullista seksiä ja ollen joka hetki valmis kantamaan seuraukset? Siis ihanko tosiaan ihan jokainen ja jokaisen baarireissun jälkeenkin?? Vaikea uskoa. "
    Kaikkiin kysymyksiin: EN, usko pois!

    Äänestä

No jos nyt 100 varmasti on jälkeläisesi, niin hyvä. Maksat sen 120 elaria ja tietenkin käyt tapaamassa lastasi. Ai miksikö? No hyvä mies, mieti, saattaa olla sinun ainut geenien kantaja koko vitun maailmassa.

Ja mitä enemmän saat niitä lapsia tehtyä, niin sitä halvemmaksi ne elarit tulee. Antaa ämmien kasvattaa ja huolehtia. Pääasia, että meidän geenit jatkaa elämäänsä.

Äänestä
  • Oikeastaan en ymmärrä sitä tarvetta jatkaa omaa geeniperimää. Miksi tekisin jälkeläisiä? Muutenkaan en ole ollut kovin innostunut lapsien tekemisestä. Nehän on niin meluisia ja sotkuisia että rikkoisivat minun idyllini. No ehkä oikean naisen kanssa voisin ollakin valmis siihen.

    No siis enhän minä ole niin rahan perään että tuo yli satanen on ihan hyvin maksettavissa ainakin toistaiseksi. Miksi siis olen niin negatiivinen? No vähän jäi semmonen kusetettu olo. Nainen onnistui varastamaan minun geenit itsekkääseen lapsipyrkimykseensä. Tiesi tasan tarkkaan että minun kanssa ei oikeaa perhettä saa. Minun mielestä hänen olisi pitänyt tavoitella oikeaa perhettä eikä minun geenejä. Kyllähän se ydinperhe on se hienoin asia onnistuessaan. No mutta mitä mä tässä moralisoin. Jotkut haluaa pelkän lapsen eikä miestä.

    Äänestä

  • Vitutuksen multihuipennus kirjoitti:

    Oikeastaan en ymmärrä sitä tarvetta jatkaa omaa geeniperimää. Miksi tekisin jälkeläisiä? Muutenkaan en ole ollut kovin innostunut lapsien tekemisestä. Nehän on niin meluisia ja sotkuisia että rikkoisivat minun idyllini. No ehkä oikean naisen kanssa voisin ollakin valmis siihen.

    EHKÄISYYN! Ehkäpä otatkin opiksesi tästä asiasta etkä turhaan valita ja vingu omaa mokaasi.

    Äänestä

  • mahdollisuus kirjoitti:

    EHKÄISYYN! Ehkäpä otatkin opiksesi tästä asiasta etkä turhaan valita ja vingu omaa mokaasi.

    Ehkäisyn puute on naisen vika, hehän raskaaksi tulevatkin! Ja sitten vingutaan miestä elättäjäksi, vittu mitä sikoja!

    Äänestä

  • Vitutuksen multihuipennus kirjoitti:

    Oikeastaan en ymmärrä sitä tarvetta jatkaa omaa geeniperimää. Miksi tekisin jälkeläisiä? Muutenkaan en ole ollut kovin innostunut lapsien tekemisestä. Nehän on niin meluisia ja sotkuisia että rikkoisivat minun idyllini. No ehkä oikean naisen kanssa voisin ollakin valmis siihen.

    No siis enhän minä ole niin rahan perään että tuo yli satanen on ihan hyvin maksettavissa ainakin toistaiseksi. Miksi siis olen niin negatiivinen? No vähän jäi semmonen kusetettu olo. Nainen onnistui varastamaan minun geenit itsekkääseen lapsipyrkimykseensä. Tiesi tasan tarkkaan että minun kanssa ei oikeaa perhettä saa. Minun mielestä hänen olisi pitänyt tavoitella oikeaa perhettä eikä minun geenejä. Kyllähän se ydinperhe on se hienoin asia onnistuessaan. No mutta mitä mä tässä moralisoin. Jotkut haluaa pelkän lapsen eikä miestä.

    Eli sut on lypsetty??
    Ymmärsin aloituksestasi kuitenkin, että oli ihan vapaa-ehtoista... Et ainakaan maininnut, että nainen olisi KIELTÄNYT kumin käytön.

    Äänestä

Vai että jotenkin nainen tuli raskaaksi... intialaisia hyppysiemeniä sulla??? hehhehe... ja tiedoksi, jos selviät vain elatusmaksulla ni se on vähän. Itse olen yh ja saan exältä 150e per lapsi, hän ei muuten osallistu ollenkaan. eli 300e, ja mihen se riittää ja kyllä sitä joskus toivoisi itselleen "vapaata" ja että lapset saisivat tuntea isänsä. mutta tuollaisia kusipäitä on toisiakin, älä siis ole murheellinen, Et ole yksin!!!!

Äänestä

onneksi olkoon..osa sinusta kasvaa tuon naisen sisällä, pieni viaton ihmisalku, joka tarvitsee isää elämäänsä..se on siunaus, ei kirous..älä ajattele rahan menoa vaan isyyden tuloa..nyt on sinun aika kasvaa aikuiseksi ja kantaa vastuusi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vitutuksen multihuipennus kirjoitti:

Minulle on sattunut kamala vahinko. Minulla oli eräs naissäätö tuossa jonka kanssa tuli vähän seksiäkin harrasteltua. Tosin ei paljon enää huvittanut edes seksi loppupeleissä, mutta suostuin kuitenkin kun se otti minut melkein väkisin. Ja sen seurauksena se onnistui saamaan ittensä raskaaksi ennenkun ehdin pistää suhteen poikki. Vieläkin vaikea uskoa että voi käydä näin paska säkä vaikken edes heittänyt satseja sisään.

Nyt vaan sitten toivotaan ihmettä ja keskenmenoa. Aborttia se perkele ei suostu tekemään. Onpa kiva homma minulle kun miehenä en voi tehdä mitään saadakseen abortin, mutta elatusmaksuja joudun ilmeisesti maksamaan. Isyyttä en aio tunnustaa, saavat todistaa sen. Oon kyllä varma että minä se olen.

Onko ketään, joka olisi joutunut yhtä kusiseen tilanteeseen? Ja onko kellään antaa mitään neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu