korvien hieronta

Tyttömme 4,5kk on jo muutamana päivänä hieronut kovasti korviaan, varsinkin oikeaa. Onko se merkki korvatulehduksesta vai "löytääkö" lapsi korvansa ja koskettelee niitä siksi? Itkuinen tms ei ole.
72416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jos nipistät korvan nipukasta ja vauva siihen reagoi "kuin sattuis" on korvatulehdus.

Äänestä

meillä pojalla pienenä oli korvatulehdus. itkuinen ei ollut mutta hieroi korvia. kannattaa käydä näyttämässä, eihän siitä haittaa ole..

Äänestä

oli jotakuinkin samoihin aikoihin tuollainen vaihe, että epäilin korvatulehdusta, kun tyttö hieroi korviaan varsinkin sänkyyn laitettaessa - korvatulehduksessahan sattuu yleensä eniten juuri makuuasennossa. sattui vielä olemaan pari vähän normaalia "kitisevämpää" päivää tuolloin.. ilmeni kuitenkin ajan myötä, että tuo on vain merkki (vieläkin, tyttö nyt 7kk) neidin väsymyksestä. näin siis meillä..:)

Äänestä

tyttö hieroo korvia kun hermostuu ja varsinkin kun on väsynyt. Tuttavan vauva suuttuessaan repii korvantaustat vaikka verille asti. Muistelen että se (siis korvien harominen) on jokin refleksi pikkuvauvoilla.

Äänestä

Meillä poika näprää korvia väsyneenä (ja tätä tehnyt siitä saakka kun korvansa löysi ja nyt ikää 11 kk) Koskaan ei ole korvista tulehdusta löytynyt.

Äänestä

Meillä poika hieroo myös väsyneenä korvia, sekä silloin kun hampuja on tulossa, silloin varsinkin enemmän. Koskaan ei ole korvatulehduksia ollut, nyt 11kk. ;)

Äänestä

myös näpläävät korvia, kun on hampaita tulossa. Voi myös tosiaan olla merkki korvatulehduksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Tyttömme 4,5kk on jo muutamana päivänä hieronut kovasti korviaan, varsinkin oikeaa. Onko se merkki korvatulehduksesta vai "löytääkö" lapsi korvansa ja koskettelee niitä siksi? Itkuinen tms ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu